Jotain ainutlaatusita on noiden kahden kirjailijan teoksissa (tai minussa vikaa) kun kerta toisensa jälkeen tulee luettua ne uudestaan.
Lukekaapa William Gibsonin ja Simon Ingsin kyberpunk-kirjallisuutta ja verratkaa heidän visioitaan tekniikan ja etiikan nykykehitykseen. Ajattelevalle ihmiselle hiipii lievä hyytävyys mielen perukoille; Tähänkö vääjäämättä ajaudumme?
Vaikka esim. Gibsonin vanhin teos on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1984, on pelottavaa huomata, että kuvattujen asioiden ja ilmiöiden ensimmäiset merkit alkavat jo tänä päivänä olla näkyvissä. Tunnustautumatta miksikään "uustaistolaiseksi", ei voi olla näkemättä tosielämässä mm. samaa suuryhtiöiden vallantavoittelua ja täydellistä piittaamattomuutta "pienen ihmisen" elämästä ja hyvinvoinnista kuin mitä Gibson kirjoissaan kuvaa.
Ingsin kirjoissa on havaittavissa samoja teemoja, yksilön selviytymiskamppailu julman ja tunteettoman huipputeknologian ja suuryritysten maailmassa. Molempien kirjailijoiden teoksissa tuodaan myös erinomaisen varoittavasti esille sinänsä hienon teknologian vaikutukset sen joutuessa rikollisten tai näennäisesti laillisten, mutta täysin moraalittomien yhteisöjen käyttöön.
Molempien tekstissä tulee myös varsin abstrakteja kohtia, Ingsin tekstissä jopa surrealistisia. Tämä ärsyttänee joitain, minusta se puolestaan luo lisää "kylmyyttä" mikä tässä yhteydessä luettakoon pelkästään hyväksi asiaksi.
Hienona yksityiskohtana mielestäni molemmissa on se, että vaikka scifin tyyliin tarinoissa kuvataan myös varsin futuristisia keksintöjä tai laitteita, on niistä kertominen kuitenkin jotenkin luontevaa ja tarjoillaan lukijalle ikään kuin itsestäänselvyytenä niitä sen ihmeemmin alleviivaamatta. Tulee vaikutelma, että kirjoittaja todellakin elää siinä todellisuudessa jota kuvaa eikä pidä asioita mitenkään uusina ja ihmeellisinä. Vastaavasti taas minua on muutamassa lukemassani suomalaisten kirjoittamassa scifi-romaanissa häirinnyt selkeä, jopa alentuva tulevaisuuden keksintöjen esittely tyyliin "tämä kirja kertoo tulevaisuudesta ja silloin tulee olemaan tällaisia ihmeellisiä keksintöjä". Ehkä hieman sekavasti selitetty, toivottavasti edes joku G&I:tä lukenut tajuaa mitä tarkoitan! ;)
Mikäli joku aiemmin Gibsonia ja Ingsiä lukematon jaksoi lukea vuodatukseni näin pitkälle, annetaan nyt tyypilliseen tapaan lopuksi muutamia kirjavinkkejä.
William Gibson (suomeksi ilmestyneitä):
- Neurovelho
- Kreivi Nolla
- Mona Lisa Overdrive
- Virtuaalivalo
- Idoru
Kolme ensimmäistä muodostavat ajallisesti ja henkilöiltään jatkuvan trilogian. Kreivi Nollassa ehkä kaikkein vaikuttavinta kielellistä ilmaisua.
Simon Ings:
- Kuuma pää
- Kuumalinja
- Headlong
En muista onko Headlong julkaistu suomeksi? Kuuma pää kannattaa (tai toisaalta ehkä ei) kaikkien eläinten oikeuksien puolustajien lukea, mahtavatko ensimmäinen koira/vartija-interface olla jo suunnitteilla jossain laboratoriossa? Toivottavasti ei...
Lopuksi vielä kiitettävä kirjojen suomentajia, molempien "uussanasto" on käännetty varsin hyvin alkuperäiskieltä ja -henkeä kunnioittaen.
Lukekaapa William Gibsonin ja Simon Ingsin kyberpunk-kirjallisuutta ja verratkaa heidän visioitaan tekniikan ja etiikan nykykehitykseen. Ajattelevalle ihmiselle hiipii lievä hyytävyys mielen perukoille; Tähänkö vääjäämättä ajaudumme?
Vaikka esim. Gibsonin vanhin teos on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1984, on pelottavaa huomata, että kuvattujen asioiden ja ilmiöiden ensimmäiset merkit alkavat jo tänä päivänä olla näkyvissä. Tunnustautumatta miksikään "uustaistolaiseksi", ei voi olla näkemättä tosielämässä mm. samaa suuryhtiöiden vallantavoittelua ja täydellistä piittaamattomuutta "pienen ihmisen" elämästä ja hyvinvoinnista kuin mitä Gibson kirjoissaan kuvaa.
Ingsin kirjoissa on havaittavissa samoja teemoja, yksilön selviytymiskamppailu julman ja tunteettoman huipputeknologian ja suuryritysten maailmassa. Molempien kirjailijoiden teoksissa tuodaan myös erinomaisen varoittavasti esille sinänsä hienon teknologian vaikutukset sen joutuessa rikollisten tai näennäisesti laillisten, mutta täysin moraalittomien yhteisöjen käyttöön.
Molempien tekstissä tulee myös varsin abstrakteja kohtia, Ingsin tekstissä jopa surrealistisia. Tämä ärsyttänee joitain, minusta se puolestaan luo lisää "kylmyyttä" mikä tässä yhteydessä luettakoon pelkästään hyväksi asiaksi.
Hienona yksityiskohtana mielestäni molemmissa on se, että vaikka scifin tyyliin tarinoissa kuvataan myös varsin futuristisia keksintöjä tai laitteita, on niistä kertominen kuitenkin jotenkin luontevaa ja tarjoillaan lukijalle ikään kuin itsestäänselvyytenä niitä sen ihmeemmin alleviivaamatta. Tulee vaikutelma, että kirjoittaja todellakin elää siinä todellisuudessa jota kuvaa eikä pidä asioita mitenkään uusina ja ihmeellisinä. Vastaavasti taas minua on muutamassa lukemassani suomalaisten kirjoittamassa scifi-romaanissa häirinnyt selkeä, jopa alentuva tulevaisuuden keksintöjen esittely tyyliin "tämä kirja kertoo tulevaisuudesta ja silloin tulee olemaan tällaisia ihmeellisiä keksintöjä". Ehkä hieman sekavasti selitetty, toivottavasti edes joku G&I:tä lukenut tajuaa mitä tarkoitan! ;)
Mikäli joku aiemmin Gibsonia ja Ingsiä lukematon jaksoi lukea vuodatukseni näin pitkälle, annetaan nyt tyypilliseen tapaan lopuksi muutamia kirjavinkkejä.
William Gibson (suomeksi ilmestyneitä):
- Neurovelho
- Kreivi Nolla
- Mona Lisa Overdrive
- Virtuaalivalo
- Idoru
Kolme ensimmäistä muodostavat ajallisesti ja henkilöiltään jatkuvan trilogian. Kreivi Nollassa ehkä kaikkein vaikuttavinta kielellistä ilmaisua.
Simon Ings:
- Kuuma pää
- Kuumalinja
- Headlong
En muista onko Headlong julkaistu suomeksi? Kuuma pää kannattaa (tai toisaalta ehkä ei) kaikkien eläinten oikeuksien puolustajien lukea, mahtavatko ensimmäinen koira/vartija-interface olla jo suunnitteilla jossain laboratoriossa? Toivottavasti ei...
Lopuksi vielä kiitettävä kirjojen suomentajia, molempien "uussanasto" on käännetty varsin hyvin alkuperäiskieltä ja -henkeä kunnioittaen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun kerran Risingshadow.net:issä kysyin hyviä fantasiakirjoja, niin Neurovelho taisi olla yksi suositelluista. En ole kyllä lukenut vielä yhtäkään listassa olleista kirjoista, vaikka scifiä on tullutkin jonkin verran luettua.
Mutta pitänee vilkuilla Neurovelhon perään sitten kun saan nämä Hyperionit luettua...