Toivon ja odotan, että kun Microsoft julkaisee Halo 3:n niin se tulisi myös vanhalle Xbox -konsolille. Nythän on monen pelin kohdalla niin että se julkaistaan uudelle Xbox 360 ja myös vanhalle Xbox:lle. Siispä toivon, että Microsoftilla on järkeä julkaista Halo 3 myös vanhemmalle Xbox -konsolille. Minulle riittää varsin hyvin sen loistava grafiikka.
Mitä mieltä olette?
Joku
Mitä mieltä olette?
Joku
Vastaukset 6
Vanhimmat
pakko se on tulla vanhalle xbox sille jos ei tule hermot menee
Sehän olis ihan älytöntä että Halo 3 tuli vanhalle Xboxille.
Ja toisekseen ei sen nimi välttämättä ole Halo 3.
kukaan ei ole aiemmin edes ajatellut moista että halo 3 tulisi vanhalle boxille =D
Noh. vastaus kysymykseesi:
Halo 3 tulee vanhalle xboxille samaan aikaan kuin gears of war ja alan wake (vanhalle boksille)
siitä sitten vain odottelemaan ;D
Mutta kuitenkin on niin, että useat pelit tulevat vielä vanhemmallekin mallille. Otetaan esimerkiksi Flatout 2. Mutta pelkään pahoin että niin se taitaa olla että Halo 3 ei tule xbox:lle. Netistä vähän etsiskelin ja kyllä siellä sanottiin että Halo 3 julkaistaisiin vain Xbox360:lle. No minkäs sille voi. Pitää säästellä jotenkin että sais uuden konsolin. Tosin vanha konsoli on tosi hyvä edelleen!
Joku
Kakkos-Halossakin koeteltiin Xboxin suorituskyvyn äärirajoja, saati sitten kolmosessa jossa kaiken on ihan pakko olla ennennäkemättömän hienoa ja upeata. Niinhän se menee. Kyllä se minuakin jurppii kun ei ole suunnitelmissa hankkia kolmekuuskymppistä. Ensi keväänä jurppii varmaan vielä enemmän.
Vanhalla konsolilla pelaavat tyytyköön Halo2:een.