Hei, tulin tänne purkamaan suruani joka on muuttunut raivoksi. Oli pakko saada kertoa jollekin ja tässä tämä romaani tulee..
Tänään paiskoin ovia ja tavaroitani. Ennen aina nauroin tuolle, kun elokuvissa ihmiset paiskivat tavaroita suutuspäissään hajalle. Nyt huomaan, että minusta on tullut juuri sellainen.
Kaikkihan alkoi siitä, kun vanhempani tänäaamuna herättivät ja sanoivat, että meillä on teille aika vakavaa kerrottavaa. Pian ymmärsin, että kyse oli avioerosta, kun sitä vanhempani ovat jo uhonneet vaikka kuinka kauan. Yritin pysyä kovana, mutta sorruin itkemään niin kuin aina ennenkin, kun äiti lupasi viedä avioeropaperin postiin tänään. Menin huoneeseni ja lukitsin huoneeni oven. Itkin ja itkin ja itkin. Äiti koputti oveeni ja pyysi että avaisin oven ja sanoi että se ei minun syytäni edes ole. Ajattelin, että no miksi edes olisi, enkä avannut ovea, koska arvasin, että äiti alkaa selittelemään mitä tapahtui, mitä en tahdo kuulla, en ainakaan tahtonut sinä hetkenä. Minun piti kuitenkin avata ovi jossain vaiheessa, että saan syötävää itselleni ja aukihan se jäikin. Äiti tuli sinne ja alkoi tietysti taas puhumaan, kuinka huono mies isäni on ja että mistä kaikki alkoi. Kuulin, että se johtui siitä, kun mm. minä en tee kotona tarpeeksi töitä. Asun maatilalla ja isäni mielestä täällä pitäisi paiskia töitä joka ikinen päivä, eikä mitään kotitöitä. Paiskin koulussa töitä, koska haluan menestyä koulussa, ja hyvinhän siellä on mennyt. Isäni ei ymmärrä, että ei koulun käyntikään mikään pikku juttu ole. Se vie voimia ja kun vihdoin olisi lomaa pitäisi tehdä töitä kotona. Nyt aloin syyttämään itseäni ja tajusin, että näin ei olisi käynyt muuten, mutta kun kieltäydyin auttamasta. Isä syyllistää äitiä, että hän on tehnyt meistä tällaisia. Äiti kertoi, että isä syyllistää äitiäkin tästä samasta asiasta ja veljeäni. Isä oli myös sanonut, että jos (17.v) veljeni ei tee töitä kotona hän saa muuttaa pois.
Tänään halusin papalle, koska siellä on hyvä olla, vaikken hänelle kerrokaan juuri mitään perhe-elämästämme. Äiti kertoi, että ei vie papereita postiin vielä jos vaikka tilanne muuttuisi. Ja muuttuuhan se, mutta vain vähäksi aikaa. Tätä jojoilua on ollut vaikka kuinka kauan. Nyt avioeropaperit olivat päässeet melkein postilaatikkoon asti. Nehän ovat olleet jo kauan kirjoitettuna ja äiti on ripustanut kirjekuoren heidän makuuhuoneeseensa seinälle. Kaikkein surullisinta on se, että äiti vihaa isää. Näyttää ettei mitään toivoa olisi. Isä ei puhu mitään näistä asioista, emme me edes ole läheisiä. Olen miettinyt kaikenlaista. Huomasin, että elämäni muuttuisi täysin. Niin monet asiat muuttuisivat. Olen miettinyt, että kun minulla on kissa, joka on minulle erittäin rakas, niin miten sen kävisi, eihän kissat suostu muuttamaan, koska eron sattuessa minä muuttaisin luultavasti äidin luokse, koska hän on ollut parempi vaihtoehto. Toinen on se, että minä olen vihdoin löytänyt upean harrastuksen ja minulla on siinä korkeat tavoitteet, en haluaisi jättää sitä.
Tämä on ihan hirveää, tämä tilanne saattaa laantua, mutta tulee taas pian eteen ja on sama tilanne. Avioeron avulla tämä saataisiin ehkä loppumaan, mutta en tahdo sitä ollenkaan.
Miten kestän? Pitääkö minun alkaa katselemaan uutta koulua, pakkaamaan?
Tänään paiskoin ovia ja tavaroitani. Ennen aina nauroin tuolle, kun elokuvissa ihmiset paiskivat tavaroita suutuspäissään hajalle. Nyt huomaan, että minusta on tullut juuri sellainen.
Kaikkihan alkoi siitä, kun vanhempani tänäaamuna herättivät ja sanoivat, että meillä on teille aika vakavaa kerrottavaa. Pian ymmärsin, että kyse oli avioerosta, kun sitä vanhempani ovat jo uhonneet vaikka kuinka kauan. Yritin pysyä kovana, mutta sorruin itkemään niin kuin aina ennenkin, kun äiti lupasi viedä avioeropaperin postiin tänään. Menin huoneeseni ja lukitsin huoneeni oven. Itkin ja itkin ja itkin. Äiti koputti oveeni ja pyysi että avaisin oven ja sanoi että se ei minun syytäni edes ole. Ajattelin, että no miksi edes olisi, enkä avannut ovea, koska arvasin, että äiti alkaa selittelemään mitä tapahtui, mitä en tahdo kuulla, en ainakaan tahtonut sinä hetkenä. Minun piti kuitenkin avata ovi jossain vaiheessa, että saan syötävää itselleni ja aukihan se jäikin. Äiti tuli sinne ja alkoi tietysti taas puhumaan, kuinka huono mies isäni on ja että mistä kaikki alkoi. Kuulin, että se johtui siitä, kun mm. minä en tee kotona tarpeeksi töitä. Asun maatilalla ja isäni mielestä täällä pitäisi paiskia töitä joka ikinen päivä, eikä mitään kotitöitä. Paiskin koulussa töitä, koska haluan menestyä koulussa, ja hyvinhän siellä on mennyt. Isäni ei ymmärrä, että ei koulun käyntikään mikään pikku juttu ole. Se vie voimia ja kun vihdoin olisi lomaa pitäisi tehdä töitä kotona. Nyt aloin syyttämään itseäni ja tajusin, että näin ei olisi käynyt muuten, mutta kun kieltäydyin auttamasta. Isä syyllistää äitiä, että hän on tehnyt meistä tällaisia. Äiti kertoi, että isä syyllistää äitiäkin tästä samasta asiasta ja veljeäni. Isä oli myös sanonut, että jos (17.v) veljeni ei tee töitä kotona hän saa muuttaa pois.
Tänään halusin papalle, koska siellä on hyvä olla, vaikken hänelle kerrokaan juuri mitään perhe-elämästämme. Äiti kertoi, että ei vie papereita postiin vielä jos vaikka tilanne muuttuisi. Ja muuttuuhan se, mutta vain vähäksi aikaa. Tätä jojoilua on ollut vaikka kuinka kauan. Nyt avioeropaperit olivat päässeet melkein postilaatikkoon asti. Nehän ovat olleet jo kauan kirjoitettuna ja äiti on ripustanut kirjekuoren heidän makuuhuoneeseensa seinälle. Kaikkein surullisinta on se, että äiti vihaa isää. Näyttää ettei mitään toivoa olisi. Isä ei puhu mitään näistä asioista, emme me edes ole läheisiä. Olen miettinyt kaikenlaista. Huomasin, että elämäni muuttuisi täysin. Niin monet asiat muuttuisivat. Olen miettinyt, että kun minulla on kissa, joka on minulle erittäin rakas, niin miten sen kävisi, eihän kissat suostu muuttamaan, koska eron sattuessa minä muuttaisin luultavasti äidin luokse, koska hän on ollut parempi vaihtoehto. Toinen on se, että minä olen vihdoin löytänyt upean harrastuksen ja minulla on siinä korkeat tavoitteet, en haluaisi jättää sitä.
Tämä on ihan hirveää, tämä tilanne saattaa laantua, mutta tulee taas pian eteen ja on sama tilanne. Avioeron avulla tämä saataisiin ehkä loppumaan, mutta en tahdo sitä ollenkaan.
Miten kestän? Pitääkö minun alkaa katselemaan uutta koulua, pakkaamaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei!
Luin tekstisi ja olen aivan varma että ymmärrän sua :/ Meillä kotona on sama tilanne :/ Ä ja I riitelevät aivan liian usein ja aivan mitättömistä asioista. Ehkä ne ei ymmärrä kuinka paljon se meihin lapsiin sattuu. Ja se tunne, että se olisi meidän (lapsien) syytä.. Että me oltais se aiheutettu.. Ehkä se ei kuitenkaan niin ole..
Hassua kun ajattelee, että vanhemmilla on ollu monta yhteistä vuotta takana ja sitten yllättäen ei enää tulla toimeen..
En oikein osaa auttaa sinua :( Meilläkin on uhkailtu avio-erolla mutta AINA se tilanne vaan laantuu.. pahenee... laantuu... pahenee jne ..
Voimia Sinulle
Ymmärrän sua.. Mun isä ja äiti on eronnu ku olin pieni, onneks en tuntenu surua vielä sillon enkä tajunnu mitää. Mut nyt jälkeenpäin tulee surullinen mieli ja elämä katoo jalkojen alta. Kannattaa ajatella eroo sillä tavalla et ehkä sun isäs ja äitis ei vaan sovi toisilleen niin hyvin etvois elää loppuelämän yhdessä.
Ero tuntuu pahalta ku joutuu eroon jommasta kummasta vanhemmasta. Mä oon asunu 5 vuotiaasta asti äitinkaa. Mul on isää kauheen ikävä vaikka näänkin sitä ainaki kerran 3 viikossa.
Tää surun tunne tuskin ikinä loppuu mut pitää vaan koittaa selviytyä.
Toivon et pääset erosta hyvin yli etkä syytä itseäsi.
.. Voimia.!
Useimmiten avioero on hyvä juttu, vaikkei siltä aluksi tuntuisikaan.
Omat vanhempani erosivat riitelyn ja isäni väkivaltaisuuden/lapsellisuuden/ärsyttävyyden/
omaperäisyyden takia. Elämämme rauhoittui heti avioeron jälkeen, muutin äitini luo.
Harrastuksesi, kissasi ja kaikki, voivat tulla mukana. Kyllä kissa tottuu uuteen ympäristöön, sille pitää vain antaa aikaa.
(Itse oli mukaani 2 kissaa ja helpostihan se kävi) Voit käydä isäsi luona milloin vain haluat, useimmiten eroperheestä tulevat lapset käyvät isänsä luona joka toinen vkl, mutta ollaksesi tarpeeksi vanha, saat käydä siellä milloin haluat.
Kaikki järjestyy, usko pois.
mun vanhemmat on muös eronneet! ja mun isä on mennyt naimisiin ja on tulossa lapsii uuden vaimon kanssa! mutta ehkä näin oli parempi, kuin silleen et ne tappelee kokoajan! ja mmä olen onnellinen, kyllä se sunkin suus viel kääntyy nauruun!