Aika surullista, että päästetään niin paljon suomalaisia yrityksiä ties keiden haltuun. Silja Line kuului niin pitkään Suomelle (ja Ruotsille), seilattiin valkoisilla laivoilla, oltiin ylpeitä kun hallittiin oman maamme matkustajalauttakiikennettä. Siljaa arvostettiin, vielä edelleen, vaikkei ollutkaan suomalaisomistuksessa. Mutta nyt virolainen Tallink-varustamo saa ylivoimaisen hallinnan Suomen-Ruotsin-Eestin lauttaliikenteessä. Suomalaisia ammattilaisia tullaan ennen pitkää irtisanomaan ruotsinlaivoilta, vaikka nyt toisin väitetäänkin. Henk.koht. olen TODELLA pettynyt!
TALLINK=
markkinajohtaja Suomenlahdella
101167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo, Estoniakin oli virolais omistuksessa.
Kun Suomi putos puusta, kaikki kävi äkkiä.
eikä Titanic voinut upota.
taas näitä ja tiedoksi että Silja Line Oy on ollut jo vuosia ulkomaalaisomistuksessa....se että nyt Tallink niin se on ihan normaalia eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Eihän Nokiakaan ole Suomalaisten omistuksessa , kamalaa eikö ? lähden takaisin nukkumaan, nukuttaa...
totta titenkin, ettei silja oo ikinä ollut suomalainen varustamo, enemmän suomalainen on aina ollut viking, viime vuosina entistäkin selvemmin. mut että helsingin satamissa ei kohta nää muita kuin tallinkin väreissä seilaavia virolaisia laivoja, virolaisine miehistöineen. huolestuttavaa kehitystä myös varustamoalalla.
suomalaista, mutta ei ole enää kovin pitkään.
Siljan palvelu on ollut aina astetta huonompaa, kuin Vikingin. Kyllä ruotsinkielisiä palvellaan. Mutta jokatapauksessa suunta huolestuttaa minua kyllä suuresti. Suomalaisilla ei kohta ole merellä töitä.
ahvenanmaalaisella firmalla, joka on rekisteröity Kongoon?? Heh!!
Taitaa Tallinkin johtajallakin jo nousta joku neste päähän kun Sunnuntain aamulehdessä lopettaa Ryanairin lennot Tampereelta! Tietääkseni Ryanair on lisäämässä suoria lentojaan Tampereelta Euroopan kohteisiin. Tallinkin toimitusjohtaja luulee että kaikki alkavat käymään heidän laivoillaan ja näin lentomatkailu "kuolee". Aika pelle. Itse olen saanut etenkin Siljalla huippupalvelua mutta en Tallinkin laivojen henkilökunnalta. Yleensä siellä on sellaisia "mölvästejä" jotka eivät viitsi paneutua mihinkään asiakkaan tarpeisiin. Eikös lähdetä lentämään eurooppaan! Viro ja Slussen on nähty jo!
Jätkällä on 850 miljoonaa euroa velkaa ja helvetisti työntekijöitä, jotka vaatii joka vuosi 10-15% palkankorotuksia. Ei oo mahdollista, että Tallink selviytyy tuosta.