Aidot Toyota-ihmiset

Asuvat Savossa. Käytyäni Nilsiässä huomasin, että
porukat ajavat joko Ladalla tai Toyotalla. Eikä
uusilla autoilla vain vanhoilla ruosteisilla.
Tyypillinen Tojo-kuski näkyi olevan miespuolinen
hampaaton 30-v. Että sillee
10638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Savossa,taitaa sukujuuresi olla siellä,taidat
olla peräti syntynyt siellä:juntti.
Ajan toytotalla,syntynyt Stadissa,asun Stadissa,
olen ATK-ammattilainen,joten kaikki asiasi meni
perseelleen.Lisäksi olen rikas,mutta, koska myös
olen järkevä en voi ajaa euroautolla,sillä mulla
ei ole aikaa seisottaa autoa korjaamolla.Ja lisäi-
sin sen,että auto on aivan turha kapistus ,jos
en sitä välttämättä tarvitsisi.

Äänestä
  • ATK-ammattilaisia oli Suomessa vielä joskus 70-
    luvulla mistä tunnut itsekin olevan. Ei kukaan
    ihminen, johon kuvittelet itsesi rinnastavan,
    roiku täällä keskustelupalstoilla amisviiksien
    kanssa kilvan kehumassa toyotaansa. Osta sinäkin
    Ford ja siirry arvoasteikon pohjalta ylöspäin!

    Äänestä

  • Ford-Man kirjoitti:

    ATK-ammattilaisia oli Suomessa vielä joskus 70-
    luvulla mistä tunnut itsekin olevan. Ei kukaan
    ihminen, johon kuvittelet itsesi rinnastavan,
    roiku täällä keskustelupalstoilla amisviiksien
    kanssa kilvan kehumassa toyotaansa. Osta sinäkin
    Ford ja siirry arvoasteikon pohjalta ylöspäin!

    Jos Toyota on sen pohjalla niin voorti ei sitten
    sovi asteikolle ollenkaan,on se niin onneton
    etten kehtais autoksi nimittää,enkä nimitäkään.

    Äänestä

TÄSSÄ TAAS TODELLA JÄRKEVÄN IHMISEN KIRJOITTAMAA
JUTTUA. EIKÖS TUOSTA JUTUSTA VOI PÄÄTELLÄ ETTÄ
AINAKIN TOYOTAT KESTÄVÄT PAREMMIN KUIN MUUT AUTOT
KOSKA NIITÄ LIIKKUU RUNSAASTI VIELÄ VANHOINAKIN
KUN ESIM VANHAT OPELIT OVAT JO RUOSTUNEET PUHKI.
ITSE AJELEN 80 LUVUN JUOPOLLA VOLVOLLA JA OLEN
TOSISSANI AIKONUT VAIHTAA TOJOON BENSALASKUJEN
HILLITSEMISEKSI

Äänestä
  • Onko "vagina-rulettaja" tekemässä taas uutta
    hyökkäystä???
    Muista pysyä poissa täältä,täällä ei ole sinulle
    mitään.........

    Äänestä

henkilökohtainen voi voi, jos oot eksynyt sieltä
kehä kolmosen sisäpuolelta pienen pienestä
piiristäsi Savoon. Olisit pysynyt siellä
kotonasi, betonibunkkerissa, niin pieni
sulkeutunut maailmasi ei olisi järkkynyt.

Kovin olet tarkkaan katsellut 30-vuotiaiden
miesten suihin, kun väität niitä hampaattomiksi.
Ettet vain sattuisi olemaan homo ja olet Savon-
reissullasi maistellut savolaista "kalakukkoa",
kun noin tarkkaan tiedät.

Äänestä
  • En oo homo, mutta sinusta en tiedä. En oo kattonu
    tarkasti kenekään suita, mutta kun noi savolaiset
    vääntävät ja kääntävät puhuessaan. Näkee
    vahingossakin hampaiden puuttuvan tai suun olevan
    laho.
    Savossa nuoriso ajaa Tojolla ja vanhempi väki
    Ladalla. Eihän siinä mitään.
    Kehäkolmosen sisäpuolella ei pahemmin Tojoja näy.
    Porukalla on hampaatkin tallessa. Mieti sitä
    ajaessasi Tunturillasi suu auki ojaan!

    Äänestä

  • Savossa järkkyttynyt kirjoitti:

    En oo homo, mutta sinusta en tiedä. En oo kattonu
    tarkasti kenekään suita, mutta kun noi savolaiset
    vääntävät ja kääntävät puhuessaan. Näkee
    vahingossakin hampaiden puuttuvan tai suun olevan
    laho.
    Savossa nuoriso ajaa Tojolla ja vanhempi väki
    Ladalla. Eihän siinä mitään.
    Kehäkolmosen sisäpuolella ei pahemmin Tojoja näy.
    Porukalla on hampaatkin tallessa. Mieti sitä
    ajaessasi Tunturillasi suu auki ojaan!

    Ai ei kehä kolmosen sisäpuolella ole Toyotia?
    Mitäs ne autot sitten on, jossa on Tojon merkki
    keulassa?

    Täytyy sanoa, että sulla on päässä vinksahtanut,
    kun tuollaista paskaa kirjoitat. Pysy siellä
    Helsingissäsi betonilähiössäsi, äläkä eksy kehä
    kolmosta pitemmälle.

    Terveisiä

    Äänestä

Mitä ihmettä sä olet Nilsiässä tehnyt kesällä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkailija kirjoitti:

Asuvat Savossa. Käytyäni Nilsiässä huomasin, että
porukat ajavat joko Ladalla tai Toyotalla. Eikä
uusilla autoilla vain vanhoilla ruosteisilla.
Tyypillinen Tojo-kuski näkyi olevan miespuolinen
hampaaton 30-v. Että sillee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu