Lapsukainen on tällä viikolla käynyt harrastuksessa, missä on myös nuoria aikuisia. Kun tulee sieltä, haisee tupakalle. Kuulemma toiset polttavat siellä sisätiloissa (kyseessä on paikka, joka toimii iltaisin baarina). Milloinkaan muulloin tätä tupakanhajua ei ole ilmennyt eikä rahaa ole ottanut mukaan tai sitä näytä menneen, yleensä ei voi sietää tupakansavua. Uskonko siis lasta? Ei kyllä yritä peitellä tuota hajua mitenkään, ajattelin, että jos itse polttaisi, yrittäisi salata esim. vaihtamalla vaatteet tms.
15-v poika.
15-v poika.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos pelkät vaatteet haisee, niin ymmärtäähän sen silloin. Mutta jos itse polttaa niin haiseehan silloin hengitys ja esim. sormet tupakalle.
et voi estää tupakointia:( Jos nuori haluaa polttaa niin sehän sen tekee vaikka kuin kieltää.
vaikka mistä. Niin että tsekkaa lompakkos, sieltä ne röökirahat on pummattu. Kannattaa nukkua lompakko tyynyn alla, tosin sitten pöllii muuta rahaksi muutettavaa. Hiukan kaksipiippuinen juttu.
Niin meilläkin kävi, että ensin haisi vaatteet ja aina muut polttivat. Haistoin hihansuuta ja kun sekin haisi tupakalle, niin kyllä poika sitten tunnusti. Meillä on jäänyt useamman kerran kiinni, mutta en hyväksy alaikäisen tupakointia. Joutuu joka tapauksessa miettimään milloin ja missä polttaa kun kotona mäkätetään.
Aiemmin sai jopa 16- vuotiaana kotiarestia, nyt (17v.) voi olla ettei saa ylimääräistä rahaa koska tupakointia en rahoita.
Kukkarollani ei ole käynyt,eipä siellä rahaa olekaan näin kortti aikana.
Olen sitä mieltä kun vanhemmat eivät hyväksy, niin tupakointi ei tule säännölliseksi ja järjen kasvaessa siitä helpompi päästä eroon.
Meillä ei kumpikaan vanhemmista polta ja vaikka polttaisikin niin itse rahansa siihen tienaa aikuisena.
Kiitos, seuraillaan vieläkö jatkuu. Huomenna on viimeinen päivä, on sellainen kesäharrastus, joten jos loppuu tähän, niin ehkä puhuu totta, jos jatkuu niin seurataan. Tämä siis ihan päivisin, iltaisin on ollut kotona.
Ei minullakaan ole lompakossa juuri koskaan rahaa, eikä isälläänkään.
Aivan. seinä on kyllä oikeassa. Eihän se teille aikuisille kuulu vaikka lapsenne polttaisivat ? Ja heti jo tu eka vieti joka tääne oltiin kirjoitettu paljasti sen ettet luota/usko lastasi! Kannattaisi uskoa ja luottaa ja antaa lastenkin vain olla! Muuten saattaa mennä hlpolla välit pilalle kun lapsi tietää ettei ikinä luoteta!
Ja silloin vasta tuleekin kaikkea kokeiltua kun vanhemmat eivät voi antaa olla vaan kyttäävät ja kyselevät koko ajan! Itse tiedän tunteen, ja siitä on itsellänikin alkanut, vaikken vakituiseenpoltakkaan, mutta voisin polttaa. Ihan vain vanhempien kiusaksi, vaikkeivat he pakolla tietäisikään minun polttavan..
Meillä ei hyväksytty, joten poltin salaa. Aikuisenakin. Nyt vasta lähempänä 4:kymppiä olen julkituonut tupakoimiseni. Salassa meni siis 25 vuotta.
Vittuako se sinulle kuuluu, ämmä
Kuulehan nyt nuori ihminen - ketään ei ämmitellä!
Muista aina elämässä, että sen lauluja laulat,
kenen leipää syöt - eli vanhemmat määräävät pelisäännöt.
Jos polttaisi, luultavasti yrittäisi peitellä, niinkuin jo itse sanoit. Itsekin saatat välillä haista tupakalle, vaikket olisi eläissäsi itse polttanut.
Aivan oikein. Murrosikäisten kanssa vain saa olla varpaillaan. Mutta nyt ko. kurssi loppui ja haju hävisi, joten eiköhän se tullut muiden mukana. Mietin itsekin, että appiukon eläessä aina mummolasta tullessa haisi koko sakki, kun hän poltti sisällä. Kyseessä oli yli 13-vuotiaille tarkoitettu kurssi ja täällä on tiloja vähän huonosti, niin se oli baarin tiloissa.
Itse lankesin samaan, kuvittelin että ei minun pieni poikani.. Mutta kyllä vain vetää kuin korsteeni. Ja mitään en ole saanut vaikka kaikki keinot olen yrittänyt käyttää että tupakointi loppuisi. Sinisilmäisyys pois, vaikka totuuden kohtaaminen tekee kipeää!
Kehottaisin vanhempia kohtaamaan nuorensa enemmän tasavertaisina itsensä kanssa. Ei mitään vanhanaikaisia "tässä talossa määrään minä..." ja " niinkauan kuin kotona asut"- juttuja, niillä ei aiheuteta kuin riitoja.
Murrosikäinen kaipaa sitä että hänet otetaan tosissaan. Hän haluaa tehdä päätöksiä, kuten poltanko vai enkö polta. Vanhemman tehtävä on tehdä oma kantansa selväksi, mutta ketään ei voi pakottaa mihinkään. Herran tähden, kyseessä on toinen ihminen, eikä pelkästään oma lapsesi. Et ole hänelle pomo, vaan elätte yhdessä ja teillä on vuorovaikutus. Kunnioita niin saat itsekin kunnioitusta.
Sama pätee luottamukseen. Omat vanhempani eivät luottaneet ja välillä olin narkkari heidän mielestään vaikken eläissäni ole edes pilveä kokeillut, ei ole ollut edes lähellä. Merkit muka täsmäsivät, kun olivat juuri katsoneet jonkun ohjelman televisiosta. Minun piti vetää hihoja ylös ja tyhjentää taskuja. Elämäni nöyryyttävin kokemus!
Minun vanhemapani eivät luottaneet minuun!
Sain turhia syytöksiä joista katkeroiduin. Vakuutteluihini ei uskottu ja jälkeenpäin ajateltuna tilanne oli tosi tragikoominen. Luottamus ei ollut minkään arvoista ja olisivat itkien pyydelleet anteeksi jos totuuden olisi pystynyt sillähetkellä esittämään. Siitä seurauksena sulkeuduin tosi pahasti. Välit vain huononivat.
Tulee tilanteita joissa pitää vain luottaa siihen että lapsi kertoo totuuden. Kommunikointi on avainsana.
Itse sulkeuduttuani oli pakko vetää toinen murrosikä ja kapinoida taas, kunnes minut otettiin vakavasti. Kuinka moni teistä vanhemmista haluaisi kokea kaksi kovaa murrosta saman lapsen kanssa?
Poltin tupakkia 16-22 vuotiaana ja olen edelleen sitä mieltä, että vanhempani eivät liity siihen. Paitsi että koin olevani aikuisempi tupakka suussa, kuin mitä vanhempani minua kohtelivat.
Itse lopetin kun tajusin miten turhaa ja haitallista se on.
Tässä eräs tarina. Mukavaa että alkuperäisen poika ei enää haise röökille.