Multakasa

Mulla on hieman ylimääräistä multaa kasassa pellonreunalla. Meinaan säilöä sitä varalta, jos johonkin tarttee ja tartteehan sitä aina silloin tällöin. Kannattaisiko laittaa pressu päälle, ettei se ala kasvamaan mitä sattuu, vaiko antaa olla ilman? Säilyykö multa parempana pressun alla?
3614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siihen multakasaan mä voisin istuttaa raparperia, tulis ihanan iso sato ja sais siitä välillä ottaa muutaman varren piirakkaan ja niistä raparpereista sais aineksia hilloon ja vaikka booliin.

Äänestä

huuhtoudu mullasta pois, eikä rikkakasvien siemenet valtaa kasaa.

Äänestä

itsekkin tässä hieman järkeilin, niin onhan se hyvä laittaa se pressu päälle, ettei rikkakasvit pääsee kukoistamaan. Sitä on jäljellä n. 70m3. Siirsin aamulla lapiolla koko kasan metrin verran Luoteeseen päin, kun se oli kipattu puoliksi naapurin puolelle. Tuli hieman hiki, mutta kasa tuli pöyhittyä ja käännettyä. Samalla huomasin, että pientä juurakkoahan siihen oli kehittynyt. Pistän siihen pressun huomenna kunhan tässä selviän.
Mulla ei tuo järki aina luista. Pelaan enemmän voimalla ja tunteella.
Kiitoksia vaan kauhiasti. Doorikselle mä en anna tätä multaa. Mulla on tuossa yksi toinen böönä tähtäimessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uudisraivaaja kirjoitti:

Mulla on hieman ylimääräistä multaa kasassa pellonreunalla. Meinaan säilöä sitä varalta, jos johonkin tarttee ja tartteehan sitä aina silloin tällöin. Kannattaisiko laittaa pressu päälle, ettei se ala kasvamaan mitä sattuu, vaiko antaa olla ilman? Säilyykö multa parempana pressun alla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu