Moi!
Tuntuu tyhmältä kirjoittaa tänne, mutta olemme vaikeassa tilanteessa. Minä en voi saada lapsia, koska minulla ei ole kohtua ja meillä on kamala vauvakuume! Monet itukut on itketty ja yli asiasta ei meinaa päästä millään. Joka ikinen päivä sattuu sydämmeen ja asia on koko ajan mielessä. Siksi mieheni kanssa olemme miettineet sijaissynnyttäjän käyttöä, mutta kukaan sukulaisista ei ole sopiva tehtävään.
Miksi lainattaisiin kohtu. Mieheni kanssa haluaisimme oman biologisen lapsen, häntä olisi kiva seurata mitä piirteitä hänestä löytäisimme, miten hän kehittyisi (vauvasta asti) ja mitä yhteistä hänellä olisi meihin. Olisi ihana saada vauva ihan syntymästä lähtien, (näinhän ei käy adption ollessa kysymyksessä) ja kasvattaa hänet rakkaudella ja huolenpidolla. Lapsi olisi toivottu ja haluttu.
Näin kysymmekin sinulta, olisitko sinä valmis synnyttämään lapsemme ja antamaan hänet meillä synnytyksen jälkeen? Voimme sopia keskenämme kuluista ja olisimme tukena koko raskauden ajan ja jälkeenkin jos haluisit.
Suomen laki hyväksyy vielä sijaissynnyttäjän käytön, mutta kun uusi hedelmöityslaki tulee voimaan, tämä tullaan mitä todennäköisemmin kieltämään suomessa, nyt olisi korkea aika toteuttaa haaveemme. Meillä on tietoa asiasta ja haluamme keskustella kanssasi mieltä painavista asioista ja ottaa tarpeen vaatiessa selvää niistä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olette kieltämättä vaikeassa tilanteessa. Olisiko mahdollista saada esim. sähköpostiosoitetta? Oletteko ajatelleet ikärajaa? Entäs jos raskaudessa tapahtuu jotain esim. Lapsi syntyy ennenaikaisena mikä on kuitenkin varteenotettava riski kun alkiot istutetaan kohtuun onpa ne omia tai luovuttajan?
Hei!
Kiitos viestistäsi ja ymmärryksestäsi! Osoite johon voi kirjoittaa on [email protected]. Kyllä sitä on tullut ajateltua tässä tilanteessa vaikka ja mitä ja tiedämme, että omat riskinsä tässä on, mutta...
Kirjoitellaan...
"--oman biologisen lapsen, häntä olisi kiva seurata mitä piirteitä hänestä löytäisimme, miten hän kehittyisi (vauvasta asti) ja mitä yhteistä hänellä olisi meihin"
kaikki ei riipu geeneistä. ympäristo määrää paljon joten voit tuon kaiken kokea adoptionkin kautta
Olkaa nyt varovaisia että ette tule huijatuksi. Siitä tulee varmaan vielä isompi itku.
Muistan kun englannissa oli yksi skandaali missä vanhemmat olivat maksaneet aika paljon rahaa ja sitten se syntynyt vauva olikin jonkun toisen ja äiti vaati lastaan takaisin.
Hei!
Tiedostamme riskit kyllä ja olet vallan oikeassa, kiitos huolenpidosta. Jos meille ei näin suoda lasta, silloin varmaan adoptoimme lapsen, mutta silloin emme luultavimmankaan saa kasvattaa lasta ihan vauvasta lähtien ja tämä on vain hyväksyttävä sitten.
Kohdun lainaaminen on asia, jossa täytyy olla järki tallessa, ettei satu mitään ikävää. Toivomme kuitenkin, että löytäisimme luotettavan ihmisen, joka haluaa auttaa meitä hädässämme.
joten joudutte adoptoimaan sen lapsen, jos lapsen äiti (eli siis synnyttäjä) vielä lapsen syntymän jälkeen siihen suostuu. Lapsi on lain mukaan synnyttäjän. Teillä ei ole mitään juridista oikeutta siihen ennen adoptiota.
Teidän tulee siis varmistua, että teidät hyväksytään adoptiovanhemmiksi ja saatte adoptioluvan. Todennäköisesti tällaiset järjestelyt tullaan kieltämään aivan lähiaikoina, joten luulen, että joudutte adoptoimaan vieraan lapsen.