Hyvitys

    Yksi tojota mies sanoi juuri että ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, kuin ostaa uusi toyota, sillä merkkiliikkeen hyvitys oli ihan eri lukemissa, kuin muihin merkkeihin.

Käykääpä katsomassa vähän käytettyjen toyotien hintoja, ne on ihan käsittämättömiä.
7962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

puntoja myydään samalla periaatteella

mihinkään muuhun et saa sitä vaihdettua kuin uuteen fiatiin

toyota tekee samalla periaatteella kauppaa

Äänestä

ja ihmetellyt mm. sitä, että mihin kummaan ne käytetyt tojot menevät? Kuka hitto ostaa mm. 3v. ajetun corollan lähes uuden hinnalla?

Äänestä
  • No niissähän on se pyyntihinta ollut korkeampi kuin muilla merkeillä samanikäisistä, mutta toinen asiaan vaikuttava seikka on myös se, että ainkin edellisen autoni kohdalla oli seuraava myyntihinta aika lähellä sitä mitä sain vaihdossa, eli "pienellä" vaihtomaksulla liikkuu käytetyt. Saattaneepa olla jopa joskus samalla hinnalla ? Tietysti kaupan kokonais määrä ja kiertonopeus vaikuttaa. Mutta totuus kai on se, että parhaimmat katteet saa jokatapuksessa uusien myynnistä, joten käytetyn voi myydä vaikka noin sisäänostohintaan. Toisella merkillä voi olla eri strategia, jolloin sitten tulee se ero, eli heillä voi olla vaikka enemmän painoa käytettyjen myynnisä, eli sieltä yritetään liikevoittoa...

    Äänestä

Se on kuulle sillälailla että eipä sitä tarvii vaihtaa muihin merkkeihin. Menee takuu varmasti huonompaan suuntaan.

Äänestä

että auton toinen omistaja ajaa kalliimpia kilometrejä kuin ensimmäinen. Käytetty auto ja takuukin päättynyt, ei ymmärrä!

Äänestä

ainakaan Caesarin tapauksessa. Toisen merkin liike hyvitti Avesta aivan huomattavasti enemmän kuin Toyota-liike.

Äänestä

Minulla on ainakin muunlaista kokemusta, jokaisella liikkeellä on eri hinta sekä autosta mihin aiot vaihtaa sekä hyvityshinnasta, näiden erolla sitten pelataan,
Itse olisin ainakin saanut paremman hyvitys hinnan vaihtaessani erimerkkisen uuteen autoon, mutta koska se taas oli kalliinpi, niin... ei aivan yksiselitteisiä asioita... kannattanee mielummin laskea välirahoja, niin se on parempi mittari, noin taloudellisessa mielessä itselle. Ainahan kalliinmasta kaupasta saa hieman parempaa entisen hyvitystä, tai sitten se on kallimman alennusta, eihän niistä tiedä... kauppa se on joka kannattaa, sano myyntitykki :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


T Ojo kirjoitti:

    Yksi tojota mies sanoi juuri että ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, kuin ostaa uusi toyota, sillä merkkiliikkeen hyvitys oli ihan eri lukemissa, kuin muihin merkkeihin.

Käykääpä katsomassa vähän käytettyjen toyotien hintoja, ne on ihan käsittämättömiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu