Unelma - mutta mitä tehdä?

Olen suuresti kiinnostunut arkkitehtuurista. Opintoja ei tältä alalta ole, mutta kirjallisuutta on tullut selattua sitäkin enemmän. Pikkuhiljaa on mielessä kypsynyt minkälainen sen oman unelmatalon tulisi olla.

Ja sehän kuuluu näin:

Yhdessä tasossa, noin 160-200 m2, paljon ikkunapintaa (haluamme luonnon osaksi talon tunnelmaa). Rakennusmateriaalina puu ja teräs ( lasi)ovat viime aikoina alkaneet tuntua eniten omanlaisilta, vaikka aiemmin olimmekin kivitalon kannalla. Ja ratkaisu tietysti moderni ja pelkistetty design-huonekaluilla kuorrutettuna.

Nyt ollaan vuoden päivät etsitty tontteja (lähinnä Espoosta), mutta sopivaa ei ole löytynyt. Lisäksi hinnat tuntuvat olevan aika huipussaan ja kun rahaakaan ei ole rajattomasti, olemme päättäneet viivyttää homman aloitusta hieman.

Tontin voisimme kuitenkin ostaa. Emme vain tiedä, onko nyt oikea aika siihen. Meillä nimittäin on deadline vasta viiden vuoden päästä (kun lapset menevät kouluun). Epäilemme, etteivät hinnat tästä viiden vuoden sisällä ainakaan enää nouse.

Toinen tonttiin liittyvä pulma on seuraavanlainen:

Koska haluamme talosta arkkitehtonisesti yksilöllisen (emmekä yksilöllisellä tarkoita mitään tyyppitaloa mihin on tehty joitain muutoksia, vaan haluamme siitä todellakin "säväyttävän / maamerkin" ja lisäksi vielä yksitasoisen), tuntuu olevan liki mahdottomuus löytää siihen sopivaa tonttia Espoosta taajama-alueelta.

Siksipä olemmekin katsoneet myös pohjois-Espoon haja-asutusalueelta tontteja. Mutta mitäpä semmoisessa paikassa mahtaa olla asua lasten kanssa? Harrastuksiin kuljettamiset, ei muita lapsia kenties aivan vieressä, ei lenkkeily/kävelymaastoa ym. seikat askarruttavat suuresti.

Toisaalta tuollaisen talon rakentamisen (paljon lasipintaa / maamerkki) jollekin pienelle 600-700 m2 tontillekaan ei tunnu kovin houkuttelevalta.

Joku muu paininut samojen mietteiden kanssa?

Lisäksi rahatilanne:

Potentiaalia olisi ottaa melkein 400 000 euroa lainaa vanhasta kämpästä saataisiin ehkä noin 60 000 euroa = 460 000 euroa. Toisaalta jos säästetään vielä viitisen vuotta, on budjetti silloin melkein 100 000 euroa isompi.

Mitä tehdä? Odotella ja säästellä? Haaveilla Espoon taajama vai haja-asutusalueesta? Tomia heti? Ja riittääkö rahat?
485247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

rahalla laitetaan noita talopaketteja pystyyn.
Maamerkkiä ei pienrahaset saa pystyyn. Tonttia kannattaa hakea merenranta-alueilta, esim. Westend- Nuottaniemi linjalta. Totta tarvitsette siihen ensin vähän rahotusta.

Äänestä

HAh kyllä siinä on naurussa pitelemistä kun jossain metsän keskellä tulee vastaan wannabe arkkitehdin puu-kivi-teräs-lasi "maamerkki"

Harkitkaa Vantaata, sinne teillä voisi olla varaa ja haja-asutustonttejakin löytyy enemmän.

Äänestä

että säätämällä ei talonne eikä tonttinne suurene yhtään.

Saatte vain pakettitalon espooseen, vantaalle saisitte 50 neliötä suuremman talon ja 200 neliötä suuremman tontin.

Äänestä
  • Häviää myyntitilanteessa (verrattuna Espooseen) korkeamman veroäyrin ansiosta tappiota tulee joka sekunti

    Äänestä

  • niin se on kirjoitti:

    Häviää myyntitilanteessa (verrattuna Espooseen) korkeamman veroäyrin ansiosta tappiota tulee joka sekunti

    korvaahan alhaisemman neliöhinnan suurempi neliömäärä ja suurempi tontti.

    Ja sitä kallista espoon tonttia kun maksat 30 - 40 vuotta niin pienellä veroäyrierolla ei ole mitään merkitystä.

    No ehkä perintö on pienempi tai suurempi lapsille.

    Äänestä

Varsinainen odottaminen ei juurikaan paranna tilannetta, jos se teille oikea tontii osuu kohdalle. Lasten harrastusten yms. suhteen olette oikeassa, tontti pitää löytyä kohtalaisen läheltä niitä mahdollisuuksia. 5 v. tähtäimellä ei juurikaan ole väliä ostatteko sen tontin vaikka Vantaalta, varsinkin kun teille soveltuva tontti pitää olla vähän postimerkkiä suurempi, ja Espoon tontihinnat ovat niin huimia että parempi jättää se laskuista. Pääkaupunkiseutu leviää kokoajan. Tonttiasia siis järjestyy luultavasti helpommin Vantaa tms. sijainnilla. Työpaikkanne sijainti on tietysti yksi kriteeri, aika raskasta jonottaa koko seudun halki työmatkallaan mennen-tullen.
En kyllä näe mitään syytä miksi eivät nousisi, toivottavasti hidastuu nousu, mutta tuskin tulee käymään niinkään. unelman lykkääminen ja säästäminen on periaateessa hieno ja oikea ajatus, mutta ei tosiaan loppujen lopuksi muuta mitään. Tonttia hankkiessa pitää ajatella että se on sopiva haaveidenne talolle, ja maaperä mahdollisimman hyvää rakentamiselle. Muuten häviää rahaa siihen maaperän valmisteluun rakentamiselle enemmän kuin kukaan haluaa etukäteen uskoa. Huolellinen etukäteen suunnittelu talollenne mahdollistaa selviämisen ehkäpä pienemälläkin rahalla, ei paljoa mutta kaikkihan on kotiinpäin. Viekää hommaa pää kylmänä eteenpäin, ilman suurempia paineita. Oikean tontin osuessa kohdalle(hinnaltaan/laadultaan)otatte kiinni siitä ja sitten talosuunnittelun lopullinen silaus sille tontille käyntiin. Niin suuresta asiasta on kyse, että edellyttää tarkkaa pohdintaa juuri kuten teettekin.

Äänestä

Tällaisista hankkeista onnistuu korkeintaan yksi kymmenestä. Loput yhdenksän ovat yleisiä naurunaiheita. Siispä unohtakaa tällaiset kuvitelmat ja rakentakaa toimiva ja talonnäköinen talo.

Äänestä

Enpä usko, että ajatuksenne, että tonttien hinnat eivät nousisi 5 vuoden aikavälillä, on kovinkaan realistinen. Tällä hetkellä kauppa käy aikas kuumana ja jos alkaa tulla ostajilla raja vastaan ja kysyntä hiipuu, niin todennäköisesti tarjonta vähenee. Monilla nimittäin on varaa "istua" tonttiensa päällä eli ei ole pakkoa myydä, jos ei hintataso miellytä.

Ja rakentamiskustannusten hinnat todennäköisesti nousee myös. Eli jos niin tiukkaa tekee, että hintojen nousun toiveisiin joudutte turvaamaan, niin kuulostaa epärealistiselta. En "susirajan" ulkopuolella asuvana tunne Espoon tai muutenkaan alueen hintatasoa, mutta tarpeeksi kova se on kasvukeskuksissa täällä muuallakin.

Ja kun nuo suunnitelmat (designia sekä talossa että sisuksissa) eivät kuulosta kovin edullisilta, niin suosittelen ottamaan hiukan selvää talopakettien hinnoista. Ei siksi, että teidän pitäisi sellainen ottaa, jos ette kerta halua. Mutta niistä saatte vähän ideaa, missä hintatasoissa liikutaan. Ja sitten kun muistaa, että erikoisuus maksaa aina, niin rohkeasti vaan pakettien hintoihin sopiva määrä erikoisuusprosentteja lisää, niin saatte mielikuvaa. Ja aina kannattaa miettiä, onko järkevää tehdä niin tiukka budjetti suhteessa omiin tuloihin kuin on mahdollista - koskaan kun ei tiedä, kenen kohdalle ja mistä syystä osuu, ettei isojen velkojen maksaminen olekaan kovin helppoa.

Äänestä
  • Millä perustelette hintojen nousun? Kuka niitä taloja enää sitten ostaa/rakentaa? Meillä tällä hetkellä perheen bruttokuukausitulot ovat yhteensä reilu 7000 euroa. Se on mielestämme kolmikymppisille aika hyvin. Silti meilläkään ei ole mielestämme tällä hetkellä varaa ottaa 400 000 euron lainaa ja rakentaa.

    Jos hinnat tästä vielä nousevat suhteessa palkkatuloihin, mitä tekevät 80 ja 90-luvun lapset? Sehän käytännössä merkitsisi sitä, että juurikaan kenelläkään heistä ei olisi pienintäkään mahdollisuutta rakentaa omaa taloa.

    Olisiko tässä pienintäkään järjen hiventä? Tässä harvaan asutussa maassa, missä pääkaupunkiseutukin on täynnä lukuisia maatiloja/metsiä.

    En siis todellakaan usko siihen, etteikö tulevaisuudessakin voisi rakentaa taloa pelkästään palkkatöissä käymällä. Ei voi olla niin, että siihen pystyvät vain erittäin hyvin menestyneet yrittäjät.

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Millä perustelette hintojen nousun? Kuka niitä taloja enää sitten ostaa/rakentaa? Meillä tällä hetkellä perheen bruttokuukausitulot ovat yhteensä reilu 7000 euroa. Se on mielestämme kolmikymppisille aika hyvin. Silti meilläkään ei ole mielestämme tällä hetkellä varaa ottaa 400 000 euron lainaa ja rakentaa.

    asti, mikäään voima niitä ei pysäytä paitsi pieni lama ehkä väliaikaisesti.

    Ja ainakin työvoimakustannukset ja rakennustarvikkeet nousee jatkuvasti ja samoin kaupunkien myymät tontit.

    Kerrostaloasuntoja riittää kaikille ja sossu maksaaa vuokrat jos omaa rahaa ei ole. Eli verotkin nousee....

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Millä perustelette hintojen nousun? Kuka niitä taloja enää sitten ostaa/rakentaa? Meillä tällä hetkellä perheen bruttokuukausitulot ovat yhteensä reilu 7000 euroa. Se on mielestämme kolmikymppisille aika hyvin. Silti meilläkään ei ole mielestämme tällä hetkellä varaa ottaa 400 000 euron lainaa ja rakentaa.

    Jos hinnat tästä vielä nousevat suhteessa palkkatuloihin, mitä tekevät 80 ja 90-luvun lapset? Sehän käytännössä merkitsisi sitä, että juurikaan kenelläkään heistä ei olisi pienintäkään mahdollisuutta rakentaa omaa taloa.

    Olisiko tässä pienintäkään järjen hiventä? Tässä harvaan asutussa maassa, missä pääkaupunkiseutukin on täynnä lukuisia maatiloja/metsiä.

    En siis todellakaan usko siihen, etteikö tulevaisuudessakin voisi rakentaa taloa pelkästään palkkatöissä käymällä. Ei voi olla niin, että siihen pystyvät vain erittäin hyvin menestyneet yrittäjät.

    rakentavat ns. tavallisia taloja ja yritysjohtajat niitä "unelmia"
    Kyllä hinnat aina tulevat nousemaan. Eräs tapa "säästää" tuossa on jakaa se kahteen vaiheeseen. Ensin ostaa tontin, ja kituuttaa säästäen tontin omistaja, rakentaa sitten myöhemmin. Tosin mikäli tulonne eivät tuosta nouse, niin voit laskea minkäverran unelmaan saa vuodessa säästettyä.

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Millä perustelette hintojen nousun? Kuka niitä taloja enää sitten ostaa/rakentaa? Meillä tällä hetkellä perheen bruttokuukausitulot ovat yhteensä reilu 7000 euroa. Se on mielestämme kolmikymppisille aika hyvin. Silti meilläkään ei ole mielestämme tällä hetkellä varaa ottaa 400 000 euron lainaa ja rakentaa.

    Jos hinnat tästä vielä nousevat suhteessa palkkatuloihin, mitä tekevät 80 ja 90-luvun lapset? Sehän käytännössä merkitsisi sitä, että juurikaan kenelläkään heistä ei olisi pienintäkään mahdollisuutta rakentaa omaa taloa.

    Olisiko tässä pienintäkään järjen hiventä? Tässä harvaan asutussa maassa, missä pääkaupunkiseutukin on täynnä lukuisia maatiloja/metsiä.

    En siis todellakaan usko siihen, etteikö tulevaisuudessakin voisi rakentaa taloa pelkästään palkkatöissä käymällä. Ei voi olla niin, että siihen pystyvät vain erittäin hyvin menestyneet yrittäjät.

    Koska laskette latejanne, niin toivotte ettei hinnat nouse, mutta realielämässä ne vain aina nousevat. Nykyiset sukupolvet ovat tämän maan ensimmäisiä jotka perivät laajemmalta jotakin. Ja eihän nykyäänkään kaikki pysty taloa rakentamaan, suuriosa taloista tehdään hartiavoimin, ainakin maaseudulla. Yritysjohtajat ja muut rikkaat tekevät sellaisia taloja jotka ovat niitä maanmerkkejä, ei tavalliset ihmiset. Tai sitten sellainen tehdään niin köyhälle alueelle, että paskahuusikin on jo siellä komistus.
    Kun oikein istuu ja ihmettelee milloin olisi oikea aika ostaa tontti, niin ne tahtoo aina luisua käsistä, ja kun maapohja on sellainen hyödyke, ettei sitä kasva lisää, niin pakeneepi koko ajan sitten kauemmaksi. Hinnat voivat hiukan tosin heilua, mutta pääsääntöisesti eivät koskaan halpene. Päiväunet antaa tosin mukavan tunteen, mutta ei niistä totuuksia koskaan tule.

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Millä perustelette hintojen nousun? Kuka niitä taloja enää sitten ostaa/rakentaa? Meillä tällä hetkellä perheen bruttokuukausitulot ovat yhteensä reilu 7000 euroa. Se on mielestämme kolmikymppisille aika hyvin. Silti meilläkään ei ole mielestämme tällä hetkellä varaa ottaa 400 000 euron lainaa ja rakentaa.

    Jos hinnat tästä vielä nousevat suhteessa palkkatuloihin, mitä tekevät 80 ja 90-luvun lapset? Sehän käytännössä merkitsisi sitä, että juurikaan kenelläkään heistä ei olisi pienintäkään mahdollisuutta rakentaa omaa taloa.

    Olisiko tässä pienintäkään järjen hiventä? Tässä harvaan asutussa maassa, missä pääkaupunkiseutukin on täynnä lukuisia maatiloja/metsiä.

    En siis todellakaan usko siihen, etteikö tulevaisuudessakin voisi rakentaa taloa pelkästään palkkatöissä käymällä. Ei voi olla niin, että siihen pystyvät vain erittäin hyvin menestyneet yrittäjät.

    Mitähän sanoin väärin, kun tunnuin tölväisevän jotain odotuksiasi, vaikka tarkoitus ei niin ollutkaan?

    En perustele hintojen nousua millään, oma taloudellinen asiantuntemus ei riitä. Ja ennustajanlahjatkin on heikossa. Mutta historiaa taaksepäin katsomalla, milloin hinnat ovat laskeneet, paitsi laman aikana väliaikaisesti? Ja lama ei yleensä ole asuntovelallisille kivaa aikaa. Eli kun siitä, kun itse rakensimme (2000-luvun alku) nykypäivään on hinnat nousseet, niin miksi ne yhtäkkiä eivät enää nousisi? Itsekin olemme seuranneet "huulipyöreenä", kuinka ennen järjettömiltä tuntuneista hintapyynnöistä tulee nykyään kauppoja pikapikaa. Oikeassa olet, ettei siinä ole järjen hiventä, mutta sinun tai minun mielipidettä ei tässä asiassa ole kysytty!

    On kiva, että teillä on kolmikymppisiksi kivat tulot (vähän on rehvastelun makua). Mutta mikä ihmeen argumentti oli se, että jos hinnat nousevat, ei nuoremmilla ikäpolvilla enää ole varaa rakentaa? "Maailman sivu" on ollut niitä, joilla on ollut kulloinkin vallitsevalla hintatasolla varaa rakentaa ja niitä, joilla ei ole. Jälkimmäisiä ei talousjärjestelmä ole koskaan säälinyt - ja talousjärjestelmähän on yhtä kuin me kaikki.

    Älä silti, vaikka haluat uskoa mahdollisuuksiinne, hävitä järjen ääntä. Hinnat ja rakennuskustannukset ovat oikeasti nousseet, ja tulevat edelleen nousemaan. Väliaikaista pudotusta tai tasaantumista voi tulla, kun talous menee sykleissä, mutta ken osaa varmuudella kertoa, että milloin se tulee, on parempi ennustaja kuin itse olen.

    Lopuksi, suunnitelmasi kuulostivat semmoisilta, ettei laminaatti kelpaa teillä pöytätasoksi - noin kärjistäen. "Paremmat vaihtoehdot" ovat aina olleet niitä varten, joilla on varaa maksaa erikoisuudesta. Niitä varten, joiden ei tarvitse tinkiä. Jos haluaa vain näyttää siltä, kuin ei tarvitsisi tinkiä, joutuu tekemään kompromisseja.

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Millä perustelette hintojen nousun? Kuka niitä taloja enää sitten ostaa/rakentaa? Meillä tällä hetkellä perheen bruttokuukausitulot ovat yhteensä reilu 7000 euroa. Se on mielestämme kolmikymppisille aika hyvin. Silti meilläkään ei ole mielestämme tällä hetkellä varaa ottaa 400 000 euron lainaa ja rakentaa.

    Jos hinnat tästä vielä nousevat suhteessa palkkatuloihin, mitä tekevät 80 ja 90-luvun lapset? Sehän käytännössä merkitsisi sitä, että juurikaan kenelläkään heistä ei olisi pienintäkään mahdollisuutta rakentaa omaa taloa.

    Olisiko tässä pienintäkään järjen hiventä? Tässä harvaan asutussa maassa, missä pääkaupunkiseutukin on täynnä lukuisia maatiloja/metsiä.

    En siis todellakaan usko siihen, etteikö tulevaisuudessakin voisi rakentaa taloa pelkästään palkkatöissä käymällä. Ei voi olla niin, että siihen pystyvät vain erittäin hyvin menestyneet yrittäjät.

    Kirjoitit aloitusviestissä että melkein 400 000 olis varaa ottaa lainaa, ja nyt että tienaatte reilut 7000 euroa bruttona, eli alle 5000 nettona. Me tienaamme bruttona lähes kympin kuussa, meillä on takuuvarmat työpaikat, emmekä aio ottaa lainaa piiruakaan yli 300 tonnia. Pankki kehotti tonttilainaa ottaessamme laskemaan pitkällä tähtäimellä talolainan korkoprosentin keskiarvoksi 5 (-6) prossaa - eli näin laskettuna kuukausieränne koko olisi 2200-2400 euroa vaikka maksaisitte lainaa 30 vuotta. Kannattaako tuo maamerkki, jos elämiseen, ruokaan, laskuihin, autoihin ja matkusteluun jää hiukan yli pari tonnia kuussa?! En tiedä, mitä teette työksenne, mutta toivottavasti työpaikat ainakin ovat takuuvarmat.

    Mekin haaveilimme kivitalosta ja vaikka mistä hienosta, mutta vaikka siihen olisi periaatteessa varaa niin päätimme sijoittaa mukavaan elämään pelkän talon sijasta :). Aiomme katsoa suurta taulutelkkaria Ikean sohvalta, paistella sisäfilettä parman keittiössä, ja suunnitella jokavuotista kaukolomamatkaa tylsän tavallisella pakettitalon terassilla ;).

    Mutta toivottavasti toiveenne toteutuu - voittehan te aina sijoittaa yhteen asiaan, esim. tonttiin tai sisustukseen!

    Äänestä

ajoissa eli vähän yli kaksikymppisenä. Nyt kun neljäkymppiä lähestyessä, asunto on maksettu ja sen sen myynnistä tehtiin voittoa 100000€. Enpä usko, että olisin saanut sitä palkastani säästettyä.

Äänestä
  • palaa tuo "voitto". Muistele vain 20 v. taakse kuinka suurelta silloin tuntui tuo laina asuntoa varten ja kuinka tiukoilla oli sen maksamisessa. Saat ehkä tuon 100.000 enemmän kuin maksaessasi, voittoa se ei kuitenkaan ole.

    Äänestä

  • Uuden hankkimisessa kirjoitti:

    palaa tuo "voitto". Muistele vain 20 v. taakse kuinka suurelta silloin tuntui tuo laina asuntoa varten ja kuinka tiukoilla oli sen maksamisessa. Saat ehkä tuon 100.000 enemmän kuin maksaessasi, voittoa se ei kuitenkaan ole.

    Se ei tässä ollutkaan se pointti. Pointti on se, että asunnon ostoon lähdettiin nuorena. Vaikka olisin koko tämän ajan säästänyt saman summan mitä olen maksanut lainaa, en olisi saanut moista summaa kasaan. Nyt asunto on myyty ja sen myyntihinnalla on maksettu kelpo pätkä rakenteilla olevasta omakotitalosta.

    Äänestä

on monet liikkeellä tätä nykyä, kun omaa rahaa on 13% projektia käynnistettäessä.

Itse en ole kuin 35 mutta ehkä tässä välissä jo menee pieni sukupolvien välinen kuilu, kun mun mielestäni 100 000€ on pirusti velkaa.

Pitää olla tosi luja usko siihen että status quo jatkuu jos on rahkeita sanoa että lainanottokyky on 2,4 milj markkaa. Pitää nyt sanoa markkaa, koska noita euroja on näköjään niin vaivatonta heitellä: '..eihän se maksa kuin jotain satatonnia enemmän' on aika yleinen lause tätä nykyä.

Itse projektiin sen verran kommenttia, että kuulostaa kyllä kivalta. Muista että tontti ja talo pitäisi aina olla samaa paria. Ei ole paljon ideaa rakennella maisematerasseja jos se maisema on naapurin autokatos.

Äänestä

Nostan hattua jokaiselle ns. suomalaiselle tavikselle eli tavalliselle palkkatyössä käyvälle, joka haaveilee hiemankaan kunnianhimoisemmasta talourakasta.

Totuus on kuitenkin, että kannattaa suhteuttaa omat haaveet olemassaoleviin rahavaroihin. Unelmilla ei ole rajoja, mutta Suomen palkkataso ja rakentaminen pk-seudulla on sellainen paketti, jossa rajat tulevat äkkiä vastaan.

Ulkomaisia sisustus- ja arkkitehtilehtiä on upea selata, niissä on uskomattomia ratkaisuja, tinkimätöntä tyyliä ja huikeita koteja. Kaikesta tuollaisesta on helppo haaveilla. On muistettava, että noiden kotien rakennuttajat eivät yleensä ole tavallisia palkansaajia tai ainakin varallisuutta on muodossa tai toisessa aivan eri mittaluokassa kuin mihin Suomessa on totuttu. Suomalainen maksaa itsensä kipeäksi usein jo pelkästä tontista.

Mieti realistisesti unelmiesi ja taloutesi suhde. Mikäli uskot pystyväsi toteuttamaan unelmasi, ota yhteyttä hyvään arkkitehtiin, joka auttaa teitä myös tontin valinnassa. Talon pitää sopia paikkaansa. Jos toiveena ovat isot maisemaikkunat, pitäisi ikkunoista avautuvan maiseman olla mieluusti merta tai metsää tai muuten avaraa tilaa. Tai jos löydätte kivan tontin, ole valmis muokkaamaan talounelmaasi sen mukaan, miten se parhaiten ko. tontille sopii.

Tässä yhteydessä pakko mainita myös siitä, että arvon arkkitehdit voisivat hekin enemmän ja avoimemmin mainostaa palvelujaan myös tavallisille rakentajille. Vallalla on erilaisia uskomuksia ja ennakkoluuloja arkkitehtien kalleudesta ja siitä, miten he piirtävät vain omituisia ja vaikeasti rakennettavia kalliita monumentteja. Kumotkaa ihmeessä nuo käsitykset konkreettisesti ja innostakaa suomalaiset rakentamaan luovasti mutta kustannustehokkaasti muutakin kuin tekopirteitä pakettitaloja.

Onnea projektiin!

Äänestä
  • Tämä (ja pari muuta aiempaakin vastausta) ovat olleet yllättävän hyvätasoisia ottaen huomioon palstan yleisen keskustelun tason.

    Toisaalta kannattaisi pohtia (vaikkei siitä mitään hyötyä olekaan), mitä järkeä yleensäkään on tässä maassa opiskella ja ottaa vastuuta/stressiä työstä, jos ei sillä kuitenkaan saavuta "jukka-taloa" kummempaa. Ja tämäkin tuntuu vaativan molempien panosta, esim. pelkän miehen kohtuu hyvällä palkalla (sanotaan vaikka 4000 eur/kk) ei saavuteta tunkkaista 70-luvun rivaria kummempaa asuntoa, jos nainen saa keskiverto liksaa.

    Riittääkö siis Jukka-talo ja uusi Skoda todellakin suomalaisille palkkioksi siitä, etteivät he ehdi olemaan tarpeeksi lastensa kanssa? Hoitovapaista ja sellaisista ei nimittäin jukka-talonkaan rakentajan kannata edes kuvitella (ellei niitä lapsia ole sitten vain yksi).

    Ja ne, ketkä ovat ehtineet ostaa halvalla asunnon (vaikkapa 90-luvun puolessa välissä) pliis ei kommentteja! Nimittäin me, ketkä olemme joutuneet ostamaan ensimmäisen asunnon korkeilla hinnoilla olemme oikeasti pulassa. Me emme nimittäin rakentele taloja myyntivoittojen perusteella.

    Harmi ettei haja-asutus alueen (esim. Espoon) asukeilta ole tullut mitään kommentteja.

    Ihmetyttää kyllä edelleen palstalaisten kova usko hintojen jatkuvaan nousuun!

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Tämä (ja pari muuta aiempaakin vastausta) ovat olleet yllättävän hyvätasoisia ottaen huomioon palstan yleisen keskustelun tason.

    huonolla paikalla tulee varmasti ajanmyötä saamaan ansaitsemansa arvon, mutta esim. tonttimaa hyvä sellainen ei lisäänny. Tontin suhteen siis mitään apua odotettavissa. Entäpä sitten talojen rakennuskustannukset, ilman mitään mullistavaa työmarkkina- ja/tai veroratkaisua jossa työn hintaan saataisiin oleellisesti alennettua - ei ole näköpiirissä tai odotettavissa. Mikä siis laskisi hyvän tontin ja talon hintaa.

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Tämä (ja pari muuta aiempaakin vastausta) ovat olleet yllättävän hyvätasoisia ottaen huomioon palstan yleisen keskustelun tason.

    Toisaalta kannattaisi pohtia (vaikkei siitä mitään hyötyä olekaan), mitä järkeä yleensäkään on tässä maassa opiskella ja ottaa vastuuta/stressiä työstä, jos ei sillä kuitenkaan saavuta "jukka-taloa" kummempaa. Ja tämäkin tuntuu vaativan molempien panosta, esim. pelkän miehen kohtuu hyvällä palkalla (sanotaan vaikka 4000 eur/kk) ei saavuteta tunkkaista 70-luvun rivaria kummempaa asuntoa, jos nainen saa keskiverto liksaa.

    Riittääkö siis Jukka-talo ja uusi Skoda todellakin suomalaisille palkkioksi siitä, etteivät he ehdi olemaan tarpeeksi lastensa kanssa? Hoitovapaista ja sellaisista ei nimittäin jukka-talonkaan rakentajan kannata edes kuvitella (ellei niitä lapsia ole sitten vain yksi).

    Ja ne, ketkä ovat ehtineet ostaa halvalla asunnon (vaikkapa 90-luvun puolessa välissä) pliis ei kommentteja! Nimittäin me, ketkä olemme joutuneet ostamaan ensimmäisen asunnon korkeilla hinnoilla olemme oikeasti pulassa. Me emme nimittäin rakentele taloja myyntivoittojen perusteella.

    Harmi ettei haja-asutus alueen (esim. Espoon) asukeilta ole tullut mitään kommentteja.

    Ihmetyttää kyllä edelleen palstalaisten kova usko hintojen jatkuvaan nousuun!

    hyväksymästä tosiasioita. Mihin ihmeeseen perustuu uskosi, hintojen jäätymiseen tälle tasolle? Perustuuko se teidän riskikalkulaatioon lainanoton maksukyvylle? Toisin sanoen siihen, ettei unelma karkaa käsistä sitämukaa kun säästätte? Haluaisitko vastata tähän kysymykseen.

    Olette luultavasti tehneet kovasti töitä saavuttaaksenne nykyisen elintason, ja ehkä olette uskoneet siinä sivussa, maalin olevan taso jolla nuo unelmat ovat toteutettavissa?
    Palkkatyössä vaikka hyvälläkin ansiotasolla ei koskaan missään ole rikastuttu, vaikka mukavan elintason pystyykin saavuttamaan. Muualla on vanhaa rahaa ollut kauemmin perittäväksi, ja sitä myöten ihmiset ovat kyenneet saavuttamaan kohtuu korkean asuintason. Suomessa me olemme vasta tulossa siihen.
    Kaipasit Espoon haja-asutuksesta kommenteja, minä ostin tontin noin viisivuotta sitten parin vuoden etsimisen jälkeen täältä, ja voin sanoa ettei sitä tonttimaata helpolla täältäkään löydy, eikä halvalla. Parhaat eivät mene välittäjien kautta, pitää tuntea ainakin joku maanomistajan sukulainen tms. Eikä täällä sitä nyt juuri myyntiin tulekaan, koska hintojen kunnon nousua odotetaan tapahtuvan seuraavan 10 vuoden aikana.
    Oma tonttini vaati metsänkaadosta tientekoon ja ja pohjan louhimiseen, sekä ankaran 2 vuoden taistelun lupien saannille, koska vesi-ja ympäristöpiiri näkivät asian kuuluvan heille. Joten haja-asutuksessa voi jo enen talonrakennukseen pääsemistä mennä euroja yhden talon verran pelkiin raivaus- ja maansiirtitöihin.
    Teidän rahoitus näkyy olevan hyvin riskialtis, tuollainen lainan määrä voi rasitta myös parisuhdetta, koska pitkäaikaisena lainana ei voi odottaa etteikö korkotasossa tapahtuisi jotakin, muutenkin liian kireälle vedetty budjetti on vaikeuksien hakemista. Omalla kohdalla rakentamisen pitkittyminen lupa-asioiden takia maksoi kohonneina hintoina aikalailla. Budjetti rakennusmateriaaleille meni kokonaan uusiksi.
    Lehdissä olevat ratkaisut ovat myös hinnaltaan usein aivan omaa luokkaansa, sinun mainitsemalla budjetilla ei moneenkaan sisistukselliseen asiaan ylletä. Maalikko huomaa erikoismateriaalien hintatason vasta kun se realisoituu omalla kohdalla, arkkitehti ehdotta ja piirtää, mutta kun näille suunnitelmille on saatu muutama tarjous mahdollisilta valmistajilta, on välillä vaikea ymmärtää mikä asiassa oikein maksaa. Nimenomaan sisustukselliset seikat ovat uskomattoman hintaisia, jos ei se tavallinen kelpaa.
    Kaikesta huolimatta onnea unelmille, ja jokuhan aina voittaa lotossakin.
    Silti haluaisin kuulla sinulta, miksi uskot ettei hinnat nouse ?

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Tämä (ja pari muuta aiempaakin vastausta) ovat olleet yllättävän hyvätasoisia ottaen huomioon palstan yleisen keskustelun tason.

    Toisaalta kannattaisi pohtia (vaikkei siitä mitään hyötyä olekaan), mitä järkeä yleensäkään on tässä maassa opiskella ja ottaa vastuuta/stressiä työstä, jos ei sillä kuitenkaan saavuta "jukka-taloa" kummempaa. Ja tämäkin tuntuu vaativan molempien panosta, esim. pelkän miehen kohtuu hyvällä palkalla (sanotaan vaikka 4000 eur/kk) ei saavuteta tunkkaista 70-luvun rivaria kummempaa asuntoa, jos nainen saa keskiverto liksaa.

    Riittääkö siis Jukka-talo ja uusi Skoda todellakin suomalaisille palkkioksi siitä, etteivät he ehdi olemaan tarpeeksi lastensa kanssa? Hoitovapaista ja sellaisista ei nimittäin jukka-talonkaan rakentajan kannata edes kuvitella (ellei niitä lapsia ole sitten vain yksi).

    Ja ne, ketkä ovat ehtineet ostaa halvalla asunnon (vaikkapa 90-luvun puolessa välissä) pliis ei kommentteja! Nimittäin me, ketkä olemme joutuneet ostamaan ensimmäisen asunnon korkeilla hinnoilla olemme oikeasti pulassa. Me emme nimittäin rakentele taloja myyntivoittojen perusteella.

    Harmi ettei haja-asutus alueen (esim. Espoon) asukeilta ole tullut mitään kommentteja.

    Ihmetyttää kyllä edelleen palstalaisten kova usko hintojen jatkuvaan nousuun!

    Tässä kaipaamasi espoolaisen taviksen vastaus:

    Rakennamme unelmataloamme Espoon haja-asutusalueelle, tosin hyvien kulkuyhteyksien päähän. Halusimme meidän perheellemme suunnitellun suuren talon & suuren tontin; ei mitään maamerkkiä, mutta meille täydellisen.

    Alkupääomamme oli huomattavasti suurempi kuin teillä, mutta lainamäärä tulee olemaan silti valtava. Olemme espoolaisia taviksia: akateemisia kolmekymppisiä, bruttotulot n. 8000e kuussa. Talo, kuten aikaisemmatkin asunnot maksetaan/on maksettu palkkatuloilla.

    Kyllä ne unelmat kannattaa yrittää toteuttaa tässä elämässä, jollei sitten usko uudelleensyntymiseen.

    Äänestä

Maksukyky ja toiveet eivät teillä osu oikein yksiin. Haluamanne iso tontti maksaa - niin 200-400.000 euroa. Miksi luulet etteivät tonttien hinnat enää nouse? Maata ei kuule tehdä enää lisää. Espoon "taajama-alueella" (et kertonut tarkemmin) halutut tontit menevät kaupaksi melkein mihin hintaan hyvänsä. Jos haluatte ison talon, ei sitä kannata yrittää tunkea 500-800 neliön tontille - maiseman sijasta ikkunoista tunkee sisään naapuritalo. Haja-asutusalueella tilanne on parempi eli ison tontin saa pienemmällä rahalla. Mutta niitä pakollisia rakentamisen sivukuluja voi tulla yllättävästi. Ja liikkuminen tapahtuu vain omalla autolla, joita tarvitsette kaksi. Ja aikaa palaa erilaisten lupien kanssa.
Isot unelmatalot kannattaa sijoittaa jonnekin muualle kuin pääkaupunkiseudulle tai sitten kannattaa muuttaa unelmia, se käy suhteellisen helposti.
Sinänsä onnittelen teitä siitä, että ette suinpäin halua uusperinnetaloa, joita pykätään omakotialueille pilvin pimein ja joita ei erota toisistaan kuin pihalla seisovan auton rekkarista.
Unelmien muuttaminen on uskomattoman helppoa. kaikesta huolimatta onnea hankkeenne parissa.

Äänestä

Toisinaan tulevaisuuden talo on lujempi, kirkkaampi ja avarampi kuin kaikki menneisyyden talot. Kuva uneksitusta talosta toimii synnyinkotiin nähden vastakkaisella tavalla. Elämänsä loppupuolella ihminen sanoo voittamattoman rohkeana: minä teen vielä sen mitä en ole tähän mennessä tehnyt. Rakennan talon. Uneksittu talo voi olla silkka omaisuusunelma, tiivistymä kaikesta mitä pidetään mukavana, viihtyisänä, terveellisenä, lujana, toisin sanoen haluttavana muiden silmissä. Silloin talon on tyydytettävä sekä ylpeys että järki, jotka ovat yhteen sovittamattomat. Jos nämä unet on tarkoitus toteuttaa, ne siirtyvät tutkimukseni ulkopuolelle, projektien psykologian alueelle. Mutta olen jo riittävästi toistanut, että projektit ovat minulle pienimuotoista unielämää. Niissä henki levittyy auki, mutta sielu ei saa tarpeeksi elintilaa. Ehkä on hyvä pitää kiinni joistakin unista, jotka suuntautuvat kohti taloa jossa on tarkoitus asua myöhemmin, yhä vain myöhemmin, niin myöhään ettei toteutumisen aika koskaan koita. Lopullinen talo olisi syntymäkotiin nähden symmetrinen kuolintalo, joka ei enää tuottaisi uneksintaa vaan ajatuksia: vakavia, surullisia ajatuksia. On parempi elää väliaikaisuudessa kuin lopullisuudessa.

Edellinen teksti on pilkuntarkka lainaus ranskalaisen ajattelijan Gaston Bachelardin (1884-1962) kirjasta Tilan poetiikka, jonka lähes viiteensataan sivuun mahtuu kaikenlaista sälää kotiloista lähtien. Itselleni jäi kirjasta mieleen juuri tämä lainaamani kohta.
Olen itsekin pyöritellyt kaikenlaisia vaihtoehtoja mahdollisen rakennusprojektin suhteen viime vuosina. Ensimmäinen evästykseni arkkitehdille, jonka suunnitelmien pohjalta vihdoin pitäisi SE talo saada materialisoitumaan todeksi, oli jotakuinkin “ei mitään tavanomaista pötkylää”. En tarkalleen muista, mistä sain ylipäänsä kipinän ruveta funtsimaan näitä talojuttuja, mutta yleensä jonkin suuremman hankinnan kohdalle sattuessa sitä pyrkii perehtymään asiaan pintaa syvemmältä ja lopputulema on aina siellä hifin puolella. Tai sitten tämä todellakin jää vain ajatukseksi tai (oletetuksi) unelmaksi, joka jää Bachelardin suosimalle? tasolle.
Huvitti tekstissäsi tuo “maamerkki“, kun kysymyksessä ei ole kuitenkaan tuon suurempi talo. Minullekaan ei tälle tontille tuon isompaa olisi tulossa, mutta itsekin ajattelen hieman samalla narsistisella tavalla. Kattokaahan nyt kaikki, miten TALO rakennetaan. Tontti on vilkasliikenteisen tien varressa, joten potentiaalisia silmäpareja olisi runsaasti tyrkyllä arvioitsemaan tätä taidepaukkua. Ehkä tosiaankin on hyvä, ettei asian kanssa ole tullut pidettyä mitään ihmeempää kiirettä, ehkä tauti tästä hellittää, ennen kuin ehtii isommasta kukkaron nyörejä hellittää. Uneksitaan sillä välin.

Äänestä

aika hyvät palvelut (tosin lukio loppui nyt), mutta ei ne tontit sielläkään ilmaisia ole. Haaveilemanne talo on suhteellisen iso yhteen kerrokseen eikä Espoosta oikein löydy tuohon sopivaa tonttia, jos on budjettirajoituksia. Niissähän näet hinnassa otetaan huomioon kellarin rakentamismahdollisuus ja "häviätte", jos jätätte tuon rakennusoikeuden käyttämättä, koska se on kuitenkin hinnassa mukana. Sellainen tontti, jossa rakennusoikeutta on 200 KERROSneliötä, on Espoossa ikaava-alueella max. 800 m2; jopa pienempi, ja kun siihen laittaa autokatoksen ja toisen auton paikan ja 200 krsm talon, niin ei paljon pihaa jää.

Ostakaa nyt tontti haja-asutusalueelta ja säästäkää pari vuotta lisää ennen kuin alatte rakentamaan.

Vantaalla olisi edullisempia tontteja ihan hyvien palvelujen ääressä.

Terv. ensiten vantaalainen, nyt Espooseen 3 tasoon rakentava

Äänestä

...ja kun alkavat laskea, liittyy samaan sumaan monta muutakin asiaa - korot kipaisevat kattoon, firmoja menee konkurssiin, ihmisiä jää työttämäksi... Silloin harvempi suunnittelee talonrakennusta, ja 8 prossan koroilla muuten teidänkin lainan vuoden korot olisivat 32000, eli kuukautta kohden pelkät korot olisivat vajaat kolme tonnia eli ehkä jo yli maksukykynne. Sitä kannattaa miettiä!!!

Lainaa mitoittaessa kannattaa miettiä se, miten käy, jos toinen jää työttömäksi - saako toisen tuloilla maksettua edes korot pois. Ja sitä, että molempien ollessa töissä millä tahalla korkotasolla saadaan korkojen lisäksi lainaa vähän lyhennettyäkin. Muuten jossain vaiheessa seuraavaa 30 vuotta tulee takuuvarmasti ongelmia.

Äänestä
  • Emme mielestämme haaveile mistään saavuttamattomasta.

    Unelmatalomme sisältää laatua ja avaruutta sopivassa mittakaavassa. Se ei tietääksemme maksa välttämättä maltaita.

    Huono suunnittelu ja Vantaa maksavat maltaita pitkällä tähtäimellä.

    Kuten alussa mainitsimme, meillä on viisi vuotta aikaa hommata tontti. Jos hinnat karkaavat, voimme aina vaihtaa lusmuduuneihin vuokrataloon.

    Ja jos emme ahkeralla työskentelyllä ja eteenpäin pyrkimisellä saavuta edes mieleistämme omakotitaloa (alle 200 neliötä, pelkistetty, yksinkertainen) (puhumattakaan hienoista, lue normisaksalaisten autoista, veneistä ym.), niin johan kyllä ketuttaa.

    Tottakai yritämme vielä, mutta naurettavalta kyllä tuntuu. Emme pyydä mielestämme liikaa.

    Olemme ekonomipariskunta. Tahdomme tiettyä luksusta. Emme autoluksusta, emme veneitä, tahdomme vain Espoon syrjäseudulle yksinkertaisen omakotitalon.

    Ja sekin tuntuu olevan liikaa tahdottu.

    Perkeleen paapottavat! Jos pitäisimme pelkä'stään itsestämme huolen, voisimme rakentaa vaikka minkälaisen unelmatalon ja ostaa vielä kaupanpäälle edullisen purjeveneen Porchen.

    Mutta nämä paapottavat, uusavuttomat vuokralaiset Vantaan Pakkalassa, he musertavat unelmamme.

    Olemme pettyneitä. Kuka sanoi, että kannattaa opiskella? Ei se kannata näköjään. Jos ei sillä taloa saa...

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Emme mielestämme haaveile mistään saavuttamattomasta.

    Tässä tapauksessa kenties kesäprovo. Että ekonomeja, jo ammatin puolesta pitäisi kyetä laskemaan lainanottokykyä ja ymmärtää mitenkä markkinatalous toimii.

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Emme mielestämme haaveile mistään saavuttamattomasta.

    Unelmatalomme sisältää laatua ja avaruutta sopivassa mittakaavassa. Se ei tietääksemme maksa välttämättä maltaita.

    Huono suunnittelu ja Vantaa maksavat maltaita pitkällä tähtäimellä.

    Kuten alussa mainitsimme, meillä on viisi vuotta aikaa hommata tontti. Jos hinnat karkaavat, voimme aina vaihtaa lusmuduuneihin vuokrataloon.

    Ja jos emme ahkeralla työskentelyllä ja eteenpäin pyrkimisellä saavuta edes mieleistämme omakotitaloa (alle 200 neliötä, pelkistetty, yksinkertainen) (puhumattakaan hienoista, lue normisaksalaisten autoista, veneistä ym.), niin johan kyllä ketuttaa.

    Tottakai yritämme vielä, mutta naurettavalta kyllä tuntuu. Emme pyydä mielestämme liikaa.

    Olemme ekonomipariskunta. Tahdomme tiettyä luksusta. Emme autoluksusta, emme veneitä, tahdomme vain Espoon syrjäseudulle yksinkertaisen omakotitalon.

    Ja sekin tuntuu olevan liikaa tahdottu.

    Perkeleen paapottavat! Jos pitäisimme pelkä'stään itsestämme huolen, voisimme rakentaa vaikka minkälaisen unelmatalon ja ostaa vielä kaupanpäälle edullisen purjeveneen Porchen.

    Mutta nämä paapottavat, uusavuttomat vuokralaiset Vantaan Pakkalassa, he musertavat unelmamme.

    Olemme pettyneitä. Kuka sanoi, että kannattaa opiskella? Ei se kannata näköjään. Jos ei sillä taloa saa...

    päivää unelman eteen? Vaikuttaa että pikku siidereissä kirjoitettu?
    Mitähän nuo paapottavat oikein on?
    Paapottavat on sinun vähän narsistisen elintavan toteutuksen tiellä. Tuolla narsistisella en tarkoita taloa, vaan mitä sen pitäisi kertoa muille. Nuo porche jutut on vähän säälittäviä.
    Toki ymmärtää kun lähtökohdat on vaatimattomat, niin materia ja enenkaikkea sen näyttäminen, menee niillä ihmisillä överiksi.
    Kertomastasi päätellen asutte yksiössä, koska nykyisen kämpänne myyntihinta kuulosti kovin vaatimattomalta, unelmien eteen pitää jotain tehdä, ei ne muutoin mitään unelmia olekaan. Nekin pitäisi asettaa kuitenkin realistiselle tasolla, muutoin tuntuu katkeruus ottavan ylivallan. Outoa märinää tuollainen puhe, kuinka heittäydytään "lusmuduuniin" jos ei saada sitä taikka tätä. Kai sitä nuorikin ihminen tajuaa ettei pelkällä koulutuksella kukaan ole tässä maailmassa omaisuuksia tehnyt. Ne joita unelmat ajaa eteenpäin alkavat yksityisyrittäjiksi, tai muihin riskihommiin, joissa pääsee rahan tekoon.
    Tietysti mikäli on näkemystä, taitoa ja hieman onnea. Ruikuttamisella nyt kukaan ei ole pitkälle päässyt.

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Emme mielestämme haaveile mistään saavuttamattomasta.

    Unelmatalomme sisältää laatua ja avaruutta sopivassa mittakaavassa. Se ei tietääksemme maksa välttämättä maltaita.

    Huono suunnittelu ja Vantaa maksavat maltaita pitkällä tähtäimellä.

    Kuten alussa mainitsimme, meillä on viisi vuotta aikaa hommata tontti. Jos hinnat karkaavat, voimme aina vaihtaa lusmuduuneihin vuokrataloon.

    Ja jos emme ahkeralla työskentelyllä ja eteenpäin pyrkimisellä saavuta edes mieleistämme omakotitaloa (alle 200 neliötä, pelkistetty, yksinkertainen) (puhumattakaan hienoista, lue normisaksalaisten autoista, veneistä ym.), niin johan kyllä ketuttaa.

    Tottakai yritämme vielä, mutta naurettavalta kyllä tuntuu. Emme pyydä mielestämme liikaa.

    Olemme ekonomipariskunta. Tahdomme tiettyä luksusta. Emme autoluksusta, emme veneitä, tahdomme vain Espoon syrjäseudulle yksinkertaisen omakotitalon.

    Ja sekin tuntuu olevan liikaa tahdottu.

    Perkeleen paapottavat! Jos pitäisimme pelkä'stään itsestämme huolen, voisimme rakentaa vaikka minkälaisen unelmatalon ja ostaa vielä kaupanpäälle edullisen purjeveneen Porchen.

    Mutta nämä paapottavat, uusavuttomat vuokralaiset Vantaan Pakkalassa, he musertavat unelmamme.

    Olemme pettyneitä. Kuka sanoi, että kannattaa opiskella? Ei se kannata näköjään. Jos ei sillä taloa saa...

    ...aloitusviestistä puhuit maamerkistä isolla hienolla tontilla ja valtavilla ikkunoilla Espoossa design-sisustuksella, sillä ja tavallisella ekonomipariskunnan talolla on iso ero.

    Ekonomien on hyvä muistaa, että raha ja materia ei ole kaikki kaikessa :). Se maamerkki ei tee teistä onnellisia, pahimmassa tapauksessa vain katkeria ja köyhiä.

    Äänestä

  • saatte. kirjoitti:

    Ensinnäkin joku epäili, ettemme olisi ekonomeja, koska emme osaa laskea lainanottokykyämme ja vielä epäilemme, etteivät hinnat nouse jatkuvalla tahdilla kokoajan ylöspäin ilman pieniäkään tasaisia/laskukausia.

    Niin, ei tainnut olla tuo epäilijä itse ekonomi...

    Toisekseen, mikä tekee yksinkertaisesta modernista talosta Espoon haja-asutusalueella (missä ei ole kuin isoja, yli 1000 neliön tontteja) niin kalliin? Tottahan se hieman kalliimpi on kuin perustalo, mutta eivät hintaerot niin suuria ole.

    Joku täällä vielä isoista ikkunoistakin hermoili... Laskekaapa, paljonko isot ikkunat tuntuvat noissa budjeteissa (talo tontti 400 - 500 keur)???

    Arkkitehdeillä olisi vielä paljon tehtävää tämän kansan sivistämiseksi. Sillä kyllähän se jotain ihmisestä kertoo, jos rakentaa itselleen jonkin perinnepiparkakkutalon... Kertoisikohan mauttomuudesta... Sitä voi sitten itselleen perustella, että se oikeasti fiksu ja aikaa kestävä talo olisi tullut niin kalliiksi, etteihän niitä ilman optiomiljoonia tehdä...

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Emme mielestämme haaveile mistään saavuttamattomasta.

    Unelmatalomme sisältää laatua ja avaruutta sopivassa mittakaavassa. Se ei tietääksemme maksa välttämättä maltaita.

    Huono suunnittelu ja Vantaa maksavat maltaita pitkällä tähtäimellä.

    Kuten alussa mainitsimme, meillä on viisi vuotta aikaa hommata tontti. Jos hinnat karkaavat, voimme aina vaihtaa lusmuduuneihin vuokrataloon.

    Ja jos emme ahkeralla työskentelyllä ja eteenpäin pyrkimisellä saavuta edes mieleistämme omakotitaloa (alle 200 neliötä, pelkistetty, yksinkertainen) (puhumattakaan hienoista, lue normisaksalaisten autoista, veneistä ym.), niin johan kyllä ketuttaa.

    Tottakai yritämme vielä, mutta naurettavalta kyllä tuntuu. Emme pyydä mielestämme liikaa.

    Olemme ekonomipariskunta. Tahdomme tiettyä luksusta. Emme autoluksusta, emme veneitä, tahdomme vain Espoon syrjäseudulle yksinkertaisen omakotitalon.

    Ja sekin tuntuu olevan liikaa tahdottu.

    Perkeleen paapottavat! Jos pitäisimme pelkä'stään itsestämme huolen, voisimme rakentaa vaikka minkälaisen unelmatalon ja ostaa vielä kaupanpäälle edullisen purjeveneen Porchen.

    Mutta nämä paapottavat, uusavuttomat vuokralaiset Vantaan Pakkalassa, he musertavat unelmamme.

    Olemme pettyneitä. Kuka sanoi, että kannattaa opiskella? Ei se kannata näköjään. Jos ei sillä taloa saa...

    tuo kiukuttelusi. Jos et saa haluamaasi, syy on jossain muussa, kuten näissä hyysättävissä. Lähtökohdat varallisuuden keräämiseen ovat kaikille samat, tyydy siihen mitä saat.

    Olemme kolmikymppinen pariskunta, omat tulomme ovat aika tarkalleen samaa luokkaa kanssanne. Eikä meillä haaveilla epärealistisista: asustellaan 200keur kerrostalokolmiossa, ajetaan 40keur autolla. Ja aivan tyytyväisenä noihin puitteisiin. Hieman realismia peliin, niin ei tarvitse katkeroitua siitä, mikä ei ole tavoiteltavissa.

    Sitäpaitsi, pakkoko se on heti kaikki saada? Kartuta varallisuuttasi pikkuhiljaa, kuten ennenkin on tehty. Kyllä sitä huomaamatta kertyy. Katsastat sitten niitä linnoja Espoon metsistä, kun varallisuus on sillä pohjalla, jotta tuo mahdollistuu. Harvemmalla akateemisellakaan työläisellä tilanne on tämä heti koulunpenkiltä päästyä.

    Provohan tämä tietty oli. Toivon niin.

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Ensinnäkin joku epäili, ettemme olisi ekonomeja, koska emme osaa laskea lainanottokykyämme ja vielä epäilemme, etteivät hinnat nouse jatkuvalla tahdilla kokoajan ylöspäin ilman pieniäkään tasaisia/laskukausia.

    Niin, ei tainnut olla tuo epäilijä itse ekonomi...

    Toisekseen, mikä tekee yksinkertaisesta modernista talosta Espoon haja-asutusalueella (missä ei ole kuin isoja, yli 1000 neliön tontteja) niin kalliin? Tottahan se hieman kalliimpi on kuin perustalo, mutta eivät hintaerot niin suuria ole.

    Joku täällä vielä isoista ikkunoistakin hermoili... Laskekaapa, paljonko isot ikkunat tuntuvat noissa budjeteissa (talo tontti 400 - 500 keur)???

    Arkkitehdeillä olisi vielä paljon tehtävää tämän kansan sivistämiseksi. Sillä kyllähän se jotain ihmisestä kertoo, jos rakentaa itselleen jonkin perinnepiparkakkutalon... Kertoisikohan mauttomuudesta... Sitä voi sitten itselleen perustella, että se oikeasti fiksu ja aikaa kestävä talo olisi tullut niin kalliiksi, etteihän niitä ilman optiomiljoonia tehdä...

    Tämä on selkeä provo, mutta tartutaan nyt siihen. Minusta se ei ole oleellista, oletteko ekonomeja tai mitä hyvänsä. Voihan olla yltiöoptimistinen ekonomi.. :)

    Huomaa selkästi, että olet täysin tietämätön rakennuskustannuksista (tai ainaskin esität niin). "Perustaloon" verrattuna teillä on selkeästi tavoitteena erilaisuus, isot ikkunat eivät välttämättä hirveän suurelta menoerältä vaikuta, eikä muutkaan "erikoisemmat" ratkaisut, mutta puroista se jokikin kasvaa. Tuo kannattaa sisäistää rakentamista suunnittelevan. Sen sijaan, että jankutat täällä asiasta, niin etsi arkkitehti ja tontti, teetä luonnokset, lasketuta kustannukset.

    "Perinnepiparkakkutalo", heh, todella surkea yritys. Oletko varma, ettei sinun hieno maamerkkisi paljastu samalla tavalla "ei-halutuksi" taloksi, kuin esimerkiksi funkkis-aikakauden tuotokset? Jokaisella on kuitenkin oikeus rakennuttaa sellainen talo, kuin itse haluavat ja kaavamääräykset sekä lompakko antavat myöten

    Äänestä

  • joku ymmärtää jostain jotain kirjoitti:

    Rakensitko piparkakkutalon, koska funkkis ei myy??? Hei haloo!!!

    Missä "kuopiossa" oikein asustelet???

    Nimenomaan funkkisomakotitalot myyvät, sen luulisi jokaisen huomanneen..

    Muuten, kuinka paljon halvemmaksi tulee rakentaa lukemattomasti väliseiniä, porrasauloja, portaita ym. verrattuna selkeään avaraan yksitasoiseen? Sinähän sen varmasti rakennuskustannuksiin perehtyneenä tiedät...

    PS. Yksinkertainen on kaunista ja edullista rakentamisessa, vaikket sinä sitä tunnu uskovankaan!

    Pk-seudulla kaikki myy, olkoon kyse mistä tahansa "paskasta", sijainti ratkaisee enemmän..

    Minä en rakenna taloani sillä perusteella, mikä myy, vaan sillä perusteella, millaisen haluan. Ja toistan, rakenna sellainen kuin itse vain haluat, mutta älä rupea muille kertomaan, millaiseen taloon heidän pitäisi "tyytyä". Tovottavasti vaimosi ajattelee samoin, että yksinkertainen on kaunista. :)

    Kuten sanottua, suosittelen käyttämään tuon energiaisi räksyttää johonkin muuhun, esim. projektin eteepäin vientiin, niin saat jotain aikaiseksikin, sen sijaan, että yrität täällä vakuutella ajatusmaailmasi oikeellisuutta.

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Emme mielestämme haaveile mistään saavuttamattomasta.

    Unelmatalomme sisältää laatua ja avaruutta sopivassa mittakaavassa. Se ei tietääksemme maksa välttämättä maltaita.

    Huono suunnittelu ja Vantaa maksavat maltaita pitkällä tähtäimellä.

    Kuten alussa mainitsimme, meillä on viisi vuotta aikaa hommata tontti. Jos hinnat karkaavat, voimme aina vaihtaa lusmuduuneihin vuokrataloon.

    Ja jos emme ahkeralla työskentelyllä ja eteenpäin pyrkimisellä saavuta edes mieleistämme omakotitaloa (alle 200 neliötä, pelkistetty, yksinkertainen) (puhumattakaan hienoista, lue normisaksalaisten autoista, veneistä ym.), niin johan kyllä ketuttaa.

    Tottakai yritämme vielä, mutta naurettavalta kyllä tuntuu. Emme pyydä mielestämme liikaa.

    Olemme ekonomipariskunta. Tahdomme tiettyä luksusta. Emme autoluksusta, emme veneitä, tahdomme vain Espoon syrjäseudulle yksinkertaisen omakotitalon.

    Ja sekin tuntuu olevan liikaa tahdottu.

    Perkeleen paapottavat! Jos pitäisimme pelkä'stään itsestämme huolen, voisimme rakentaa vaikka minkälaisen unelmatalon ja ostaa vielä kaupanpäälle edullisen purjeveneen Porchen.

    Mutta nämä paapottavat, uusavuttomat vuokralaiset Vantaan Pakkalassa, he musertavat unelmamme.

    Olemme pettyneitä. Kuka sanoi, että kannattaa opiskella? Ei se kannata näköjään. Jos ei sillä taloa saa...

    Alunperin juttusi koski ihan vain kylmiä faktoja tai tarkemmin ottaen sinun ja meidän muiden arvauksia kylmistä faktoista: tulevatko hinnat nousemaan vaiko eivät. Nyt se tuntuu muuttuneen siihen, että ne, jotka uskaltavat olettaa hintojen edelleen nousevan, ovat mielestäsi lusmuduunareita, muita luusereita, näköalattomia perinnetalopellejä tai muuten vain halveksittavaa kansanosaa.

    Tässä taitaa olla kaksi vaihtoehtoa. Joko olet liikkeellä vain provoillaksesi, ja sehän sallitaan.

    Siltä varalta, että oletkin oikeasti kiihtynyt unelmiesi tulevaisuudesta: miksi ampuisit viestintuojat? Jos hinnat maailmassa kallistuvat niin edes koko se porukka, joka täällä lusmuilee kirjoittelemassa, ei voi asialle mitään. Mutta ei meistä kukaan estä teitä saamasta unelmianne, jos niin tahdotte. Onko pula omasta rohkeudesta, kun täytyy hyökätä vastaajien kimppuun paapottavillasi? Jos oikeasti olet liikkeellä unelmataloasi saavuttaaksesi, niin mars pois koneen äärestä ja tekemään jotain todellista sen eteen. Niin mekin teemme, rakennustyöt alkavat heinäkuussa (ai niin, teemme "ihan tavallisen" talon - vaikkakaan ei pakettitaloa - jota ei maamerkiksi kyllä kukaan huomaa, ehkä se kuvaa näköalattomuuttamme?). Sitä ennen, hyvää jussia sinullekin ja toivottavasti saavutat unelmasi, vaikka netti tuntuukin olevan pullollaan pahansuopia ihmisiä, jotka "estävät"(?) unelmiasi toteutumasta. ;-)

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Emme mielestämme haaveile mistään saavuttamattomasta.

    Unelmatalomme sisältää laatua ja avaruutta sopivassa mittakaavassa. Se ei tietääksemme maksa välttämättä maltaita.

    Huono suunnittelu ja Vantaa maksavat maltaita pitkällä tähtäimellä.

    Kuten alussa mainitsimme, meillä on viisi vuotta aikaa hommata tontti. Jos hinnat karkaavat, voimme aina vaihtaa lusmuduuneihin vuokrataloon.

    Ja jos emme ahkeralla työskentelyllä ja eteenpäin pyrkimisellä saavuta edes mieleistämme omakotitaloa (alle 200 neliötä, pelkistetty, yksinkertainen) (puhumattakaan hienoista, lue normisaksalaisten autoista, veneistä ym.), niin johan kyllä ketuttaa.

    Tottakai yritämme vielä, mutta naurettavalta kyllä tuntuu. Emme pyydä mielestämme liikaa.

    Olemme ekonomipariskunta. Tahdomme tiettyä luksusta. Emme autoluksusta, emme veneitä, tahdomme vain Espoon syrjäseudulle yksinkertaisen omakotitalon.

    Ja sekin tuntuu olevan liikaa tahdottu.

    Perkeleen paapottavat! Jos pitäisimme pelkä'stään itsestämme huolen, voisimme rakentaa vaikka minkälaisen unelmatalon ja ostaa vielä kaupanpäälle edullisen purjeveneen Porchen.

    Mutta nämä paapottavat, uusavuttomat vuokralaiset Vantaan Pakkalassa, he musertavat unelmamme.

    Olemme pettyneitä. Kuka sanoi, että kannattaa opiskella? Ei se kannata näköjään. Jos ei sillä taloa saa...

    "Jos pitäisimme pelkästään itsestämme huolen, voisimme rakentaa vaikka minkälaisen unelmatalon ja ostaa vielä kaupanpäälle edullisen purjeveneen Porchen."

    Eikö ekonomi ole kuullut kysynnän ja tarjonnan laista tai inflaatiosta? Epäiletkö, että jos vaikka paapottavat poistamalla verotaso saataisiin laskettua alhaiselle tasolle, niin hinnoille ei tapahtuisi mitään? Kansalla olisi huimasti nykyistä enemmän ostovoimaa käytössä, mutta tavaraa myytäisiin yhä edelleen sillä hinnalla, mitä tänäkin päivänä? Ei aiheuttaisi minkäänlaista rahan arvon alenemista/hintojen kohoamista?

    Ei kuule, jotta toinen voi olla rikas, tai edes keskituloinen, niin jonkun on oltava köyhä ja tyydyttävä siihen pakettitaloon ja skodaan. Vaikka verotaso olisi pyöreä nolla, niin varallinen statuksesi ei sitä kohoaisi. Aika naiivi ajatus, varsinkin ekonomilta, että ilman köyhiä ynnä muita yhteiskunnan elättejä, olisi kaikilla varaa kaikkeen.

    Äänestä

  • ''''''''''' kirjoitti:

    Muisteleppa sodan jälkeistä aikaa: silloin köyhässä Suomessa matti meikäläisillä oli mahdollisuus rakentaa rintamamiestalot. Mutta eipä silloin ollut näitä elämäntapalusmujakaan.

    Tänä päivänä se ei ole mahdollista. Ja silloin 60 vuotta sitten lapsiakin oli huomattavasti enemmän per perhe. Kokeilepa nykyaikana hommata 5 lasta ja omakotitalo... Kun ei oikein meinaa onnistua 2 lapsenkaan kanssa ja hyvällä koulutuksella työpaikalla...

    Kovasti puhutaan, kuinka elintaso on noussut. On kännykkää, tietokonetta, isompaa telkkaria, matkustusta, autoja ym. Silti edelleen pääosa perheistä asuu vanhoissa alle 100 neliön rivareissa ja kerrostaloissa.

    Luulisi elintason kasvun myötä jokaisella työssäkäyvällä perheellä olevan varaa omakotitaloon. Ehkä tämä jossain vaiheessa onkin mahdollista, sitä ennen elintason tuoma nousu näkyy lähinnä mp3-soittimissa ym. vähemmän tärkeissä asioissa.

    No, suomalaisethan tunnetusti asuvat eurooppalaisittain ahtaasti, ajavat eurooppalaisittain huonoilla autoilla, syövät kalleinta ruokaa (huonoimmista raaka-aineista) ja käyttävät pukeutumiseen vähiten rahaa.

    Se se on Suomen sosialistinen kansan tasavalta.

    Äänestä

  • eiköhän tämä provo ollut tässä kirjoitti:

    Pk-seudulla kaikki myy, olkoon kyse mistä tahansa "paskasta", sijainti ratkaisee enemmän..

    Minä en rakenna taloani sillä perusteella, mikä myy, vaan sillä perusteella, millaisen haluan. Ja toistan, rakenna sellainen kuin itse vain haluat, mutta älä rupea muille kertomaan, millaiseen taloon heidän pitäisi "tyytyä". Tovottavasti vaimosi ajattelee samoin, että yksinkertainen on kaunista. :)

    Kuten sanottua, suosittelen käyttämään tuon energiaisi räksyttää johonkin muuhun, esim. projektin eteepäin vientiin, niin saat jotain aikaiseksikin, sen sijaan, että yrität täällä vakuutella ajatusmaailmasi oikeellisuutta.

    Täähän lässähti koko paska jo monta viestiä sitten, draaman kaari on tehnyt huikean syöksyn turvalleen. Minulla oli muuten käsitys, että fanaatikon teksti on naisen päästä, nimimerkki olisi yhtä hyvin voinut olla hysteerikko.

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Muisteleppa sodan jälkeistä aikaa: silloin köyhässä Suomessa matti meikäläisillä oli mahdollisuus rakentaa rintamamiestalot. Mutta eipä silloin ollut näitä elämäntapalusmujakaan.

    Tänä päivänä se ei ole mahdollista. Ja silloin 60 vuotta sitten lapsiakin oli huomattavasti enemmän per perhe. Kokeilepa nykyaikana hommata 5 lasta ja omakotitalo... Kun ei oikein meinaa onnistua 2 lapsenkaan kanssa ja hyvällä koulutuksella työpaikalla...

    Kovasti puhutaan, kuinka elintaso on noussut. On kännykkää, tietokonetta, isompaa telkkaria, matkustusta, autoja ym. Silti edelleen pääosa perheistä asuu vanhoissa alle 100 neliön rivareissa ja kerrostaloissa.

    Luulisi elintason kasvun myötä jokaisella työssäkäyvällä perheellä olevan varaa omakotitaloon. Ehkä tämä jossain vaiheessa onkin mahdollista, sitä ennen elintason tuoma nousu näkyy lähinnä mp3-soittimissa ym. vähemmän tärkeissä asioissa.

    No, suomalaisethan tunnetusti asuvat eurooppalaisittain ahtaasti, ajavat eurooppalaisittain huonoilla autoilla, syövät kalleinta ruokaa (huonoimmista raaka-aineista) ja käyttävät pukeutumiseen vähiten rahaa.

    Se se on Suomen sosialistinen kansan tasavalta.

    Sodan jälkeen niitä hyysättäviä ja autettavia vasta riittikin, invalidia, orpoa ja evakkoa oli massoittain huollettavana. Vaikkei kyse ollutkaan elämäntapalusmuilusta, niin muiden avun varassa joka tapauksessa. Olisi sinua mahtanut vituttaa tuolloin elää, joutua nyt kaikenmaailman raajarikkoja jeesaamaan.

    Sodan jälkeisen ajan rakentamisen tasoa ja täten rakennuskustannuksia et voi mitenkään suoraan verrata nykypäivään. Ostovoima lienee ollut myös aivan toinen, sillä pitkälle 60-70-luvuille asti perheen elatukseen riitti isän tulot, äidin ollessa kotona.

    Ylipäätään, en ymmärrä vuodatustasi ahtaista neliöistä ja mp3-soittimista. Mieluummin olisin kuullut vastauksesi siihen, että voiko ekonomi todellakin olla niin naiivi, jotta kuvittelisi kaikkien ostovoiman räjähdysmäisesti lisääntyvän, vaikka veroprosentti olisi nolla?

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Muisteleppa sodan jälkeistä aikaa: silloin köyhässä Suomessa matti meikäläisillä oli mahdollisuus rakentaa rintamamiestalot. Mutta eipä silloin ollut näitä elämäntapalusmujakaan.

    Tänä päivänä se ei ole mahdollista. Ja silloin 60 vuotta sitten lapsiakin oli huomattavasti enemmän per perhe. Kokeilepa nykyaikana hommata 5 lasta ja omakotitalo... Kun ei oikein meinaa onnistua 2 lapsenkaan kanssa ja hyvällä koulutuksella työpaikalla...

    Kovasti puhutaan, kuinka elintaso on noussut. On kännykkää, tietokonetta, isompaa telkkaria, matkustusta, autoja ym. Silti edelleen pääosa perheistä asuu vanhoissa alle 100 neliön rivareissa ja kerrostaloissa.

    Luulisi elintason kasvun myötä jokaisella työssäkäyvällä perheellä olevan varaa omakotitaloon. Ehkä tämä jossain vaiheessa onkin mahdollista, sitä ennen elintason tuoma nousu näkyy lähinnä mp3-soittimissa ym. vähemmän tärkeissä asioissa.

    No, suomalaisethan tunnetusti asuvat eurooppalaisittain ahtaasti, ajavat eurooppalaisittain huonoilla autoilla, syövät kalleinta ruokaa (huonoimmista raaka-aineista) ja käyttävät pukeutumiseen vähiten rahaa.

    Se se on Suomen sosialistinen kansan tasavalta.

    Muuta jenkkeihin, siellä saat sitä "elintasoa". Suomi on 100 vuotta sitten ollut vielä täysi kehitysmaa - tietenkään täällä ei ole maamerkkejä joka niemennokassa mutta näköjään siihen suuntaan ollaan kuitenkin menossa :). Itse arvostan täällä juuri sitä että paapottavat paapotaan ja luokkaerot kuitenki pysyvät kohtuullisina - multa menee 2000 euroa joka kuukausi veroihin ja hyvä niin!

    Rintamamiestalot ovat eloonjääneille rintamamiehille valtion tukemia taloja. Haloo!!! Hanki ekonomin koulutuksen lisäksi vähän yleistietoa..!

    Miksi tienaatte vain seitsemän tonnia jos ootte ekonomeja - voittehan te hakeutua rahakkaampiin töihin kun se kerran on noin tärkeää!

    Ja totta helvetissä elintaso on noussut. Oletko katsonut vanhoja vanhempiesi valokuvia?!! Tämän sanoo 27-vuotias nainen ;), ei katkera keski-ikäinen.

    Ja jokaisella työssäkäyvällä perheella on varaa omakotitaloon, jos ei halua rakentaa sille ainoalle kalliille alueelle koko Suomessa (vrt muissakaan maissa pääkaupunkiin ei ole duunarin varaa rakentaa), ja pysyä kohtuullisissa suunnitelmissa.

    Et ole muuten kommentoinut ollenkaan noihin viesteihin, missä lainantakaisinmaksukykyänne on arvosteltu tai laskettu että rahat eivät oikein tahdo riittää. Harmistuitko niistä kovasti?

    Äänestä

  • Fanaatikko kirjoitti:

    Muisteleppa sodan jälkeistä aikaa: silloin köyhässä Suomessa matti meikäläisillä oli mahdollisuus rakentaa rintamamiestalot. Mutta eipä silloin ollut näitä elämäntapalusmujakaan.

    Tänä päivänä se ei ole mahdollista. Ja silloin 60 vuotta sitten lapsiakin oli huomattavasti enemmän per perhe. Kokeilepa nykyaikana hommata 5 lasta ja omakotitalo... Kun ei oikein meinaa onnistua 2 lapsenkaan kanssa ja hyvällä koulutuksella työpaikalla...

    Kovasti puhutaan, kuinka elintaso on noussut. On kännykkää, tietokonetta, isompaa telkkaria, matkustusta, autoja ym. Silti edelleen pääosa perheistä asuu vanhoissa alle 100 neliön rivareissa ja kerrostaloissa.

    Luulisi elintason kasvun myötä jokaisella työssäkäyvällä perheellä olevan varaa omakotitaloon. Ehkä tämä jossain vaiheessa onkin mahdollista, sitä ennen elintason tuoma nousu näkyy lähinnä mp3-soittimissa ym. vähemmän tärkeissä asioissa.

    No, suomalaisethan tunnetusti asuvat eurooppalaisittain ahtaasti, ajavat eurooppalaisittain huonoilla autoilla, syövät kalleinta ruokaa (huonoimmista raaka-aineista) ja käyttävät pukeutumiseen vähiten rahaa.

    Se se on Suomen sosialistinen kansan tasavalta.

    Ihan varmasti pystyt samaan jo nykyisillä tuloillasi, mitä nämä rintamamiestalon rakentajat: sen kun pistät pystyyn 20 neliötä/henki-kokoisen mökin puruista ja jätelaudoista toteutettuna, nykyinen tulotasonne mahdollistaa tämän varmasti. Viljelette vielä itse perunat sun muut, kuten silloin ennen. Ilman mp3-soittimiakin pärjättiin, joten niistäkin säästyy rahaa projektiinne.

    Ainoa haittapuoli tässä on se, että rakennusmääräykset ovat kiristyneet sellaiselle tasolle, että yhtä edukas rakentaminen ei taida olla mahdollista, mitä se oli sodan jälkeisinä vuosina.

    Äänestä

  • joopa kirjoitti:

    Täähän lässähti koko paska jo monta viestiä sitten, draaman kaari on tehnyt huikean syöksyn turvalleen. Minulla oli muuten käsitys, että fanaatikon teksti on naisen päästä, nimimerkki olisi yhtä hyvin voinut olla hysteerikko.

    ja oikein paskan tärkeä ämmä onkin. Kuvitelkaa tollanen hirviö työpaikalle vaahtoamaan, arggggg!

    Äänestä

Iso talo olisi tietysti kiva, mutta oikein hyvä suunnittelija saa tilantuntua vähemmillä neliöillä. Sitten riittää myös hiukan pienempi tontti.

Äänestä

Vanha kerrostalo:
Paina pitkää päivää duunari hommia.

Uusi kerrostalo:
Lusmuile työttömänä ja anna sossun maksaa vuokrat.

Vanha rivari:
Paina pitkää päivää duunari/toimistohommia.

Uusi rivari:
Lusmuile työttömänä ja anna sossun maksaa vuokrat.

Omakotitalo:
Onneksi olkoon!

Äänestä

Jos aikoo oman (puu)linnansa tehdä vain kerran elämässään, kannattaa satsata mm. siihen tontin etsintään.

Meillä lykästi, löysimme lähinnä täydellistä olevan tontin omalle kivilinnallemme.
(kauppa 900m, päiväkoti 900m, koulu 1900m, joki 400m, metsä 30 metriä, etelärinnetontti 3700m2 10m korkeusero, moreenimaa, kaava-alue, työmatka 20-40 minuuttia jne...) Joki olisi ollut kiva saada näkymään ikkunasta, mutta ehkäpä se vielä näkyykin kun aluetta rakennetaan ja raivataan edelleen. Tontin hinta oli alle 1/10 Oulun kaupungin alueen hinnoista.

Kaava oli väljä, eivät olleet huomioineet ollenkaan että joku haluaisi kivitalon rakentaa landelle, saimme vapaat kädet. ;-)

"Mutta mitäpä semmoisessa paikassa mahtaa olla asua lasten kanssa?"

Riippunee paljon siitä miten haluaa lapsensa kasvattaa. Kannattaa kannustaa etsimään virikkeitä luonnosta, jos luonto on siinä vieressä, mennä itsekin metsään.

"Harrastuksiin kuljettamiset, ei muita lapsia kenties aivan vieressä,"

Taitaa siellä espoon "korvessa" olla kuitenkin populaa niin tiheässä ettei leikkikavereista ole puutetta.

"ei lenkkeily/kävelymaastoa ym. seikat askarruttavat suuresti."

Valaistut lenkkipolut voivat vähentyä kun mennään kauemmas periferiaan mutta "maastoa" löytynee aina vaan enemmän.

Maukuasioita on myös nuo tonttihommat.

Äänestä
  • Vakuutukset kuntoon jos toinen perheen päistä kuolee.

    Suunnitelma talon myymiseksi jos työpaikka menee niin että lainan korkojen maksu ei onnistu.

    jne...

    Lopuksi tarvitaan rohkeutta ja sisua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fanaatikko kirjoitti:

Olen suuresti kiinnostunut arkkitehtuurista. Opintoja ei tältä alalta ole, mutta kirjallisuutta on tullut selattua sitäkin enemmän. Pikkuhiljaa on mielessä kypsynyt minkälainen sen oman unelmatalon tulisi olla.

Ja sehän kuuluu näin:

Yhdessä tasossa, noin 160-200 m2, paljon ikkunapintaa (haluamme luonnon osaksi talon tunnelmaa). Rakennusmateriaalina puu ja teräs ( lasi)ovat viime aikoina alkaneet tuntua eniten omanlaisilta, vaikka aiemmin olimmekin kivitalon kannalla. Ja ratkaisu tietysti moderni ja pelkistetty design-huonekaluilla kuorrutettuna.

Nyt ollaan vuoden päivät etsitty tontteja (lähinnä Espoosta), mutta sopivaa ei ole löytynyt. Lisäksi hinnat tuntuvat olevan aika huipussaan ja kun rahaakaan ei ole rajattomasti, olemme päättäneet viivyttää homman aloitusta hieman.

Tontin voisimme kuitenkin ostaa. Emme vain tiedä, onko nyt oikea aika siihen. Meillä nimittäin on deadline vasta viiden vuoden päästä (kun lapset menevät kouluun). Epäilemme, etteivät hinnat tästä viiden vuoden sisällä ainakaan enää nouse.

Toinen tonttiin liittyvä pulma on seuraavanlainen:

Koska haluamme talosta arkkitehtonisesti yksilöllisen (emmekä yksilöllisellä tarkoita mitään tyyppitaloa mihin on tehty joitain muutoksia, vaan haluamme siitä todellakin "säväyttävän / maamerkin" ja lisäksi vielä yksitasoisen), tuntuu olevan liki mahdottomuus löytää siihen sopivaa tonttia Espoosta taajama-alueelta.

Siksipä olemmekin katsoneet myös pohjois-Espoon haja-asutusalueelta tontteja. Mutta mitäpä semmoisessa paikassa mahtaa olla asua lasten kanssa? Harrastuksiin kuljettamiset, ei muita lapsia kenties aivan vieressä, ei lenkkeily/kävelymaastoa ym. seikat askarruttavat suuresti.

Toisaalta tuollaisen talon rakentamisen (paljon lasipintaa / maamerkki) jollekin pienelle 600-700 m2 tontillekaan ei tunnu kovin houkuttelevalta.

Joku muu paininut samojen mietteiden kanssa?

Lisäksi rahatilanne:

Potentiaalia olisi ottaa melkein 400 000 euroa lainaa vanhasta kämpästä saataisiin ehkä noin 60 000 euroa = 460 000 euroa. Toisaalta jos säästetään vielä viitisen vuotta, on budjetti silloin melkein 100 000 euroa isompi.

Mitä tehdä? Odotella ja säästellä? Haaveilla Espoon taajama vai haja-asutusalueesta? Tomia heti? Ja riittääkö rahat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu