Hei,
Kuinka kauan olette harjoitelleet lapsenne kanssa päiväkodissa olemista ennen kuin lapsi on jäänyt koko päiväksi yksin sinne?
Lapseni on 1,5 vuotias ja aloittaa syksyllä päiväkodissa ja tässä jo etukäteen pähkäilen, että miten minun pikkuinen sopeutuu.
Kuinka kauan olette harjoitelleet lapsenne kanssa päiväkodissa olemista ennen kuin lapsi on jäänyt koko päiväksi yksin sinne?
Lapseni on 1,5 vuotias ja aloittaa syksyllä päiväkodissa ja tässä jo etukäteen pähkäilen, että miten minun pikkuinen sopeutuu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kannattaa. Pidemmästä ajasta ei ole niinkään mitään hyötyä. Ja lyhyempi aika voi olla liian vähän.
Kannatta tutustua ensin pihaan ja sitten mennä sisälle. Tai kysele hoitopaikasta miten siellä toimitaan ja suositellaan. Soita kuitenkin itse sinne ja ajoissa!
Ja riippuu tietenkin lapsesta ja sinusta, että kuinka pitkän tutustumisajan tarvitsette.
Tuo ikäiset on usein kovia menijöitä ja viihtyvät hoidossa hyvin ja aloituskaan ei ole useinkaan kovin vaikeaa.
Hei!
Voisit ensin mennä lapsen kanssa sisälle rauhalliseen leikki- tms. tilanteeseen, hetken tutustuminen riittää aluksi. Mielestäni ulkoilu on turhan rauhaton tilanne ensi tutustumiselle:monesti pihalla on useamman ryhmän lapset ja hälinää ja menoa riittää. Soita ja kysy päiväkodista milloin olisi hyvä aika. Käykää vaikka kahtena päivänä peräkkäin jos tuntuu kivemmalta. Seuraavalla kerralla voit jättää lapsen hetkeksi esim. tunniksi tutustumaan täteihin itsekseen. Ottakaa mukaan turvaa tuova lelu tms. Ja sitten viet muutamana päivänä /viikon ajan muutamaksi tunniksi hoitoon. Pieni itku erotessa voi tulla mutta luota siihen että lapsellesi on siellä syli ja turvallinen aikuinen, itkukin loppuu yleensä aina hyvin nopeasti. Näin lapsesi kuitenkin huomaa että äiti tulee hetken päästä hakemaan. Toistuva tapahtuma opettaa sen hänelle.Uskon että pienokaisesi sopeutuu varsin nopeasti ja "kivuttomasti" uuteen hoitopaikkaan ja hoitajiin. En pidä järkevänä pitkiä vierailuja yhdessä päiväkotiin - lapsi saa turhaan sellaisen kuvan että äiti on mukana, ja luultavasti on arempi tekemään tuttavuutta äidin läsnäollessa.
Ole rauhallisin mielin ja keskustele kaikista sinua huolettavista asioista hoitajien kanssa.
lapsen kanssa olisi hyvä käydä esim. avoimessa päiväkodissa sekä muissakin leikkipuistoissa tutustumassa toisiin lapsiin ja aikuisiin.
Ja lapsen jättäminen toisten hoidettavaksi, käydessäsi vaikkapa kaupassa hän voi opetella eroamista tutuista vanhemmistaan sekä tutustua uusiin ihmisiin.
Eroahdistuksen harjoittelua molemminpuolisesti pienessä mittakaavassa:)ja lämmintä kesää.
Hei,
Kiitos kannustavista viesteistä. Olemmekin käyneet nyt muutaman kerran leikkipuistossa ja kovasti tyttö siellä vipeltää mennä.
Mukavaa kesän jatkoa.
Oma lapseni aloitti päiväkodissa hiukan yli vuoden ikäisenä. Ensin käytiin juttelemassa johtajan kanssa milloin harjoittelu aloitetaan yms. yms.
Ensimmäisenä harjoittelupäivänä menimme päikkärin aamutouhujen jälkeen pariksi tunniksi yhdessä leikkimään. Kun aika oli täysi tyttäreni ei millään olisi malttanut lähteä kavereiden ja uusien jännien lelujen luota millään. Seuraavana päivänä jätin hänet sitten muutamaksi tunniksi yksin päikkäriin ja lähdin asioille. Hyvin oli mennyt ilman itkuja ja ikävää, taaskaan ei millään olis halunnu lähteä pois sieltä. Kolmantena päivänä mentiin sitten jo aamupalallekin päikkäriin. Tyttö jäi kiltisti ilman itkuja sinne, jopa melkein tuuppasi minut ovesta ulos kun jäin hoitajan kanssa juttelemaan. Koko päivän hän siellä oli ja niin hyväntuulisena koko ajan että hoitajatkin ihmetteli. Kotiinlähtö oli jälleen vaikeaa.
Tällöin todettiin hoitajien kanssa että harjoittelua ei enää tarvita vaan likka on kuin kala vedessä siellä muiden lasten kanssa. Eli nää säännöt vähintään viikon harjoittelusta ja totuttelusta on hyvin yksilökohtaisia. Seuratkaa vanhemmat omaa lastanne. Jos lapsi on niin kuin minun tyttäreni, hyvin sosiaalinen ja utelias oppimaan uutta ja ennen kaikkea tottunut olemaan muidenkin kuin pelkästään oman perheen tai isovanhempien kanssa niin pitkää harjoittelua ei välttämättä tarvita. Muistakaa että lapset ovat yksilöitä, mikä pätee yhteen ei välttämättä sovi toiselle.
Lapset ovat yksilöllisiä, eikä ole yhtä yleispätevää ohjetta, riippuu ihan lapsen temperamentista, miten sopeutuvainen ym. lapsi on. Kannattaa myös huomioida että kaikille lapsille sopivin "harjoittelu" ei ole sitä että lapsi jätetään yksin päiväkotiin harjoittelemaan, vaan joillekin lapsille on paras että tuttu aikuinen on siellä mukana. Tässä katkelma Liisa Keltikangas-Järvisen Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys -kirjasta:
*****
Eräs Thomasin esimerkki kertoo Carlasta, jolla oli vakavia sopeutumisongelmia päiväkodissa. Hoitoonlähtö oli aamuisin vaikeaa. Carla kieltäytyi syömästä, kiukutteli puettaessa ja itki ja protestoi päiväkodissa, kun äiti lähti ja jätti hänet sinne. - - Vanhemmat olivat käyneet useita kertoja Carlan kanssa klinikalla, jossa Thomas työskenteli. Vallalla olleen psykoanalyyttisen teorian mukainen Carlan käytöksen tulkinta oli ollut, että tämä kärsi separaatio- eli eroahdistuksesta, jonka syynä oli huonosti kehittynyt kiintymys äitiin, niin sanottu turvaton kiintymyssuhde. Äiti oli ohjattu terapiaan ja etsimään tiedostamattomia syitä toiveelleen pitää Carla epäitsenäisenä ja riippuvaisena itsestään.
Huolellisessa kliinisessä tutkimuksessa ei Thomas kuitenkaan löytänyt minkäänlaista viitettä äidin epäterveisiin asenteisiin sen enempää kuin Carlan itsenäistymisen ehkäisemiseen. Päinvastoin äiti oli aina rohkaissut Carlan itsenäisyyttä. Haastatteluissa ja klinikalla tehdyissä havannoissa kävi ilmi, että Carlan vaikeudet esiintyivät aina uusissa tilanteissa ja uusien ihmisten kanssa. - -
Äiti sai ohjeen, ettei hänen tulisi jättää Carlaa odottamatta tai yllättäen päiväkotiin, Carlan tähänastisessa elämässä ensimmäiseen uuteen ja vieraaseen tilanteeseen. Äidin pitäisi jäädä tarhaan useiksi viikoiksi, istua jossain takana mutta niin, että Carla halutessaan näkisi äidin. Opettaja suostui tähän kokeiluun, joka 1950-luvulla tuntui amerikkalaisessa päiväkodissa yhtä vieraalta kuin se suomalaisessa päiväkodissa usein edelleen koetaan. Asteittain Carla tottui tilanteeseen. Kahden viikon kuluttua hän oli jo niin tottunut, ettei enää kiinnittänyt mitään huomiota äitiin, vana osallstui iloisena kaikkeen touhuun muiden lasten kanssa. Kolmannella viikolla äiti saattoi jäädä pois. Tämän jälkeen Carlan aamukiukuttelut myös kotona loppuivat. - -
Vanhemmille kerrottiin, että Carla oli täysin normaali lapsi ja että äiti oli oikein hyvä ja sopiva äiti vailla mitään alitajuisia tai tiedostamattomia psyykkisiä patologioita. Carlan ominaispiirre oli, että hän sopeutui hitaasti uusiin tilanteisiin ja uusiin ihmisiin, hitaammin kuin ympäristö antoi hänelle aikaa. - -
Carlan esimerkillä on käyttöä myös meidän yhteiskunnassamme. Nykyajan kasvattajien on vaikea ymmärtää ja hyväksyä ujoa lasta. Eräs äiti tiedusteli muutamia vuosia sitten psykologin mielipidettä siitä, voisiko hän jäädä joksikin aikaa kolmivuotiaan poikansa "seuraksi" seurakunnan päiväkerhoon, koska pojan teki selvästi mieli mennä sinne, mutta rohkeus ei tahtonut riittää. Psykologin neuvo oli "Ei missään tapauksessa. Sehän on pojan kerho, eikä äidin ole tarkoitus sitä käydä."
Niinpä, mutta mistä muusta kolmivuotias löytää puuttuvan rohkeuden kuin vanhempien antamasta turvasta. Usein kysytään, miten ujoa lasta tulisi rohkaista, mutta vastaukseksi ei hyväksytä kaikkein luonnollisinta ohjetta eli sitä, että lasta rohkaistaan kohtaamaan pelottava tilanne elmässä se hänen kanssaan ja auttamalla näin häntä pelon yli, niin että hän imemällä vanhemmasta turvaa asteittain oppii luottamaan itseensä eikä lopulta enää tarvitse vanhempia avukseen. - - Lapsen jättäminen yksin itkemään, kunnes hän lopettaa itkunsa huomattuaan, ettei se auta, pakottaa lapsen kyllä selviytymään, mutta se ei kasvata itseään arvostavia ja muihin ihmisiin luottavia ihmisiä. - -
Lapselta usein kuitenkin eävätän tämä tehokas pelon hallinnan harjoittelu eli ei hyväksytä sitä, että äiti tai isä jää pelokkaan lapsen kanssa aluksi päiväkotiin tai johonkin muuhun vastaavaan uuteen tilanteeseen. Perusteena esitetään, että "kun kaikkien lasten äidit eivät kuitenkaan voi näin tehdä". Tämä kuulostaa hyvin oikeudenmukaiselta ja tasapuoliselta, mutta sitä se ei ole, koska kaikilla lapsilla ei ole samanlainen temperamentti. Lasten samanlainen ja heidän ominaislaadustaan riippumaton kohtelu uusissa tilanteissa on tasapuolisuuden sijasta epäoikeudenmukaista: jos sama tilanne on joillekin lapsille hauska ja jännittävä seikkailu ja joillekin yöllisiin painajaisiin tuleva pelon aihe, niin tasapuolista olisi edes hieman tasoittaa tätä lasten kokemusten erilaisuutta
*****
Kun estynyttä lasta ohjataan, ei ensimmäiseksi pyritä muuttamaan käytöstä vaan pyritään vähentämään epämukavuuden tunnetta uusien ihmisten seurassa. Tätä kautta muuttuu lapsen käytös. Lasta ei siis jätetä itkemään ja painosteta "voittamaan pelkonsa" ja menemään muiden joukkoon kertomalla hänelle, miten hauskaa muilla on, miten rohkeita he ovat ja miten lapsen tulisi muuttua heidän kaltaisekseen. Ujouden poispyyhkiminen ei ole pienellä lapsella tahdon asia. Lapsen disstressi tai epämukavuuden tunne ei näillä "rohkaisuilla" vähene vaan pikemminkin lisääntyy huolimatta siitä, että hän yksin jätettynä saattaa luovuttaa ja lopettaa itkunsa, jopa mennä muiden joukkoon, niin että kaikki näyttää ulospäin hyvältä. - - Lasta ei rohkaista kertomalla hänelle, miten arka hän on ja miten hänen tulisi olla rohkea, vaan olemalla hänen turvanaan.