Hyvin kävi

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000084&posting=22000000015194616

Eli mut jätettiin syyttämättä sen takia kun kuvat ei olleet tarpeeksi selvät siihen ,että olisin kuvassa.

Kiitos oikeus!Olisi ollut ärsyttävää ottaa sellaisesta merkintää papereihin mitä en ole tehnyt.
4380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olipa taas katkeraa tekstiä. Oot lapsellinen. Kasva aikuiseksi.

Äänestä
  • Menehän nyt kouluun siitä, ettei tarvitse käyttää muiden nikkejä. Vie opettajalle omena.

    Äänestä

Nyt on käsitteet sekoittuneet. Aluksi kirjoittaja kertoi, että häntä syytettiin bensiinin anastamisesta. Kysymyksessä oli ilmeisesti esitutkinta, eli kirjoittajan EPÄILTIIN anastaneen bensiiniä.

Nyt on tehty päätös syyttämättä jättämisestä eli kirjoittajaa ei syytetä. Kirjoittaja kiittelee oikeutta. Jos kirjoittaja tarkoittaa oikeudella tuomioistuinta, sillä ei ole mitään osuutta asiaan. Päätöksen syytteen nostamisesta tai syyttämättä jättämisestä tekee syyttäjä.

Kiitos kuulunee poliisille, joka on huolellisesti toimitetun esitutkinnan avulla varmistanut sen, että syyttäjä pystyi tekemään syyttämättäjättämispäätöksen ilman oikeudenkäyntiä. Hutiloiden toimitetun esitutkinnan perusteella syyttämättäjättämispäätös on vaikea rakentaa.

Äänestä

hyvin kävi, iloinen puolestasi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syytön kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000084&posting=22000000015194616

Eli mut jätettiin syyttämättä sen takia kun kuvat ei olleet tarpeeksi selvät siihen ,että olisin kuvassa.

Kiitos oikeus!Olisi ollut ärsyttävää ottaa sellaisesta merkintää papereihin mitä en ole tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu