Sterilisaatio

En halua enään lapsia.Olen 35 vuotias yksinhuoltajaisä enkä ala enään lapsia tekemään.
Onko teillä kokemusta sterilisaatiosta?
Miten laittaa asia vireille?
Paljonko toimenpide maksaa?
Onnistuuko kunnallisessa terveydenhuollossa?
53123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Edellä jo kerrottiinkin itse toimenpiteestä, jospas siis keskittyisin käytäntöön.

Minulla ja miehelläni on neljä lasta. Neljättä odottaessamme päädyimme mieheni sterilisaatioon sillä minulle eivät mitkään ehkäisymenetelmät soveltuneet ja sterilointi naisella on, sekä vaikeampaa, että epäluotettavampaa. Sterilisaatio oli kokonaan mieheni vaatimus, jota minä näinä epävarmojen parisuhteiden aikana kovasti vastustin.

Mieheni vasektomia tehtiin keskussairaalassa urologina poliklinikalla kahta viikko ennen kuopuksen syntymää. Mieheni oli tapahtumahetkellä juuri täyttänyt 30 vuotta.

Itse sterilointi oli suhteellisen yksinkertainen toimenpide, vaikkakin epämiellyttävä miehelleni. Mies sai muistaaksen parin päivän sairasloman toimenpiteen jälkeen ja kyllähän siinä perhekalleudet mustuivat ja jalkapalloa poikien kanssa välteltiin kuukauden päivät :o)

Steriloinnin jälkeen vaadittiin 15 siemensyöksyn "puhdistautumisoperaatio" ja lopulta purkkituotos, joka muistaakseni toimitettiin saunan lauteilla lukkojen takana vastasyntyneen nukkuessa päikkäreitä ja kolmen vanhimman katsellessa muumeja videolta.

Itse toimenpide ei millään tavalla vaikuttanut suorituskykyyn.. jos jotain niin kenties korkeintaan aktivoi sitä. Kyselihän tuo aluksi onko maku muuttunut ;o).. mutta siinäkään en minä huomannut kummoisempaa eroa.

Jos sinusta tuntuu, että lapsiluku todellakin on tapissaan on sterilointi hyvä vaihtoehto. Mutta jos hetkeäkään mietit "entä jos" niin en suosittele, sillä purkaminen miehellä on todella vaikeaa ... ellei peräti mahdotonta.

Kuinka päätätkin .. onnea ja hyvää kesää koko perheellenne.

Äänestä

Hei

Itse olin lapseton 35-vuotias kun teetin sterilisaation.

Operaatio sinänsä on pieni ja tehdään poliklinikka käyntinä. Operaatio itsensä on sellainen, että tehdään paikallispuudutus alapäähän ja sitten kivespussi auki ja johtimet poltetaan umpeen. Operaatio kestää sellaisen vajaan tunnin. Tosin jälkivaivat (esim. verinen vuoto haavasta, kipu, kestää aikansa jälkikäteen.), minulla esim. arkuus kesti n. puoli vuotta ja kaksi viikkoa operaation jälkeen oli vielä ikävä kävellä.

Lääkärin lähete tarvitaan. Itse hoidin asian muistaakseni väestöliiton neuvolassa, jossa asiaa pohditiin puolisen tuntia lääkärin kanssa.

Sairaslomaa kannattaa pyytää pari päivää operaation jälkeen.

Mutta sitten itse pääasiaan.

Olen toisaalta ollut tyytyväinen sterilisaation, toisaalta en. Itse elin silloin vakituisessa parisuhteessa, jossa olimme sopineet, että lapsia ei hankita. Joten homma toimi ehkäisyn kannalta mainiosti. Ei tarvinnut pelätä ei toivottuja lapsia. Elämäntilanteet saattavat kuitenkin muuttua, kuten minulla. Tällä hetkellä elän uusperheessä 41-vuotiaana. Uusi puolisoni on 29-vuotias ja haluaisi vielä toisaalta lapsia lisää. Sterilisaatio on periaatteessa mahdollista perua jälkikäteen, mutta aina se ei onnistu ja vaikeaa se on jokatapauksessa. Joten se pitää ottaa sillain, että päätös on sitten lopullinen. Voi vielä tulla sinullakin tilanne eteen, että joskus tekisikin mieli tehdä vielä lapsia..., never say never.

Seksuaalisuuten liittyen, ainakin minulla on kokemus, että seksuaalinen haluni on vähentynyt sterilisaation jälkeen. Se voi kyllä johtua myös vanhenemisestani. Fyysinen puoli on kunnossa, eli paikat toimii ja Viagralle ei ole tarvetta, mutta jotenkin henkinen puoli on mennyt laimeammaksi siinä mielessä, että ei enää haluta niin paljon ja niin usein. Mutta niinkuin sanoin: voi olla ikäkysymyskin.

Jokatapauksessa jos esim. parisuhteessa päädytään sterilisaatioon, suosittelen sitä miehelle, koska toimenpide on huomattavasti pienempi kuin naiselle tehtävä.

Yhteenvetona: Sterilisaatiossa oli sekä hyvät että huonot puolet minun kohdallani. Toisaalta ei tarvitse huolehtia ehkäisystä kun elää vakituisessa parisuhteessa, mutta toisaalta seksuaalinen halukkuus on laimeampaa ja tällä hetkellä saattaisin muuten miettiä omien lasten hankkimista.

Äänestä
  • Heippa...

    mieheni on tällä hetkellä leikkausjonossa ihan kaverinsa suosituksesta.
    hänen ystävällään ei mitään kipuja seuraava päivänä enään, vain pussit siniset muutaman päivän.

    Ja oli sitä mieltä (niinkuin lääkärikin), että seksin sujuminen ja halu ei johdu leikkauksesta, vaan ainoastaan omasta pääkopasta...

    suski

    Äänestä

  • suski76 kirjoitti:

    Heippa...

    mieheni on tällä hetkellä leikkausjonossa ihan kaverinsa suosituksesta.
    hänen ystävällään ei mitään kipuja seuraava päivänä enään, vain pussit siniset muutaman päivän.

    Ja oli sitä mieltä (niinkuin lääkärikin), että seksin sujuminen ja halu ei johdu leikkauksesta, vaan ainoastaan omasta pääkopasta...

    suski

    ...siinä ei ole mitään outoa. Monet ovat kertoneet tutkimuksissa ihan samaa. Tosin myös monet ovat kertoneet, että seksielämä on parantunut. Kai tässäkin on yksilöllisiä eroja ja seksiasioissa on niin monta tekijää, mitkä vaikuttavat haluun. Mutta niinkuin sanoin: ikäkin voi olla minun kohdalla tehnyt tehtäväänsä. Minun mielestäni lääkäri vain on tehnyt väärin siinä, ettei ole kertonut myös tuollaisia kokemuksia tutkimusten mukaan olleen striloiduilla miehillä.

    Kivuista vielä: Outoa on jos kipuja ei ole ollut jälkikäteen tai haava ei ole vuotanut. Kaikkien joiden tiedän tehneen sterilisaation, kokemukset ovat olleet samankaltaisia, eli se että haava vuotaa pari päivää enemmän ja toista viikkoa hieman ja että arkuutta voi olla useita kuukausia.

    Äänestä

  • steriloitu kirjoitti:

    ...siinä ei ole mitään outoa. Monet ovat kertoneet tutkimuksissa ihan samaa. Tosin myös monet ovat kertoneet, että seksielämä on parantunut. Kai tässäkin on yksilöllisiä eroja ja seksiasioissa on niin monta tekijää, mitkä vaikuttavat haluun. Mutta niinkuin sanoin: ikäkin voi olla minun kohdalla tehnyt tehtäväänsä. Minun mielestäni lääkäri vain on tehnyt väärin siinä, ettei ole kertonut myös tuollaisia kokemuksia tutkimusten mukaan olleen striloiduilla miehillä.

    Kivuista vielä: Outoa on jos kipuja ei ole ollut jälkikäteen tai haava ei ole vuotanut. Kaikkien joiden tiedän tehneen sterilisaation, kokemukset ovat olleet samankaltaisia, eli se että haava vuotaa pari päivää enemmän ja toista viikkoa hieman ja että arkuutta voi olla useita kuukausia.

    ..ettäjokaisella kaikki leikkaukset ovat erilainen kokemus...itsellä oli kovat kivut ja säryt yli puolivuotta keisarileikkauksen jälkeen, kun kaveri on kunnossa kuukaudessa...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


yh isä 35 kirjoitti:

En halua enään lapsia.Olen 35 vuotias yksinhuoltajaisä enkä ala enään lapsia tekemään.
Onko teillä kokemusta sterilisaatiosta?
Miten laittaa asia vireille?
Paljonko toimenpide maksaa?
Onnistuuko kunnallisessa terveydenhuollossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu