Mitä fiiliksiä? Oliko koe teidän mielestänne VAIKEA? Vaikeampi kuin viime vuonna? Helppo?
Bittumaisia kohtia oli useampi. Onko jotain, mikä erityisesti vaivaa? Minusta koko setti oli suht vaikea. Itsellä taisi mennä ihan metsään. Yksinkertaiset kohdat tuottivat suuria vaikeuksia.
Mutta hyvä, jos hajontaa on enemmän ja ne oikeasti viksut pääsevät kouluun.
Bittumaisia kohtia oli useampi. Onko jotain, mikä erityisesti vaivaa? Minusta koko setti oli suht vaikea. Itsellä taisi mennä ihan metsään. Yksinkertaiset kohdat tuottivat suuria vaikeuksia.
Mutta hyvä, jos hajontaa on enemmän ja ne oikeasti viksut pääsevät kouluun.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Moi
Mielestäni koe oli samaa tasoa kuin viime vuonna. Pisteraja tulee olemaan samaa luokkaa, eli korkea.
Minulla oli noin viisi kohtaa joita mietin tosi pitkään, mutta kolme niistä meni varmasti oikein. Olen plärännyt kirjoja ja tarkistellut vaikka se niin mielettömän tuskallista onkin ja olen löytänyt kaksi kohtaa jossa vastasin väärin. Varmasti on joku väärä jota en muista, mutta toiveikas todella olen.
Yksi kohta oli minun mielestä sellainen johon en vieläkään tiedä, miten on mahdollista että siinä kysymyksessä olisi vain yksi oikea vaihtoehto. Vaikeita, kinkkisiä kysymyksiä oli, mutta kyllä niihin kirjasta löytyi se oikea vastaus.
Kärsivällisyyttä vaaditaan nyt odotella tuloksia. Omat mahdollisuuteni ovat täysin pisterajasta kiinni.
Mitä kysymystä tarkoitat? Itselläni noita vastaavia oli muutamia, kolme olen ainakin vastannut väärin.
en muista tarkkaan miten se meni, mutta se kysymys jossa kysyttiin vahvoista menetelmistä ja vaihtoehdoissa oli a) yleisiä ja sitten vaihtoehdoissa oli myös tiedonalakohtaisia ja tehtäväkohtaisia.
yleiset kuuluu heikkoihin metodeihin. minusta vahvoihin kuuluu sekä tiedonala- ja tehtäväkohtainen tiedon hallinta.
en ymmärtänyt sitä?
En kyllä itsekään muista, miten vaihtoehdot meni, mutta itse vastasin tiedonalakohtaisia ja pidin kysymystä vielä helppona. Joku niissä muissa olevinaan mätti, en vaan enää muista mikä. Lieköhän mennyt sekään oikein...
minäkin vastasin tiedonalakohtaisia, vaikka hyvin muistin että kirjassa lukee tehtävä- ja tiedonalakohtaisia. en siis tiedä edelleenkään miten se menee..?
Siinä kohdassa "tehtäväkohtainen" oli joku jippo. En vaan nyt enää muista että mikä. Nuo molemmathan kuuluu kyllä niihin vahvoihin metodeihin. Mielenkiinnosta, minkälaisia lähtöpisteitä ihmisillä on, kuinka ne vaikuttavat sisäänpääsyyn? Itselleni taitaa tulla 51 pojoa.
laiton minäkin että sen tiedonalakohdan
Ensinnäkään Wagneria ei o vaan se on Wenger... Huomasin onneksi kokeessa. Tuskin se oli virhe ja jos oli sitä ei voida hyväksyä.. Itse en siis vastannu siihen kohtaan mitään ja kaikkihan ne tarkoitti käytäntöyhteisöä.. itselläni ainakin viisi on väärin.. saapa nähä.. eli enemmän on kun viis tiiän varmasti:)
Kunta, muuttuja vai mikä ne muut tarkotti samaa, outo juttu, kuntahan on muuttuja, mutta häh, esim. Jyväskylähän on kuitenkin alkio jne. tiiä häntä. Että haastavasti oli kysymykset aseteltu.
Mutta jäämme pitämään peukkuja, ei kai tässä muukaan auta ja ens vuonna uudelleen, jos ei nyt tärppää..
minun mielestä kunta ei ole muuttuja vaan havaintoyksikkö = tilastoyksikkö = alkio eli siinä kysymyksessä kunta ei ole muuttuja. Muuttujat on niitä lääni, äyri, väkiluku jne. Minusta siinä kysyttiin mikä kunta ei ole.
Kokeessa oli hankalia kysymyksiä, mutta ihan inhimillinen.
Elkää luopuko toivosta te joilla tuntu että oli enemmän virheitä. Kaikki on mahdollista vielä.
Niin ei minusakaan..
se leirintäalue vierailijat. Kyllä mä uskon että se kysymys lasketaan, olihan kyse käytäntöyhteisöistä vaikka siinä pieni kirjoitusvirhe oli teoreetikon nimessä. Meinasin sitä kysyä kokeessa, jotta se olisi voitu heti korjata kaikille. Mutta en sitten rohjennut...
Ainakin soisin että lasketaan oikeat vastaukset hakijan hyväksi vaikka kysymyksessä oli pieni lapsus koska käytäntöyhteisön käsite on niin selkeä ja se pitää osata vastata vaikkei itse herran nimeä mainittaisi ollenkaan. Jää muutenkin niin tiukalle että 1/60 on todella merkityksellinen.
En usko tommosiin kirjoitusvirheisiin.. leirintäaluevierailijoistakin voi kehkeytyä käytäntöyhteisö tai he ovat käytäntöyhteisö toimiessaan yhtä aikaa yhdessä, on yhteisiä sääntöjä tms. mitä käytäntöyhteisöihin kuuluu.
Uskon, että siinä testattiin juuri nippelitietomuistamista..
Muutenhan voisi olettaa, muunlaisia vastaavia kirjoitusvirheitä olevan.. eiköhän ne ole aika moneen kertaan tarkastettu, ei niissä saa olla kirjoitusvirheitä.
Tottakai pitää osata vastata vaikkei olisi teoreetikkoa mainittu, mutta silloin olisi ollut erilaiset vaihtoehdot.. Eri asia kuin jos olisi staattinen kirjoitettu taattinen... Kyse on kuitenkin suuresta nimestä. Olihan siellä mainittu jonkun muun kuin Vygotskyn nimissä lähikehityksen vyöhykekin.. toki muutkin siitä puhuvat mutta siinä vaihtoehdossa ko. käsitteen kehittäminen oli liitetty eri ihmiseen kuin Vygotskyyn, Oliko Peräti Holland tai joku Ann.. mutta kuitenkin nainen oli kyseessä.. ei tietääkseni pääsykoekirjassa mainita lähikehityksen vyöhykettä kenenkään naisen kehittelemäksi.
Mutta en toki voi olla varma:) eikä mulla tuosta yhdestä o muutenkaan kiinni, munasin pari täysin selvää kohtaa liikaa:(
Mikä yhteinen tavoite, jonka toteuttamiseksi työskennellään yhdessä, leirintäalueen vierailijoilla esimerkiksi on?
No hyvin yksinkertaisia tavoitteita.. vaikka kymmenittäin. Esim. Viihtyvyyden ulottuvuudet, yleinen siisteys. Sitähän voi analysoida vaikka kuinka pitkälle. Jos paikassa esim. samoja ihmisiä viikon ajan niin varmasti ehtii syntyä yhteisiä tavoitteita, joita ei ole ennalta määrättätty, sanattomia sopimuksia. Esimerkiksi karavaanareilla on oma kulttuuri... jne.
Laitan tähän saman tekstin minkä laitoin tuonne toisellekin forumille liittyen tähän Wagner-keskusteluun.
"Palaan vielä kerran tuohon Wagner-kohtaan. Yksi syy, miksi siihen kohtaan vastaamatta jättäminen ei mielestäni millään voi olla oikein lukee siinä koepaperin ylälaidassa. Siinä sanottiin, että jokaisesta tyhjästä kohdasta saa 0 pistettä. Toisekseen, leirintäalueen vierailijat voidaan ryhmänä mielestäni yleistää vaikka kaupassa kävijöihin. Käytäntöyhteisöjä määrittävät tekijät puuttuvat; jaettu yritys, vastavuoroinen toiminta ja jaettu välineistö. Mm. vastavuoroiseen toimintaan liittyy yhteiseen toimintaan sitoutuminen eli asioiden tekeminen yhdessä muiden yhteisön jäsenten kanssa. Käytäntöyhteisön jäsenillä on lisäksi pitkäaikaiset ja vastavuoroiset suhteet, niitä ei käsittääkseni vierailijoilla ole. Lisäksi yhteisön jäsenillä on metatietoa siitä, mitä muut tietää. Siinä minusta ihan hyvin perusteluja, miksi leirintäalueen vierialijat ei kuulu joukkoon."
Varsinkin tuo kohta "pitkäaikaiset suhteet" on sellainen, mihin kannattaa kiinnittää huomiota.
moi
missä muualla tästä aiheesta keskustellaan?
Mua kiinnostaa kaikki mitä tästä puhutaan
http://www.yle.fi/opinportti/keskustelu/viewtopic.php?t=5110
On totta, että jokaisesta tyhjästä kohdasta sanottiin saavan miinus-pisteen. Mutta kyseessä on psykan pääsykoe, entä jos koetetaan rohkeutta.. Toki vastausvaihtoehtoja pitäisi olla neljä eikä viisi. Onpa kerrassaan outoa, että moista pitää miettiä. Kyllä muakin vähän mietityttää, miten ihmeessä tuommoisen teoreetikon nimi voisi olla vahingoissa väärin kirjoitettu.. Leirintäaluevierailijoille ei oltu määritelty aikaa, periaatteessa voisimme ajatella, että he ovat vaikka pari viikkoa tai jopa enemmän tai vain päivän yhdessä. Pienessäkin ajassa ihmisille kehittyy metatietoa, yhteisiä tavoitteita tms. Kuka määritellyt ajan? Onko se määriteltävissä...?
Jaettuja yrityksiä, vastavuoroisia suhteita syntyy toki lyhyessäkin ajassa mutta niiden syvyys tai laatu on eri asia..
Ei mun mielestä ollut vaikea, mutta ovelat kysymykset ja jännitys ja mahdolliset aukot muistamisessa vaikuttavat nekin..:) Eihän siihen tarvi kuin lukea ja ymmärtää lukemansa, sekä toki muistaa ja osata soveltaa ja päätelläkin:)
Niin paljonhan se mahdollisesti on?
viime vuonna pisteraja oli 57. Oliskohan sitä edellisenä vuonna ollut 55. Nämä rajat niille siis joilla ylioppilastodistuksen arvosanat ei vaikuta.
niillä joilla on hyvät arvosanat todistuksessa, riitti viime vuonna muistaakseni 53.
Tästä vuodesta ei todellakaan tiedä, mutta nuo on minun mielikuva menneistä vuosista
Olen tässä (tämän kevään ylioppilaana) miettinyt yhtä juttua noiden alkupisteiden kannalta. Kirjoitin äikästä eximian, se on 20 pst, ja a-enkusta magnan, 15 pistettä. Sitten näille vuoden 96 jälkeen kirjoittaneille tulee lisäksi se kahden muun aineen keskiarvo. Äikän ja enkun lisäksi olen kirjoittanut pakollisena uskonnosta laudaturin ja ruotsista magnan. Ylimääräisenä kirjoitin laudaturin vielä psykologiasta (uusi ainereaali > voi kirjoittaa kaksi reaalia). Kysymys kuuluukin, että otetaanhan "kahden muun aineen keskiarvoksi" minulta nuo laudaturit? Vaikka en kirjoittanut toista niistä pakollisena? Jos joku tajusi, mitä tarkoitan, kertokaa ihmeessä, jos vain tiedätte. Alkupisteeni olisivat 56/63 jos laudaturit lasketaan tuohon kahden aineen keskiarvoon, mutta ne tippuvat mukavasti 3 pistettä, jos se typerä ruotsin magna lasketaan siihen toisen laudaturin kanssa.
Lisäksi pohdin ensisijaisuuspisteitä. Tuleekos niitä miten paljon, nyt kun ekan kerran hakee? Vai tuleeko JKL:ssä kenties ollenkaan? Plääh.
Turhaa tämäkin pohtiminen kun koe meni jo piloille.
En oikein tiedä noista reaaleista, mutta tuntuisi tosin aika epäreilulle jos saisi laittaa sinne kaksi reaalia kun tuo vaihtoehto on ollut niin lyhyen aikaa vasta olemassa...
En osaa sanoa.
Itselläni äikkä e, enkku m, reaali e ja ruotsi m. Laskin 51 pistettä. Ns. "ensisijaisuus" pisteitä ei saa.
Oli tosiaan muutamia kohtia, jotka laittoivat miettimään. Katoin kirjoista, niin muutin just vääriksi kohtia, joita vaihdoin edes takaisin.. mutta niinhän siinä aina käy :(
Ainakin kolme väärin.. eli todennäköisesti liikaa:( lähtöpisteillä ei mulla mitään saumaa päästä sisään.. eli jos monella sama pistemäärä, en pääse haastatteluihin.
Olin ekaa kertaa, joten en tiedä viime vuotisesta. Mutta ensi vuonna uudestaan, paremmalla menestyksellä toivottavasti!
Kunpa tietäisi, mikä pisteraja mahtaa tulla.. joku oli kirjoitellut, että viime vuonna 57 ja aiemmin 55. Toivottavasti nytkin olis vähän alempi.. saa nähdä!
Yhtenä vuotena haastatteluvaiheeseen oli mahdollista päästä jopa 39 pisteellä. En minäkään muuten usko pääseväni sisään.
Sitten kysymys: olisiko teistä pitänyt saada lähteä jo aikaisemmin? Itse olin valmis klo 13.20 ja nukuin (!) lopun aikaa kokeesta.
Minustakin tuo 2h tuntui varsin pitkältä ajalta, itse olin samaten jo ennen puolta kahta valmis. Muistaakseni pari vuotta sitten hakiessani oli tunti minimiaika istuskella siellä.
Tuntui tosiaan aikas hankalalta tuo koe. Pari vuotta sitten kirjoja oli kolme, ja silloin kysymykset tuntuivat jotenkin selkeämmiltä (vaikka en silloin sisään päässyt).
Tosiaan minäkin olin aika rivakasti valmis, paljon jäi miettimisaikaa ja tarkastelin huolella ajatusvirheitä vielä vähän klo 14 jälkeenkin. Ajattelin, ettei kannata turhia hätäillä kun ei ole kiire mihinkään. Minusta on hyvä, että kokeessa on vähimmäisaika. Niillä säilyy työrauha pidempään parempana jotka tekevät hitaammassa tahdissa.
Minulle koe oli yllätys, olisin luullut että jokaista kysymystä olisi joutunut miettimään syvästi paljon kauemmin. En osaa sanoa omasta menestyksestäni, mutta koe vaikutti semmoiselta joka kokelasta "kiusaamatta" testaa näppärästi osaamisen -ne pääsee jatkoon jotka sinne on valmiita ja lukeneet paljon. Jos en nyt onnistunut (paperistani saattaa löytyä ne pari virhettä liikaa) niin ensivuonna sinne voi mennä ainakin paljon luottavaisemmin mielin kun tietää vähän mistä koko tilanteessa on kyse :).
Mullekin jäi sellanen fiilis, että koe oli vaikea. Pari sellaista kysymystäkin oli joukossa, joista en luultavasti olisi selvinnyt, vaikka olisin saanut käyttää kirjaa apunani. Vastasin väärin ainakin viiteen kysymykseen, luultavasti useampaankin.. Mokasin niin typerissä jutuissa, että kyllä on tehny mieli hakata päätä seinään.. jos sit vaikka oppisin ajattelemaan loogisemmin. :D Osa kysymyksistä oli niin ovelia ja harhauttavia, että mielestäni sisäänpääsemiseen tarvitaan osaamisen lisäksi myös hieman onnea ja tuuria.. (tai sit mä vaan oon epälooginen ja liian huonosti valmistautunut.) :D
Jos siis haluaa pelkän pääsykokeen perusteella jatkoon niin kuin minä, niin ei kovin montaa virhettä saisi tehdä. Kovaa tasoa ovat psykologian opiskelijoiksi hakevat, kun omista suht ok-tason yo-papereista ei hyödy mitenkään.. (äikkä manga, reaali laudatur, enkku cum laude, b-ruotsi eximia ja c-saksa magna).. mut ei vaan riitä. Lukion päättötodistuksen keskiarvo oli reilusti yli yhdeksän, mutta tästä en mitään hyödy.. :( Pientä katkeruutta ilmassa kun te muut ootte kirjottanu niin paljon paremmin..! :D
Ilmeisesti äikän ja enkun arvosanoja korostetaan opinnoissa menestymisen kannalta (tenttikirjat suurelta osin englanninkielisiä). Oon nyt suorittanu kohta melkein kokonaan sivuaineena psykologian cum laude-opinnot Jklän yliopistossa ja arvosanat suurimmaksi osaksi ET =erinomaiset tiedot. Oon selvinny ihan hyvin, vaikkka kirjoitinkin aikoinaan enkusta C:n. Oon suorittanu myös psykologian opiskelijoilta vaadittavat tilastotieteen perusopinnot (12 ov)ongelmitta. No täytyy kai olla sit vaan onnellinen siitä, että on saanut opiskella psykologiaa näinkin pitkälle sivuaineena. Harmi, vaan kun oma pääaine ei motiovoi eikä kiinnosta ollenkaan samalla tavalla. :(
Onneksi sentään tuli tällaiset ihanat kesäiset ilmat niin ehkä se pieleen mennyt pääsykoekaan ei harmita niin paljoa.. Tsemppiä meille kaikille!:) Harmi kun emme voi kaikki päästä jatkoon/sisään :(
Mutta mitä ainetta opiskelet pääaineenasi? Toivottavasti en tee hölmöä ehdotusta, kun kysyn, miten olisi erityispedagogiikka tai kasvatustiede pääaineena?
t. Jukka
Täällä kohtalotoveri. Olen tehnyt Cumun melkein kokonaan, arvosanana toistaiseksi ET, tilastotiedettä olen tosin vasta käynyt 4 ov. Kokeessa tein ainakin kolme virhettä. Tod.näk. niitä on siellä lisääkin. Paperit reaali ja äikkä E, kielet M. Ei ole tosiaan papereista hirveää hyötyä. tosin en ole ymmärtänyt tuota pääsykoepisteytystä täysin noiden papereiden osalta. Osaisiko joku selventää?
Aikuiskasvatustiede on myös mielenkiintoinen vaihtoehto, samoin esim. amk-toimintaterapeutti -opinnot...
Ei kannata tosiaan jättäytyä siihen uskoon, että tiettyyn työhön pääsisi vain yhtä kautta. Tai vielä pahempi virhe olisi ajatella, että pääaineena psykologia on ylitse muiden ja sen varaan suunnittelee tulevat vuodet - kun se työelämä kuitenkin on pikkasen merkittävämmässä roolissa lopulta elämässä kuin pari hassua opiskeluvuotta.
Tsemppiä kaikille, kyllä tavoitteisiinsa pääsee kun muistaa asettaa ne realistisesti!
Olen siis sos.työn puolella tällä hetkellä.
Opiskelen sosiologiaa pääaineena. Itseasiassa tarkoituksenani on suorittaa ensi lukuvuoden aikana kasvatustieteen perusopinnot ja miettiä sitten jatkoa (esim. opettajan pedagogiset). Syksyllä aloitan myös kandidaatin tutkielman pääaineestani. Lisäksi oon suorittanut taloustieteen perusopinnot (16ov) ja miettinyt sitäkin pääaineeksi (tosin tullut siihen tulokseen, että taloustieteet ei ehkä kuitenkaan ole mun juttu). Kahden opiskeluvuoden jälkeen on opintoviikkoja plokkarissa 92, joten enää en kyllä amk-tutkintoon vaihda, vaikka esim. toimintaterapeutin opinnot olisi kyllä aika mielenkiintoinen vaihtoehto. Täytyy miettiä myös, että jos hakisi kehityspsykologiaa pääaineeksi, tosin sillon ei saa psykologin ammattioikeuksia.. Erityispedagogiikkaa en oo lukenu, mut sekin kyllä kiinnostais. :D
Ollaan varmaan istuttu aika paljon samoilla luennoilla, jos siis opiskelet Jyväskylässä. :) Pisteytyksestä sen verran, että muistaakseni äikän ja pakollisen aineen (pitkä kieli tai pitkä matematiikka) arvosanoista sai pisteitä sillai, että niitä ei jaettu 2:lla kun taas sit kahden muun parhaan aineen yhteispistemäärä jaettiin 2:lla (puolikas korotettiin ylöspäin). Lyhyellä ja pitkällä oppiaineella oli eri pisteytykset, esim. b-ruotsi kuuluu kai lyhyeen? Muistaakseni tuolla tavalla pisteytys meni. Selkiyttikö? :)
Itselläni on erityispedagogiikan cumu ja mikäli et pelkää vammaisuutta ja muita erityisryhmiä, niin kokeile approa. :)
Joo, Jyväskylässä ollaan. Tuossa pisteytyksessä mietin sitä, että onko se joko niin, että jatkoon pääsee JOKO pääsykoepistemäärän tai sitten pääsykoe lähtöpisteiden perusteella... Jotakin en oikein hahmota tuossa...
Ensimmäisessä vaiheessa valitaan soveltuvuuskokeisiin 100 parhaiten menestynyttä kahdella kriteerillä; (1) monivalintakokeen perusteella 50 parasta hakijaa ja (2) yhteispisteiden (monivalintakoe ja todistukset) perusteella 50 parasta hakijaa. Henkilöitä otetaan vuorotellen kummastakin listasta. Mikäli usealle hakijalle tulee sama pistemäärä, paremmuusjärjestyksen ratkaisee monivalintakokeen perustella valittavien osalta todistuspistemäärän ja monivalintakokeen yhteispistemäärä ja yhteispistemäärän perusteella valittavilla monivalintakokeen pistemäärä.