Miten teillä on selvitty siitä jos lapsi ei olekkaan harrastamassaan lajissa niin hyvä että saisi pelata ykkösjoukkueessa tai edes peliaikaa aina kakkosjoukkueessakaan.
Itse emme tästä numeroa tee, vaan 12v. poika itse olisi innokas harrastamaan nimenomaan tätä lajia, käy ahkerasti treeneissä ja uskoo vahvasti kehittyvänsä ja "kohta" pääsevänsä enemmän kentälle ja aina vaan tulee pettymyksiä.
Poika ei suostu vaihtamaan myöskään vähemmän kovatasoiseen seuraan, vaan uskoo tosiaan vielä kehittyvänsä.
Sitten tulee kuitenkin jatkuvasti pettymyksiä ja siitä seuraa joskus aika syviäkin masennuksen kausia pojalle. Pettymyksiä on tietenkin opittava kestämään, mutta tämä tilanne on jatkunut jo pari vuotta, alkaa itseltä voimat loppua kannustamiseen.
Ei kuulemma kehtaa nähdä kavereita tai mennä kouluunkaan jos vaihtaa johonkin "luuseri" seuraan. Tämä siis pojan määritelmä, ei vanhempien. Tavoitteet huipulle on myös pojan omia, ei vanhempien toiveita.
Itse emme tästä numeroa tee, vaan 12v. poika itse olisi innokas harrastamaan nimenomaan tätä lajia, käy ahkerasti treeneissä ja uskoo vahvasti kehittyvänsä ja "kohta" pääsevänsä enemmän kentälle ja aina vaan tulee pettymyksiä.
Poika ei suostu vaihtamaan myöskään vähemmän kovatasoiseen seuraan, vaan uskoo tosiaan vielä kehittyvänsä.
Sitten tulee kuitenkin jatkuvasti pettymyksiä ja siitä seuraa joskus aika syviäkin masennuksen kausia pojalle. Pettymyksiä on tietenkin opittava kestämään, mutta tämä tilanne on jatkunut jo pari vuotta, alkaa itseltä voimat loppua kannustamiseen.
Ei kuulemma kehtaa nähdä kavereita tai mennä kouluunkaan jos vaihtaa johonkin "luuseri" seuraan. Tämä siis pojan määritelmä, ei vanhempien. Tavoitteet huipulle on myös pojan omia, ei vanhempien toiveita.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kerrot jätkälle, että omalla ajalla harjoittelu on todella tärkeätä. Että harjoitellaan niitä juttuja mitä treeneissä on opeteltu, esim jalkapalloilijat laukomisia,syöttöjä,harhautuksia ym. jääkiekkoilijat omia juttujaan ja kaikki siis omiaan. Jos poika haluaa menestyä, ja kehittyä tarvitaan myös vanhempien tukea. Jos ei poika itse tahdo siirtyä, niin älkää pakottako. Poika pelatkoon siellä missä haluaa ja uskoo kehittyvänsä. Kyllä se siitä ahkeralla harjoittelulla lähtee sujumaan, ja kohta on paikka ykkösmiehistössäkin! ;D
Kiitos kommentista!
Ongelma vaan on vielä siinä että poika harjoitteleekin minkä ehtii, ei ole ollenkaan sisällä istuvaa pelailutyyppiä.
Harrastus on salibandy, eli on hiukan vaikeampi saada kotioloissa riittäviä olosuhteita.
Missään nimessä emme pakotakkaan vaihtamaan seuraa/harrastusta, täysin pojan oma valinta.
Lähinnä mietin, että onko nämä jatkuvat pettymykset vuodesta toiseen liian musertavaa itsetunnon kehittymiselle, eli pitäisikö jo vanhempien tehdä ratkaisu pojan puolesta, kun hän näinä masennuksen hetkinä miettii lopettamista ja sitten kuitenkin haluaa jatkaa.
Treeneihin ei lähde enää iloisena, vaikkakin käy tunnollisesti, peleihin menossa jännittää suoriutumistaan, mutta omalla ajalla on salibandynpelaaja henkeen ja vereen.
Vielä kannustamisesta, että täysillä olemme olleet harrastuksessa mukana, niin että poika jo sanoi, että "turhaan te sitä hoette, että kyllä sinä kehityt kokoajan, kun hän itse tietää olevansa surkee"
Poikani joka ei juurikaan ole ollut innostunut liikunnasta vaan viihtyy enemmän kirjojen ja pelien parissa, olisi halunnut osallistua koulujen väliseen sählyturnaukseen (ala-aste).
Opettaja lannisti orastavan innostuksen ilmoittamalla että poika ei pääse, koska "sinne otetaan vain hyvät".
Onko koulujen välinen urheilukilpailu todellakin niin vakava juttu, ettei sinne huonommalla pelaajalla ole mitään asiaa? Entä kasvatuksellinen näkökohta, eikö koulun pitäisi kannustaa ja tukea myös heikommin liikunnassa pärjääviä, eikä lokeroida lapsia jo kymmenvuotiaina "hyviin" ja "huonoihin"?
kannan. jos turnaukseen otetaan kaikki halukkaat, pitäisi ehkä muodostaa monta joukkuetta (ei liene säännöissä mahdollista). kyllä sellaisen pitää päästä, joka osaa parhaiten pelata ja sinne haluaa. jos ylimääräisiä paikkoja jää jaettavaksi, sitten niitä voi jakaa myös näille "huonommille" halukkaille.
en ole ikinä ymmärtänyt äitejä jotka parkuvat aina koulujenvälisten urheilukisojen jälkeen, että miksi tuo pääsi taas, mun tyttö olis halunnut ja ei taaskaan, onko tää urheilu niin vakavaaja tuloshakuista... totta kai sinne lähtevät oppilaat karsintojen perusteella! ei matikkakilpailuihinkaan lähde semmoinen "joka haluaa", mutta ei matematiikasta ymmärrä mitään. eikä piirustuskilpailuihin lähetetä kuin ne parhaat työt. en ymmärrä miksi koulujenälisten urheilukisojen pitäisi olla kaikkien pätemispaikka. joku muu on ehkä sen paikan eteen tehnyt töitäkin, esim harrastanut urheiua ja jotakin lajia jo vuosia.
Ei kaikkia tumpeloita voi juokkueeseen valita vaan siksi että he sinne haluavat. Kyllä parhailla on etuoikeus ja jos sen jälkeen on paikkoja vapaana, nin sitten vaikka arvalla halukkaat. Pitäisikö ed äidin mielestä sitten jättää joku hyvä ulkopuolelle siksi, kun "poika haluaa". Varsinkin kun poika oli kiinnostunut muuten vain pleikkareista tai vastaavasta. urheilu ei muuten kiinnosta ollenkaan. Mutta sit kun sattuu tulemaan joku erikoisjuttu pitäis sinne äidin kullan päästä, edellytyksistä viis.
Mullekin yksi äiti tuli sanomaan viime syksynä koul.välisten kilpailujen jälkeen, että näitä paikkoja pitäisi kierrättää, ei oo reilua, että aina samat, kuten esim mun tyttö pääsee aina ja hänen ei koskaan. Ei tullu äidille mieleen, että sinne valittiin karsinnoista jotka mun tyttö selvitti, hänen ei. Kaiken lisäksi mun tyttö on vuosia harrastanut monipuolista urheilua, hänen tuijottaa kaiket illat videoita ja syö epäterveellisesti ainakin ulkomuodosta päätellen.
pärjääviä muutenkin kuin suosimalla heitä koulun kilpailuihin parempien kustannuksella. Ei poika, joka viettää kaiken aikansa kirjojen ja pelien äärellä eikä ilmeiseti loista liikuntatunneillakaan erityisesti voi olettaa, että hänet ilman muuta valitaan koulun joukkueeseen. Jos sinne siis on parempia halukkaita.
Tietenkään koulu ei lokeroi hyviin ja huonoihin urheilijoihin ja taidoiltaan huonompi voi esimerkiksi saada hyvän liikuntanumeron ihan puhtaalla asenteella ja yrittämisellä. Mutta edustustehtäviin valitaan luonnollisesti vain parhaat ja sopivimmat. Ei siis sellaista, "joka sattuu haluamaan koska se olis mahdollisesti kivaa vaihtelua tietsikkapelien jälkeen". Miten sinä äiti selittäisit sitten jollekin hyvälle pelaajalle, joka mahdollisesti haluaa siihen joukkueeseen yhtä paljon poikasi, että hän jää nyt poikasi takia pois? Paikkoja on luultavasti vain rajoitettu määrä.
Mieti hyvä äiti sinä, miten SINÄ voisit kannustaa ja motivoida poikaasi liikkumaan. Ei se ole koulun tehtävä kiskoa poikaasi tietokoneen äärestä pois, vaan sinun. Ja jos saisit vaikka poikasi houkuteltua joskus lenkille tai harrastamaan johonkin joukkueeseen jotakin lajia, voi valinta ensi vuonna osuakin häneen. Kaikki liikunta kun tukee toisiaan, kun kehitys yhdessä, kehityt kaikessa.
jos poikasi on vielä parin vuoden päästä yhtä "surkea", ei hän kummemmaksi kehitykään. silloin lentää ulos joukkueesta tai pysyy vaihtopenkillä. se on niin raadollista tämä joukkuepelimaailma. kun naperoajat jäävät taakse ja tyyli "kaikkisaavatpelata" loppuu alkaa tulosten haku.
poikasi voi olla joukkueessa mukana muutenkin kuin pelaajana, jos kerran ne kaverit ovat niin tärkeitä ettei niitä voi vaihta vähemmän hyvään joukkueeseen. voi olla huoltajana, tsemppaajana, alkaa vaikka kakkosvalmentajaksi jollekin pikkujunnujoukolle... mahdollisuuksia on monia.
kaikista ei kertakaikkiaan tule pelaajia!
näkökulmasta. Jutelkaa pojan kanssa. Kysykää, mikä on joukkueessa toiseksi paras homma pelaamisen jälkeen. Ottakaa valkku mukaan siihen. Voihan olla,että poikanne olisikin helkutin hyvä apuvalmentaja, (jos sellaista on siis)osaa säännöt,tietää miten liikutaan,miten hoidetaan välineitä jne.
Sitten esim. kun menee riparille tms. on näyttöä ja taitoa ja on hyvä siinä jutussaan.
Pojan seura ei ilmeisesti ole Nuoren Suomen Sinettiseuratoiminnassa mukana? Sinettiseuroissa sitoudutaan, että kaikki lapset saa tasaisesti peliaikaa. Nuorisojoukkueissa sitoudutaan myös että kaikki pääsee pelamaan (vaikka ei välttämättä yhtäpaljon ja ykkösjoukkuessa.)
Voisiko seurassa ehdottaa edes jonkinlaisia reilunpelin sääntöjä tai jos lapsia riittää niin vaikka kolmosjoukkueen perustamista. Kolmosjoukkueelle varmaan löytyisi sopivia vastustajia naapuriseurojen 2 ja 3 joukkueista. Kyllä vielä näin nuoren on päästävä pelamaan ja kisaamaan, jos kerta haluja löytyy.
Juttele joukkue kavereiden vanhempien ja valmentajan kanssa. Kaikilla pitää olla mahdollisuus liikunnan riemuun ja peli-iloon vielä tuossa iässä.
Aikuiset ovat näköjään ajautuneet kauas lapsen maailmasta. Kauheaa tiukkapipoilua..."tehnyt vuosia töitä pääsemisen eteen"...no huh huh. Tuolta siis niitä suorittaja-aikuisia kehittyy.
Kyseessä on mitä vakavin asia!
olet siis ope. sinun pitää valita joukkue. joukkueeseen pääsee 10, halukkaita on 20. mitä teet? valtisetko kaikkein huonoimmat pelaajat siksi, että "hekin saavat mahdollisuuden" vai olisiko kohtuullista valita ne, keillä on edellytyksiä pelata? oletetaan että kenelläkään ei ole mainittavaa asennevammaa...
samoin kirjoittajan mainitsema matematiikkakilpailu? sinun periaatteillasi sinnekin sitten lähtevät ne, "jotka haluavat", taidoista viis.
ei ole kyse vanhemman seuorittamisesta, vaan lapsesta. kuvittele lasta, joka on lahjakas urheilussa, on harjoitellut kauan, siis tehnyt töitä harrastuksesna eteen. jotakin muutakin kuin ihmetellyt pleikkaripelien maailmaa. koulun joukkueeseen valitaaankin häntä huonompi pleikkarifriikki siksi, "se toinen halusi ja sinä olet ennenkin ollut".
vastaapa tuohon.
"Pleikkarifriikki" oppilas osoittaa ensimmäisen kerran kiinnostusta osallistua joukkueurheiluun.
Opettaja lätistää innostuksen ja nolaa oppilaan kommentillaan "sinne otetaan vain hyvät".
Oppilas palaa pettyneenä pleikkareidensa pariin uskoen, ettei hänestä ole joukkueurheilijaksi. Hän on vääränlainen, epäurheilullinen.
Ottamatta kantaa siihen kenen pitäisi/ei pitäisi päästä mukaan kilpailujoukkueseen:
Mitä kyseinen opettaja olisi voinut tehdä toisin, kannustaakseen oppilasta liikuntaharrastuksen pariin?
epäilen kovasti tuota kommenttia "sinne otetaan vain hyvät" oliskohan oikeampi muoto ollut "joukkue taitaa olla täysi, tällä kertaa et mahtunut mukaan" tms. poika sitten päässänsä vääntää sanat ihan toisin. ja äiti säestää kotona.
minä kysyisin mitä äiti olisi voinut tehdä innostaakseen poikaa uhreiluun? kertoa, että ala vaikka lenkkeileen kerran viikossa, ehkä ensi vuonna sitten pääset, kun sinulla on parempi kunto... tms... mutta ei, äiti poraa täällä että kummaa touhua, kun into latistetaan heti...
minusta poika osoitti väärällä tavalla kiinnostuksensa urheiluun. hän ei halunnut päteä liikuntatunnilla, ei lisännyt vapaa-ajan liikuntaansa vaan oletti ilman muuta, että hänet valitaan koulun joukkueeseen kun hän vain sinne haluaa. eli hän vain halusi edustamaan, olemaan esillä, halusi "huipulle" suoraan, vaikkei ollut mitään tehnyt asian hyväksi aiemmin. ilmeisesti sinne oli semmoisia lähdössä, joilla oli edellytyksiä enemmän.
Poikasi tilanne on se, että valmentajien täytyy nyt katsoa peiliin. Mitä ilmeisimmin poikasi joukkueessa on ryhmähenki päässyt pahemman kerran rapistumaan. Luultavasti siellä jotkut suurisuiset pelaajat saavat poikaasi solvata taidottomuudesta yms. Valmentajien tehtävä on taata myöskin harjoittelu-
ja pelirauha joukkueessa. Jos aikuiset eivät kuria saa aikaan, niin johtoaseman ottaa sen jälkeen joukkuueen ns. suulaimmat yksilöt.
Sinun pitää pikimmiten mennä seuraaviin harkkoihin ja katsoa tilannetta kentän reunalta ja sen jälkeen mennä rauhallisesti keskustelemaan vetäjien kanssa. Ehkä poikasi taidot eivät ykkösjoukkueeseen riitä, mutta kakkosjoukkueessa varmasti peliaikaa riittää tunnolliselle harjoittelijalle.
Minun poika on pelannut 7-vuotiaasta saakka jääkiekkoa, nyt lähtee seitsemäs kausi käyntiin. Aluksi hän oli niin kömpelö ja huono luistelija, että pää punaisena katsoin sitä menoa. Poika kotona toitotti koko ajan tulevansa vielä huippukiekkoilijaksi. Ajattelin, että antaa vaan pojan haaveilla, mutta yritin tietysti häntä kannustaa. Kovalla uurastuksella ja omalla ajalla tapahtuvalla harjoittelulla hän on nyt joukkueensa kantava pelaaja. Kaiken lisäksi hän pelaa aina ykkösketjussa sekä pelaa ykkös yli- ja alivoimat. Se on kova sana se. Eli kehittyä voi näköjään kovalla asenteella ja kovalla itseluottamuksella.
Poikasi taatusti on lajissaan hyvä ja takuulla pääsee vielä ykkösjoukkueeseenkin. Nyt sinun aikuisena ihmisena on mentävä valmentajien puheille ja selvitettävä mikä mättää joukkuueen sisällä ja mitä pojalla on kehitettävää. Esim. mailatekniikka on tosi tärkeä ja poikasi voi tosiaan harjoitella mailallaan ihan väärin. Onnea pojalle harrastukseen, hyvä siitä vielä tulee!
Liikunnan harrastajia kun lajeista ulos potkitut lapset kasvavat aikuisiksi?
Nuori Suomi on vuosia koettanut opettaa meille, että lajivalinta tulisi tehdä vasta 15-16 vuotiaana ja sitä ennen harrastaa mahdollisimman monipuolisesti kaikkea liikuntaa.
Perusliikkumistaidot hankitaan 2-7 -vuotiaana ennen kouluikää siis. Mitä varhaiskasvattajat tekevät tämän asian eteen? Pitävät vain työn lisärasitteena!
Ala-asteiässä, ennen murrosikää tulee hankkia lajitaitoja ja aerobista kuntoa. Pystyykö luokanopttajat tähän? Olisiko aika palkata ala-asteille oma liikunnan opettaja tätä kallisarvoista tehtävää varten?
Murrosiässä harjoittelun on taas muututtava, koska keho alkaa tuottamaan maitohappoja. Lisäksi tulevat erilaiset kasvuvaiheet, jotka vaikuttavat kehonhallintaan ja motoriikkaan myös liikunnassa.
Liikunnassa onnistumisen ja oppimisen iloa, joukkueessa onnistumista ja yhdessä tekemisen meininkiä opitaan vain aikuisten ohjauksessa harjoittelemalla pitkällä aikavälillä. Innokkuus palkitaan ajan mittaan. Pelit on järjestettävä siten, että kaikki saavat pelata, eivät vain huiput.
Seuratkaa miten pojalla menee joukkueen kavereitten kanssa. Niin kauan kun poikaanne ei kiusata huonosta menestyksestä joukkueessa niin on hyväks olla mukana, koska todellakin voi vielä kehittyä ja tärkeetä on kanssa kaverisuhteet mitä sieltä kehittyy.
Jos taas poikaanne on alettu jo kiusaamaan kun ei peli luista ni siitä tulee todella pahat arvet.
Eli jos oikeasti itse viihtyy niin se on mahtavaa, jos taas ei oikeesti viihdy ja kiusataan niin kannustakaa muuhun.
Oon nähny yhen kaverin jota jääkiekkoporukassa yläaste ja lukioiässä kiusattiin huonosta menestyksestä ja sulkeutuneesta luonteesta ja porukat vaati häntä vaan jatkamaan. Huono lopputulos.
Kannustakaa niin kauan kun ite haluaa olla mukana, enemmän hallaa teette jos vihjailette lajin vaihdosta. Ilmottaa kyllä ite jos ei enä huvita mennä reeneihin.
Urheilusta saa paljon muutakin iloo elämään kun pelkän mahdollisen ammattilaisuuden joskus.
Semmosta.