Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kuumuus

En ollut kuvitellut sen menevän niin. Joel oli tajunnut ihan väärin. Tässä sitä kuitenkin istuttiin. Lauteilla. Ja koska Joel oli jo nähnyt alastoman vartaloni, paluuta ei ollut. Saunoisimme yhdessä. Prkl.
"Mä tarkoitin kyllä, että ensin menisin mä ja sitten vasta...." änkytin epävarmasti.
Joel ei sanonut mitään. Ohikiitävän hetken mielessäni välähti, että mies oli erehtynyt ihan tahallaan. Joel on aina ollut itsevarma, niin se vain on, hän ottaa mitä haluaa.

Olimme tunteneet melkein kaksi vuotta. Isäni meni silloin naimisiin Joelin äidin kanssa, täysin varoittamatta. Asuimme kummatkin yhä kotona.
Minä olin kahdeksantoista, Joel pari vuotta vanhempi.

Istuimme alussa vain hiljaa. Ehkä tämä nyt oli tätä, me olimme sisko ja veli. Hyvä juttu. Jostain syystä en vain voinut kuvitella Joelia
veljenäni, jostain syystä pelkkä ajatuskin ahdisti minua.

"Pitääkö heittää lisää löylyä?"
"Älä heitä. Ihan sopivaa."
"Hyvä."

Hiljaisuus. Purin huultani.

"Sun hartiat näyttää kireiltä. Mä voisin hieroa."
Joel sanoi yllättäen. Hänen äänensä oli käheä,
en tiennyt johtuiko se saunasta vai jostakin muusta.
"Ei. Ei ne ole yhtään kireät. Mulla on hyvä näin."
Joel katsoi lattiaa.
"Mä vaan... Anteeksi nyt kamalasti... mä haluaisin..."
Hän laittoi vapisten käden reidelleni. Oliko Joel sittenkään niin varma itsestään?

Annoin käden liukua ylöspäin, hitaasti se saavutti rintakehäni. Joel siirtyi lähemmäs ja
hyväili varovasti tissejäni. Oloni oli aika hämmentynyt.
"Mä haluan sun menevän makuulle."
En osannut sanoa mitään. Laskeuduin selälleni kuumille lauteille.
Joel liikutti käsiään ympäri vartaloani. Hän silitti kaulaani ja solisluutani. Painoi lämpimät kätensä vyötärölleni ja takapuolelleni.
"Tuntuuko tämä jotenkin kiusalliselta?" Joel kysyi yhtäkkiä ja katsoi minuun epäröiden.
Pilluni oli jo ihan märkä, halusin hänen koskevan minua sinne, hierovan sykkivää jalkoväliäni.
"Ei tunnu. T...tietenkään." änkytin ja Joel hymyili. Hänen ilmeessään oli yhtaikaa hellyyttä ja määrätietoisuutta. Joel suuteli minua.

Vapisin lauteilla. Olin laittanut sähkökiukaaseen liian vähän aikaa ja sauna alkoi viiletä.
Minä kiehuin kuin sula laava.
Joel liikutti kieltään vartalollani. Hän oli kiduttavan hidas. Lopulta hänen huulensa eksyivät sisäreisilleni. Hengitin raskaasti.
Joel levitti häpyhuuleni auki. Sitten hän puhalsi.
Huuliltani pääsi voihkaisu ja käteni tarttui kiinni lauteen reunasta.
Joel nuoli pilluani, pyöritteli kielellään klitoristani. Yksi hänen sormistaan upposi sisälleni ja minä haukoin kosteaa ilmaan sisääni
kuin kala kuivalla maalla.
Joel liekki minulla. Hänen suunsa imi klitoristani, sormet hieroivat häpyä.
Tunsin valtavan orgasmin lähestyvän.

Joelilla itselläänkin seisoi. Kiersin kämmeneni hänen kalunsa ympärille.
"Tule mun... päälle." Joel mumisi. Hänen silmänsä
olivat suljetut.
Kapusin Joelin syliin, hän istui lauteilla seinään
nojaten. Joel painoi minut itseään vasten.
Liikutin vartaloani nopeaan tahtiin. Joelin penis oli reilusti suurempi kuin mihin olin tottunut, muttei minulle paljon vertailukohteita ollutkaan.
Täytyin siitä lähes kokonaan ja jokainen työntö tuntui vielä edellistäkin upeammalta.
Sitten Joel tuli. Hän hengähti terävästi ja painoi
itseään vielä kerran, vielä syvemmälle minuun.

"Sinä et vielä saanut?"
"En."
"Tule tänne."
Joel käänsi tytönvartaloni ja nojasin nyt häneen selälläni. Asetin jalkani saunan kaiteelle.
Silloin Joel hieroi klitoristani melkein yllättävän rajusti, koko vartaloni vavahti. Toinen käsi puristi vasenta rintaani, koko alapääni oli uskomattoman arka, tiesin etten kestäisi kauaa.
Selkäni nytkähti ja melkein huusin. Koko vartaloni vavahti.

Joel istui kanssani vielä hetken pukuhuoneessa.
Hän kietoi minut valkoiseen pyyhkeeseen ja kuiskaili korviini sanoja, joita en aijo koskaan
jakaa kenenkään kanssa.

-zeeh
018482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu