Liikkuva linna

Nyt kun on ruvettu hirveästi puhumaan Liikkuvasta linnasta, tuli mieleen, että kuinkas moni on lukenut sen kirjan?? Pidin ainakin kirjasta, mutta ei silti tee mieli ostella sitä mangaa/katsoa elokuvaa. Kirja riitti (tietty eri asia, jos joku tulee tyrkyttämään ihan nenän eteen :>).
7577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen lukenut kirjan ja nähnyt elokuvan. Kirjan luin ensimmäisen kerran monta vuotta ennen kuin elokuvasta oli tietoakaan, ja uudelleen sen jälkeen kun olin nähnyt senkin. Tykkään molemmista, mutta on niissä sen verran eroavaisuuksia että ajattelen niitä eri kokonaisuuksina.

Odotin kumpaakin paljon etukäteen; Diana Wynne Jones on yksi suosikkikirjailijoistani, mutta kirja ei ollutkaan ihan yhtä hyvä mitä toivoin (siinä on hetkensä, mutta se on lopulta aika lyhyt ja DWJ on kirjoittanut parempiakin), mutta anime yllätti iloisesti (odotin paljon siltäkin, mutta Totoroa lukuunottamatta Ghiblin teokset ovat minusta osoittautuneet mainettaan tylsemmiksi).

Mangaa en aio ostaa; eikös tämä ole niitä jonka kuvitus on peräisin suoraan animesta? Eli eipä kiinnosta, kun olen sen jo nähnyt. Suomennetun kirjan voisin ostaa joskus, jos löytyy sopivaan hintaan (varsinkin jos se kirja DVD paketti löytyy; ehdin ostaa toisen version kun en jaksanut odottaa kotimaista).

Äänestä
  • Jep CINEMANGAA.Typerintä mitä tiedän.!
    Kyllä oikea manga on aina parempaa, ja mistä se manga sanakin sinne perään tulee....?
    kun ei sitä varsinainen mangaka ole piirtänyt.
    Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni asiasta.

    Äänestä

  • Anttilassa myytiin dvd kirja 20 e mut en tiiä onko suomenkielisin tekstein.

    Äänestä

  • luluhulllu kirjoitti:

    Anttilassa myytiin dvd kirja 20 e mut en tiiä onko suomenkielisin tekstein.

    Ei kiinosta cinemanga. Kirjan luin elokuvan jälkeen ja elokuva tosiaanki perustuu aika löyhästi siihen. Kirja on ihan hyvä, mutta leffa oli ihana, kuten kaikki näkemäni Miyasakin leffat, kuten Totoro, Punainen sika eli Porco rosso ja Henkien kätkemä. Liikkuva linna ei ole paras näkemistäni, mutta silti... :)

    Äänestä

  • luluhulllu kirjoitti:

    Anttilassa myytiin dvd kirja 20 e mut en tiiä onko suomenkielisin tekstein.

    suomennettu oli ja tosi hyvä kirja olikin!

    Äänestä

Kirjan olen lukenut, kun se tuli leffan kylkiäisenä. Yllättävän erilaiset teokset, Miyazaki on muokannut tarinaa ja hahmoja todella rankalla kädellä. Nyt sitten odotellaan Leijuvan linnan ilmestymistä suomeksi (2.10.06), ellen sitten löydä sitä jostain ensin englanniksi.

Äänestä

En ole lukenut kirjaa mutta elokuvan omistan:) Ihan huippu leffa suosittelen kaikille!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Shinta kirjoitti:

Nyt kun on ruvettu hirveästi puhumaan Liikkuvasta linnasta, tuli mieleen, että kuinkas moni on lukenut sen kirjan?? Pidin ainakin kirjasta, mutta ei silti tee mieli ostella sitä mangaa/katsoa elokuvaa. Kirja riitti (tietty eri asia, jos joku tulee tyrkyttämään ihan nenän eteen :>).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu