Tympeää

Kyllä on taas tympeä ilmapiiri palstalla. Ja taas kerran samojen vakkareiden toimesta. Laittavat muutaman aloituksen haukkuakseen yhtä nikkiä. Luulisi kesäiltana olevan parempaakin tekemistä, aikuisilla ihmisillä. Todella lapsellista ja typerää, ja lisäksi aiheetonta ja valetta.
8303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

itselles nickiä,oot jo rekannut itses mutta sulla ei oo vielä nickiä.

Äänestä

Tätä riitelyä ihmettelin tässä muutama ilta takaperin. Ikävää, ettei ihmisillä ole muuta tekemistä. Tälläkin palstalla on ihan kivojakin aloituksia. Tuntuu vain siltä, että niihin ei tule montaa vastausta. Onko tosiaan niin, että tarkoitus on hyökätä joukolla riitelemään, jos jonkun aloitus ei miellytä.
Täällä oli viikonloppuna leppoisa tunnelma, mihin se katosi?

Äänestä
  • Tuo on totta! Riitaketjut saavat hetkessä satakin viestiä, asialliset eivät välttämättä ainoaakaan vastausta, tai sitten muutaman. Mistään asiallisesta on tosi vaikeaa löytää yhtäkään kunnon keskustelua, joka olis poikinut pidemmällekin. Onneksi on muitakin palstoja... Tai ehkei kaikilla sitten ole, mitityttää sekin, että minun tuntemani kasvattajat kyllä kesksutelevat hyvin tiiviisti oman rotunsa foorumilla, eivät täällä. Ja sieltähän tietysti lentää äkkiä ulos, jos käytös on sellaista, kuin täällä monella on.

    Äänestä

  • tai pääs bannien jälkeen taas takas ja siihe loppui hyvä fiilis

    Äänestä

Voi Lyydia, menes nyt nauttimaan kesäillasta ulos,
kun noin koville ottaa.

Äänestä

ko ite oot kaiken pahan alku ja juuri.mitä sä ite teet muuta ko toljotat ruutuu ja haastat riitaa?ei oo sult yhtäkää asiakirjotusta yheskää ketjus ollu.täysmarisija oot ja ..

Äänestä
  • sä et kylläkään voi tietää, mikä on kenenkin rekkaamattoman kirjoitus. jos luulet niin, mene lääkäriin, kuulostaa paranoidiselta.

    Äänestä

  • Tuo sinunko teksti oli asiallinen? Kiroilua ja toisen mollaamista? Ylläpidolle lähti. Tiedäthän, että nikittömänkin voi bannata?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Kyllä on taas tympeä ilmapiiri palstalla. Ja taas kerran samojen vakkareiden toimesta. Laittavat muutaman aloituksen haukkuakseen yhtä nikkiä. Luulisi kesäiltana olevan parempaakin tekemistä, aikuisilla ihmisillä. Todella lapsellista ja typerää, ja lisäksi aiheetonta ja valetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu