Laitoin radiota kovemmalle ja koitin keskittyä
musiikkiin sen sijasta, että olisin kuunnellut
kyyditsemieni kännisten miesten
härskejä juttuja.
Juoppokuskin osa oli taas langennut minulle, enkä
malttanut odottaa sitä hetkeä,
kun saisin nämä rellestäjät tiputettua
jatkopaikkaansa, yhden heistä kämpille.
"Kulta, älä viitsi olla noin kireä!" Tajusin
mieheni huudahtavan
takapenkiltä ja hieraisevan kevyesti hartiaani.
Ravistin hänen kätensä pois ja
tiuskaisin jotain epämääräistä vastaukseksi. Nyt
ei ollut sopiva hetki
"kullitella", ajattelin ärtyneenä.
Kello oli puoli viisi aamuyöllä, minua väsytti ja
nälätti ja halusin vain äkkiä
kotiin nukkumaan. Ajatus siitä, että joutuisin
kestämään tätä kyytiä vielä
vartin verran näiden neljän meuhkaavan miehenalun
seurassa masensi ja painoin
kaasupoljinta yhä alemmas. Mitä nopeammin
olisimme perillä, sen parempi!
"Tuu sisään vaan, kai sä voit hetkeks istahtaa
alas?!" Kämpän haltija tokaisi
minulle, kun vedin auton parkkiin rivitalon
pihalla. Mieleni teki kieltäytyä,
mutta koska janon ja nälän lisäksi olin pissata
housuuni päätin käväistä
pikaisesti sisällä.
Mieheni kietoi parkkipaikalla kätensä ympärilleni
ja suuteli niskaani. Kuiskaus korvaani kertoi,
että hän halusi minua. Kuten aina, kun hän oli
juonut. Todellisuudessa halut olivat yleensä
kovemmat kuin kyvyt, joten tyydyin vain
tokaisemaan tähän, että "aha", ja kiilasin muiden
ohi sisälle.
Nojasin lavuaariin käsilläni ja tuijotin vessan
peilistä itseäni. Vaaleat,
pitkät hiukseni olin kietaissut hätäiselle
nutturalle, siniset silmäni olivat
tyylini mukaisesti vahvasti meikatut ja
nukkemainen suuni kiilteli huulikiillon
ansiosta.. Ei hassumpaa, huomasin ajattelevani ja
hymyilin pienesti. Samassa
havahduin olohuoneesta kantautuviin ääniin..
Voihkintaa, huohotusta, naisen
englanninkielistä puhetta..
"Mitä helv.." olin sanomassa astuessani WC:stä
ulos. Katseeni nauliintui kuitenkin samassa tv-
ruutuun, jossa pyöri joku pornopätkä. Huokaisin
ja annoin katseeni kiertää kundeissa, jotka
istuivat sohvilla ja tuijottivat ruutua
innoissaan kuin pikkupojat. Näky olisi ollut
täydellinen, jos joltain olisi valunut kuolaa..
Kävelin keittiöön ja tottuneen oloisesti, kuin
omassa kodissani, otin kaapista lasin, johon
kaadoin jääkaapista mehua. Keittiön ovelta oli
suora näkymä olohuoneeseen ja tv-ruutuun, joten
hörppiessäni mehuani jäin nojailemaan keittiön
ovenpieleen pokevideota tuijottaen. Siinä
isorintainen (tietysti!) blondi otti kovaa kyytiä
suihin joltain ihan idiootin näköiseltä mieheltä,
ja ihmettelin, miten nainen sai kalun niin
syvälle suuhunsa..!
Kuvakulmaa laajennettiin ja samalla näytettiin,
kuinka blondin imiessä tätä rumaa äijänkörilästä
häntä nuoltiin takaapäin. Tämä oli minulle
mieluinen näky. Olihan kyseinen juttu yksi minun
lemppareistani.
Kasvoilleni nousi väkisinkin pieni puna, kun
kuvittelin itseni blondin paikalle. Tunsin,
kuinka sydämeni löi muutaman kerran kiihkeämmin
ja veri alkoi kiertää jalkovälissäni turhankin
suurta kihelmöintiä aiheuttaen..
"Mitäs sä punotat?" kuulin yhden miehistä
kysyvän, ja tämä sai tietysti kaikkien muidenkin
päät kääntymään minuun päin. Rykäisen
selvittääkseni kurkkuani ja vastasin jotain
ympäripyöreää kuumuudesta tai jostain..
"No sittenhän sulta pitää vähentää vähän
vaatteita", oma kultani sanoi ja nousi ylös
sohvalta. Näin heti, että hänen housujensa etumus
pullotti vähän, enkä oikein tiennyt, miten
reagoida.
Mieheni tuli luokseni, tarttui kädestäni kiinni
ja veti minut olohuoneen puolelle. Keskellä
lattiaa hän napitti neuleeni auki ja antoi sen
valahtaa lattialle. Sen alla minulla oli vain
kireähkö, verenpunainen toppi, joka paljasti
rintojeni muodon varsin selvästi.
Mieheni nosti kätensä rinnoilleni ja puristi
niitä kevyesti. Minua vähän häiritsi kaikkien
läsnäolijoiden tuijotus, ja koitin ehdottaa, että
josko siirtyisimme jonnekin rauhallisempaan
paikkaan kahdestaan.. Mieheni pudisti päätään..
"Tätähän sä olet aina halunnut.. Monta miestä ja
sä ainoana naisena."
Pala nousi kurkkuuni ja vatsaani kouraisi
ilkeästi. Tuijotin miestäni silmiin, mutta tunsin
silti kaikkien muiden katseet polttavina
vartalollani. En ollut ollenkaan varma, olisiko
minusta näin tosipaikan tullen siihen.. En
keksinyt mitään sanottavaa, vilkuilin vain
pelästyneen oloisena ympärilleni. Jokainen
huoneessa tuntui pidättävän hengitystään,
odottaen minun reaktiotani.
En osannut tehdä mitään, joten mieheni veti minut
syliinsä ja painoi huulensa omilleni.
Siitä oli pitkä aika, kun olimme viimeksi
suudelleet kunnolla. Pitkään, kiihkeästi ja vain
itse suutelemiseen keskittyen. Rupesin syttymään
tunnelmaan ja aloin pyörittää kieltäni mieheni
suussa vaativammin.
Vein käteni hänen niskalleen ja hyväilin sitä,
samalla kun mieheni siirsi kätensä pakaroilleni.
Tunsin, kuinka epävarmuus oli väistymässä ja uusi
tilanne alkoi kiihottaa minua. Rohkaistuin niin,
että päästin suutelumme väliin jopa silloin
tällöin pienen, kiihottavan huokaisun, ja
tajusin, että muut miehet katsahtivat silloin
tällöin merkitsevästi toisiaan.
Mieheni painoi kasvonsa kaulalleni ja suuteli sen
pehmeää ihoa, samalla kun minä nuolaisin hänen
korvanlehteään ja imaisin sen sitten kevyesti
suuhuni. Kauaa en saanut korvan kanssa kuitenkaan
leikitellä, kun mieheni polvistui eteeni, paineli
kuumia suudelmia paitani läpi vatsalleni ja alkoi
sitten hivuttaa toppiani ylöspäin.
Vahvat ja määrätietoiset kädet työnsivät toppia
ylemmäs, rintojen alle, rintojen päälle ja niistä
yli.. Ja kohta ojensin molemmat käteni kattoa
kohti, jotta mieheni sai kiskaistua
vaatekappaleen kokonaan pois päältäni. Nyt
seisoin keskellä olohuoneen lattiaa ylläni mustat
pitsiset rintaliivit ja mustat housut, kaikkien
läsnäolijoiden ahmiessa silmillään vartaloani.
Miehenikin oli perääntynyt hieman ja katseli
minua päästä varpaisiin..
Otin muutaman askeleen hänen luokseen ja tönäisin
hänet sohvalle. Kiipesin kevyesti hänen syliinsä
ja kiskaisin samantien hänen paitansa pois.
Suutelin sen alta paljastunutta, lihaksikasta ja
karvatonta rintakehää valuen samalla yhä alemmas
ja alemmas. Kun kieleni kohtasi navan, aloin
käsilläni avata mieheni vyönsolkea. Se kilahti
kuuluvasti, ja saman tien avasin housut niin,
että minulla oli esteetön pääsy krittiisiin
paikkoihin..
Samalla, kun kiskoin mieheni housuja alas, tunsin
pienen puristuksen olkapäässäni.. Sama mieheni
kaveri, jonka kanssa olimme muuttopuuhien
keskellä touhunneet ('Muuttopäivä' 5.10.) oli
siirtynyt kyykkyyn taakseni ja siveli nyt
hartioitani kuin tutkiskellen. Kosketus tuntui
ihanalta, mutta keskityin silti mieheni
riisumiseen.
Kun hänellä oli enää kalsarit jalassa, kävin
kontilleni hänen haarojensa väliin ja aloin
puhallella kuumia hönkäyksiä kankaan läpi tuon
nyt jo koko komeudessaan seisovan elimen päälle.
Tajusin samalla, että minun housuni avattiin
takaapäin ja laskettiin alas. Siirsin jalkojani
niin, että minulta saatiin housut kokonaan pois,
ja tunsin lämpimät kämmenet jaloillani,
pakaroillani, kyljissäni..
Kaksi muuta miestä istui vielä paikoillaan, mutta
hekin olivat kuoriutuneet paidoistaan, ja
heilläkin tuntui olevan täysi erektio päällä.
Katselin haltioituneena noita pullottavia
housujen etumuksia ja päässäni takoi vain yksi
lause..; kohta saan maistaa ja kokeilla noita
kaikkia!!! Tämän tajuaminen kiihotti minua
entisestään ja minut valtasi suoranainen himo.
Tahdoin paljon, pian, rajusti ja sitten vielä
lisää!!
Nuolin mieheni kookasta, suonikasta kalua pitkin
vedoin liukastaen sen kokonaan. Mieheni piti
minua hiuksistani kiinni ja painoi kaluaan
suuhuni. Imaisinkin sen mahdollisimman syvälle ja
samalla, kun annoin hänen naida minua suuhun
pyörittelin kieltäni kalun varrella.
Mies takanani oli napsauttanut rintaliivieni
hakaset auki ja laskenut mustat stringini alas.
Nyt levitin jalkojani niin, että häpyni avautui
hänelle kutsuvana, eikä mennyt kauaakaan, kun
tunsin sormen kutittelevan peppureikääni ja
kulkevan klitoriksen ja sen väliä. Aloin
pyörittää lantiotani miehen sormen liikkeiden
mukaan ottaessani samalla omalta mieheltäni
suihin.
Tunsin, kuinka valuin kiimasta toisen miehen
sormille, ja koitin pyllistää mahdollisimman
paljon vihjatakseni, että haluan jo jotain
sisälleni!
Taustalla pyörivä pornofilmi toimi hyvänä
äänitehosteena ja lisäkiihokkeena kaikkine
voihkimisineen ja naimisen äänineen. Huoneen
ilmassa tuoksui kiima, enkä voinut olla
ulvahtamatta nautinnosta, kun tunsin ison kalun
työntyvän minuun takaapäin. Se täytti minut
ääriäni myöden, ja lämmin tunne valtasi koko
kroppani. Samalla yksi sohvalla istuneista
miehistä nousi ylös, riisui housunsakin ja
polvistui viereeni. Kosketeltuaan hetken
työntöjemme tahdissa heiluvia rintojani hän
kumartui selkäni päälle niin, että hänen kasvonsa
olivat minua takaapäin panevaan mieheen päin. Hän
nojautui osittain kylkeeni ja levitti käsillään
pakaroitani niin, että ryppyreikäni näkyi heille
molemmille esteettä.
Tämän viimeisimpänä joukkoomme liittyneen miehen
kalu hankasi ihanasti alavatsaani hänen
sormeillessaan anustani.
Iso elin suussani, sykkivänä ja lähellä
purkautumistaan; toinen kalu työntymässä yhä
uudestaan ja uudestaan syvälle tiukkaan pilluuni
ja kolmannen miehen sormet hankaamassa ja
hiplaamassa peppuani saivat minut täysin
hulluksi! Olin varma, etten ollut koskaan
tuntenut itseäni yhtä nartuksi, ja se kiihotti
minua suunnattoman paljon. Kun vielä näin, että
neljäs kundi oli alkanut itse vetelemään omaa
kaluaan sohvalla olin valmis.
Orgasmini oli perusteellinen ja todella voimakas.
Samaan aikaan mieheni laukesi suuhuni, ja vaikka
koitin keskittyä lastin nielemiseen, en kyennyt
omalta orgasmiltani siihen täysin. Hyvin pian
minun tulemiseni jälkeen myös minua paneva kundi
tuli karjahtaen ja heittäen siemenensä selälleni
ja pakaroilleni. Vasta nyt kunnolla tajusin, että
anuksessani oli syvällä sisällä sormi.. Tiesin,
miltä orgasmini on täytynyt myös tuossa sormessa
tuntua!
Istahdin polvilleni, tasasin hengitystäni ja
nojasin kyynärpäilläni mieheni polviin. Mies
takanani tarttui minua vyötäröstä, suukotti
niskaani ja nousi ylös. Hän lähti suihkuun
peseytymään.
Kauaa en saanut levätä, kun peppuni kimpussa
hääräillyt kundi käänsi minut selälleni lattialle
ja tuli koko painollaan päälleni. Suutelimme ja
nuolimme toistemme huulia aina välillä kevyesti
puraisten. Sitten mies siirtyi alemmas ja kävi
hajareisin istumaan rintakehäni päälle. Hän
kehotti minua pitämään rintojani yhdessä..
Samalla, kun hän alkoi työntelemään kaluaan
rintojeni välissä tajusin neljännen kundin
siirtyneen jalkoväliini. Haarani vedettiin
erilleen ja kuuma, kostea kieli alkoi lipoa
reisieni sisäpintaa, nousten hiljalleen ylemmäs.
Kun kieli saavutti uloimmat häpyhuulet anelin jo
häntä nuolemaan pilluani.
Hän levittikin häpyhuuliani niin, että pääsi
helposti käsiksi klitorikseeni.
Ensimmäiset nuolaisut olivat varovasisia,
tunnustelevia, mutta niiden jälkeen hän alkoi
koko kielensä pinta-alalla hieromaan klitoristani
ja aina välillä lipsuttelemaan sitä nopeilla,
lyhyillä vedoilla.
Itse koitin samaan aikaan nuolaista aina suuni
kohdalle osuessaan rintojeni väliin naivan kundin
kalua, ja hän näyttikin varsin tyytyväisltä
samaansa käsittelyyn. Oma mieheni istui sohvalla
kalu puolijäykkänä ja katseli, kun kaksi muuta
miestä nai hänen tyttöystäväänsä. Näky tuntui
olevan mieluinen, ja kohta hänkin tuli alas
lattialle. Mieheni kävi polvilleen kasvojeni
viereen, pyysi käntämään päätäni ja käski
ottamaan elimensä suuhuni.
Imaisin sen huulteni väliin ja näin jatkoimme
hetken aikaa nelistään.
Tunsin kuitenkin orgasmini olevan taas lähellä,
kun pilluani nuoleva kundi työnsi kaksi sormea
sisääni ja alkoi hangata niillä vakoani
lutkuttaessaan klitoristani. Tämä kaikki yhteensä
saivat minut laukeamaan vielä lujempaa, kuin
ensimmäisellä kerralla, ja nyt kroppani vavahteli
ja nytkähteli täysin holtittomana, selkäni
taipuessa kaarelle ja melkein itkulta
kuullostavan vaikerruksen päästessä suustani.
Rintojeni välissä työntelevä mies varoitti
huohottaen tulevansa myös ja laukesi melkein heti
tämän jälkeen kasvoilleni ja rinnoilleni. Samaan
aikaan kundikaverini siirtyi jalkojeni väliin,
työtyi sisääni ja aloitti rajut, nopeat työnnöt.
Kaiken äskeisen näkeminen oli kiihdyttänyt
hänetkin miltei hurmokseen, ja nyt hän ahmi
silmillään vartaloani, joka kiilteli hiestä ja
spermasta.. Olimme kahden muiden miesten
painuttua pesulle ja rauhoittumaan sessiomme
jälkeen. Tahdoin antaa parastani omalle
rakkaalleni.
Nostin jalkani mieheni olkapäille ja tartuin
käsilläni häntä pakaroista. Vedin häntä joka
työnnöllä syvälle itseeni ja vilkuilin aina
välillä tv-ruutua, jossa sillä hetkellä kaksi
naista nuoli toisiaan 69-asennossa. Pyysin, että
kultani tulisi minuun takaapäin niin, että voisin
samalla seurata elokuvan kiihottavaa kohtausta.
Käännyimme matolla niin, että minä olin
kontillani ja pystyin katsomaan naisten kielien
työskentelyä toistensa klitoriksilla samalla, kun
mieheni työntyi sisääni takaapäin. Samalla hän
kostutti sormensa suussaan ja alkoi hitaasti
työntämään sitä anukseeni. Se upposikin sinne
suhteellisen helposti, ja samalla kun puskin
peppuani mieheni työntöjä vasten, alkoi sormi
liikkua edestakaisin pyllyssäni.
Yhtäkkiä sormi vedettiin pois ja tilalle tuli
jotain isompaa.. Mieheni kalu kutitteli varovasti
kireän aukkoni suuta ja työntyi sitten milli
milliltä syvemmälle. Rentoutin lihakseni ja
siirsin omat sormeni klitorikselleni.
Hieroin nautinnonappulaani melko rajusti samalla,
kun mieheni aloitti työnnöt tiukassa, kuumassa
anuksessani. Kultani huohotuksesta päätellen hän
ei ollut kaukana huipustaan..
Tarttuessaan lanteisiini kovalla otteella, paljon
puhuvan, tuskallisen voihkaisun päästäen mies
laukesi suoleeni hetkellä, jona minäkin sain
jälleen orgasmin. Puristus aukossani oli
luultavasti niin voimakas, ettei rakkaani
kestänyt enempää.
Läähättäen, täysin uupuneena hän lysähti päälleni
ja suukotti väsyneenä selkääni. Painauduimme
päällekkäin matolle ja nautimme hetkestä
kahdestaan, alastomina, tyydytettyinä, olohuoneen
matolla. Mieheni kurotti pöydältä kaukosäätimen,
painoi siitä stop nappulaa ja sammutti
television. Hiljaisuus tuntui ihanalta.
Huikatessamme heiheit kundeille kotiin
lähtiessämme totesin kullalleni, että
juoppokuskin homma olikin sinä iltana varsin
miellyttävää puuhaa.. Ja jottei mieheni olisi
saanut jälkeenpäin mustasukkaisuuden puuskia,
suukotin häntä suulle ja kerroin rakastavani
häntä hyvin, hyvin paljon. ;)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.