Olen neulomassa villahousuja ja nyt kaipailen varmistusta kavennukseen. Eli ohjeessa sanotaan, että kavennetaan esim. 1x4 silmukkaa. Eli siis neulonko silloin 5 silmukkaa yhteen, jotta 4 silmukkaa "häviää".
Kavennusapuja
neuloja
4469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos neulot 5 silmukkaa yhteen, siihen kohtaan tulee pussi. Levitä kavennuspaikat ympäri kerrosta ja neulo kaksi silmukkaa joka kerralla yhteen.
stickare
Jos kyseessä on esim. haarakohta, täytyy kaventaa siten, että siihen tulee se "mutka" eli 2 yhteen, nosta silmukka takaisin 1. puikolle, 2 yhteen, nosta puikolle jne, kunnes on kvenutnut se 4 silmukkaa.
Jos kavennus tehdään neuleen reunassa niin silloin voi "päätetellä" silmukat niin kuin työtä lopetettaessa,mutta tämä pitää tehdä krs:alussa.
tosiaan kyseessä on haarakavennus, joka tehdään kerroksen alussa. Kiitos vinkeistä, taidanpa tehdä niin, että päättelen sen 4 silmukkaa kerroksen alusta.