Oli niin hyvä juttu tuossa alempana (juhannus juttu) että tekee mieli kertoa yksi tapahtuma:
Äitini oli siskollaan,tädilläni, kyläilemässä.
Talossa on yläkerrassa makuuhuoneita kaksi.
Illalla sitten siskokset lähtivät yläkertaan nukkumaan, ja siinä toisessa makuuhuoneessa jossa tätini nukkui jutustelivat hetken aikaa.Oli lämmin kesäilta ja huoneen ikkuna oli avoinna.Yhtäkkiä äitini sanoi siskolleen että kuunteleppa,jostain kuuluu musiikkia.Tätini sanoi että kuuluu varmasti kylältä jostain.Mutta sitten kun rupesivat oikein kuuntelemaan,se ei ollut varsinaista musiikkia vaan kuin pienet kellot olisi soinneet.
No äitini meni sitten nukkumaan viereiseen huoneeseen.
Vuoteeseen käydessään kuuli edelleen sitä soittoa.
Vastapäätä sänkyä on komero.
Kun äitini sai itsensä siihen petiin, eikä ollut kerennyt nukahtaakkaan, komeron ovi avautui ja komerosta tuli useampi "pieni ihminen" näillä sanoilla kuvasi näkyä.Samalla kun nämä pikku-ihmiset tuli komerosta se musiikki voimistui.
Äitini ei jäänyt katselemaan saatika seurustelemaan niiden kanssa vaan ryntäsi alakertaan ja nukkui siellä yönsä.
Sen kerran jälkeen kukaan meidän sukulaisista ei ole nukkunut siinä huoneessa.
Täytynee sanoa että aina siellä yläkerrassa on ollut omituinen tunnelma kaikkien mielestä.
Siellä ei ole kukaan kuollut tms.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjassa "Suuri Tonttukirja" mainitaan että tonttujen kuningas valitaan kotitontuista. Saattoi olla että kaapissa pidettiin kruunajaisia.
Tosi kiva jos olisi oleet tonttuja, ne varmaan "hyväntahtoisia" ja mukavia.
Moni on sanonut niiden olleen "ufo-olentoja"
Nyt men kyl liian pitkälle. Aatteleppas ny; Kokoontuuko ufot koskaan komeroon. Tulivat kaapista ulos. No, eipä mennä liiallisuuksiin.
Muuten uskottava, mutta ufot olivat liikaa. No, kaikkia ei voi miellyttää.
Kyllä uskoisin että tonttuja olivat. ^_^ Ufot kaapista ulos..? :)
Aivan loistava. Sitten voidaan suututtaa ufolaiset kertomalla että pienet vihreaät/harmaat miehet ovatkin kaappihomoja ja tulevat kaapista ulos kellot kilkattaen. xD
Mutta mielen kiintoinen tarina kylläkin.