Ajoin yltäpäältä kuraisen autoni työpaikkani
parkkihallin pesupaikalle ja sammutin moottorin.
Heitin neulepaidan yltäni takapenkille ja sidoin
hiukset ponihännälle.
Kiersin auton etupuolelle ja keräsin tarvittavat
sienet ja pyyhkeet käsiini. Tietysti olisi ollut
helpompaa ajaa suoraan huoltamon pesuhalliin,
mutta kun kaikkein lähimpänä olevassa kyseinen
tila oli väliaikaisesti suljettu päätin kerrankin
toimia itse.
Länttäsin vaahtoisen pesusienen auton kylkeen ja
aloin pyörivällä liikkeellä puhdistamaan
mökkireissulla hopeiseen maalipintaan tarttunutta
mutaa, pölyä ja ties mitä likaa.
En voinut olla hymyilemättä, kun muistin
millaisen viikonlopun olimme ystävien kesken
maalla viettäneet. Se oli taas ollut niitä meille
tyypillisiä, täysin sekopäisiä reissuja.
Hyräilin itsekseni radiosta kuulemaani hittiä,
kun havahduin jonkun rykäisyyn.
Hauskannäköinen mieskolleganihan se siinä
virnuili.
"Kerrankin sut on pistetty kunnon hommiin", mies
sanoi kädet puuskassa seinään nojaten. Tyydyin
näyttämään hänelle kansainvälistä sormimerkkiä ja
hymyilemään kauneimmalla mahdollisella hymylläni.
"Varo vaan, kastut vielä kohta!" Huudahdin
napatessani vesiletkun käteeni ja avatessani
hanaa.
Mies perääntyi muutaman askeleen, näytteli
pelästynyttä ja nauroi pehmeää nauruaan.
Siirsin huomioni takaisin autoon, jota aloin
huuhdella vaahdosta. Kastelin samalla vahingossa
paitani ja kirosin hiuksiani, jotka liukuivat
ponnarista huolimatta silmilleni. Tuntui siltä,
että olin itsekin ihan märkä ja vaahdon peitossa.
Tämä homma ei selvästikään ollut minua varten!
Luulin työkaverini jo lähteneen, ja siksi
kummastuin suuresti, kun sammuttaessani vesihanaa
huomasin hänen yhä seisovan kauempana
katselemassa touhujani. Miehen ilme oli jotenkin
vakavoitunut, mutta tuijotus oli kiinteämpää kuin
aiemmin.
"Mitä?!" Kysyi kerätessäni letkua kerälle. Mies
käveli luokseni ja vasta nyt tajusin, miksi hän
oli näyttänyt niin oudolta.. Tavallisen tumman
puvun sijaan hänellä oli yllään farkut ja
poolokauluksinen villapaita, mikä teki hänestä
oikeastaan syötävän hyvännäköisen. En ollut ennen
ajatellut häntä.. SILLÄ tavalla, mut nyt ajatus
kyllä käväisi mielessäni..
Karistin moiset mietteet kohauttamalla
olkapäitäni ja katsoin rennosti lähemmäs
siirtyneeseen söpöliiniin.
"Älä vaan sano, että sunkin auto kaipaa pesua,
sillä minähän en.." Lauseeni katkesi kuin seinään
miehen painaessa huulensa omilleni ja suudellessa
minua intohimoisemmin, kuin kukaan on koskaan
aiemmin suudellut. Olin niin yllättynyt tästä
hyökkäyksestä, että jähmetyin paikoilleni miehen
irrottaessa otteensa.
"Anteeksi.. Typeräähän tuo oli, mutta.. Olit niin
pirun seksikäs touhutessasi siinä ihan märkänä ja
vaahtoisena. En voinut vastustaa kiusausta", mies
selitteli.
Aloin pikkuhiljaa taas tajuta maailmanmenosta
jotain, ja päätin vuorostani keskeyttää tuon
puheenvuoron painautumalla miehen rintakehää
vasten ja viemällä suuni hänen kaulalleen. Yksi
ainut suudelma oli sytyttänyt minut sellaiseen
tuleen, mihin ei moni ollut edes pitkän esileikin
aikana pystynyt!
Märkä paitani liimautui ihoani vasten ja kosteat
hiukseni valuivat poskilleni hamutessani miehen
korvanlehteä suuhuni. Hengitin todella raskaasti
ja kiihtyneesti, enkä edes ajatellut selkeästi.
Pystyin tajuamaan vain sen, että halusin tätä
miestä tässä ja nyt!
Mitä ilmeisemmin miehen ajatukset olivat
samansuuntaiset, sillä hänenkin kätensä vaelsivat
jo paitani olla, tunnustellen alaselkääni ja
vyötäröäni.
Suutelimme taas kiihkeästi. Pyöritin kieltäni
miehen lämpimässä suussa, ja imaisin välillä
hänen kielenkärkeään. Samalla tunsin vahvat kädet
rinnoillani ja paitani alkoi ahdistaa.
Heitin t-paidan päältäni ja nostin miehen kädet
rinnoilleni. Halusin hänen kourivan niitä
rajusti, painavan suunsa kivettyneille
nänneilleni ja leikkivän kielellään niiden
ympärillä.. Olin niin sekaisin kiimasta, etten
edes pelännyt kenenkään ilmestyvän paikalle!
Toki oli sunnuntai-ilta, mutta silti.. Olimmehan
mekin eksyneet paikalle!
Mies napsautti valkoiset liivini auki ja antoi
niiden pudota märälle lattialle. Hän polvistui
eteeni ja suuteli ahnaasti vatsaani, napaani ja
siirtyi jokaisella suudelmalla ylemmäs..
Nojasin auton kylkeen ja tukistelin miestä
paksuista, tummista hiuksista.
En voinut olla päästämättä kovaäänistä huokausta
noiden pehmeiden, mutta kovaotteisten huulten
painuessa rinnalleni.
Kieli lipoi kovaa nänninipukkaani, ja hampaat
purivat sitä välillä kevyesti. Tunsin, kuinka
pikkuhousuni hankasivat kostuneina häpyäni..
Liu'utin miehen villapaidan hänen päältään ja
tartuin punaisiin, kauniisiin nänneihin. Nipistin
niitä sormillani ja vedin niistä kiinni pitäen
miehen taas itseäni vasten. Kuiskasin hänen
korvaansa haluavani häntä.. Haluavani hänen
naivan minua siinä hallissa, autoa vasten niin,
että taju lähtisi.. Sain vastaukseksi huokauksia
ja epämääräistä mutinaa, josta kuvastui myös
miehen kiihko.
Riisuin itseni täysin alastomaksi ja polvistuin
miehen eteen. Avasin farkut, joiden etumus
pullotti kutsuvasti. Hätäisesti autoin miehen
kuoriutumaan kaikista liioista vaatekappaleista
ja sen enempää näkyä ihastelematta kävin komean
peniksen kimppuun. Upotin sen syvälle suuhuni,
nuolin sen vartta, imin sitä ja koskettelin
käsilläni pingottuneita kiveksiä. Yhdellä
sormellani piirsin ympyrää anuksen ympärille..
Mies tukisti hiuksiani ja voihki kovaan ääneen,
mikä vain lisäsi omaa himoani.
Polveni hankautuivat ikävästi karheaan lattiaan,
mutta sitä tuskin edes huomasin.
Mies nosti minut auton konepellille ja työnsi
makaavaan asentoon. Nojasin tuulilasiin ja
katselin, kuinka mies repäisi jalkani erilleen ja
suorastaan hyökkäsi turpeiden häpyhuulten välistä
pilkottavan klitoriksen kimppuun. Hän nuoli
välillä pitkiä vetoja aina peppureiältä
klitorikselle asti, välillä imi ja kutitteli vain
klitorista ja käänteli päätään niin, että pääsi
nuolemaan vakoani sivuttaissuunnassa.
Liu'uin ylös ja alas liukkaan tuulilasin ja
konepellin päällä miehen voimakkaan työskentelyn
tahdissa, nostin jalkani korkealle ilmaan ja
painoin miehen suuta yhä tiukemmin kuumaa
pilluani vasten. Ääni, joka syntyi märästä
hävystäni miehen kielen seikkaillessa siellä sai
minut ekstaasiin! Halusin kuitenkin laueta vasta,
kun saisin tuon ihanan elimen sisääni, joten
pyysin miestä lopettamaan taivaallisen
kielileikkinsä.
Hypähdin konepelliltä alas ja nojasin autoon
kasvot miehestä poispäin. "Tule takaapäin", sain
kuiskattua.
Miestä ei tarvinnut kahteen kertaan kehottaa,
vaan hän levitti jälleen jalkani ja survaisi
itsensä rajusti sisääni. Elämellisellä kiihkolla
hän alkoi naida minua työntyen joka kerralla
syvälle sisääni. Miehen kädet puristelivat
rintojani, ja tunsin kuuman hengityksen
kaulallani. Painoin peppuani miehen etumusta
vasten kerjäten kalua koko ajan syvemmälle ja
syvemmälle. Tunsin, että orgasmini lähestyi kovaa
vauhtia.
Mies alkoi samaan aikaan kanssani vaikeroida
niin, että se kuullosti melkein nyyhkytykseltä.
Oma huippuni tuntui jokaisessa solussani niin,
että heikotti. Luulin jalkojen pettävän altani,
enkä hallinnut kroppaani laisinkaan. Tärisin ja
näin tähtiä..
Lihakseni supistivat miehen elimen tiukkaan
otteeseensa, ja pitivät sen siellä niin kauan,
että mies oli purkautunut viimeistä pisaraa
myöden.
Huohotimme toisiamme vasten painautuneina autoon
nojaten, emmekä keksineet mitään sanottavaa.
Olimme molemmat aivan poikki, eikä kumpikaan
varmaan mitään fiksua sanottavaa olisikaan
keksinyt. Niinpä pyörähdin vain ympäri ja
painauduin vasten vahvaa rintakehää.
Suutelin miehen nänniä ja kiedoin käteni hänen
ympärilleen. Tällä tavalla seisoimme varmaan
muutaman minuutin, ennen kuin molemmille tuli
viileässä parkkihallissa kylmä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.