Saanko kysyä Sinulta Gila kuinka onnistut elämään onnellisesti ja uskollisena miehesi kanssa? Sheriffinä "joudut" kuitenkin tälläkin palstalla päivittäin lukemaan naisten hyvinkin intiimeistä tunnustuksista. Eivätkö nämä asiat mitenkään "sekoita" Sinun päätäsi;) Muutkin miehen kanssa uskollisesti elävät bi-naiset; kertokaa kuinka te teette sen?
Gila & kumpp.
Iris-rukka
395426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
En tällä hetkellä pysty vastaamaan kuin pikaisesti. Mutta ajattelin kuitenkin kertoa sen, minkä olen aikaisemminkin täällä palstalla kertonut:
Mieheni hyväksyy sen, että minulla on naisrakastettu. Eli tällä palstalla olevat intiimit tunnustukset eivät mitenkään kuohuta minua. Tällä hetkellä tosin minulla ei ole naisystävää, mutta koska tiedän, että oikean naisen kanssa suhde on mahdollinen, en myöskään ole yhtä turhautunut kuin sellainen, joka joutuu jo periaatteesta tukahduttamaan seksuaalisuutensa lesbisen puolen.
Niin, ja mieheni ja minä olemme oikeasti onnellisia yhdessä. Hän on erinomainen mies, johon minulla on myös avoin ja läheinen tunnesuhde - sielunveljeni. Ja aivan vilpittömästi hän toivoo, että elämääni tulee myös nainen. Aikaisemmat naissuhteet eivät ole rikkoneet suhdettamme, tehneet vain onnellisemmaksi. Surua tietysti on tullut niiden loppuessa. Ei ole helppoa löytää naista, joka haluaa suhdetta naimisissa olevan naisen kanssa.
Eli minä en ehkä ole sellainen nainen, jota tarkoitit aloitusviestissäsi...
Kiitän Sinua vastauksestasi ja onnittelen avarakatseisesta miehestäsi. Kunpa minuakin onnistaisi samalla tavalla.
"Muutkin miehen kanssa uskollisesti elävät bi-naiset; kertokaa kuinka te teette sen?"
En tiedä koskeeko kysymys niin paljon minua, kun en itseäni naiseksi määrittele, ja siten biseksuaalisuuteni/seksuaalisuuteni ei ole ihan niin yksiselitteinen asia kuin voisi kuvitella. Mutta: minä en voisi kuvitellakaan satuttavani itseäni samanaikaisilla suhteilla kahteen ihmiseen. Kaipa joillekin ihmisille (ja heidän kumppaneilleen) asia sopii eikä heitä vahingoita, mutta minun elämääni mahtuu kerrallaan vain yksi ihminen.
Sitäpaitsi minun biseksuaalisuuteni ei ole kovin seksuaalista ollenkaan: ei minun biseksuaalisuuteni tarkoita, että minulla olisi tarve harrastaa seksiä kumpaakin sukupuolta olevien ihmisten kanssa. Minun biseksuaalisuuteni tarkoittaa, että olen (tai olin ennenkuin tapasin nykyisen kumppanini) valmis solmimaan kumppanuuden ja rakkauden ihmisen sukupuolesta välittämättä. Ei se tarkoita, ettenkö viehättyisi muista ihmisistä kuin kumppanistani/jopa ihastuisi muihin silloin tällöin, mutta ei minulla ole mitään tarvetta pettää kumppaniani -koska sitä se minulle olisi, pettämistä ilman sen kummempia biseksuaalisuuden verhoon puettuja "oikeutuksia".
Aikalailla olen kanssasi samoilla linjoilla.Etenkin siinä kun sanoit että "Minun biseksuaalisuuteni tarkoittaa, että olen (tai olin ennenkuin tapasin nykyisen kumppanini) valmis solmimaan kumppanuuden ja rakkauden ihmisen sukupuolesta välittämättä." Koskaan ei tietenkään voi tietää mihin elämä johdattaa ja ketä vastaan tulee mutta suhteen solmin aina rakkaudesta toiseen.Ja samoin kuin mainitsit että ei se sitä tarkoita etteikö voisi ihastua mutta tarvetta pettämiselle ei ole.Joten vastaus kysymykseen:"Muutkin miehen kanssa uskollisesti elävät bi-naiset; kertokaa kuinka te teette sen?" on se että jos todella rakastaa niin ei koskaan tule mieleen että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolen.
on monipiippuinen juttu ja se, mikä on pettämistä, määritellään varmaan jokaisessa liitossa erikseen.
Minä taidan kuulua myös kategoriaan "miehen kanssa uskollisesti elävät bi-naiset", ja elämäntilanteeni on aika paljon samanlainen kuin gilan. Eli naisrakastettu on minulle "sallittu", tosin tällä hetkellä sellaista ei ole, enkä ole edes haku päällä - mutta en myöskään juokse karkuun jos joku mukava elämääni tulee.
Minulle uskollisuus on sitä, että olen sitoutunut jakamaan elämäni mieheni kanssa. Tätä liittoa eivät maailman myrskyt kaada, ei myöskään se, jos minä rakastun johonkin naiseen. Ne rajat, joita en saa ylittää, on yhdessä määritelty ja niistä pidän kiinni. Sama koskee tietenkin miestä myös :-)
Minulle uskollisuus on samaa, kuin kirjoitit:
"Minulle uskollisuus on sitä, että olen sitoutunut jakamaan elämäni mieheni kanssa. Tätä liittoa eivät maailman myrskyt kaada, ei myöskään se, jos minä rakastun johonkin naiseen. Ne rajat, joita en saa ylittää, on yhdessä määritelty ja niistä pidän kiinni. Sama koskee tietenkin miestä myös :-)"
Eikä meidän suhteemme ole sen vähemmän rakkaudellinen tai rakkautemme vähemmän syvää ja aitoa kuin niillä, jotka rakastavat vain yhtä ihmistä (kerrallaan). On vaan niin helppoa sanoa toiselle, että "jos rakkaus olisi täydellistä, et haluaisi rinnakkaissuhdetta". Totuus kuitenkin on, että polyamorinen ihminen kokee asian eri tavoin.
Itse kummastelen monoamoristen ihmisten sitä näkemystä, että on jotenkin kunniallisempaa jättää aikaisempi rakastettu,jos rakastuu syvästi toiseen, kuin elää yhdessä kahden rakastetun kanssa. Eli meitä on moneksi, toisiamme emme voi edes ymmärtää, suvaitaan kuitenkin.
Miten sitten, jos löydät sen toisen rakastetun - entäpä hänen toinen mahdollinen rakastettunsa ja taas tämän toinen mahdollinen rakastettu ja taas tämän... Kiva ajatusleikki. Aikamoista järjestämistä, että kaikki saavat suhteiltaan sen, mitä tarvitsevat: aikaa, läheisyyttä, yhdessä tekemistä, yhdessä elämistä... Miten elää täysipainoista elämää kahden rakastetun kanssa ja hoitaa kahta kotia ja kahta ihmissuhdetta? Vai hoidetaankokaan kahta kotia ja suhtaudutaankokaan siihen toiseen rakastettuun niin, että hän on myös elämäntoveri, jonka kanssa jaetaan arki ja juhla? Miten koko elämän saa jaettua kahden kanssa? Tämä ei ole arvostelua, kyselen vain kiinnostuneena. Hattua pitää nostaa ihmisille, jos kolmen (neljän ja viiden???) elämien yhteensovittaminen onnistuu! Mihin suhteet ovat kaatuneet, kun ovat kaatuneet?
... löytää ihmisiä, jotka sopivat polyamorisiin suhteisiin. Olen aikaisemminkin sanonut, että se on suurin ongelma. Tämä on tietysti vain minun oma näkemykseni, joka perustuu omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini.
Enää en ryhtyisi seurustelemaan naisen kanssa, joka epäilisi minuun rakastuessaankin, että ei kestä sitä, että olen naimisissa.
Minulla on ollut hyvin erilaisia naisystäviä. Ensimmäinen oli paras ystäväni, erittäin hyvä ystävä koko perheelleni ja me vietimme usein aikaa muutenkin yhdessä isommalla porukalla. Suunnittelimme jossain vaiheessa jopa yhteistä asuntoa kommuunihenkeen. Hän ei lopulta kuitenkaan halunnut jakaa minua. Lisäksi hänellä oli muita henk.koht ongelmia.
Lisäksi olen seurustellut esim. naisen kanssa, jonka kanssa emme ehtineet olla paljonkaan yhdessä. Ja se taas ei johtunut minun aikataulustani, vaan hänellä oli hyvin harvoin aikaa minulle. Se suhde kuihtui siihen, että läheisyyttä oli liian vähän. Ehkä myös liian erilaiset kiinnostuksen kohteet elämässä...
Olen itse sitä mieltä, että parhaiten suhde onnistuu toisen samanlaisen naisen kanssa: siis naisen jolla myös on mies tai joka on ainakin polyamorinen - ja tietysti yhteisiä kiinnostuksenkohteita elämässä, jolloin yhteistä aikaa on luonnostaan harrastustenkin takia. Tällaisessa asetelmassa kummankin pariskunnan olisi hyvä olla läheisiä ystäviä. Jos kyseessä olisi yksinäinen nainen, luonnollisesti haluaisin, että hän olisi läheinen ystävä myös mieheni kanssa.
Jos rakastettuja joutuisi pitämään erillään, joutuisi elämään kahta elämää. Kuitenkin omaa tilaa ja itsenäisyyttä rakkaussuhteeseenkin mahtuu. En haluaisi olla kenellekään elämän ainoa sisältö.
Itse tässä nyt mietin sitä että mitä sitten tekee jos itse ajattelisi pystyvänsä rakastamaan sekä miestä että naista samaan aikaa mutta mies ei sellaista hyväksyisi?Pitäisikö sitten vaan toinen "sysätä syrjään" ja valita heidän väliltä?Hankalaa..
Eli voin vastata tähän vain omalta kohdaltani.
Minulla ainakin on ja tulee olemaan vain yksi koti, jota hoidan. Täällä kotona on mies ja lapsi. Suhde naisrakastettuun olisi varmaan verrattavissa mihin tahansa ystävyyssuhteeseen siinä mielessä, että varmaan hänelläkin olisi se arkielämä tahollaan ja velvoitteet siellä. Ja sitten olisi se meidän yhteinen elämä, yhteinen aika. Yhteiset jutut :-). Hän olisi mieluinen vieras meillä ja minä perheineni hänen luonaan. Ihan kuin ystävät, paitsi että minä ja hän olisimme enemmän kuin "vain" ystävät.
Tämän kuvion olen havainnut toimivaksi kyllä, kun se on kaikille selvä ts. ei vaikka niin, että naisystäväni puoliso ei olisi asian todellisesta laadusta perillä.
Suhteita kaataa ihan samat asiat kuin mihin "normaalit" heterosuhteetkin voivat kaatua.
En ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään, miten omalla kohdallani olisi ollut parempi heittää pitkä liitto rakastamani ihmisen kanssa menemään, kun rakastuin toiseen (naiseen). Onneksi kukaan ei sellaista vaatinutkaan, paitsi tietysti ne ihmiset, joiden mielestä jo toiseen ihastuminen on pettämistä ja pitäisi erota :-p.
Minusta olisi ollut omituista tehdä monta ihmistä onnettomaksi ja rikkoa oma perheeni ja kenties toisenkin perhe.
Todella harvat ihmiset uskovat, että useaa ihmistä voi rakastaa yhtä aikaa.
Kiitoksia kaikille ketjuun vastanneille. On vaikuttavaa lukea teidän vahvasti tuntevien naisten pohdintoja. Itse olen aika uusi näillä sivustoilla ja ihastunut huomatessani kuinka fiksuja naisia täällä onkaan. Tämä foorumi on tullut minulle jo tärkeäksi, kiitos teidän.
On totta, että ihmissuhteisiin liittyvät asiat, joihin sekoittuu myös seksuaalinen viritys, eivät ole niitä helpoimpia. Ja mikäli kyse on vielä samaa sukupuolta olevista henkilöistä yhdistettyinä heidän puolisonsa ja läheiset...
Kerron hieman omasta suloisesta "tragediastani", joka alkaa onneksi olla takanapäin. Olen yli nelikymmpinen nainen. Ystävättäreni on minua vanhempi ja elää avioliitossa miehensä kanssa. Minulla ja tällä ystävälläni oli heti tutstumisemme alusta lähtien sellainen henkinen yhteys, johon sekoittui myös eroottinen kiinnostus toisiamme kohtaan. Emme koskaan vieneet asioita seksiin asti, vaan suukottelu ja hyväileminen kuuluivat siihen kuitenkin. Nämä hetket tapahtuivat ystäväni mieheltä sekä minun ajoittaisilta miesystäviltäni salassa. Tästä me molemmat kärsimme.
Ymmärrettävää kyllä, ystäväni alkoi jossain vaiheessa vuosien varrella tuntea syyllisyyttä näistä yhteisistä, vaikkakin viattomista hellistä hetkistämme. Minä ajoittain yksinelävänä tietysti kaipasin hellyyttä ja kosketusta ehkä enemmän kuin hän. Ymmärrän ystävääni kuitenkin erittäin hyvin; huono omatunto on ikävä tyynynalunen. Samoin minäkin hänen asemassaan ajattelisin.
Minulla ja ystäväni miehellä on kuitenkin hyvä suhde toisiimme, on aina ollut; pidämme toisistamme ja arvostamme toisiamme. Mies olisi ollut jossain vaiheessa kiinnostunut minusta enemmänkin ja ehdottelikin jos jotain salaa ystävältäni. En kuitenkaan koskaan suostunut ehdotuksiinsa. Olemme pystyneet puhumaan tästäkin, varsin inhimillisestä asiasta kaikki kolme eikä se ole meidän kiintymystämme toisiimme vähentänyt.
Tilanne vain on se, ettei ystäväni mies tiedä vielä tänäkään päivänä, eikä todennäköisesti edes aavista vaimonsa ja minun syvemmistä tunteistamme toisiamme kohtaan. Olen usein heillä molempien kutsumana ja meillä on todella hauskaa yhdessä. Tällaisissa yhteisissä hetkissä saatan havahtua ajattelemaan kuinka ihanaa olisi jos minulla olisi rakastamani mies tässä rinnallani, joka ymmärtäisi myös hellät tunteeni ystävätärtäni kohtaan. Näin tietysti pitäisi olla myös ystäväni miehen puolelta. Mutta näin ollen tilanne olisikin liian ideaali ja haaveeksi jäänee....;)
Haluan olla rehti ja avoin ihmissuhteissani kaikille osapuolille, joten äsken kertomani omakohtainen tarina on kipeä. Näin yksinäisenä naisena, toistaiseksi;), ymmärrän senkin vaikean tunteen rakkaan jakamisesta toisen kanssa. Vaikka en ole ihmisenä toiseen takertuva, vaan ennemminkin itsenäinen ja oman tilan tarvitseva, niin tulee väistämättä joskus tunne, että on niin kuin varalla toiselle. Kun toisella on esim. hetkittäin joitain ongelmia puolisonsa kanssa tai elämässään muutoin, niin "kelpaan" hänelle luotettavaksi lohduttajaksi. Olenhan aina saatavilla. Saan läheisyyttä vain pisaroittain kun tämä toinen saa läheisyyttä ja hellyyttä molemmista suhteista. Mutta...tämä saatavilla oleminen taitaa kuulua aika yleisesti kaikkien yksinlävien arkeen;)
Ystävyytemme on seestynyt vuosien varrella jo niin, etten enää koe tilannetta rasittavana. Itselläni on myös ollut miessuhteita ja hellyyttä olen saanut;) Enpä voi kuitenkaan olla haaveilematta ensiksikin miehestä, joka ymmärtäisi bi-taipumukseni ja samankaltaisesti ajattelevasta "rakkaasta", jolla olisi yhtä ihana mies. Yhdyn Gila sinuun:"Ei ole helppoa";)
Seuraavaksi voisikin aloittaa ketjun: Mä mistä löytäisin bi-naiselle soveltuvan miehen;)?
Joo.Mä mietin että onnistuuko se muutenkaan toi elämine miehen kans jos ite siis nainen on bi,Eikö siin herää miehellä halut sitä naisfrendiäki kohtaan jossian vaiheessa kuiteski? Jos siihi vielä tulis pariskunta kuvioihin nii kyllä lähellä kimppakivaa oltais herkästi. Oonko iha väärässä?
väärässä!Halut saattaa herätä miehelläkin,ja kyllähän mies on sen verran pässi että kuvittelee tietysti naiselle kimppakivan sopivan.Miehen putki aivot ajattelee että siinähän akka saa kahta "herkkua yhdellä puraisulla"!
Mustasukkaisuus on sitten se seuraava,joka tulee kuvioihin kun akka ilmoittaakin ettei kimpat onnistu,että nainen on naisen pelkästään...
... voi olla jopa niin toimivat aivot pelkän putken sijaan, että he tajuavat, että naisilla voi olla kahdenkeskinen suhde.
Asiat varmaan kannattaa alusta pitäen tehdä selväksi keskustelemalla, ettei vääriä toiveita pääse miehelle syntymään. Ja siinä tapauksessa, että kyseessä on mustasukkaisuuteen taipuvainen mies, ehkä on paras unohtaa koko naissuhde.
Gila sanoo: "Enää en ryhtyisi seurustelemaan naisen kanssa, joka epäilisi minuun rakastuessaankin, että ei kestä sitä, että olen naimisissa".
Että mitä, sanoo mörköfantti?
Miten tuo koko ajatus tuntuu pöhölöltä. Rakastuminen ei tule kello kaulassa. Rakastuessaan ihminen ei yleensä aseta ehtoja, rakastuminen kun yleensä iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, sen tuloa on aika vaikea hillitä (sanoisin minä, joka rakastun palavastikin, kun rakastun).
Mistä sinä tai minä tai kukaan rakastuessaan tietää, mitä kestää ja mitä ei? Aikahan sen näyttää. Jos toinen sanoo, että kyllä minä kestän (koska on sinuun rakastunut) eikä sitten ajan kanssa kestäkään. Mites sitten suu pannaan. Syytätkö toista siitä, että sinunhan piti kestää se, että mä oon naimisissa enkä voi sinun kanssasi rakentaa sen kestävämpää, että sinunhan piti tyytyä siihen, että jäät toiseksi... Että sinähän lupasit kestää.
Ei maar se noin mene. On aika naiivia pettää itseään ja toista tuolla tavoin.
Kun tutustuu, voi keskustella siitä, minkälaisia ihmisiä olemme. Myös siitä, mitä haluamme. Oletko koskaan kuullut, että tunteet eivät velvoita toimimaan? Järkeäkin voi käyttää.
Olen huomannut, että rakastunutkin ihminen asettaa ehtoja. Jopa niin, että minut on hylätty sen takia, että olen mikä olen, ennen kuin seurustelu on edes alkanut. Ja missään vaiheessa en ole johtanut harhaan ja sanonut jättäväni miestäni. Eli kyllä ne tiedostetut asiat ovat olemassa, vaikka ihminen rakastuu.
Hyväksyttävähän se on, että toinen hylkää minut silloin, kun huomaa, ettei kestä jakamista. Ei siinä ole mitään syyttelemistä. Miksi syyttäisin toista siitä, että hän tekee niin kuin kokee oikeaksi? Mutta minäkin saatan rakastua silmittömästi. Ja silloin toivo herää. Ja sydän särkyy - myös minulta.
Toivoisin löytäväni itseni kaltaisen naisen. Mutta jos löydänkin, tunteita ei voi väkisin sytyttää. Ei ihminen rakastu siksi, että toinen olisi juuri "sopiva".
Gila ei muuten ole paju vaan lisko.
Gilapaju on tai oli myös yhtye :).
Rakastunut pystyy kyllä käyttämään järkeäkin, mutta mistä sinä tiedät, että juuri sinuun rakastunut pystyy sitä käyttämään siten, että myöhemmin ette ole kuitenkin sen asian edessä, että ei olisi pitänyt... No, en minä tätä tämän enempää. Pitää olettaa, että kaksi aikuista on tasavertaisia keskenään ja ottavat vastuun tekemisistään.Jos...
Paitsi ettei se noin mene. Itse olen ollut "tasavertaisessa" suhteessa ja molempien perhetilanteet olivat samat etc. Mutta emme me kuitenkaan olleet tasavertaiset. Hän ei ottanut (mielestäni) yhtä paljon vastuuta asioista ja tekemisistä kuin minä. Siinä vaiheessa mietin, että oliko astelmamme se, että "joka rakastaa vähemmän, hallitsee enemmän" ja olinko se hallitseva hahmo minä, rakastinko vähemmän. En vieläkään voi sitä tietää, mutta mahdoton suhteestamme lopulta tuli. Hän ei joka tapauksessa tiedostanut itsessään asioita eikä tunteitaan ja pystynyt miettimään ratkaisuitaan siinä määrin, kuin olisi pitänyt. Minä koin, että olin ENEMMÄN vastuussa kuin hän, koska minä "näin" enemmän ja pidemmälle.Huomasin, että me emme olleet samalla viivalla, vaikka kuinka olimme aikuisia.
Fantin on turha saarnata paatuneelle käyttäjälle kuten tämä arvoisa nm. Gila ;)
Toiset vaan haluu enemmän ja monipuolisemmin kuin toiset. Yhdellä on yksi suhde jo liikaa kun toinen taas voi maata puolen suomen kanssa ongelmitta.
Eikös suhteet aina ole johonkinpäin kallellaan. Toiset vetää suhdetta eteenpäin ja toisia on vedettävä.
aiheen olla;)
Tämän ketjun vois kyllä jo lopettaa. Aihehan on aina ajankohtainen jollekulle ja tällainen keskustelu avaa näkökantoja puoleen jos toiseenkin ja toivottavasti lisää suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä kanssasiskoja ja -veljiä kohtaan, mutta mielestäni meidän kannattaa omassa keskuudessamme, esim. tämä bi-palsta, tukea toisiamme elämässä ja kohtaloissamme, joka on meille jokaiselle välillä kova ja raskas, onneksi myös ajoittain aurinkoinen :D. Mutta tällä palstalla ei henkilökohtaisuuksiin tarvinne mennä, ovat omat kokemuksemme mitkä tahansa.
Voihan hiisi, en minä ihan sellaista sanontaa Gilasta käyttäisi kuin "paatunut käyttäjä". Ei se siltä vaikuta, mutta ainahan sitä sopii itsekunkin miettiä, mitä toiselle on valmis tekemään, mihin toisen ihmisen saattaa ja mistä mahdollisesti joutuu vastaamaan, jos omia ns. mielitekojaan noudattelee. Koskaan emme voi olla toisesta varmoja "etukäteen". Siksi pitäisi tekojaan mittiä viimosen päälle etukäteen.
Miksi keskustelu pitää tyrehdyttää, jos se alkaa "kuumeta"? Jos ei epäasiallisuuksiin mennä, miksi keskustelua ei voi jatkaa? Miksi ei voisi pyytää tarkempia perusteluja joillekin asioille? Ihmisiähän me ollaan ja sinällään jokaianoa mielipiteet ja näkemykset ovat mielenkiintoisia ja omia ajatuksia pöläytteleviä. Minulle esim. joku Gilan tyyppinen ihminen on ihan uusi ja outo "tuttavuus" - mikä se oli "polyamorinen". Tosi mielenkiintoinen "paketti" mietittäväksäi. Mutta olkoon, en jatka tämän enempää. Eihän keskusteluja ole pakko jatkaa, jos siltä tuntuu, mutta keskustelupalstahan tämä on eikä aina voida "henkilökohtaisuuksiltakaan" välttyä.
Vakaasti harkiten totean edelleen että kyllä biseksuaalinen, joka normaalin parisuhteen lisäksi käy hakemassa apetta toisista ihmisistä, on käyttäjä. Lisätermi paatunut syntyy kun tähän toiseen ihmissuhteeseen lisätään ehtoja kuten että uuden on hyväksyttävä jo olemassaoleva suhde. Jokainen uusi ihmissuhde on riski avioliitolle. Jos voisi valita niin toivoisin etten ikinä olisi törmännyt eukkooni.
Kun eukkoa on seurannut se on ihan yhtä paatunut käyttäjä. (ja niin olen ollut minäkin) Yritti alussa selittää ummet ja lammet kuinka se on erilaista. Olisimme eronneet jo aikapäiviä sitten jos emme olisi hoganneet että pidetään hauskaa mutta perhe pidetään ytimenä. Jokainen voi arvata kuinka vaikeaa on olla alitajuisesti vertailematta itseään ja toisen suusta tulevia toisia kokemuksia toisista "kavereista". Se että vain toinen harrastaa ihmissuhteita liiton ulkopuolella on keinotekoinen asetelma. Se liitto ei kestä. Biseksuaalisuus ei ole mikään syy vaatia lisäpalveluita. Yhdessä ne lisät voi toteuttaa mutta helkkaristi se on vaatinut tasapainoilua ja energiaa. Jos antaa puolisonsa hengailla vapaasti, paneskella ketä haluaa, tarkoittaa se että siitä ihmisestä ei niin välitä. Ei vapaamielisyys tarkoita että mennään kuin mullit kevätlaitumella. Just kuten fantti totesi: "siksi pitäisi tekojaan miettiä viimosen päälle etukäteen."
Hahaha, iänikuisille tyrehdyttäjille ja "suojelijoille" tiedoksi että jos ei kirjoituksessa ole informaatiota sen voi sivuuttaa.
Enpä ole kuullut näin "mieluisaa" termiä ihmissuhteiden yhteydessä pitkään aikaan kuin "käyttäjä".
En käytä ihmisiä. En pidä ihmisiä esineinä. Ehkäpä henkilö, joka puhuu käyttäjistä, itse esineellistää ihmiset? Minulla ei ole jatkuvasti vaihtuvia naissuhteita. Puhuisin pikemminkin rakkaussuhteesta kuin seksiviettien tyydyttämisestä toisen ihmisen kanssa. Olen kuitenkin myös fyysinen ihminen ja kaipaan eroottista rakkautta.
Luulen myös, että minulla on paljon annettavaa - ihmisenä.
Onko kenellekään tullut mieleen, että ehkä minunlaiseni ihminen voisi jopa antaa toiselle mahdollisuuden tämän mielitekojen toteuttamiselle? Tai mahdollisuuden rakkauteen? Olenko minä pelkkä subjekti - vai myös objekti?
minäkin ja miehen kanssa.
hän on sopivasti tyttömäinen ja minä sopivasti vähän poikamainen, sovimme loistavasti yhteen. minullakin olisi lupa tykkäillä tytöistä, mutta ei ole tarvinnut edes harkita... ollaan yhdessä tosin vasta viidettä vuotta, taitaa olla vielä sitä ensihuumaa :-)
en kylläkään ihastu kovin helposti (tai ihastun useinkin, mutta ihmisiin ihmisinä, ystävinä) enkä tiedä mitä tekisin, jos todella ihastuisin/rakastuisin. en ainakaan nyt tunne että haluaisin lähteä sotkemaan mitään elämässäni.
olen aina ennen mieheni tapaamista ajatellut, että monogamia on pelkkää itsepetosta.. no nyt en enää tiedä :-)
Tässä "bi-naisella on oikeus rakastaa sekä miestä että naista" asenteessa on jotain, joka kertoo ihmisten sukupuolikäsityksistä nykyään. Minulle on ihan sama miten ihmiset oman elämänsä järjestävät: minulla ei ole mitään sitä vastaan, mikä on kahden tai useamman aikuisen ihmisen sopimus heidän keskinäisistä väleistään. Sitä en halua tässä moralisoida. Haluan vain kysyä ja käsitellä asian sukupuoliin liittyvää puolta:
Olen hämmentynyt tämän asian edessä.
Jos "bi-naisella" on mies, ja hänellä on tarve pitää naisrakastettua, mikä tässä tapauksessa määrittelee kyseisten rakastettujen sukupuolet? Ulkoiset sukupuolielimetkö? Rakkauden kohteen oma sukupuoli-identiteetti?
Jotenkin minusta metsään mennään siinä, jos on tarve rakastaa sekä MIESTÄ että NAISTA sen sijaan, että olisi tarve rakastaa KAHTA IHMISTÄ. Metsään mennään siinä, kun verhotaan oma tarve rakastaa ja saada seksiä useammalta kuin yhdeltä ihmiseltä, biseksuaalisuudeksi. Biseksuaalisuudella ei ole asian kanssa muuta tekemistä kuin että se toinen ihminen jonka oman kumppaninsa rinnalle haluaa, voi olla kumpaa sukupuolta vain. Useimmiten se ilmeisesti on toista sukupuolta kuin oma kumppani. Miksi? Koska on tarve saada seksiä sekä mies- että naissukupuolielimiltä? Koska on tarve saada rakkautta kummaltakin sukupuolelta? Miten rakkaus naiseen ja rakkaus mieheen eroaa olennaisesti? Itsellä on sellainen kokemus, että rakkaus IHMISIIN on erilaista, seurustelu IHMISTEN kanssa on erilaista. Varsinaista pysyvää eroa miehen ja naisen kanssa seurustelussa en ole huomannut: jos eroja on, ne johtuvat ihmisten erilaisuudesta, eivät siitä, että seurustelukumppani edustaa jompaakumpaa sukupuolta. Tekeekö eron se, että toinen on "pysyvä ja turvallinen" kumppani, toinen "vapaa ja villi" rakastettu?
Onko biseksuaalin naisen toinen rakastettu aina nainen, koska oma kumppani ei anna pitää rinnalla toista miestä, mutta toista naista kyllä? Miksi oma kumppanisi sallii toisen naisen, mutta ei toista miestä, jos rakastat rakastettuasi ihmisenä etkä sukupuolena? Vai onko kaiken tarkoituksena saada pitää rinnalla NAISTA jonkinlaisen sisäisen naiseustarpeen tyydyttäjänä? Eikö tuollainen "naiskäsitys" ole aika sovinistinen ja halventava?
Entä bi-naiset, jotka elävät parisuhteessa naisen kanssa? Onko heillä oikeus pitää myös miesrakastettua, koska heillä on tarve tyydyttää myös miehisen rakkauden kaipuunsa?
Olen hämmästellyt samaa asiaa kuin HämäräKohde. Miksi polygamia pitäisi sallia biseksuaalille sillä perustellaa, että eri suhteiden osapuolet ovat eri sukupuolta? En arvostele kenenkään henkilökohtaisia valintoja tässä asiassa, mutta vain ymmärrä. Onko todella niin erilaista rakastaa/olla suhteessa miehen ja naisen kanssa? Ja jos niin, millä tavalla?
Olen itse biseksuaali ja elän täysin monogamisessa ja ehdottomaan, sanokaamme "perinteiseen", uskollisuuteen perustuvassa parisuhteessa henkilön kanssa, joka ei samaistu perinteisiin sukupuolirooleihin, ja jonka sukupuoli ei ole minulle merkityksellinen. Rakastan ja koe seksuaalista vetoa häneen ennen kaikkea sinä ihmisenä joka hän on riippumatta siitä, mihin geneettiseen sukupoleen hän kuuluu tai sosiaaliseen sukupuoligendreen hän haluaa samaistua.
Aiemmin olen seurustellut niin naisellisen naisen kuin miehekkään miehen kanssa ja muutaman tapauksen siitä väliltä. Oman kokemukseni mukaan näiden henkilöiden sukupuoli tai sukupuoli-identiteetti ei loppujen lopuksi ollut suhteen kannalta oleellinen tekijä. Suhteen onnellisuus tai onnettomuus riippuu minusta monista tekijöistä kuten suhteen osapuolien luonteenlaadun samankaltaisuudesta tai erilaisuudesta, huumorin tajun yhteen sopimisesta tai sopimattomuudesta, elämän tilanteiden ja taustojen samankaltaisuudesta tai erilaisuudesta ja monista suhteen ulkopuolisista tekijöistä. Sukupuoli ei ole tuntunut minusta tässä suhteessa oleelliselta - uskollisuus sen sijaan on.
Uskollisuutena käsitän turvallisuuden tunteen, joka perustuu tietoon siitä, että on kumppanilleen ainutlaatuinen ja korvaamaton puoliso. Uskolliset puolisot jakavat vain keskenään intiimin elämänsä, jonka piiriin kuuluvat erityinen kahden ihmisen välinen rakkaus, syvimmät salaisuudet ja haavoittuvainen mutta ihana seksuaalisuus. Kaikkein intiimimpiä asioita on oikeus pitää myös täysin itsellä. Sen sijaan on pettämistä jakaa ulkopuolisille edellämainittuja vain parisuhteen sisäisiä asioita. Siksipä sitä parisuhteeksi sanotaankin. Mielestäni ihanteellisessa parisuhteessa kaksi ihmistä jakaa elämänsä yhdessä ja kasvaa sitä kautta osaksi toisiaan niin, että he parhaimmillaan toimivat yhdessä kuin yhtenä henkilönä. Tällaisia pyhiä hetkiä on omassa parisuhteessani ajoittain - esimerkiksi rakastelun aikana - enkä mistään hinnasta haluaisi jakaa niitä kenenkään muun kanssa.
Suhtaudun epäillen siihen, että kolme ihmistä tai suurempi joukko voisi jakaa tällaista yhteyttä ja yhtenäisyyttä keskenään. Kahden ihmisen on usein vaikeaa olla riittävän avoimia toisilleen ja epäitsekkäitä toisiaan kohtaan - jos tällaiseen suhteeseen kuuluu kolme osapuolta ristiriitojen riski tuplaantuu heti. Jos suhteessa olisi kolme osapuolta, pitäisi kaikkien näiden kolmen henkilön rakastaa toisiaan yhtä vilpittömästi. En usko, että riittäsi, että A:n rakastamat B ja C olisivat "vain" toistensa ystäviä, jos A:n ja B:n ja A:n ja C:n välillä olisi jotain enemmän. Jos jokut ovat onnistuneet muodostamaan toimivan kolmisuhteen, onnittelen heitä vilpittömästi. Itse en lähtisi moista kokeilemaan. Epäilen, että riski tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja ryhtyä kilpailemaan huomiosta tuhoisesti olisivat suuret. Kuinka kukaan voisi rakastaa tasapuolisesti kahta, kun välillä on vaikea rakastaa oikeudenmukaisesti yhtäkään?
Palaan vielä kysymykseen, onko oikeudenmukaista vaatia oikeutta rakastaa sekä miestä että naista, jos on kykenevä molempia rakastamaan. Jos näin on, eikö esimerkiksi kaksikulttuurisella ihmisellä pitäisi vastaavasti olla oikeus vaatia itselleen kumppania molemmista kulttuuriestaan - siis esimerkisi suomalaistuneen maahanmuuttajan pitäisi saada pitää sekä suomalaista että sanokaamme indoneesialaista vaimoa? Jos mieheys ja naiseus tekevät ihmisistä erilaisia, tekäväthän näin varmasti eri kansallisuudetkin - moni kokee itsensä esimerkiksi enemmän suomalaiseksi kuin naiseksi. Suomalaisella ja indonesialaisella on varmaankin erilaisia avuja puolisoina, heitä rakastava ihminen saanee heiltä eririlaisia asioita. Ajatusleikin voi viedä vieläkin pitemmälle; pitäisikö ihmisillä jotka pitävät sekä kiivasluontoisista että rauhallista ihmisistä olla oikeus sekä pirttihirmupuolisoon, että kilttiin kotihenkeen? Nuoreen ja vanhaan? Mustaan ja valkeaan? Akateemisesti koulutettuun ja amispoikaan? Retromieheen ja metromieheen? Blondiin ja brunettiin?
Kaikki ihmiset ovat keskenään erilaisia, ja yksi ihminen on kykenevä rakastamaan ja haluamaan kumppanistaan niin monia erilaisia, jopa täysin vastakkaisia ominaisuuksia, ettei niitä kukaan voi täyttää. Onnellisen parisuhteen perusta on kuitenkin mielestäni, että "tyydytään" yhteen ihmiseen. Rakastetulla puolisolla pitäisi olla oikeus tuntea itsensä riittäväksi - jopa korvaamattomaksi.
Epäilen, että miehet, jotka sallivat vaimoilleen "naisrakastetun", arvelevat olevansa niin vahvoilla, ettei "naisrakastettu" ole uhka. Jos näin on todella, bi-naisen "ystävätär" mitä ilmeisemmin on suhteessa heikoilla oleva osapuoli, jolla ei ole yhtä paljon merkitystä kuin miehellä, todellisella puolisolla. Jos näin ei ole, miehen naiviutta hyväksikäytetään.
Nämä ovat toki vain minun mielipiteitäni, omiin kokemuksiini perustuvia. Lukisin mielelläni kuvausia todella onnistuneista triangelisuhteista ja kommentteja siitä, miksi mielestänne mahdollisesti tarvitsette kahden eri sukupuolta olevan rakkautta? Entä sallitteko miehellenne rinnakkaissuhteita - vaikkapa heteroon?
Pitkälle mietittyjä kysymyksiä (jotka sisältävät jo myös vastauksia) Hämäräkohteella ja samoin Burgundilla ajatuksia, jotka voi vain allekirjoittaa.
Itsellä ei olekaan noiden lisäksi oikeastaan enempää sanottavaa juuri nyt. Pitää miettiä lukemaansa ja palata asiaan! Hyvä vinkki Hämäräkohteelta palata tähän keskusteluun!
tästä voisi jaaritella maailman napaan asti. Jo noita yläpuolella olevia tekstejä lukiessakin selviää jos jonkinlaisia erilaisia tulkintoja samalle asialle. Miksi veivata näitä samoja asioita ees taas eri palstoilla. Se mikä sopii toiselle (parille) ei sovi toiselle (parille) jne. Jokaiinen sumplikoon suhteessaan heille sopivan elämän muodon. Tärkeintä on suvaita ja yrittää ees ymmärtää toisia. Kukin eläköön niin kui parhaakseen näkee.
...kuten on ollut kiinnostava tämä keskustelu yleensäkin.
HämäräKohde on täysin oikeassa siinä, että biseksuaalisuus ja polyamoria/polygamia ovat kaksi aivan eri asiaa. Se että olemme biseksuaaleja ei vielä sisällä (ei pitäisi sisältää) mitään oletusta siitä, millaista parisuhdemallia tai montaako kumppania elämäämme kaipaamme tai mitä toteutamme.
Itse olen bi-nainen, vakituisessa rakastavassa parisuhteessa biseksuaalin miehen kanssa. Olemme myös polyamorisia.
En tiedä mistä tähän keskusteluun on alun perin tullut fraasi "bi-naisen oikeus rakastaa sekä miestä että naista". Se on aika jännittävä. Mistä saadaan oikeus rakastaa? Kuka kieltää rakastamasta ketä haluaa? Itse en näe niin, että biseksuaalisuus antaisi minulle jotain erityisoikeuksia ihmissuhteissa. Päinvastoin, kaikilla ihmisillä pitäisi olla oikeus rakastaa sen mukaan miten sydän sanoo. Totta kai hetero, lesbo jne. voi olla moniavioinen, jos sen pystyy toteuttemaan kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
Käytännössä ylivoimainen enemmistä tuntemistani polyhenkisistä ihmisistä on bissejä. Varmaankin johtuu ystäväpiirini rakenteesta, mutta luulen että siinä on muutakin. Ajatus useamman kumppanin mahdollisuudesta tulee tässä yhteiskunnassa kenties kerkeimmin juuri biseksuaalien mieleen. Kulttuurimme on niin vahvasti sukupuolitettu (ja nimenomaan kahteen sukupuoleen), että bi-ihminen herkästi tosiaan kokee että hänellä on kaksi erilaista (jopa päinvastaista) vaihtoehtoa rakkauden kohteeksi.
Itse olen tiedostanut biseksuaalisuuteni jo kauan ennen kuin ymmärsin taipumukseni polyamoriaan. Tarina ei alkanut siitä, että minulla "pitää olla" mies ja nainen. Eli suhteessa mieheeni emme ole rajoittaneet muiden kumppaneiden sukupuolta (hänellä toki on yhtäläinen oikeus monisuhteisuuteen). Käytännössä kuitenkin varsin harvoin innostun muista miehistä kuin omastani (siitä maailman parhaasta ;) ). Naisista sen sijaan kovastikin.
En väitä, että tässä maailmassa on vain kaksi sukupuolta - niitä muita vain pääsee valitettavan harvoin kohtaamaan. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmiset ovat erilaisia, yksilöitä, ja juuri siksi kiinnostavia (myös eroottisesti). Silti katse kääntyy useimmiten naisten perään - tai sellaisten, joita silmämäärällä naisiksi ajattelen. Kyllä naisen kehossa, tuoksussa, tavassa olla lähellä, kuin myös sosiaalisessa ja psyykkisessa puolessa, on sellaista viehätystä, jota miehessä ei. Ja puolestaan taas miehessä vastaavasti omat viehätyksensä. Kumpaakaan en tästä maailmasta vaihtaisi pois!
Mutta tokikaan polykuvion ei tarvitse olla vain "tarve rakastaa kahta ihmistä". Voihan se olla yhtälailla kolmea tai kuutta ihmistä. Arkielämä vaan tuppaa asettamaan rajansa suhteilulle, kun meistä useimmilla kuitenkin on myös työ, unentarve,ystäviä, harrastuksia jne.
Tekisi mieli kommentoida vielä pitkästikin tuota HämäräKohteen loppusuoran kysymyksenasettelua siitä, mitä sukupuolta kumppani voi olla ja miksi ei toisinpäin. Mutta tuskin kukaan tännekään asti on jaksanut lukea... Tyydyn vain toteamaan että hemmetin hyviä kysymyksiä, koska tuuppaavat yhteiskuntamme sukupuoli- ja parisuhdejärjestelmän piilotettuihin "sääntöihin".
Ehkä lisää toisella kertaa...
Toki jaksetaan lukea :) Tuo oikeutus ihmissuhteisiin myös ihmetytti. Oisko feminismin viimeisin sana?
Joskus kauan aikaa sitten oli käytännössä kaikilla paremmin pärjäävillä jalkavaimot. Sittemmin kulttuurimme edetessä niitä kutsuttiin rakastajattariksi. Aasiassa touhutaan edelleen alkuperäisen kuvion kanssa. Thaimaassa naiset on heränneet vastustamaan liikettä mutta valitettavasti edelleen löytyy niitä joille jalkavaimon osa sopii. (tästäkin voisi jatkaa mutta ketäpä suomalaista, varsinkaan muijaa, thaimaalaisten muijien ongelmat kiinnostaa)
Kun tätä bisseyttä ja polyamorisuutta käsitellään tarkemmin jalkavaimojen lisäksi löytyy myös jalkamiehiä (haha:)) Enkä tarkoita aisankannattelijoita (hahaha :)) vaan reilusti niitä miehiä joiden eukko on esittänyt haluavansa naida naisia ja päättänyt toteuttaa fantasiansa jatkaen liittoaan. Jos ja kun liitto ei ole tasapainoinen niin jokuhan siinä rakkaudessa jää toiseksi. Ei kellään ole rajattomasti rakkautta. (väittäkää nyt vaan vastaan ;))
Rakkaussuhde on jatkuvaa balanssin etsimistä. Seksisuhteissa taas ei oletusarvoisesti ole samaa vaatimusta ja siksi seksi esim meillä on yhteisesti sovittu rajaksi. Mutta ei meillä vielä bisseyteen polyt liittynyt...ihastutaan, naidaan ja pidetään hauskaa. Illaksi kotiin :)
Itse en ole kokenut että rakkauden määrässä tulisi rajat vastaan. Kyllä sinne sydämeen mahtuu porukkaa - no, ainakin minulla, kaikilla ei toimi toki samoin. Eli saman ukkelin kanssa olen ollut jo melkoisen määrän vuosia, ja siinä välillä on rakastuttu ja rakastettu muitakin ihmisiä. Liitto ei ole siitä notkunut mihinkään suuntaan. Kun kumpikin tietää, että toinen ei ole häipymässä mihinkään, ei ole syytä paniikkiin.
Ne rajat tulevat minusta paljon arkisemmissa asioissa. Aikaa ei ole kellään rajattomasti, esimerkiksi. Ja sitä balanssia haetaan paljon useammin työaikoihin ja pyykkäämiseen kuin rakastettujen määrään. ;)
Tämä viestiketju luettiin uudelleen kaksistaan eukon kanssa.
Monien parisuhteiden Bi aktiviteettien pohjalla on meidän mielestä silmitön itsekkyys. (Kukapa tunnustaisi julkisesti...) Parisuhde ei mukamas riitä tyydyttämään himoja vaan aina ruoho näyttää aidan takana paremmalta. Ei tarkoita nymfojuttuja vaan ihan sitä että silmien eteen jää usein kaikenlaista kivaa ja koska on jo uskaltanut tunnustaa olevansa kaksineuvoinen niin tuntemusskaala on laajempi. Opittu tapa. Hiukka sama kun joskus oppi runkkaamaan niin eihän sitä tapaa jätä, hyvältähän se tuntuu ;)
Tiedämme että oikeanlaatuisssa olosuhteissa, oikeanlaatuisessa tilanteessa oikeanlaatuisen ihmisen kanssa saattaa päästä suusta rakkauden tunnustus. Noissa oikeissa, siis väärissä;) olosuhteissa liittomme olisi uhattuna jos emme suojelisi sitä. Ihminen kun on niin tavattoman epärationaalinen. Liiton vaaliminen toisten ihmissuhteiden ohessa on melkoinen temppu. Ei ole helppoa ja vaatii h-sti itsekuria.
Kait noita polyihmisiä on, mutta meidän molempien mielestä kliimaksin aikana meillä edessä on vain himomme kohde. Ei siinä paljon puolisoa muistella. Pettämisen määrittely parisuhteessa on sopimuskysymys. Tässähän puhuttiin mitä sallia biflikalle ja miksi. Arvataan että lähtökohtaisesti ei sallita mitään mitä ei puoliso hyväksy. Ja hyväksyä voi vaikka joulupukin tai -muorin, aasin taikka naapurin avoparin :) Mutta parisuhde pitää hoitaa kuntoon ettei järjestetä jalkavaimoja tai -miehiä. Ja miksi: todellisen avoimuuden ja tasa-arvoisuuden nimissä.
PS SETA sucks...sen parisuhdeneuvot keskittyy homoihin ja lesboihin. Se siitä tasa-arvoisuudesta.
Enpä ole varma tajusinko oikein kaiken mitä Sunshinez kirjoitti, mutta muutama asia tarttui haaviin.
Olen samaa mieltä siitä, että polyelämä ei ole mitenkään helppoa ja yksinkertaista. Ja on paljon sellaisia olosuhteita, missä se on huono idea.
Jos parisuhde ei kestä sitä, että sen osapuolet tuntevat rakkautta muitakin ihmisiä kohtaan, niin kannattaa harkita aikamoisen tarkkaan, lähteekö polyilemaan ollenkaan. Itse en ole yrittänytkään vetää rajaa seksin ja rakkauden väliin, koska se on aika mahdotonta hommaa. Intiimit puuhat toisen ihmisolennon kanssa usein synnyttävät lämpöisiä tunteita, eikä niiden muodostumista voi noin vain estää.
Ja todellakin, parisuhde pitää olla kunnossa. Täydellistä suhdetta ei kai löydykään, mutta kun suhde on varmalla pohjalla, kumpikin tuntee oman korvaamattomuutensa toiselle ja olonsa rauhalliseksi ja turvalliseksi, silloin voi polyamoriaan olla hyvät mahdollisuudet. Ja siltikin kannattaa uhrata ajatuksia tosiaan sille puolisolle ja suhteen tilalle säännöllisesti, ettei vain viiletä "vihreämmän ruohon" perässä ja unohda toista homehtumaan.
Ja mitä tulee siihen avoimuuteen ja tasa-arvoon, niin niiden tulisi olla aina mielessä. Suhteessa kaikkiin suhteiden osapuoliin reiluus on ainoa kestävä politiikka.
Lyhykäisesti vain, että en allekirjoita tuota "pettämisen määrittelyä parisuhteessa". Kyllä sen määrittely liikkuu yleisemmälläkin tasolla. Jokainen meistä "tietää", että parisuhde on ns. pyhä ja kahden ihmisen kauppa. Jos siitä poiketaan, se määritellään pettämiseksi. Siitä sitten "eteenpäin" parisuhteessa olevat saattaavat tehdä omat sääntönsä ja olla sitä mieltä, että vieraissa hyppääminen meidän suhteessa ei ole pettämistä.
Setan toiminnan tajuaa sitä kautta, että heteroille on ollut olemassa aikojen alusta omat parisuhdeneuvojansa ja -systeeminsä, homojen ja lesbojen vastaavat ovat syntyneet tosi paljon myöhemmin. Eikä heterojen parisuhdeneuvojat ole olleet kai aina osaavia ja halukkaitakaan homoja ja lesboja neuvoskelemaan - tai ovat olleet itse niin asenteellisia, että ei ole ollut neuvojiksi.Miten sitten setan resurssit riittäsi heteroille, en tiedä, mutta niinhän ne kaikki systeemit pelaavat, että ne ovat vain tietylle porukalle tarkoitetut. Perheneuvolat lemppaavat nuoret yleensä pihalle, kun ne täyttävät 16v, sen jälkeen mennään mielenterveystoimistoon. Kela kustantaa kelle kustantaa terapiansa jne. Rajalliset kun on resurssit, siitä ei ole kaikille jakaa.
Ennen kuin tapasin eukkoni ajattelin ihan samalla tavalla että parisuhde on tärkein suojelun kohde. Ajattelen joskus salaa vieläkin. Nyt ihmissuhteiden kyllästämänä tuntuu ihan loogiselta että sitä hakee jotain parisuhteesta puuttuvaa ulkopuolelta. Siis en ole nainen ja ja kun toinen sitä haluaa niin ei ole montaa vaihtoehtoa. Sitä on tosiaan niin kyllästynyt etten usko ainakaan meidän liiton oikenevan ns. kristilliseen parisuhteeseen. Ehkei tarttekkaan.
SETA:n mielestä meidän kaikkien olisi tunnustettava homoseksuaaliset puolemme. Sitten meistä olisi sille (heille) hyötyä. Tällänen heteron ja biin suhde ei ole kellekkään kiinnostava. Ei mediaseksikäs?
Miten pettämisen määrittely voidaan antaa jonkun "yleisen tason" tehtäväksi, kun yksilöillä yhteiskunnassa on niin suuret mielipide-erot siitä, mikä on pettämistä?
Jonkun mielestä jo ajattelu on pettämistä, toisen mielestä suutelu, toisen mielestä salatekstailu, jonkun mielestä parisuhteen jättäminen ulkopuolisen henkilön takia.
Heitetäänkö noppaa siitä, kenen mielipide on ratkaiseva? Vai lasketaanko suurin prosenttiosuus "Mikä on pettämistä"-gallupin perusteella?
Kuka antaa jollekulle luvan tunkea parisuhteeseen? Isoveli valvomaan pariskuntien keskusteluja ja elämää?
Kannattaisikohan jokaisen keskittyä miettimään oman parisuhteensa hoitamista ennen kuin puuttuu toisten suhteisiin.
Tässä viestiketjussa on muutama sotkenut biseksuaalisuuden ja mono/polysuhteet keskenään, ja varmaan ihan itsekkäistä syistä. Nuo ovat tyystin erilaisia asioita. Osoittaa fetisismiä ja ilmeistä tasapainottomuutta. Teidän takia menee vellit ja jauhot sekaisin.
Oma eukkoni on biseksuaalinen ja tykkää chillata hyvännäköisten kundien ja eukkojen kanssa. Itse olen hetero ja tykkään vain naisista. Mutta sänkyyn on menty vain toistemme luvalla. Siis mä käyn vieraissa kanssa. Nyt ei oo vaikeeta. Mutta aluksi eukko yritti jankuttaa että toinen nainen on vain halujen kohde eikä mun pitäisi olla sille kade. Kun esitin että olen sillai toisten naisten kanssa niin se olikin pettämistä. Mutta lopuksi oltiin samaa mieltä että hauskanpidostahan siinä on kyse. Hän panee ja mä panen.
Ollaan naimisissa mutten tiedä kuinka kauan, sen verran kovaa menee. Toinen ihmissuhde repii aina toisaalle. Yhdessä voi kehittyä samaan suuntaan. Mutta en aio korvaani lotkauttaa eukon sänkykavereille ja niiden vaatimuksille. Eukkoa kuuntelen jos se kuuntelee mua.
Niin että pitäkää EROSSA toisista noi bijutut ja mono/polyjutut. Biseksuaalit ei oo sen parempia tai huonompia kuin hetkutkaan.
Kovaa menee, eukko panee ja sä panet ja ero tulee ehkä. Toivottavasti teillä ei ole lapsia. Mikäs siinä, jos eukko ja ukko chillailee ties ketä, mutta lapset tartteis lähinnä vanhempansa. Ne ei chillailuista ehkä perusta.
Ei ole biit eikä heterot huonompia tai parempia, ei miehet eikä naiset - vaan ihmiset. Toiset ne on uskollisia ja koettavat rakentaa yhtä ihmissuhdetta ja toiset ne chillaa (mitä mokoma termi sitten tarkoittaakin!).Mikä sopii juppiterille ei sovi härälle, sanoi entinen latinanopettajakin. Ja toisaalta: miten petää, siten makaa. Ja kui metsään huudat, nin sieltä samalviisii vastataan. Jos ei muuta osata.