Et uskaltanut

Lienee enää yhdentekevää,
mitä peloltani osasin ymmärtää?
Turha surku ja vastaamattomat kysymykset,
siinä katkeruuden ainekset.

Lähde en ketään neuvomaan,
kun ei suju asiat omanikaan,
Silti epäilys on mulla siitä,
että paikalleen jääminen ei riitä.
Ja turha on elää sisällään,
omassa mielessään,
kun kesä voi tuoda tullessaan
unohduksen, ah, niin raikkaan.

Muistoni sinusta,
ovat vielä liian kirkkaita.
Haalistuneet eivät ne ole auringossa.

On mahdollista,
että muistot niin rikkaita
ovat, että ne näkyvät päätösteni heikkoudessa:

Lopetan Nyt seinille puhumisen,
ja mahdottomien asioiden toivomisen.
Tyhjä on tarkoitukseltaan tämäkin viesti,
sen voisi lukemisen sijaa ohittaa nopeasti.
Enhän oikeasti tiedä, kenelle tämän osoitan,
vaan toivon rippeen murusena sen toitotan.

Äärettömyyteen tyhjyyden,
katoaa viestini,
osana maailman kaikkeuden.

Otetta en saanut sinusta,
vaikka hetkeksi osan sinun huomiosta,
onnistuin kiinnittämään.
Jo siitä tulen äänettömästi sinua kiittämään.

Tyytyä miks vähempään,
täytyis kun enempää-
kin olis ulottuvilla ollut.
Ennen kuin sen tiedän, jos koskaan, olen kuollut.