Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Luksusta arkeen

Raahaudun viimeisillä voimillani uuvuttavan
työpäivän jälkeen kotiovelle ja kaivan avaimen
laukustani. Lukko naksahtaa auki ja kyynerpää-
taktiikkaa käyttäen survon itseni ovista läpi
eteiseen. Ihmeissäni asunnon hämäryydestä tiputan
ostoskassit lattialle ja heitän päällystakkini
narikkaan.
Mieheni ilmestyy keittiöstä luokseni. Hänellä on
suussaan poikittain tulipunainen ruusu, ja hänen
sylinsä avautuu kutsuen minua rutistukseen.
Painaudun miestäni vasten ja otan varovasti
ruusun hänen hampaidensa välistä. Suutelemme
lempeästi ja vasta silloin huomaan, että
asunnossamme ei pala ainuttakaan valoa, vaan että
kaikkialla on kymmenittäin kynttilöitä! En saa
ihmetykseltäni sanaa suustani, sillä tämä ei
tosiaankaan ole mieheni tapaista. Kuljen
olohuoneessa, keittiössä ja makuuhuoneessa
huomatakseni, että tunnelmallisia pieniä liekkejä
on joka puolella. Ihastuksissani riennän jälleen
mieheni syliin ja suutelemme uudestaan,
kiihkeämmin kuin ensimmäisellä
kerralla. "Mennäänkö kylpyyn?" hän kysyy käheällä
äänellä. Nyökkään ja annan mieheni tarttua
käteeni päättäväisesti.
Sulkeudumme kylpyhuoneeseen, jossa suuri amme
täynnä lämmintä vettä ja kylpyvaahtoa odottaa
meitä, kynttilöiden ja ruusujen ympäröimänä.
Mieheni riisuu minulta vaatteet yksitellen,
hitaasti ja niiden alta paljastuvasta kropastani
nauttien. Hän ahmii minua ja valkoista
pitsibodyani silmillään samalla, kun minä kiskon
paidan hänen yltään ja annan housujensa valahtaa
lattialle. Olemme molemmat alusvaatteisillamme,
kun mieheni vetää bodyni olkaimet alas ja
paljastaa rintani. Hän ei vielä koskekaan niihin,
vaan riisuu minut kokonaan alastomaksi.
Hän nappaa ammeen reunalta shampanjalasin, ja
kaataa siihen pullosta kuplivaa juomaa. Hän
kehottaa minua siirtymään ammeeseen, ja lähtee
itse järjestämään taustalle tunnelmallista
musiikkia. Juuri tällaista hemmottelua olen
tylsiin arkipäiviimme kaivannut! Hymyillen astun
ammeeseen, jonka melkeinpä kuuma vesi hyväilee
ihoani ja saa ruumiini aivan veltoksi. Siemailen
shampanjaani jokaisesta pisarasta nauttien ja
herkistän kuuloaistini äärimmilleen, kun
olohuoneesta alkaa kuulua kauniita säveliä. Oloni
on uskomattoman hyvä.. -jo tässä vaiheessa!

Mieheni palaa kylpyhuoneeseen pyyhe lanteillaan
ja katselee minua. Hän huomaa selvästi vedestä ja
vaahdon keskeltä nousevat rintani ja
nautinnollisen ilmeeni. Enkä minä puolestani voi
olla huomaamatta reaktiota miehen pyyhkeen
sisällä.. Viiton hänet kanssani veteen ja
asetumme vastakkain, toisiamme hymyillen
tuijottaen.
Mieheni alkaa hieroa veden alla jalkapohjiani,
pohkeitani ja kiipeää verkkaisesti ylöspäin kohti
jalkoväliäni. Hän ei kuitenkaan koske minuun
vielä, tarjoaa vain lisää kuplivaa juomaa. Otan
sen ilomielin vastaan ja käännyn sitten
kehotuksesta mieheeni selin. Painaudun hänen
syliinsä ja tunnen kovettuneen elimen peppuani
vasten. Vesi ympärillämme tuntuu yhtäkkiä
viileältä kuumaan tunteeseen kropassani
verrattuna.
Miehen kädet alkavat hieroa rintojani istuessamme
siinä sylikkäin. Ne tekevät voimakasta, taitavaa
liikettä, kuin varmistaen, että joka ikinen kohta
tulee käsiteltyä. Hän nipistelee nännejäni, jotka
nousevat entistä enemmän koholleen; hän sivelee
vatsaani ja palaa taas rinnoilleni. Hänen
huulensa painelevat suudelmia niskaani,
olkapäilleni ja selkääni. Värisen himosta ja tuon
erottisen latauksen aiheuttamasta odotuksen
kutkuttavasta tunteesta. Kuin refleksinä,
melkeinpä huomaamattani levitän jalkani veden
alla levälleen ja tunnen, kuinka pieni määrä
vettä tunkeutuu kolooni. Taivutan päätäni
taaksepäin ja sävähdän kauttaaltani, kun mieheni
vie kätensä häpykummulleni. Hän vain pitää
kättään siinä. Ei liikuta sitä, ei koskettele
mistään muualta, vaan pitää vaan kättään häpyni
päällä. Tämä ajaa minut hulluuden partaalle!
Kiehnään itseäni kovaa kalua vasten, joka tökkii
minua takapuoleen ja alaselkään, ja koitan näin
saada tuon käden edes jollakin tavalla toimimaan.
Mutta mieheni vain jatkaa kiduttamistani:
suutelee edelleen kaulaani ja koskettelee
rintojani, mutta ei hyväile halusta sykkivää
jalkoväliäni millään tavalla.
Uudella, oudolla tavalla huomaan, että tällainen
kiihottaa niin paljon, että meinaan saada
orgasmin! Miehenikin huomaa tämän, ja alkaa
hiljalleen hivuttaa sormeaan häpyhuulteni väliin.
Hän pysähtyy klitorikselle, pyöräyttää sormeaan
muutaman kerran sen ympäri ja valuu yhä alemmas.
Sormi löytää tiensä helposti vakoni suulle, ja
työntyy lopulta sisääni.
Tuntuu siltä, että minua koskettelisi yhtäaikaa
useampikin ihminen, sillä kroppani kaikkia
herkimpiä alueita kiusataan nyt yhtä aikaa.
Tärisen mieheni sylissä, enkä edes huomaa, että
vettä on alkanut loiskua ammeesta lattialle.
Kynttilöiden liekit lepattavat kiivaammin
ympärillämme minun tullessa ensimmäisen kerran.
Kuuma vesi korostaa orgasmini vyörymistä
lämpimänä aaltona ylitseni, ja vajoan hetkeksi
täysin toiseen ulottuvuuteen.

Mieheni vahvoilla käivarsilla palaan tähän
todellisuuteen ja märkiin, vaahtoisiin
vartaloihimme, jotka liimautuneena toisiinsa
siirtyvät makuuhuoneen puolelle. Minut lasketaan
vuoteelle, johon on vaihdettu ylelliset, ihoa
hyväilevät lakanat. Jään makaamaan selälleni ja
katselen tarkkaavaisena mieheni jokaista
liikettä. Hän lähestyy minua jalkopäästä ja
suudellen ihoani jaloista lähtien hän nousee
kasvojeni korkeudelle. Suutelemme kiihkeästi, ja
palan halusta saada tuottaa miehelleni
samanlaista nautintoa, kuin itse sain kokea.
Niinpä kierähdän pois hänen altaan ja pyydän
häntä istumaan sängyn päätyyn nojaten.
Hän tekee työtä käskettyä, istuu tyynyn päälle ja
nojaa sängyn päätylautaan. Minä työnnän hänen
koukussa olevat jalkansa erilleen ja asetun
niiden väliin pyllistävään asentoon. Tiedän
pyöreän, kiinteän peppuni näyttävän
houkuttelevalta ollessani kissamaisesti
kontillani..
Suutelen seisovaa elintä pienin pusuin sinne
tänne, välillä terskan päähän, välillä ihan
juureen. En kuitenkaan käytä vielä kieltäni, enkä
ota kalua suuhuni.
Vien käteni kivesten taakse ja tuon ne sieltä
paremmin esiin. Suuteen niiden pehmeää ja kosteaa
pintaa, nuolen niitä kuin parasta tikkaria ja
maiskuttelen merkiksi siitä, että kylvynraikas
maku miellyttää minua. Imen kevyesti kivespusseja
ja tunnen suullani, kuinka ne pingottuvat
kiihottuneisuuden kasvaessa. Kalun päästä
tirskahtaa ulos pieni tippa kiimaista nestettä ja
tämä viimeistään on merkki siitä, että mieheni on
jo lähellä nautintonsa huippua. Päätän kuitenkin
kiusata häntä samoin, kun hän kiusasi minua, enkä
anna hänen vielä tulla. Siirryn nuolemaan miehen
reisien sisäpintaa, suutelen hänen jalkojaan ja
kuljetan sormeani hänen ihollaan aiheuttaen
kylmien väreiden juoksemisen pitkin tuota
lihaksikasta vartaloa. Mieheni tarttuu minua
hiuksistä ja ohjaa pääni takaisin jalkojensa
väliin. Nyt vain enää nuolaisen kiveksiä ja
keskityn sen jälkeen täysin kaluun, joka värisee
upotessaan suuhuni. Pyröitän kieltäni
voimakkaasti kalun vartta vasten painaen ja
nuolen elintä koko sen pituudelta. Kädelläni
auttaen vien mieheni 7. taivaaseen!

Hetken levättyämme ja kynttilöitä tuijoteltuamme
huomaamme halujemme jälleen heräävän. Mieheni
sivelee ihoani hellästi joka puolelta ja varsin
nopeasti kierähtää päälleni. Levitän hänelle tien
sisääni ja tunnen, kuinka uudelleen kovettunut
kalu työntyy sisääni. Se täyttää minut kokonaan,
ja osuu juuri oikeisiin paikkoihin saaden kehoni
jälleen valmistautumaan tulemiseen. En kuitenkaan
saa kokea tätä nautintoa vielä, sillä mieheni
vetäytyy pois kuumasta, märästä vaostani
kääntääkseen minut vatsalleni. Aion kohottaa
peppuani tyrkylle, mutta mieheni painaa minut
takaisin makuulleen. Hän vain levittää jalkani,
kokeilee sormellaan märkyyttäni ja kuulen, kuinka
sormi uppoaa helposti litisevään aukkooni.
Henkäilen ihastuksesta ja puristan tyynyä
rystyset valkoisina.
Mieheni työntyy sisääni takaapäin, ollessani ihan
makuullani. Hän on itse hieman kohollaan, ja
onnistuu nyt osumaan suoraan g-pisteeseeni.
Voihkin ja huudahdan ääneen, etten kestä enää
kauempaa. Vaikka saan käskyn pidätellä vielä
hetken, en kestä enempää ja alan supistella kalun
ympärillä voimakkaasti. Orgasmi ravistelee
kehoani rajusti ja koko ruumiini vavahtelee.
Mieheni puskee edelleen takaapäin kaluaan
kosteaan ja lämpimään vakooni, ja tulee hetken
päästä purkautuen sisälleni. Sperman tunne
emättimessäni työnnän lantiotani mieheni etumusta
vasten, kuin kerjäten kaiken irtoavan sisääni.
Mieheni heittäytyy päälleni huohottaen,
uupuneena, mutta kuitenkin onnellisena.

Päätämme palata kylpyhuoneeseen, mutta tällä
kertaa viilentävän suihkun alle.. Yksikin lämmin
henkäys ihollamme saattaisi nyt olla liikaa!! ;)
0507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Just me kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu