Tyttö laiturilla

Ambrella***

TYTTÖ LAITURILLA


Koivulan perheen vanhemmat olivat ostaneet kesämökin saaresta. He eivät olleet käyneet katsomassa sitä mutta kuvat olivat olleet kauniit, vaalean sininen isohko mökki kauniilla pihalla. Mökki oli valmiiksi sisustettukin ja siitähän perheen äiti tykkäsi hän nimittäin inhosi sisustamista.


Koivulat olivat jo tulossa veneellä saareen kun poika ilmaisi taas mielipiteensä kesäloman vietosta sillä hän olisi mielummin jäänyt Helsinkiin kun lähtenyt jonnekin saareen keskelle ei mitään seuranaan pelkästään vanhemmat. Pojan äiti oli ilmaissut asian omalla tavallaan niin kuin aina ennenkin, ”Voi Sauli kulta en minä uskalla jättää sinua kolmeksi viikoksi isoon kaupunkiin.” Vaikka Sauli oli jo viisitoista, hänen äitinsä piti häntä vieläkin jonakin kymmenen vuotiaana ja siitähän Sauli pitikin niin paljon, vaikka hän oli huomauttanut asiasta hänelle monta kertaa äiti ei silti voinut uskoa sitä sillä hänelle hänen oma pieni Saulinsa oli ja pysyi hänen silmissään kymmenen vuotiaana. Saulin isä kyllä tiesi että hänen pojallaan riitti hyvää ulkonäköä vaikka muille jakaa, sillä Saulilla oli pituutta melkein sataseitsemänkymmentä ja hän oli hyvä urheilija.


Kun Koivulat saapuivat saareen Saulin äiti ja isä ihailivat ensin pihaa mutta sitten siirtyivät sisälle ihailemaan kaksikerroksista melkein omakotitalon kokoista mökkiä.
Saulikin onnistui raahautumaan sisälle ja siellä hänen äitinsä oli jo laittamassa petiä Saulin tulevaan huoneeseen. ”Mutsi kyl mä pärjään ihan ittekki!” Sauli töksäytti ja käski äitiään etsimään jotain muuta tehtävää jostain muualta kuin hänen huoneestaan. ” Ja äiti laita se ovi kii perässäs!” Heti kun Saulin äiti oli lähtenyt Sauli lysähti sängylle ja rupesi tutkailemaan huonettaan, se oli värimaailmaltaan luonnonvalkoinen ja huone oli sisustettu puunvärisillä kalusteilla joihin kuului työpöytä, tuoli, vaatekaappi, yöpöytä, hyllykkö ja sänky. Sauli upposi ajatuksiinsa ja muisti äitinsä sanoneen että saarella asui kesällä myös muita perheitä. Hän ajatteli kouluaan jossa hän oli suosittu ja oli hänelle ollut siellä varmasti paljon tyttöjä jotka olisivat halunneet seurustella hänen kansaan, mutta Saulista Hesan tytöt olivat liian tällättyjä ja tekopyhiä hänen makuunsa.


Seuraavana päivänä Sauli päätti lähteä rannalle uimaan juuri kun hän oli saanut mustat uimasortsit päälleen ja oli juuri lähdössä ovesta pihalle kun äiti huusi hänen peräänsä, ”Meillä on yhteinen ranta tuon oikean puoleisen naapurimme kanssa mutta he ovat poissa tämän viikon.” Sauli ei jaksanut välittää äidistään mutta kun hän saapui rannalle ja näki tytön seisovan laiturilla vaalean vihreissä bikineissään Saulin hengitys salpaantui ja hän vain katsoi tyttöä. Tyttö huomasi pojan katseen ja lähti kävelemään Saulia kohti. Nyt Sauli näki tytön paremmin, hänellä oli vaaleat kiharat hiukset ja vaalean siniset silmät, tytöllä oli myös hyvin kauniit kasvot. ”Moi mä oon Julia.” Tyttö sanoi ja rupesi hymyilemään niin käsittämättömän kauniilla tavalla että Saulilta meinasi lähteä melkein jalat alta mutta hän sai kuitenkin esittäydyttyä tytölle jolloin tyttökin rupesi tutkailemaan Saulia hän huomasi ensimmäisenä tämän ihanat suklaanruskeat silmät joiden yläpuolella oli tummanruskeat lyhyet hiukset. Tytön katse siirtyi alemmas ja hän huomasi tuijottavansa Saulin hyvin hoidettua kroppaa. Sitten hän nosti katseensa Sauliin ja hymyili hänelle, hän oli poikaa vähän lyhyempi. Saulikin hymyili tytölle. Hänen hymynsä hyytyi pian, kun hän huomasi äitinsä tulevan heitä kohti naama punaisena kuin tomaatti, ennekuin Sauli edes kerkesi sanoa mitään hänen äitinsä tarttui häntä kädestä ja rupesi vetämään perässään kohti mökkiä. ”Pysy erossa pojastani!” Riitta huusi tytölle ennekuin hävisi puiden taakse vetäessään Saulia mukanaan.


Viikot kuluivat ja Sauli ja Julia tapailivat toisiaan illan pimetessä. Kun illan pimetessä Sauli lähti taas kerran tutulle matkalle Julian luo: hän lähti kapuamaan ikkunastaan pihalle, kun Sauli pääsi alas hän törmäsi johonkin se oli Julia. ”Mitä sä täällä teet”, Sauli kysyi Julialta. ”Älä sano mitään, vaan tule”, tyttö sanoi ja lähti vetämään Saulia perässään. Sauli ei vastustellut sillä hän oli niin lumoutunut tyttöön. Kun he olivat kävelleet jonkin matkaa kapeaa polkua he saapuivat kalliolle josta näkyi vain silmän kantamattomiin vettä ja niiden takana laskeva aurinko. ”Mähän voisin vaikka rakastuu suhun”, Julia sanoi ja katsoi Saulin suklaan ruskeisiin silmiin ja hymyili . ”Niin mäkin suhun”, Sauli vastasi ja suuteli Juliaa. Siinä he suutelivat auringon laskiessa.

2

343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JohannFuckGrann

      Sitten yllättäen laiturin viereen laskeutui ufo.

      *jatkakaa*

    • Platinume

      Sauli oli lumoutunut. Tytön huulet tuntuivat niin pehmeiltä Saulin huulia vasten. Kun he lopulta irrottivat otteensa toisistaan, istuivat he kalliolle. "Rakastan auringonlaskuja", Julia sanoi. Sauli katsoi tyttöä. "Ja minä rakastan sinua".

      Sauli nukkuin. Sauli nukkui syvään. Kun hän heräsi meren solisevaan ääneen, hän hätkähti. "Voi helskutti" Sauli kirosi "On aamu".
      Sauli lähti juosta hölkyttämään. Maisemat olivat kuitenkin muuttuneet sitten illan pimeän. Sauli katseli ympärilleen. Pojasta alkoi tulla varsin hätääntynyt. Männyt ja erilaiset havupuut heiluttelivat käsivarsiaan mukavassa aamutuulessa.

      Sauli huusi. Sauli huusi kovempaa. Saulin ääni oli nyt niin kovalla että melkein Saulin itsensä korvia alkoi särkeä. Vielä kaksikymmentä sekuntia Sauli huusi, kunnes ääni alkoi vaimeta. "Apua" hän kuiski, vaikka tiesikin että kukaan ei kuullut. Sauli lähti juoksemaan kallionkielekettä pitkin suuntaan missä arveli mökin sijaitsevan. Saulin hyvä kunto esti häntä hengästymästä, mutta järki alkoi huutaa. Näin pitkään en eilen kulkenut. Väärä suunta. Sauli huusi jälleen, mutta lysähti sitten istumaan.

      Pari muurahaista kävelivät Saulin polvien tapeista. Poika ei enään välittänyt. Vain lämpimällä kodilla, tutuilla nurkilla ja turvallisella luokalla oli enään väliä. Tuuli yltyi yhä rajummaksi, ja pian alkoi sataa. Sauli kömpi lähimmän tiiviskasvuisen kuusen juureen.

      Hän tunsi lämpimän käden kädessään. Hän katsahti sivulle. Ei ketään. Toiselle sivulle, ja siinä Julia istui. Saulin vierellä.

      Hieno tarina, jatkakaa ihmeessä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      85
      7156
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7099
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      118
      6250
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      93
      5361
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5245
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5130
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4625
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3585
    10. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      3
      3484
    Aihe