Varas tunki 12 litraa öljyä hameeseen
15.6.2006 11:56
Hameiden sisään mitä erinäisempää tavaraa tunkevat varkaat ovat yhä ongelma Porin seudulla. Keskiviikkona napattiin kiinni nainen, jonka hameen alta löytyi mm. kolme neljän litran moottoriöljykanisteria.
Isolla "pyykkipussilla" varustautunut kansallispukuinen forssalaisnainen jäi kiinni anastettuaan tavaraa myymälän tiloista Kyröläistentieltä Porissa, kertoo Satakunnan Kansan nettiuutiset.
Poliisi löysi rosvon hameesta öljyn lisäksi uretaanimuoviputken. Noin 45-vuotias nainen otettiin kiinni varkaudesta epäiltynä. Myös hame takavarikoitiin, kertoo SK.
Toinen varas
menetti hameen valtiolle
Viimeksi alkuviikosta toinen 31-vuotias porilaisnainen tuomittiin menettämään hameensa valtiolle. Käräjäoikeus perusteli poikkeuksellista päätöstä sillä, että hametta on käytetty rikoksentekovälineenä.
Naisen epäillään käyttäneen hametta kymmenissä myymälävarkauksissa ja -näpistyksissä. Hame oli ommeltu alhaalta umpeen siten, että hameeseen muodostui isoja taskuja.
Hameen taskuissa nainen kuljetti liikkeistä ulos kaikenlaista tavaraa. Suosituimpia tavaroita olivat elintarvikkeet, sähkötyökalut ja vesijohtohanat. Ainakin kerran hameen kätköissä kaupasta lähti moottorisaha.
Poliisi takavarikoi hameen jo alkukeväästä. Takavarikko ei naisen vauhtia hillinnyt.
Valitettavasti sama touhu näkyy jatkuvan. Puolentoista vuoden aikana hän ja hänen kanssasisarensa ovat syyllistyneet kymmeniin varkauksiin, kertoo komisario Reima Lajunen Porin poliisista.
31-vuotias oli vastaamassa oikeudessa pari viikkoa sitten. Kyseessä oli elintarvikkeisiin kohdistunut varkaus. Nainen selvisi tällä kertaa sakoilla. Hän ei ollut itse kuulemassa, kun oikeus tuomitsi hänen hameensa valtiolle. (IS

Vastaukset 4
Vanhimmat
rotusyrjintää on. Jos valkolainen menee kauppaan varustautuneena hameella, johon on anastustarkoituksessa tehty taskuja (tavaroiden piilottamiseksi), varmasti tuomitaan menettämään valtiolle. Ihan sama tilanne kun nämä foliolla vuoratut kauppakassit tuomitaan valtiolle.
aiempiin pori-juttuihin,joissa syytellään yrittäjiä ko jutuista.
yrittäjillä pitäisi olla oikeus valita asiakkaansa. Haluaisin laittaa kauppani oveen kyltin "Ei kansallispuvussa sisään"
Syyllistynkö syrjintään jos sen teen?
sen varmasti jollain tapaa syrjiväksi....