Jep, eli tilasin ko. tavaraa 100 mg. purkin ihan kokeilu mielessä. Ikää on ja yksi kerta sujuu vaimon kanssa ihan hyvin, mutta toiselle kierrokselle ei pääse kuin noin tunnin päästä. Viagraa kokeiltu ja toimi se joten kuten ( ja maksoi hitosti). Ajattelin, että josko Sigra toimisi. Jos ei, niin menee muutama kymppi harakoille, ei haittaa.
Nappi huuleen ja painit pystyyn noin tunnin kuluttua. Eka kerta ihan vanhan kaavan mukaan - eli homma toimi all the way. Sitten vaan tuli tilanne, että heppi pystyssä lähes välittömästi ekan panon jälkeen! Toista varvia sitten duunattiinkin todella pitkään. Hauskaa oli ja miehinen olo kasvoi, tosin mälliä ei saanut enää liikkeelle. Tosin oli tullut otettua 12 kaljaakin. Vielä seuraavanakin päivänä mulkku seisoi kun vähänkin ajatteli köyrimistä. Ja köyrittiinhän sitä!
Sivuvaikutukset: nenän tukkoisuus ja pieni päänsärky - kumpikaan ei haitannut asiaa. Itse todella tyytyväinen ja tilaan lisää. Hinta halpa verrattuna apteekkitavaraan ja eikä tarvii nieleskellä lekurilla turhan takia.
On se mieletön fiilis kun pystyy puskemaan kuin nuorena konsanaan!
JA SITTEN NIILLE NARISIJOILLE TIEDOKSI, EN MYY ENKÄ TUNNE KETÄÄN JOKA MUU SIGRAA. OLEN VAIN TYYTYVÄINEN ASIAKAS!
Nappi huuleen ja painit pystyyn noin tunnin kuluttua. Eka kerta ihan vanhan kaavan mukaan - eli homma toimi all the way. Sitten vaan tuli tilanne, että heppi pystyssä lähes välittömästi ekan panon jälkeen! Toista varvia sitten duunattiinkin todella pitkään. Hauskaa oli ja miehinen olo kasvoi, tosin mälliä ei saanut enää liikkeelle. Tosin oli tullut otettua 12 kaljaakin. Vielä seuraavanakin päivänä mulkku seisoi kun vähänkin ajatteli köyrimistä. Ja köyrittiinhän sitä!
Sivuvaikutukset: nenän tukkoisuus ja pieni päänsärky - kumpikaan ei haitannut asiaa. Itse todella tyytyväinen ja tilaan lisää. Hinta halpa verrattuna apteekkitavaraan ja eikä tarvii nieleskellä lekurilla turhan takia.
On se mieletön fiilis kun pystyy puskemaan kuin nuorena konsanaan!
JA SITTEN NIILLE NARISIJOILLE TIEDOKSI, EN MYY ENKÄ TUNNE KETÄÄN JOKA MUU SIGRAA. OLEN VAIN TYYTYVÄINEN ASIAKAS!
Vastaukset 25
Vanhimmat
Oot homo sen takii sulla ei seiso vaimos kanssa pistä vaan nappia huulee ei se mitään auta persettä sä kaipaat joten ime kyrpää ja nieläse mällit ;)
Hieno homma, justiinko olet pääsyt ala-asteelta?
oikeastaan olen päässyt ala asteelta aikaa sit mut vituttaa vain tommoset paskan jauhannat sori BTW oot homo
kilenkäyttö muuten paljastaa että olet aivan nuori (tai h-vetin lapsellinen) ja jostain syystä sua vaivaa homot... Mistä hitosta sä tiedät kuka on homo täällä ja kuka ei ? Et vaikuta itsekkään kovin miehekkäältä.. terv. nainen Hesasta.
Tilasitko Eu maasta vai Eu:n ulkopuolelelta ? Pitääkö paikkaansa, että Eu alueelta tilatuista tavaroista tulli ei ole kiinnostunut ?
Tulli seuraa myös EU alueen postia. Lääkeluettelon aineet voivat hyvinkin jäädä tulliin.
Oliko sulla mitään erektiohäiriötä ennen kuin kokeilit Sigraa? Että otitko vain buustiksi?
Sitä minä vaan, että jos ei oikeasti tarvitsisi lääkettä ja tahtoo vain kikkailla niin silloinhan kannattaa juts ottaa jotain luontaistuotetta, koska sitä lääkkeen tehoakaan ei oikeastaa tarvitse. Ja oma mieli sitten lisää sitä tehoa lisää.
Ihan vinkiksi sigran tilausta suunnitteleville.
Ensiksikin ainakaan minun kohdalla se ei toiminut, toisin kuin viagra.
Toiseksi kun ostin viagraa joskus, niin kukaan ei sen jälkeen harrastanut puhelinmyyntiä, Sigran tilauksen jälkeen näin tapahtui. En ainakaan uudestaan tilaa, kun johonkin oli asiakastiedot luovutettu.
Ihan vaan buustaustarkoituksella kokeilin.
Toi hedari saattaa tosiaan johtua bisseistä:-)
tai olet käsittänyt varmasti väärin asiayhteydet.
Ulkomainen yritys joka myy Sigraa EI myy eikä jaa asiakastietoja mihinkään. Olen ollut luottoasiakkaana kauan ensin Tanskassa ja sitten Ruotsissa. Tiedän että se luotettava kuin pankki.
-Yhden ainoan puhelun sain alussa, koska unohdin hakea postista tilaukseni ajoissa.
Kävi samoin kuten tuossa yllä joku kertoo. Ainakin itse olen saanut "jälkimarkkinointia" Sigralta. En puhelua mutta mainospostia.
Pupunkirjoittajat ovat kyllä niitä jotka tilaavat Sigraa, eivätkä "muista" hakea sitä postista. Oliko tilipäivä liian kaukana?
.. fakta on, että jos tarkoitat sigrapills comia, josta minäkin olen ostanut - ei taatusti lähetä mainospostia.
Olen nimittäin keskustellut asiasta yritykseen ennen tilauksien aloittamista ja pidättäytyvät ehdottomasti mainonnasta - ainoastaan kyselyihin vastataan. Kyselyjä kuulemma tulee paljon, varsinkin uusista tuotteista ja hinnoista.
Tosin mainontaa ja informaatiota on vaikea erottaa toisistaan.
nämä asiat.. hmm..
Onko teillä aina ennen nettiostosta soitella kaikki myyjät kiinni ja kysellä jokainen asia läpi?
Minäkin kokeilin Sigraa ja 50mg:sta sellaista ja se toimii mulla.Viagraa käytin ennen...sen teho loppuu vuoden,parin käytön jälkeen...sen jälkeen käytin Lavitraa joka toimi ja toimisi vielä kun hyvin paitsi että hinta on aivan sairas 108€/8 kpl !!! Pari viikkoa sitten lopetin tupakanpolton,aloitin tietynlaiset harjoitukset ja aerobisen kuntoilun JA Sigra toimii nyt hyvin vaikkei aiemmin tuntunut missään 100mg:kaan annoksena.Tuo sikamainen hinta sai onneksi V:tuuntumaan niin paljon lääkeyhtiöihin että aloin tehdä ITSE asialle jotain !!
Ensiksi haluan sanoa, että se mitä aiemmin kirjoitin ei ollut puppua.
Tilasin pillerit Sigrapills.comin kautta.
Toiseksi ihmettelen näin jälkeenpäin, ettei sivulla ole mitään tietoa yrityksestä eikä mitään muuta yhteystietoa, kuin sähköpostiosoite.
Lainattu nettisivuilta:
"Myyjänä emme ole vastuussa mistään vahingoista /
sivuvaikutuksista näiden tuotteiden osalta."
"# Tuotteemme vaikuttaa ja toimii kiitettävästi ja odotetulla tavalla,
mutta jokunen prosentti on käyttäjiä,
joihin luontaistuotteemme ei tehoa samalla tavalla jostain syystä.
" Suosittelemme kokeilemaan toista vastaavanlaista tuotettamme.
Ehkä löydät niistä etsimäsi"
"Takaamme, että kauppatavaramme on myyntivapaata,
tuoretta ja korkealuokkaista"
"Asiakkaan tulee itse tarkistaa kunkin tuotteen maahantuonnin laillisuus
Lähetämme tuotteen asiakkaan omalla vastuulla."
Taitaa olla aika kusetusta koko pilleri, tottakai myyjien pitää tosin kehua tuotteitaan.
Siis voihan olla, että oikea sigra toimiikin, mutta mistäs tiedetään mitä noissa paketeissa on?
Saahan Tallinnastakin Viagraa, vaikka muuta yhteistä oikean viagran kanssa ei ole kuin väri.
Olen ostellut aika paljon netistä, en siis tässäkään ole satunnainen ostaja ja tavaksi on tullut ottaa vähän selvää asioista...
Ko. paikasta ostin viime vuoden alusta ensimmäistä kertaa, mutta vasta myöhemmin tuli asiaa ja samalla keskustelua käytiin enemmän.
Ihan hyvät tuotteet ja toimitus pelaa.
tän adressin nimi vois olla lörppäkullien nappikauppa :jajajjajajhahahahaha
lapsellista vouhotusta sinulta.
Kannattaa muistaa että kello se käy sinullekkin.
Muistele sitten joskus nuoruutesi kommentteja muille :))
ois ko tullu 12bissestä: D
toimis varmaan vielä paremmin jos sitä kaljan litkua ei olisi ottanut
ainaskin sigra 100mg.vetelen toista purkkia tällä hetkellä. en käytä ku silloin ku näyttäs olevan pillua tiedossa..eli aika harvoin... :) kerran vedin neljä varvia yhden illan aikana ja ois vielläkin jopo keilinut mut ei jaksanaut enää. ei välttämättä toimi kaikilla. oon 30v ja aika kova urheilee ja poltan silloin tällöin eli kännissä.
Itsekkin otan silloin kun tuntuu että vois "duunata pidempään". Ihan OK kamaa kunhan ei ota tavaksi. Kyllähän vaimokin tuumasi, että tollanrn brutaali pano on välistä aika jees, mutta ei sitä alvariinsa kaipaa. Onhan se tietynlainen haitta, kun mälli ei lennä:-) Parasta on kuitenkin fiilistellä olevansa taas parikymppinen orhi joka jaksaa painaa ja painaa ja painaa...
Olen neljäkymppinen. Otin puolet miedommasta tabletista tyhjään vatsaan, en ollut juonut alkoholia. Odotin melkein tunnin. En todellakaan uskonut että vaikuttaisi, mutta perhana, se toimi.
Tietenkään ei ole mitään keinoa todistaa, ettenkö olisi itse tablettien kauppaaja tms, mutta uskokaa tai älkää.
mutta mietin kumpaa kannattais ensin ostaa Sigra 50mg vai 100mg...
...on että osta 100mg, sen voit sitten puolittaa ensimmäiseen kokeiluun. On huokein tällä tavalla.
Pätee kyllä kaikkiin lääkkeisiin, kannattaa aina ostaa tehokkain ja sitten puolittaa. Tulee huokeimmaksi.