Ystävät!

Puimurit on käynnistetty, Velkamiekka on pudonnut, Lainajenkka on hyytynyt.
Ystävät, on tullut aika korjata potti kotiin. Wanha raha järjestää sellaiset elonkorjuujuhlat ettei vastaavia ole miesmuistiin nähty. Sääliä ei tuulipuvuille pystytä tarjoamaan mutta kodittomille löytyy sitten tilapäismajoitusta.

Sääliksi käy juuri ostaneita ylivelkaisia perheitä kun lapset katsovat kostein silmin kun kamoja kannetaan pihalle ja edessä on muutto kaupungin tilapäismajoitukseen. Siinä voi isukki katsoa vain ja ainoastaan peiliin. Miksi piti mennä ottamaan ikilaina nousevien korkojen aikaan ja asuntojen hintojen ollessa huipussaan. Oi miksi, oi miksi. Sitä voi yön hiljaisina tunteina miettiä. Vaikka kuinka uskottiin, niin velalle perustettu illuusio ei kestänytkään. Surun hetkellä kannattaa muistaa että se mikä ei tapa niin se vahvistaa. Aina voi trojan miekan tavoin nousta tuhkasta!

Itse elän leveästi ja odotan innolla sadonkorjuujuhlia. toisen tappio on toisen voitto. M.I.N.Ä olen voittaja.



Yksi!111!!!!Kaksi!!22!!!!!!kolme!!!3!!!!!!
3227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

S.A.D.O.N.K.O.R.J.U.U.J.U.H.L.A.T.

Äänestä

Istut kotona koneesi äärellä ja äiti teki sinulle juuri voileivän. Huomenna vietät 19v. synttäreitä rempseästi kaveriporukassa.

Äänestä
  • Tuo oli omakuva, ei kiteytys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Von rommelbiam kirjoitti:

Puimurit on käynnistetty, Velkamiekka on pudonnut, Lainajenkka on hyytynyt.
Ystävät, on tullut aika korjata potti kotiin. Wanha raha järjestää sellaiset elonkorjuujuhlat ettei vastaavia ole miesmuistiin nähty. Sääliä ei tuulipuvuille pystytä tarjoamaan mutta kodittomille löytyy sitten tilapäismajoitusta.

Sääliksi käy juuri ostaneita ylivelkaisia perheitä kun lapset katsovat kostein silmin kun kamoja kannetaan pihalle ja edessä on muutto kaupungin tilapäismajoitukseen. Siinä voi isukki katsoa vain ja ainoastaan peiliin. Miksi piti mennä ottamaan ikilaina nousevien korkojen aikaan ja asuntojen hintojen ollessa huipussaan. Oi miksi, oi miksi. Sitä voi yön hiljaisina tunteina miettiä. Vaikka kuinka uskottiin, niin velalle perustettu illuusio ei kestänytkään. Surun hetkellä kannattaa muistaa että se mikä ei tapa niin se vahvistaa. Aina voi trojan miekan tavoin nousta tuhkasta!

Itse elän leveästi ja odotan innolla sadonkorjuujuhlia. toisen tappio on toisen voitto. M.I.N.Ä olen voittaja.



Yksi!111!!!!Kaksi!!22!!!!!!kolme!!!3!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu