Reflux Oy:n

Syy:

Imatralainen mies johti suurta savukkeiden salakuljetusliigaa

HANNU OJALA

IMATRA. Imatralaista liikemiestä epäillään Etelä-Suomessa toimineen suuren salakuljetusliigan päätekijäksi. Tullin esitutkinnan mukaan liiga toi marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana Venäjältä Suomeen 10 miljoonaa LM-savuketta.

Puutavaralasteihin kätkettyjä savukkeita on myyty ainakin Sahalahdella, Hämeenlinnassa ja Vermon raveissa. Tapausta tutkivat Lappeenrannan, Tampereen ja Tornion tullit. Esitutkinta valmistuu kesän aikana.


Maaliskuun lopussa käynnistyneen esitutkinnan aikana toimintaan osallistumisesta on kuulusteltu 30 henkilöä. Heistä 12 on ollut pidätettynä tai vangittuna. Myös imatralainen liikemies otettiin kiinni maaliskuussa, ja hän on ollut vangittuna siitä lähtien.

Tullin lisäksi imatralaisen tekemisiä tutkii poliisin Kaakkois-Suomen talousrikosyksikkö, joka selvittää miehen jäljiltä luvatonta Venäjän autovakuutusten välittämistä.

Päätekijöiden osalta tapausta tutkitaan törkeänä veropetoksena. Vältettyjen verojen määrä on noin kaksi miljoonaa euroa. Imatralainen liikemies on kiistänyt kokonaisuudessaan yhteytensä paljastuneeseen tapaukseen.


Aiemmin paljastuneista suurista organisoiduista tupakan salakuljetustapauksista tutkinnassa oleva juttu poikkeaa siten, että liigan kaikki tekijät ovat suomalaisia. Juttuun sekaantuneet henkilöt ovat kotoisin Etelä-Suomesta, mutta savukkeet tuotiin maahan pääosin Niiralan ja Vartiuksen kautta.


Juttu paljastui maaliskuussa, kun kaksi Sahalahdelta kotoisin olevaa miestä jäi kiinni noin 1,4 miljoonan savukkeen lastin kanssa toisen miehen kotipihalla. Miehet olivat kertomansa mukaan hakeneet savukkeet imatralaisen esityksestä ja tämän esittämän suunnitelman mukaan.

Miehet lähtivät hakureissulle lauantaina ja palasivat erinäisten vaiheiden jälkeen Suomeen seuraavana päivänä. Puutavarakuormaan tehty pesä savukkeille purettiin Kiuruveden Pyhäjärvellä ja lasti siirrettiin Sahalahteen. Tulli teki iskun pari päivää myöhemmin, jolloin kiinni jäi päätekijän yrityksen toimitusjohtajana toimiva toinen imatralainen mies.


Toiminnan rakenne, laajuus ja siihen osallistuneiden keskinäiset suhteet ovat paljastuneet epäiltyjen antamien lausuntojen perusteella.

Imatralaisella liikemiehellä on pitkä kokemus liiketoimista Venäjällä, eivätkä ne ole sujuneet aina ongelmitta. Muutama vuosi sitten häntä pahoinpideltiin rajusti, mutta juttu raukesi asianomistajan omaan haluttomuuteen edistää tapauksen selvittämistä.

Esitutkinnan aikana pääepäillyn julkinen liiketoiminta on loppunut. Mieheen yhdistetty yritys on tällä hetkellä luokiteltu korkeaan riskiluokkaan vastuuhenkilötaustan, puutteellisen hallinnon ja vastuuhenkilöiden eroamisen takia.
92901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kaikki loppuu aikanaan.

Äänestä

onko niiralassa jonoja?

Äänestä
  • On jonoja

    Äänestä

sattumoisin syönyt lihapiirakoita?

Äänestä

lailla, että se on ilmoja pidellyt jotta.

Äänestä

järvien pintalämpötilat ovat nousemassa. Kohta taidan minäkin heittää talviturkin pois.

Äänestä

Risto Kalevista?

Äänestä
  • Ahoko?

    Äänestä

että onko Mäkinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sulkemisen kirjoitti:

Syy:

Imatralainen mies johti suurta savukkeiden salakuljetusliigaa

HANNU OJALA

IMATRA. Imatralaista liikemiestä epäillään Etelä-Suomessa toimineen suuren salakuljetusliigan päätekijäksi. Tullin esitutkinnan mukaan liiga toi marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana Venäjältä Suomeen 10 miljoonaa LM-savuketta.

Puutavaralasteihin kätkettyjä savukkeita on myyty ainakin Sahalahdella, Hämeenlinnassa ja Vermon raveissa. Tapausta tutkivat Lappeenrannan, Tampereen ja Tornion tullit. Esitutkinta valmistuu kesän aikana.


Maaliskuun lopussa käynnistyneen esitutkinnan aikana toimintaan osallistumisesta on kuulusteltu 30 henkilöä. Heistä 12 on ollut pidätettynä tai vangittuna. Myös imatralainen liikemies otettiin kiinni maaliskuussa, ja hän on ollut vangittuna siitä lähtien.

Tullin lisäksi imatralaisen tekemisiä tutkii poliisin Kaakkois-Suomen talousrikosyksikkö, joka selvittää miehen jäljiltä luvatonta Venäjän autovakuutusten välittämistä.

Päätekijöiden osalta tapausta tutkitaan törkeänä veropetoksena. Vältettyjen verojen määrä on noin kaksi miljoonaa euroa. Imatralainen liikemies on kiistänyt kokonaisuudessaan yhteytensä paljastuneeseen tapaukseen.


Aiemmin paljastuneista suurista organisoiduista tupakan salakuljetustapauksista tutkinnassa oleva juttu poikkeaa siten, että liigan kaikki tekijät ovat suomalaisia. Juttuun sekaantuneet henkilöt ovat kotoisin Etelä-Suomesta, mutta savukkeet tuotiin maahan pääosin Niiralan ja Vartiuksen kautta.


Juttu paljastui maaliskuussa, kun kaksi Sahalahdelta kotoisin olevaa miestä jäi kiinni noin 1,4 miljoonan savukkeen lastin kanssa toisen miehen kotipihalla. Miehet olivat kertomansa mukaan hakeneet savukkeet imatralaisen esityksestä ja tämän esittämän suunnitelman mukaan.

Miehet lähtivät hakureissulle lauantaina ja palasivat erinäisten vaiheiden jälkeen Suomeen seuraavana päivänä. Puutavarakuormaan tehty pesä savukkeille purettiin Kiuruveden Pyhäjärvellä ja lasti siirrettiin Sahalahteen. Tulli teki iskun pari päivää myöhemmin, jolloin kiinni jäi päätekijän yrityksen toimitusjohtajana toimiva toinen imatralainen mies.


Toiminnan rakenne, laajuus ja siihen osallistuneiden keskinäiset suhteet ovat paljastuneet epäiltyjen antamien lausuntojen perusteella.

Imatralaisella liikemiehellä on pitkä kokemus liiketoimista Venäjällä, eivätkä ne ole sujuneet aina ongelmitta. Muutama vuosi sitten häntä pahoinpideltiin rajusti, mutta juttu raukesi asianomistajan omaan haluttomuuteen edistää tapauksen selvittämistä.

Esitutkinnan aikana pääepäillyn julkinen liiketoiminta on loppunut. Mieheen yhdistetty yritys on tällä hetkellä luokiteltu korkeaan riskiluokkaan vastuuhenkilötaustan, puutteellisen hallinnon ja vastuuhenkilöiden eroamisen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu