Omavastuu aika????

Luulin että "karenssi" eli omavastuuaika on vain kerran vuodessa 7-työpäivää? Mutta kun pääsin tämän vuoden puolella kelanpäivärahalta ansiosidonnaiseen kiinni tulikin toinen omavastuuaika 11-työpäivää??? Eli tämän vuoden puolella on jo kaksi omavastuuaikaa täyttynyt. Onko nyt jatkossa odotettavissa että jokaisen pätkätyön päätyttyä on joko 7 päivän tai 11 päivän omavastuuaika? Ei oikein hyvältä näytä jos töitä on vain viikko ja taas tulee karenssi.
5736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Omavastuuaika tulee aina työsuhteen jälkeen kun jäät taas työttömäksi. Yleensä riittää se seitsemän päivää siihen. Itsellänikin kävi, että vuoden aikana jouduin kärsimään kolme sellaista. Ei kannata työhön mennä lainkaan jos työtä on tarjolla juuri ja juuri max kuukausi tuon takia.

Äänestä
  • Omavastuuaika menee kerran kalenterivuodessa (max) ja vuoden vaihtumisen jälkeen uusi omavastuu menee vastu kun on ollut sen jälkeen töissä. Siis jos yhtäjaksoisesti työtön niin ei uutta omavaastuuta. Samoin kun jo kärsitty tänä vuonna karenssit niin uusia ei tule, ellei sitten kieltäydy töistä.

    Äänestä

  • on oikein! kirjoitti:

    Omavastuuaika menee kerran kalenterivuodessa (max) ja vuoden vaihtumisen jälkeen uusi omavastuu menee vastu kun on ollut sen jälkeen töissä. Siis jos yhtäjaksoisesti työtön niin ei uutta omavaastuuta. Samoin kun jo kärsitty tänä vuonna karenssit niin uusia ei tule, ellei sitten kieltäydy töistä.

    Ei pidä paikkansa. Omavastuuaika menee aina kun jäät työttömäksi. Työkkäri selitti asian näin, että olet työsuhteesta saanut ns lomarahaa vaikka 2 kk työsuhteesta joka vaikuttaa aina asiaan. Tuo omavastuuaika on siis itseasiassa kärsimystä lomarahoista. Itse tein 2 kertaa 1,5 kk työsuhteen vuokrafirmassa vuoden aikana jossa lomarahat maksettiin joka palkkaan, ei siis tullut työsuhteen päättyessä ja molemmilla kerroilla sanottiin uudesta omavastuusta jonka jouduin kärsimään. Pitäisi kuulemma aina huomioida työsuhteen päättyessä tuo omavastuuaika ja varautua siihen. Karenssi ei taas liity omavastuuaikaan mitenkään.

    Äänestä

Kyllähän tuo on mennyt oikein, koska olet siirtynyt päivärahasta toiseen. Eli olet siirtynyt peruspäivärahasta ansiosidonnaiseen päivärahaan. Ansiosidonnaisessa ei ole kuin yksi omavastuu aika, ja se menee silloin kun päiväraha lasketaan uusiksi, eli kun saat ensinmäisen kerran päivärahaa tai saat "nollattua päivät".


Todennäköisesti tuohon on laskettu pitämättömistä kesälomista saadut korvaukset ja ne on sitten jaksotettu samaan tuon omavastuuajan lisäksi.


Ansiosidonnaisen aikana voit olla niin monessa lyhyessä työsuhteessa, kuin vain ehdit ja korvaukset käynnistyvät aina heti ensinmäisestä työttömyyspäivästä. Tosin, jokainen ansaittu euro vähentää seuraavan kuukauden korvauksista 0.5e.

Äänestä
  • eli et hyödy työssä käynnistä yhtään mitään, sossu saattaa antaa säälisatasen kuussa työssäkäymiskuluihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ship kirjoitti:

Luulin että "karenssi" eli omavastuuaika on vain kerran vuodessa 7-työpäivää? Mutta kun pääsin tämän vuoden puolella kelanpäivärahalta ansiosidonnaiseen kiinni tulikin toinen omavastuuaika 11-työpäivää??? Eli tämän vuoden puolella on jo kaksi omavastuuaikaa täyttynyt. Onko nyt jatkossa odotettavissa että jokaisen pätkätyön päätyttyä on joko 7 päivän tai 11 päivän omavastuuaika? Ei oikein hyvältä näytä jos töitä on vain viikko ja taas tulee karenssi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu