synnytysloma

Jos synnytys sattuu tapahtumaan isän työpäivän aikana ja isä on mukana synnytyksessä, pitääkö isän korvata synnytykseen käytetty työaika myöhemmin vai onko synnytyspäivä ylimääräinen palkallinen vapaapäivä (vrt. sairaan lapsen hoitaminen, lähiomaisen kuolema, 60-v synttärit)? Toisaalta kai tuolloin on siinä määrin työntekoon kykenemättömässä tilassa, että voi hyvällä omalla tunnolla olla päivän "sairaslomalla". Kiinnostaisi vaan tietää miten homma menee niinkuin virallisesti.
42439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ainaakaan palkallinen vapaa ole.

Isyysloman voit aloittaa sinä päivänä kun lapsi syntyy, tosin työnantaja on velvollinen tietämään lasketusta ajasta että milloin suunnilleen olet poissa.

Tai jos on pekkasvapaita, niin käytä niitä. Meillä isukki on käyttänyt aina pekkasen silloin kun on synnytys ja aloittanut sitten isyysloman kun me ollaan vauvan kanssa päästy kotiin.

Äänestä
  • Ei käyttänyt hänkään mitään isyyslomapäiviä eikä pekkasia. Ihan siis oli palkallisesti pois. Olisikohan siis taas näitä työpaikkakohtaisia juttuja. Meillä oli helppo myös tuo poissaolo ennakoida, koska synnytyspäivä oli tiedossa.

    Isyyslomaa on meilläkin käytetty vasta kotiutumisen jälkeen, silloinhan se tarve on suurimmillaan.

    Äänestä

  • isällä..... kirjoitti:

    Ei käyttänyt hänkään mitään isyyslomapäiviä eikä pekkasia. Ihan siis oli palkallisesti pois. Olisikohan siis taas näitä työpaikkakohtaisia juttuja. Meillä oli helppo myös tuo poissaolo ennakoida, koska synnytyspäivä oli tiedossa.

    Isyyslomaa on meilläkin käytetty vasta kotiutumisen jälkeen, silloinhan se tarve on suurimmillaan.

    On varmaan tosiaan sitten työpaikkakohtanen juttu toi synnytyspäivä, että miten sen vapaana saa. En oo ennen kuullu että sais palkallisena vapaana, mutta loistojuttu jos te ootte saanut asiat järjestymään niin!!! Ja ihan kiva tietää että jossain työpaikoissa on tollainen järjestely.

    Äänestä

Sairaan lapsen hoitaminen ei ole automaattisesti palkallinen vapaa. Työsopimuslaki sallii ainoastaan poissaoloon, mutta työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvollisuutta ellei työehtosopimus toisin määrää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isi kirjoitti:

Jos synnytys sattuu tapahtumaan isän työpäivän aikana ja isä on mukana synnytyksessä, pitääkö isän korvata synnytykseen käytetty työaika myöhemmin vai onko synnytyspäivä ylimääräinen palkallinen vapaapäivä (vrt. sairaan lapsen hoitaminen, lähiomaisen kuolema, 60-v synttärit)? Toisaalta kai tuolloin on siinä määrin työntekoon kykenemättömässä tilassa, että voi hyvällä omalla tunnolla olla päivän "sairaslomalla". Kiinnostaisi vaan tietää miten homma menee niinkuin virallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu