Rakastuin talvella aivan mielettömästi erääseen ihanaan, herttaiseen naiseen. Hänkin on katsein ja monella muullakin keinolla tunnustanut ihastuksensa minuun. Suhdetta meille ei kuitenkaan syntynyt, ja yksi suurimmista esteistä on se, että olen varattu. En tiedä saisinko muutenkaan koskaan ihanaistani, mutta haluaisin joka tapauksessa jättää kumppanini. Kuitenkin, noh... se on tietyistä syistä mahdotonta.
Ongelmani siis on, että olen niin rakastunut tähän naiseen, ettei elämästäni enää tule juuri mitään. En näe häntä juuri koskaan, ja silloinkin kun näemme, emme juttele (olen juossut hänen perässään niin paljon, että on jo aika lopettaa}, eikä hän minua lähesty. Tervehdimme ja hymyilemme, kuin jälkeenjääneet koiranpennut, minkä jälkeen hiivin johonkin nurkkaan itkemään ja tärisemään. Pelkään myös, etten välttämättä enää koskaan näe häntä. Ajatuksissani hän on aina.
Ihmettelenkin näin hurjia tunteitani. Miten voi rakastua tällä tavoin, vaikkei edes tiedä synkkaisiko ko. ihmisen kanssa? Mielessäni tietysti toivon, ja kuvittelen, että hän olisi lähes täydellinen sielunsisareni, puuttuva puolikkaani..., mutta hyvin käsitän sen olevan pitkälti mielikuvitustani.
Hän kyllä ajattelee monista asioista samoin, kuin minä (ei kovin yleistä elämässäni), ja yleensäkin häntä kiinnostaa, mitä ajattelen (muuten harvinaista myös), ja symppis hän on kaikin puolin. Kaunis hän myöskin on, mutta se ei ole seikka, joka minua eniten koskettaa. Rakastan hänen olemustaan, sisältä hehkuvaa ihanuutta, mutta vaatteet ym. ulkoinen ei mitenkään vaikuta tunteisiini. Vaikka hän on äärettömän kaunis, on hän myös aivan erilainen, kuin aiemmat ihastukseni... Sanotaanko niin, että jos olisimme tavanneet baarissa en olisi kiinnittänyt häneen mitään huomiota.
Mutta miten ikinä selviän tästä??? Epäilen, ettei hänkään ole pelkästään onnellinen tilanteesta, mutta kyllä hän varmaan välimme mieltää enemmän kevyen flirtin tyyppiseksi, vaikka varmaan hänkin välillä on tuntenut olonsa voimattomaksi. Itse olen niin onneton, että Juhannuksen ykköstavoitteeni on voittaa haluni hukuttautua, ja selvitä edes elossa.
Ongelmani siis on, että olen niin rakastunut tähän naiseen, ettei elämästäni enää tule juuri mitään. En näe häntä juuri koskaan, ja silloinkin kun näemme, emme juttele (olen juossut hänen perässään niin paljon, että on jo aika lopettaa}, eikä hän minua lähesty. Tervehdimme ja hymyilemme, kuin jälkeenjääneet koiranpennut, minkä jälkeen hiivin johonkin nurkkaan itkemään ja tärisemään. Pelkään myös, etten välttämättä enää koskaan näe häntä. Ajatuksissani hän on aina.
Ihmettelenkin näin hurjia tunteitani. Miten voi rakastua tällä tavoin, vaikkei edes tiedä synkkaisiko ko. ihmisen kanssa? Mielessäni tietysti toivon, ja kuvittelen, että hän olisi lähes täydellinen sielunsisareni, puuttuva puolikkaani..., mutta hyvin käsitän sen olevan pitkälti mielikuvitustani.
Hän kyllä ajattelee monista asioista samoin, kuin minä (ei kovin yleistä elämässäni), ja yleensäkin häntä kiinnostaa, mitä ajattelen (muuten harvinaista myös), ja symppis hän on kaikin puolin. Kaunis hän myöskin on, mutta se ei ole seikka, joka minua eniten koskettaa. Rakastan hänen olemustaan, sisältä hehkuvaa ihanuutta, mutta vaatteet ym. ulkoinen ei mitenkään vaikuta tunteisiini. Vaikka hän on äärettömän kaunis, on hän myös aivan erilainen, kuin aiemmat ihastukseni... Sanotaanko niin, että jos olisimme tavanneet baarissa en olisi kiinnittänyt häneen mitään huomiota.
Mutta miten ikinä selviän tästä??? Epäilen, ettei hänkään ole pelkästään onnellinen tilanteesta, mutta kyllä hän varmaan välimme mieltää enemmän kevyen flirtin tyyppiseksi, vaikka varmaan hänkin välillä on tuntenut olonsa voimattomaksi. Itse olen niin onneton, että Juhannuksen ykköstavoitteeni on voittaa haluni hukuttautua, ja selvitä edes elossa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
haluan kysyä, että mikset voi jättää nykyistä kumppaniasi? Omien sanojesi mukaan haluat jättää hänet, mutta jostain syystä se on mahdotonta. Olettaisin, ettet pysty täysillä panostamaan suhteeseesi nykyisen kumppanisi kanssa, jos ajatuksissasi on koko ajan joku muu!
että eroo heti ja juokse rakkaasi perässä, saat vielä jotain aikaan.
Kumppanilleni minusta ei kovin suurta iloa ole, kun en tod. osaa suhteeseen panostaa. Tiedän kuinka kurja olen, ja ettei tämä ole kumppania kohtaan oikein. Reilumpaa olisi erota (onneksi hänkään ei sentään pyhimys ole). Siitä en täällä tohdi kertoa, miksi en voi erota.
Outo psyyken nyrjähdys on sekin, kun tunnen enemmän syyllisyyttä siitä, etten ole vapaa ihanaiselle, jos hän sattuisi minut haluamaan (tuskin haluaa), vaan likaan itseni onnettomassa suhteessa.
Tilanne ei liene kenenkään kannalta tuollaisena kovin mukava. Ei sinun, ei nykyisen kumppanisi eikä tämän ihanaisen kannalta. Itsesi kanssa sun on kuitenkin loppuelämäs elettävä - joten yritä tehdä siitä sellainen kuin itse haluat.
Mie oon ainakin kyllästynyt totaalisesti huonoihin ihmissuhteisiin ja väärissä suhteissa roikkumisiin. Ne kun tuppaavat satuttamaan vähän (tai sitten enemmän) jokaista osapuolta. Elän itsekin parasta aikaa sellaisen ihmissuhdesekamelskan keskellä, että aikalailla on pää ja ajatukset sekaisin.
Elettävänä on vain yksi elämä meillä jokaisella!
Ei kannata ainakaan hukuttautua. Perustelut:
"katsein ja monella muullakin keinolla tunnustanut ihastuksensa minuun. Suhdetta meille ei kuitenkaan syntynyt, ja yksi suurimmista esteistä on se, että olen varattu. En tiedä saisinko muutenkaan koskaan ihanaistani, mutta haluaisin joka tapauksessa jättää kumppanini. ......"
"En näe häntä juuri koskaan, ja silloinkin kun näemme, emme juttele (olen juossut hänen perässään niin paljon, että on jo aika lopettaa}, eikä hän minua lähesty. Tervehdimme ja hymyilemme, ......."
"vaikkei edes tiedä synkkaisiko ko. ihmisen kanssa? ......... mutta hyvin käsitän sen olevan pitkälti mielikuvitustani."
Ehkä sinä haluat olla ihastunut, rakastunutkin, tuntea sen tunteen. Pidät kiinni halustasi olla rakastunut, tuntea tunteiden huuman.
Ehkä haluat olla valloittava, valloittaa, nähdä mitä saat tahdonvoimillasi aikaan muiden ihmisten elämässä. Takuuvarmasti myös omassasi ja kumppanisi elämässä.
Ehkä?
Kirjoititpa avoimesti ja rohkeasti. Taidat todella olla rakastunut. Kun noin koskee, niin tiedätpä ainakin olevasi elossa:)Annoit hieman ristiriitaista viestiä kun kirjoitit...
"En näe häntä juuri koskaan, ja silloinkin kun näemme, emme juttele (olen juossut hänen perässään niin paljon, että on jo aika lopettaa}, eikä hän minua lähesty."
...ja kuitenkin vaikuttaa, että keskustelette paljonkin erilaisista asioista ja koette monella tapaa sielunsiskoutta, ainakin Sinun puoleltasi.
Nyt arvuuttelet onko toinen kiinnostunut. Voisitko järjestää vaikka kahvitteluhetken jonkin syyn varjolla, jos kerran kuitenkin tapaatte silloin tällöin toisianne. Vai onko ystäväsi lähtemässä kun pelkäät, ettet enää tapa häntä? Onko ystäväsi naimisissa? Jos ei, niin aina parempi. Kokeilehan kuitenkin rohkeasti keskustelua ja vaikka räytyisitkin nyt, niin rakkauden ja ihastuksen vuoksi kannattaa niin tehdäkin. Se on elämää...kuitenkin;) Onnea ja haleja Sinulle!
flirttiä pitemmälle sit ku olisit eronnut? Jos hän on se joka haluu valloittaa. Katsoo mitä olet valmis tekemään ja kiinnostus loppuisi kun olisit vapaa.
Kerrotko miten on mahdollista,että tiedät tämän naisen ajattelevan monista asioista niin kuin sinä,ja tiedät myös hänen olevan yleensäkin kiinostunut mitä sinä ajattelet!Jos asia on niin kuin kerrot,että ette juuri koskaan näe ja silloinkaan ette juttele,eikä hän sinua lähesty???
Hyvä ajatusten lukija sinun silloin täytyy olla...
Minulle tuli aivan sellainen fiilis että sinulla on mies ja lapsia,kun kerroit että haluaisit kumppanisi jättää,mutta että se on mahdotonta.
Tai sitten kyseesä on taloudelliset syyt...?
Ehkä kannattaisi palata maan pinnalle kun kerrot käsittäneesi jotakin mielikuvitelleesikin(hänen olevan sielunkumppanisi,puuttuva puolikas..).
Ihastumisen takia ei kannata järveen juosta,ehkä sinun pitäisi ottaa suhde kumppaniisi nyt työn alle!
herättää, mutta asiat voi pitääkin paikkansa! Itsellä ollut kans ton tapainen juttu. Molemmat oltiin tietyn yhteisön jäseniä, ja tiedettiin about toistemme arvomaailmat, vähän puhuttiinkin, myös ihastumisesta. Sitten tiet erosi.
Tossakin voi syynä olla vaikka työsuhteen loppuminen, tai koulusta valmistuminen. En itse hirveästi kannustaisi panostamaan nykyiseen suhteeseen, jos se todella on onneton. Toisaalta turha sen "ihanaisen"kaan takia erota. Ensinnäkin on typerää ja itsekästä sotkea eroon kolmansia osapuolia, ja toiseksi, jos ihanainen ei sinua lähesty, niin ehkä siihenkin on syynsä.
Tuntuu tällä palstalla olevan enemmänkin hommaa kallotohtorille näiden rakastujien ja iiksekattomuasilleen -tyyppien hallusinaatioiden kanssa.
Ei rakastumisen takia ole yleensä tarvinnut apua lähteä hakemaan - ellei siitä sitten tule pakkomielle, jonka takia esim. vahingoittaa toista... No tässä tapauksessa ei taida niin olla. Jonkinasteinen pakkomielteenomainen tilahan rakastuminen on, niin sanotaan. Rakastuneena ihminen ei ole aina edes ihan tolkussaan päättämään asioista - joten kandeis antaa ajan kulua ja tunteitten hiukan jäähtyä ennen kuin alkaa nykyistä suhdetta rikkoa.
Tiedetään, että rakastaa ja palaa on vihonviimeinen olotila - onneksi se ei sentään vuositolkulla kestä! Mutta kuukausia kuitenkin:). Ollaan koettu ja minä aikanani ajattelin, että varmaan kohta haenkin ammattiapua, niin älyttömältä tuntui järkevän naisihmisen muuten niin järkevässä pääkopassa:). Ilman ammattiapua selvittiin kuitenkin ja elämä jatkuu taas tasaisena. Toki toivon, ettei sellaista riivatunlaista rakastumista enäöä ikinä tulisi!
kokemus eli "pelkkää plussaa" niinkuin K-plussakortin mainokset:) ja kallonkutistajille haetaan varmaan vähän muista syistä. Tietenkin hyvin nuorille henkilöille asia voi onneton rakkaus olla rankempi; mutta aikuiset, jotka ovat kokeneet elämässään enemmän tai vähemmän kestävät varmaan pienet rakastumisetkin ja siihen liittyvät ylä- ja alamäet.
Onhan se silleen et rakkaudelle ei mitään voi,mut jos sulla on sellainen entinen suhde et sitä ei voi poikkaista, en kyllä näe edes kysymisen edellytyksiä.
Eli kasva aikuiseksi ja mieti sitten miten edetään.
Tälläisiin asioihin ei täältä kannata kysyä apua, jos tilanne on aivan selvä."en voi erota".
Mitä itse antaisit ohjeeksi??
Esim: kattele nyt miten asiat sujuu. Toivo että toinen ottaa eron tai kuolee..
Mä en vaan tajuu..
sinulla on aikuisuudesta? Mikä on aikuismainen tapa käsitellä tunteitaan tuommoisessa tilanteessa? Aina ei voi tehdä mitään, mutta jotenkin täytyy saada itsensä selviytymään, luulisin.
mut mieti mitä vikoja siinä naisessa on, tai miten olet joutunut pettymään häneen. Siis eihän se edes lähesty sinua. Ajattele, ajattele!!
Saattaa olla uuden, sinkumman, löytänyt se Ihanainen. Siksi ei puhu, eikä lähesty sinua.
Onpa niin tutunoloista tekstiä. Aika samanlaista tekstiä voisin minäkin kirjoittaa. Kuitenkin sillä erolla, että minä en ole varattu.
Ikävä on sitä ihmistä, jonka kanssa tunsin sielujen sympatiaa. Pientä flirttailua pidemmälle tilanne ei koskaan mennyt, koska minä eikä hänkään uskaltanut tehdä aloitetta. Tilannekin oli silloin mitä oli, joten ei olisi sillä hetkellä tainnut onnistuakaan.
Kuvittelin sen kaipuun ja ikävän häviävän ajan kanssa, mutta kun tässä on kohta puoli vuotta kaivannut samaa ihmistä ja toivonut salaa, että häneen törmäisi jossakin alkaa olo olla jo melkoisen uupunut ja ahdistunut.
Ehkä se tunne katoaa joskus, vaikka en sitä oikeasti halua edes menettää. Siitä on niin kauan, kun olen aiemmin tuntenut jotakin ihmistä kohtaan niin voimakkaasti. Ehkä pitäisi vain ajatella, että kuvittelin toisen osapuolen tunteet ja niitä ei koskaan edes ollut...
Niinpä, ehkä minäkään en oikeasti ole valmis luopumaan tuskaisista tunteistani, kun kammoan myös harmaata tylsyyttä, jota ennen tätä kestikin lähes vuosikymmenen ajan.
Tietysti olen jutellut ihastukseni kanssa, joten en pelkästään kuvittele hänen tunteitaan ja ajatuksiaan. Surullista nyt onkin se, että olemme erkaantuneet toisistamme. Se, että ihanaista on kiinnostanut minun ajatukseni, ei välttämättä merkitse ihmeitä, hänhän on kiva ihminen ja siis mukava varmaan kaikille.
Joku ehdotti, että ajattelisin hänestä ilkeitä... Se ei ole kovin helppoa. Pidän itsestäänselvyytenä, että hän ei halua sekaantua varatun ihmisen asioihin, ja että hän ansaitsee sydänkäpysen, jolla ei ole muuta suhdetta rasitteena. Enemmän vain kunnioitan ja ihailen häntä, kun uskon hänellä olevan terve moraali ja omanarvontunto!
Bissesivulla puhutaan ystävyyden mahdollisuudesta, ja se ajatus vetoaa myös minuun. En vaan usko, että sekään tässä tapauksessa onnistuu.
Joo, tekstisi on kuin minun kynästäni, tai yhtä hyvin sen naisen, jonka kanssa talven flirttasin. Mua harmittaa vietävästi, etten saanut pyydetyä häntä ulos tms, meiltä jäi juttu puolitiehen. Ja nyt emme ole törmänneet vahingossakaan, vaikka periaatteessa se olisi ihan mahdollista.
miksi ystävyyskään ei ole mahdollista välillänne?
Kuten sanoin, on aika lopettaa hänen perässään juokseminen. Jos hän minulta ystävyyttä haluaisi, niin kyllä hän myös tietää etten sitä häneltä kieltäisi. Rakkauden ja pakkomielteen raja on häilyvä, ja kaikkien parhaaksi yritän ainakin hivuttautua pois siitä patologisemmasta vaihtoehdosta. Ja millainen ystävä minä olisinkaan...ainakin aluksi??? Saisinko romanttisia ajatuksia mielestäni, jos hän vielä ystävänä käyttäytyisi yhtä ihastuneesti, kuin tähän asti?
Mietin vain mitä se "perässäjuokseminen" käytännössä tarkoittaa; oletko yrittänyt "saalistaa" ystävääsi;) vai mitä?
"Jos hän minulta ystävyyttä haluaisi, niin kyllä hän myös tietää etten sitä häneltä kieltäisi"
Vaikuttaa nyt siltä, ettei ystäväsi ole mielenliikkeitäsi ymmärtänyt alkuunkaan. Jos olet vielä korostanut miestä elämässäsi, niin ei toinen ole voinut kuvitellakaan sinun kiinnostumista hänestä. Jotenkin paistaa kirjoituksestasi, ettet ole itse tehnyt oikeita liikkuja asiassa. Sysäät syyn ystäväsi niskaan- ja voi surku miten ystäväsi kärsii jos teidän ystävyytenne hiipuisi:(
Meitä on lienee paljonkin, jotka emme ole rohkaisseet ajoissa mieltä ja sitten jälkikäteen harmittaa. Eihän sitä tiedä olisiko siitä kuitenkaan tullut mitään, mutta näin jälkikäteen sitä miettii ja harmittelee, kun ei uskaltanut tehdä aloitetta. Ehkä jotain kallisarvoista meni ohi.
Minun tapauksessani kävi oikeastaan niin, että toinen osapuoli teki jonkinmoista aloitetta, mutta minä en oikein ottanut asiaa ihan tosissaan. Taisin kuitenkin säikähtää, vaikka olinkin ihan korvia myöten ihastunut jo siinä vaiheessa. Tyhmä minä.
Toivottavasti törmäät tuon naiseen.
mikä on ajoissa? Ystävyys/ihastumis kuviot voivat olla tod. hankalia, joten ehkäpä kiinnostuksesi kohde ymmärtää vielä, jos selität hänelle mistä on kyse. Se vasta ikävää on, jos tilanne jää "roikkumaan" ilman selkeää ratkaisua.
lievennetään vähän sitä selkeän ratkaisun vaatimusta... eihän ihmissuhteisiin voi täyttä kontrollia koskaan saada, mutta hyvää tahtoa voi osoittaa tekemällä parhaansa :-)
Jos viittasit minun kirjoitukseeni, niin vastaan, että ei kukaan. Minun kohdallani tilanne on vain se, että on aika epätodennäköistä, että häneen törmäisin, joten asian selittäminenkään ei oikein onnistu. Vähän monimutkainen juttu, jota en tässä ala vatvomaan.
Lähinnä tarkoitin vain sitä, että minun kohdaltani taitaa olla liian myöhäistä. Toki jos vielä tapaamme ja vanha kipinä ja kiinnostus on tallella, en enää jää empimään. Tällä hetkellä on nyt näin. Tulevasta ei onneksi koskaan tiedä, mutta helpompaa olisi vain unohtaa.
miksi kapsahtaisi varattuun, kun kesäkatu on kuumimmillaan vapaita sinkkuja täynnä;).
täällä. Ollaan 'rakastuneita', vieläpä syvästi, mielettömän mä tässä kohtaa ymmärrän. ;) Tuskin on tavattu ihmistä tai keskusteltu hänen kanssaan, joka ei edes osoita kiinnostumista lähestymällä millään tavoin. Pidän sellaista hänen puoleltaan pakan sekoittamisena, oman vaikutusvallan testaamisena, riittäähän siinä hauskutusta joksikin aikaa. Toinen on valmis uhraamaan parisuhteensa omien mielikuvituksensa tuotteiden varassa.
Joku tuntee sielujen sympatiaa suhteesta, joka syvimmillään on ollut pientä flirttailua.
Hankkikaa elämä, sellainen ihan oma.
Et tainnut ymmärtää kirjoittamaani tai ehkä et vain halunnut. Minä olen se, johon ilmeisestikin viittasit tuolla sielujen sympatialla. Tunsin sitä, koska meidän oli helppo jutella kaikesta ja huumorintajumme kolahtivat yhteen. Paljon olimme tekemisissä talvella, mutta sitten olosuhteet tekivät sen, että erkanimme tahoillemme ennen kuin kumpikaan uskalsi ottaa sitä ratkaisevaa askelta. Nyt se on jo mahdotontakin, koska tuskin tulemme kohtaamaan. Tiedän sen, että hänkin oli minusta kiinnostunut, vaikka nyt yritänkin ajatella toisin, jotta minun olisi helpompi olla.
Sinusta naurettavaa ja typerää. Minusta ihan normaalia ihastumista. Toiset kun ihastuvat (kuten minäkin) hyvin harvoin ja silloin todella voimakkaasti. Minä kun en satu olemaan niitä, jotka ihastuvat jokaiseen vastaantulevaan ihmiseen.
Kiitokset ilkeydestäsi ja kyynisyydestäsi, jota tekstistäsi huokuu. Toivottavasti sinulle tuli parempi mieli, kun sait ilkeyttäsi purkaa.
P.S Opettelehan se ymmärtämään lukemaasi hiukan paremmin...
Juttele vaikka niitä näitä, kun vielä kohtaatte. Säikähdin vähän tekstiäsi... ettei vaan tunteesi johdattaisi sinua todellista masennusta kohti? Älä anna niin tapahtua! Hyvä, kun kirjoitit tänne, älä jää yksin surusi kanssa, kyllä sinusta välitetään.
no matter what, life goes on! Tsemppiä!
perässäjuokseminen loppuu, kun olet siihen ryhtynyt.Ellet sit sitä ennen huomaa et sulla on elämä kumppanisi kanssa.
Tuttu tilanne. Paitsi se, että minä olin se toinen nainen...kolmas pyörä. Minuun ihastuttiin ja itsekin ihastuin, mutta toinen seurusteli eikä voinut jättää kumppaniaan syistä,että..joita en vain täysin ymmärtänyt. Ja hän oli se, joka enempi minun perässäni juoksi..Meillä oli sellaista hellyyttäkin, kunnes tajusin, etten voi saada sellaista mitä tahdon ja kaipaan eli tasavertoista suhdetta. Päätin unohtaa..Kylmenin ja muutuin etäiseksi..ja aloin etsimään jotain muuta, sinkkunaista..jonka sitten löysinkin. Mutta pidemmän päälle se vain menee niin, ettei kukaan jaksa olla pitkään se kolmas pyörä, vaikka tunteet olisivatkin voimakkaat. Josset voi jättää kumppaniasi kokeile vaikka etsiä hänestä niitä hyviä ja ihania juttuja joihin joskus ihastuit (kai nyt olet ollut ihastunutkin, kun olet alkanut seurustelemaan) ja koita siirtä se ihastuksen tunne häneen. Ei siinä muu auta, ellet voi erota. Vaikka loppujen lopuksi maailmassa on hirveän vähän asioita, joita on pakko tehdä..ei ole pakko seurustella ihmisen kanssa, jota kohtaan ei ole syviä tunteita. Itse, jos tietäsin, että kumppanini on ihastunut johonkuhun toiseen, niin hän saisi kyllä mennä, vaikka olisin rahaton, asunnoton taikka ihan mitä vaan. Valheellisessa suhteessa en haluaisi elää...Löytäisin varmasti joskus jonkun joka rakastaisi juuri minua.