Dugiboksi tulee

Tosiasia on, että digiboksi tulee käyttöön. Sille ei kukaan enää mitään mahda. Eri asia on mitä sillä saavutetaan. Paljon paremminkin asian olisi voinut hoitaa. Nyt digitaalia on ainoastaan se että siinä loppupässä signaali tulee digitaalisenen joko taloyhtiön kaapeliin tai sitten katselijan antenniin. Muute suurin osa tuotetusta lähetyksestä on tehty anlogisilla laitteitla ja yleisradion laitteistokaan ei vielä läheskään vastaa dikiajan vaatimuksia ja entä heidän tekstformaattinsa sekään ei sovellu kuin uusinmpiin digibokseihin. Vaikka yksinkertaista se olisi ollut poltaa suoraan kuvaan niin että muitakin kuin suomenkielisiä lähetyksiä voisi seurata paremmin. Ja kuvan laadusta puhuttiin sen paranemisesta. Ainkin asia täällä matkaa mastoon on 50 km on tulos huomattavasti surkeampi. Kuvä pätkiin muuttuu neliöiksi pysähtelee, lisäksi musiikkia ei voi kuunnella juuri yhtään. ( on uusi digialueiden anteni, nastovahvihtimella sentää hieman parempaa saaatiin aikaa,) oikeastaan vanhalla antennijärjestelmällä tulee jopa digipuolelta parempi lähetyksen laatu. No saa sentään lähetyksiä vielä analogisesti jonkin aikaa seurattua. Minulla on PC:ssä myös digitv sovitin ja sama juttu sielläkin. Ja kaiken kukkuraksi yleisradio kehtasi vielä kohottaa katselumaksuja mikä on hävittömyyden huippu. Minulle ei anakaan yleisradion toimista ole jäänyt muuta kuin rahaistuksen maku suuhun. Olisivat edes odottaneet televisioiden tulon dgitaaliseksi. Nyt tarvitaan digiboks jolla sigilähetys mutetaan taas analogiseksi. Täysin käsittämätöntä.Ymmärän että tulevaisuudessa on digikanavilla helppo rahastaa vaikka yksityisitä lähetyksistä lisämaksua. Siksi ja ainoastaan siksi yleisradio muutti lähetyksen vastaanottamisen digitaaliseksi.
0226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Joonatan kirjoitti:

Tosiasia on, että digiboksi tulee käyttöön. Sille ei kukaan enää mitään mahda. Eri asia on mitä sillä saavutetaan. Paljon paremminkin asian olisi voinut hoitaa. Nyt digitaalia on ainoastaan se että siinä loppupässä signaali tulee digitaalisenen joko taloyhtiön kaapeliin tai sitten katselijan antenniin. Muute suurin osa tuotetusta lähetyksestä on tehty anlogisilla laitteitla ja yleisradion laitteistokaan ei vielä läheskään vastaa dikiajan vaatimuksia ja entä heidän tekstformaattinsa sekään ei sovellu kuin uusinmpiin digibokseihin. Vaikka yksinkertaista se olisi ollut poltaa suoraan kuvaan niin että muitakin kuin suomenkielisiä lähetyksiä voisi seurata paremmin. Ja kuvan laadusta puhuttiin sen paranemisesta. Ainkin asia täällä matkaa mastoon on 50 km on tulos huomattavasti surkeampi. Kuvä pätkiin muuttuu neliöiksi pysähtelee, lisäksi musiikkia ei voi kuunnella juuri yhtään. ( on uusi digialueiden anteni, nastovahvihtimella sentää hieman parempaa saaatiin aikaa,) oikeastaan vanhalla antennijärjestelmällä tulee jopa digipuolelta parempi lähetyksen laatu. No saa sentään lähetyksiä vielä analogisesti jonkin aikaa seurattua. Minulla on PC:ssä myös digitv sovitin ja sama juttu sielläkin. Ja kaiken kukkuraksi yleisradio kehtasi vielä kohottaa katselumaksuja mikä on hävittömyyden huippu. Minulle ei anakaan yleisradion toimista ole jäänyt muuta kuin rahaistuksen maku suuhun. Olisivat edes odottaneet televisioiden tulon dgitaaliseksi. Nyt tarvitaan digiboks jolla sigilähetys mutetaan taas analogiseksi. Täysin käsittämätöntä.Ymmärän että tulevaisuudessa on digikanavilla helppo rahastaa vaikka yksityisitä lähetyksistä lisämaksua. Siksi ja ainoastaan siksi yleisradio muutti lähetyksen vastaanottamisen digitaaliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu