Saksanpaimenkoirat

Mitä suosittelette iäksi,ikäväliksi jos ottaa toisen saksanpaimenkoiran edelliselle kaveriksi?
2459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siis sen sinulla jo olevan koiran ikä?

Meillä oli viisi vuotta, kun hankittiin toinen koira (pentu). Tuo olisi varmaankin aika hyvä ikä. Miksei vähän nuorempikin, mutta vähintään kolme vuotias.

Tarkoitus kai on, että koirat leimaantuvat isäntäänsä, eivätkä toisiinsa. Senpä vuoksi eräässä ohjeessa, jota satuin lukemaan, kehotettiin mm. ulkoiluttamaan koiria erikseen.

Äänestä

Koirilla on ikäeroa vain vajaa vuosi (9kk) ja hyvin on mennyt. Päinvastaista usein väitetään.. luulenpa, että kriittisin ikäero koirille on sellainen 12-18 kk, riippuu tietysti koirasta ja koirien sukupuolestakin. Mutta kun molemmat on vielä ihan selkeesti pentuja, niin ei pitäisi yleensä ongelmia syntyä.

Mitä tulee leimautumiseen, niin koiria olis hyvä ulkoiluttaa sitten jonkun verran (esim. toinen päivittäisistä lenkeistä) myös erikseen ja etenkin käydä harrastamassa erikseen. Pentu helposti leimautuu vanhempaan koiraan eikä sinuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikkisuu kirjoitti:

Mitä suosittelette iäksi,ikäväliksi jos ottaa toisen saksanpaimenkoiran edelliselle kaveriksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu