Mikä toukka?

En oikein saa selville mitä toukkia meillä on joten kysyn apua täältä.

Eli olemme nyt löytäneet kotoamme mustia noin sentin mittaisia toukkasia joilla on pienen pienet jalat. Ne ovat liikkeessä ösin ja niitä on löytynyt eniten makuuhuoneesta ja yksi löytyi keittiön vetolaatikosta. Makuuhuoneessa viihtyvät sängyssä ja lattiallakin oli tänä aamuna yksi. Näitä ei vielä ainakaan ole kuin muutama löytynyt, mutta pelottaa, että lisääntyy. Jokin aika sitten oli pari pientä, mutta nyt on tullut isompia. Eli kasvaakohan nämä niin nopeasti suureksi vai onkohan vaan eri ikäisiä. Näitä siis tullut nyt kuumilla ilmoilla.

Emme ole vielä asuneet talossa kuin puoli vuotta ja talo on 50-luvulla rakennettu. Remontoitu sisältä ja kesällä tehdään ulkovuoraus.

Emme siis tiedä onko näitä ollut esim. viime kesänä tai joskus. Edellinen asukas vaan puhui koppakuoriaisista joita oli heidän tullessaan ollut, mutta olivat ne saaneet pois. Yläkerrassa kuulema joskus vielä muutama yksilö on näkynyt.

Pieniä muurahaisiakin tuntuu olevan jonkin verran ja olivat tehneet pesänkin kukkamultaan.

Ötököitä siis riittää.

Jos joku tietää mitä nuo toukat on ja miten niistä pääsee eroon niin kiitos ja kumarrus.

Tiedoksi vielä, että talossamme on pieni vauva ja koira eli myrkytykset ei varmaan tule kuvioihin...
1628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

apuva... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu