Kerro kokemuksesi työstä!

Tapio Puhakka

Teen Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriossa lopputyötä siitä, miten digitalisoi(tu)va, nopeasti muuttuva työ vaikuttaa tekijöidensä kokemuseen elämäntilanteestaan. Kokeeko digiammattilainen renessanssineron tavoin toteuttavansa työssään syvintä itseään vai kehuuko hän itsensä ja "fantastisen tiiminsä" vain pysyäkseen verkostossa mukana ainakin vielä seuraavan projektin ajan?

Tilastollisten totuuksien sijaan tavoitellaan kokonaisvaltaisempaa kokemusta. Pyrin ammattilaisten tarinoista saamaan aikaan laajemman kertomuksen, puolidokumentaarisen digityöntekijän elämäkerran. Jotta kokonaisuudesta tulisi aidosti moniääninen, tarvitsen apua hyvin erilaisilta ihmisiltä: nuorilta, varttuneemmilta, naisilta, miehiltä, johtajilta, alaisilta, insinööreiltä, humanisteilta, tutkijoilta, bisnesihmisiltä, taiteilijoilta jne. Juuri sinun puolestasi ei voi puhua kukaan muu!

Digiammattilaisten nimimerkillä kirjoitettujen kokemusten kokoamista varten on perustettu Nykyaika -verkkosivusto ( http://mlab.uiah.fi/nykyaika ). Sivusto sisältää myös taustoittavan kyselyn, jota myös hyödynnetään lopputyössä.

Lisätietoa projektista on saatavilla Nykyaika-verkkosivustolta. Vastaan mielelläni jatkokysymyksiin myös suoraan.

Ystävällisin terveisin,

Tapio Puhakka
http://mlab.uiah.fi/nykyaika
[email protected]

6

964

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Töpsel

      ... vaan kun teidän "digiammattilaisten" sivusto ei toimi.

      Henkilötietojen jälkeen kun painan "jatka", niin vastassa on pelkkä valkoinen sivu. Pyydä Ortila pistämään sivu kondikseen, niin eiköhän ala taas pelittää.

      • Tapio Puhakka

        Testatessamme emme pysty toistamaan virhettä.
        Osaatko kertoa millä käyttöjärjestelmällä/selaimella yritit täyttää lomaketta, jotta voisimme saada vihjeen siitä missä menee pieleen?


      • Töpsel
        Tapio Puhakka kirjoitti:

        Testatessamme emme pysty toistamaan virhettä.
        Osaatko kertoa millä käyttöjärjestelmällä/selaimella yritit täyttää lomaketta, jotta voisimme saada vihjeen siitä missä menee pieleen?

        Mac OS 10.4.6 Safari 2.0.3


      • os x 10.2.8
        Töpsel kirjoitti:

        Mac OS 10.4.6 Safari 2.0.3

        ja kaikki futaa??
        mikäs se olikaan selaimena... safari toimii.


      • Tapio Puhakka
        Töpsel kirjoitti:

        Mac OS 10.4.6 Safari 2.0.3

        Suurkiitokset sinulle tiedosta. Kannasta näen, että on ollut muitakin, joilla vastaaminen on tyssännyt ensimmäisen sivun jälkeen.

        Olen vian suhteen ymmälläni, sillä sekä sivun koodi että kanta näyttävät olevan täysin kunnossa. Yritän selvittää asiaa vielä.

        Hätäapuna pistin kuitenkin sivulle varoituksen, jossa kehotetaan käyttämään Operaa, Firefoxia tai Internet Exploreria.

        Pahoittelen vaivannäköä, jonka olen sinulle aiheuttanut.


      • VITUSTA, TIESITHÄN??
        Tapio Puhakka kirjoitti:

        Suurkiitokset sinulle tiedosta. Kannasta näen, että on ollut muitakin, joilla vastaaminen on tyssännyt ensimmäisen sivun jälkeen.

        Olen vian suhteen ymmälläni, sillä sekä sivun koodi että kanta näyttävät olevan täysin kunnossa. Yritän selvittää asiaa vielä.

        Hätäapuna pistin kuitenkin sivulle varoituksen, jossa kehotetaan käyttämään Operaa, Firefoxia tai Internet Exploreria.

        Pahoittelen vaivannäköä, jonka olen sinulle aiheuttanut.

        täyttä paskaa lykkää olemaan tuo ihana korkeaälyisen ihmispolon luoma sontapakkitekniikka!

        Ihan vain perusjutuissakin menee vituilleen ja sekoaa - aivankuin sinä ja minä.

        Itse olen ollut graafiselöla alalla vuodesta 82 ja voin sanoa että nyt VITUTTAA kyllä karvaasti.
        Nykyäään ei sisältöä ajatella juurikaan - vaan väliäkös sillä - paskaa lykkää joka tuutti ja media ja meedio ja muut. HALLELUJAAAAAAAAAAAAAA!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      114
      2758
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1207
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      683
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe