Seminaarista keskustelevat 'kasvikset' tuntuvat pitävän sitä lopputyönään. Vedän tämän johtopäätöksen keskustelujen otsikosta:"gradu ja lopputyö.
Kerronkin joutessani lisää...
Yleinen stereotypiahan on, että kasvatustieteellisessä mikään ei ole vaikeaa. Ei ainakaan maisterin tutkintoon saakka mentäessä. Kasvatustiedehän on sitten asia erikseen - normaali kasvatustieteen maisterihan on vain opettaja. Mutta tällaisia asioita olen saanut ystäviltäni kuunnella.
Ystäväni kertoi, että hän (kansantalous pääaineenaan) oli viestintäseminaarissa, jota myös kasvatustietelijät suorittivat. Saman seminaarin suorittamisesta hän sai 2 opintoviikkoa kun kasvikset ottivat opintoviikkonsa tuplana :).
Toinen ystäväni taas suoritti kasvatustieteen appron 1,5 kuukaudessa :).
Miten lienee kasvatustieteellisen gradun kohdalla olla? Kattaakos se jo puolet opinnoista? :)
Kerronkin joutessani lisää...
Yleinen stereotypiahan on, että kasvatustieteellisessä mikään ei ole vaikeaa. Ei ainakaan maisterin tutkintoon saakka mentäessä. Kasvatustiedehän on sitten asia erikseen - normaali kasvatustieteen maisterihan on vain opettaja. Mutta tällaisia asioita olen saanut ystäviltäni kuunnella.
Ystäväni kertoi, että hän (kansantalous pääaineenaan) oli viestintäseminaarissa, jota myös kasvatustietelijät suorittivat. Saman seminaarin suorittamisesta hän sai 2 opintoviikkoa kun kasvikset ottivat opintoviikkonsa tuplana :).
Toinen ystäväni taas suoritti kasvatustieteen appron 1,5 kuukaudessa :).
Miten lienee kasvatustieteellisen gradun kohdalla olla? Kattaakos se jo puolet opinnoista? :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä ainakin kasvatustieteissä gradusta saa 16 ov. Itse tein graduani vuosia, joka tosin osaltaan johtui siitä että olin töissä ja sain kaksi lasta. Kasvatustieteen opiskelija voi siis lukea maisteriksi ja valmistua tällöin esim. luokanopettajaksi mutta kasvatustieteiden opiskelija voi lukea myös erityispedagogiikkaa, varhaiskasvatusta, kasvatustiedettä, aikuiskasvatusta yms. ja ei tällöin valmistu luokanopettajaksi jos ei ole luokanopettajaopinnoissa. Itse valmistuin kasvatustieteen aineenopettajaksi, eli voin mm. opettaa kasvatustiedettä.. mutta en voi opettaa luokanopettajana koska tarvitsisin monialaiset opinnot kasvatustieteestä jotka suoritetaan luokanopettajakoulutuksessa.
En ole myöskään samaa mieltä kanssasi kasvatustieteen helppoudesta, tosin toiset oppivat toisenlaiset asiat helpommin kuin toiset.. ja eiväthän nuo perusopinnot missään aineessa niin hirveän vaikeita ole, olen minäkin suorittanut esim. psykologiasta 8 ov kurssin vaivaisella esseellä joka tehtiin vieläpä 4 hengen ryhmätyönä.
Uskon että kaikki jotka ovat maisterin työnsä tehneet ovat sen varmasti ansainneet. Toiset kurssit ovat kaikissa aineissa helppoja ja toiset työläämpiä. Kurssin läpäisyn vaatimustaso on myös paljolti kiinni opettajasta joka kurssia vetää.
Eipä siitä muuta siunaudu meillä kasvislaisillakaan ku se 16 ov. Mutta semmoinen ero on, että kasviksen graduksi harvoin riittää se 50-60 sivua, vaan semmonen reilu sata siitä tulee ainaki. Ja ihan tutkimus pitää tehdä omin pikku kätösin.
Ja mitä siihen opintojen helpouteen tulee, niin jokainen on tervetullut tekemään normaalikoululle niitä opetusharjoitteluita... ;)Siinä kuule ei oo itku kaukana, eikä paljo nukkumaankaa kerkiä ku harjoittelurumba pyörii. Ainakin alakoululla se on aika kauhee stressi ja prässi. Ylpee saa olla ku se on ohi :D
ja kyllä tuo kasviksen osuus harjoitteluineen oli opintojen YLIVOIMAISESTI HELPOINTA aikaa. Puhutaan siis jo ihan eri vaikeustason asioista. Kyllähän kasvis mielenkiintoista oli, hyvinkin mielenkiintoista ja luin sitä paljon, huonoin arvosana taisi olla 2 /3, melkein kaikki 3/3. Mutta verrattuna fysiikkaan, ollaan jo aivan eri abstraktiotasolla. Fyssan jälkeen kasviscumu oli kuin lomaa.
Jostain kumman syystä aineenopettajilla tuntuu se opetusharjoittelu olevan aivan eri asia kun luokanopettajilla. Itse olen suorittanut luokanopettajan harjoittelut, mutta seurannut aineenopeharjoittelijoiden tunteja. Niillä suorituksilla mitä näin ei olisi ollut luokanopeharjoitteluun mitään asiaa...
Toisaalta aineenopettaja ystäväni olisivat kaivanneet harjoitteluihinsa enemmän haastetta. Monta kertaa ihmetellen vertailtiin, että miten erilaista voikin olla opetusharjoittelu...
Aineenopettajilla on yhteensä n. 8 pidettävää oppituntia koko harjoittelun aikana. Luokanopettajilla niitä on HUOMATTAVASTI enemmän. Harjoittelussa on paljon enemmän kuin ensisilmäyksellä näkee... Toki luokanopettajaksi on vaikeampi päästä, mutta eipäs silti viitsitä yleistää.
ja tekstiä 120 s. aikaakin mennä hurahti vuositolkulla kun aihe oli sellainen ja tekstiä kirjoittelin siinä matkan varrella.