Mielenkiinnosta kyselen. Mielestäni eivät todellakaan sulje toisiaan pois, vaikka jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä. Uskon molempien olemassaoloon, mutta uskoni on henk.kohtainen ratkaisuni enkä kannata mitään tiettyä uskontokuntaa.
Kuinka moni täällä uskoo sekä ufoihin että Jumalaan?
Tulipa mieleen
21807
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Usko on mielenkiintoinen ilmiö. Omalla kohdallani ei niinkään voi sanoa kyseen olevan uskosta, vaan tiedosta, kun on kyse muukalaisten ja Korkeamman Voiman olemassaolosta. Joku sanoo sitä Buddhaksi, toinen Jumalaksi, kolmas ehkä Valoksi. Jotta usko muuttuu tiedoksi, tarvitaan empiiristä tutkimusta.
Voi siis sanoa, että tiedän muukalaisia olevan olemassa, niin kuin on olemassa ihmistä korkeampi hierarkiakin. Tämä tieto on siinä määrin joidenkin uskoon verrattava asia, että en sitä lainkaan tutuilleni mene kailottamaan. Mitä nyt netissä vähän asiasta höpisen :)
Siinä vaiheessa kun ihminen väittää "tietävänsä" kannattaa miettiä olisko syytä hakeutua jonkinlaiseen hoitoon.
Ymmärrän "huolesi". Keskimääräisen ihmisen tällä pallolla pitääkin vastata kuten sinä vastasit. Elämme tieteisuskovaisuuden aikaa, jolloin pitää ehdottomasti luottaa tieteeseen, muuten menee uskottavuus. Onhan se selvää, että jos on ateismi taustalla, niin pitää ottaa siitä mistä kiinni saa, eli klassisesta tieteestä. Ei ateisti voi ottaa kiinni henkisistä asioista, koska ne hänen näkökulmastaan ovat harhaa.
Itseäni ja tietoani en ala vähättelemään. Pitää uskaltaa tietää silloin, kun oikeasti jotain tietää.
Täysin ehdottomat tietoni ovat tässä:
- korkeampi voima on olemassa, se joka sanoo "minä olen"
- minä olen olemassa
Ufoista/muukalaisista ja muusta tiedosta voi sitten jo keskustella, koska se ei ole 100.00% varmaa (vaikka ufon olen nähnytkin omin silmin, sillä aivan äärimmäisen pieni mahdollisuus erehtymiselle on).
Olemme kaikki oppimassa uutta ja samassa veneessä.
mutta muutamilla on jonkimoinen tarve "vetää se tappi" pois pohjasta...
Ehkä tuollaisella asenteella, pitääkin olla jyrkästi vastaan näitä henkisiä asioita kohtaan. Muutenhan tavallaan kyseenalaistaa oman kielteisen asenteensa olla "oikeassa"... kukapa sitä nyt tuollaista myöntäisi.
Puolileikillään sanottuna ateistit ovat suoraan polveutuneet jostain yksisoluisesta vipeltäjästä. Lopputulos siinä on apinoiden kautta tullut kehityksen "huipuun" jolloin ateistinen henkilö edustaa maailmankaikkeuden ylintä tiedon huipentumaa. Näinkin voisi ajatella, toivottavasti en nyt loukannut heidän henkistä minäänsä (egoa).
Ihmisen pitäisi ymmärtää oma tarkoituksen tässä maailmassa, edes jotain hajua edes...
"Täysin ehdottomat tietoni ovat tässä:
- korkeampi voima on olemassa, se joka sanoo "minä olen"
- minä olen olemassa "
Niinkuin olisi peiliin katsonut.
Perustetaanko "keskinäisen kehumisen kerho"?
Ei vaan.
MINÄ OLEN, voi tarkoittaa: JHV - Jahve - Jehova -Allah. Sekä kristittyjen, että islaminuskoisten Jumalan ensisijainen määritelmää itsestään.
Tai se voi myös tarkoittaa Renee Descarteen : Gocita Ergo Sum. Ajattelen, siis olen. USKOAKSENI tarkoitit edellistä.
Tällä palstallahan keskustellaan UFO:ista ja samalla pyritään avartamaan omaa maailmankuvaa.
On hienoa, että ihmiset, kuten sinä, uskaltavat tuoda esille myös vähän "hienoviritteisempiä" asioita elämästään.
Hatunnosto
(Vk)
ihminen joka menettää henkisen puolensa muuttu tyhjäksi kuoreksi, niin sanotusti. Hänestä tulee logiikkaa saarnaava robotti.
Jumalasta puhuttaessa erittäin harvoin pyritään määrittelemään sitä mistä puhutaan. Mistä siis
puhutaan kun puhutaan Jumalasta?
Maailmankaikkeus on valtavan suuri ja tuosta valtavuudesta ihminen käsittää todennäköisesti vasta osan (universumeja saattaa olla useitakin).
Välimatkoista ja mittasuhteista:
Matkaa Maasta Aurinkoon on 150 000 000 kilometriä ja matka kestää valonnopeudella n. 8,2 minuuttia.
Linnunrata-galaksin pituus on 100 000 valovuotta ja Linnunradassa arvioidaan olevan noin 200 -300 miljardia Auringon kaltaista tähteä.
Lähimpään suuren galaksiin (Andromeda) on matkaa noin 2 400 000 valovuotta.
Galakseja arvioiden olevan maailmankaikkeudessa satoja- tai tuhansia miljardeja.
9 000 000 000 valovuoden matkan päässä on havaittu kooltaan tuhatkertaa Linnunrataa suurempi galaksi.
Yksi tietoinen olento ei voi henkilökohtaisesti tietenkään nähdä kaikkea maailmankaikkeudessa, mutta entäpä olennot, jotka ovat kehityksessään edenneet korkeimmille tasoille (=Henkihierarkiat).
Onko Jumalia -tai Jumalankaltaisia olentoja siis useampia, vaikka alkulähde on tietysti sama?
Olen kristitty. Poskeni eivät punota lausuessani Luterilaisen uskontunnustuksen. Harvoin lausun, kun en käy enää kirkossa, enkä muussakaan hengellisessä riennossa.
Maailmankatsomukseni (Älyllinen) ei tarvitse Jumalaa eikä jumalia. Koko maailmankaikkeus evoluutioineen voi olla "sattuman" tulosta. Silti maailmankuvaani (Äly Psyyke) mahtuu täysin irrationaalinen, nuoruuden vahvan subjektiivisen kokemuksen perusteella Jumala. En edes yritä yhdistää näitä näkemyksiä logiikalla toisiinsa.
Jos on olemassa koko universumin luonut Jumala, joka vielä kykenee ottamaan yksilön huomioon ("ei edes varpunen putoa hänen tietämättään, ja te olette paljon suurempiarvoisia kuin varpuset"), hänen logiikkansa täytyy olla niin paljon meidän ja minkä tahansa kuviteltavissa olevan älyn yläpuolella, ettei loogisessa tarkastelussa ole enää logiikkaa.
Ajatteluani käsitys Jumalasta ei tietääkseni juurikaan ohjaa. Käytännön elämääni kyllä.
Jos uskoo uskontojen "määrittelemään" Jumalaan, saattaa olla vaikeaa hyväksyä käsitettä, että Jumala olisi luonut erilaisia maailmoja erilaisine olioineen ympäri avaruutta, koska silloin he joutuisivat pohtimaan asioita laajemmalti ja se voisi johtaa heidät "harhaan" omasta uskonnostaan.
En USKO ufoihin - koska tiedän omista kokemuksista niiden olevan todellisia. Jumala on minulle kaikkeuden lähde, Isä/Äiti, Tietoisuus ja Energia josta kaikki mitä on, ON, Elämä kaikkinaisuudessaan. Siis uskon, että Jumala On Ainoa Todellisuus.
Ja siinä toinen tietäjä. Sitten kun ikää tulee lisää niin opitte, että ihminen tietää todella vähän. Uskoa saa kuitenkin ihan vapaasti.
toiset uskoo mihin uskoo, mutta itse en enää usko jumalaan, eli siihen raamattu ja jehova skeidaan, jumala elää ja tulee, eikös se ollu se elvis joka elää!
lentäviä "lautasia"/aluksia on kun olen niitä itse kuvannut videokameralla, joten tiedän että niitä on, mutta ne humadoidit, niitä en ole nähnyt, joten!
Molempiin. Ne jotka luulevat ettei jonpaa kumpaa ole, ovat vain rajoituneita sillä tavalla.
>>Voi siis sanoa, että tiedän muukalaisia olevan olemassa, niin kuin on olemassa ihmistä korkeampi hierarkiakin>>
Tuo on aivan totta.
_Vittuun uskon !
Niin minäkin
Se mikä
on "olen'massaa"
tietty
"on massaa"
ja se siitä.
Kontekstissaan kaikki sen kaltainen on riippuvuus-suhteissa toisistaan.
Mutta "sellainen jumala" voi olla ehkä vain "tämän jumala?
Maailmoja ihan omineen saattaa olla loputtomasti?
Eli turha hirttäytyä yhteen harhaan?
Jospa olemuksemme ei ole alkujuurisesti massaa lainkaan ja voimme,,,,?
Voipa olla niinkin että se "minä olen" on sekin harhaisuutta?
Alieneita, enkä Jumalia ole nähnyt.
>>Elämme tieteisuskovaisuuden aikaa, jolloin pitää ehdottomasti luottaa tieteeseen, muuten menee uskottavuus. Onhan se selvää, että jos on ateismi taustalla, niin pitää ottaa siitä mistä kiinni saa, eli klassisesta tieteestä. Ei ateisti voi ottaa kiinni henkisistä asioista, koska ne hänen näkökulmastaan ovat harhaa.>>
Aivan totta, "tieteisuskovaisuus" todellakin on yksi kritiikittömän uskovaisuuden yleinen muoto. "Tieteisuskovaiset" perustelevat uskomuksiaan tieteellä, mutta eivät huomioi niitä tosiasioita, jotka ovat heidän tieteellisen maailmankuvansa kanssa ristiriidassa. Silmien ummistaminen tosiasioilta onkin uskovaisuutta negatiivisimmassa mielessä. Rehellisyys on aidossa uskonnollisuudessa tärkeintä ja usein on helppo nähdä, että tieteisuskovaiset eivät aina ole rehellisiä omassa uskossaan. Se näkyy mm. siten, että heidän on vaikea
suhtautua asioihin puolueettomasti kun on kyse esim. ufoista tai muinaisista jättiläisistä. Omasta maailmankuvasta on tullut aitoa totuutta tärkeämpi ja sitä pyritään suojelemaan joskus valheillakin.
Esimerkiksi. ns. "aurinkoihmeille" ja ilmestyksille virallinen tiede ei anna selitystä, vaikka ilmiö on todellinen. Ufoilmiötä ei muutenkaan tunnusteta olemassaolevaksi siinä mielesssä, että joidenkin ufojen tunnustettaisiin olevan älykkäässä ohjauksessa. Kuitenkin mm. Venäjän ufoarkistoista paljastuneiden tietojen mukaan esimerkiksi meriufoja on olemassa ja ufohavaintojakin on tehty miljoonia maailmanlaajuisesti.
Tieteellisiä löydöksiä ja teorioita palvotaan usein kritiikittömästi - aivan kuten fundamentalistit palvovat uskontojensa oppeja sen kummemmin ajattelematta.
Tällöin kuitenkin aito totuudellisuus ja rehellisyys usein kärsii, kun puuttuu joko rohkeutta tai halua, tai molempia, jotta voisi tunnustaa tosiasioita laajemminkin myöskin oman vakiintuneen maailmankuvan ulkopuolelta.
Elämme paitsi tieteisuskovaisuuden aikaa, niin myöskin muutoksen aikaa jolloin totuutta esimerkiksi ufojen olemassaolosta ei voi enää kieltää - jos haluaa olla rehellinen. Joidenkin mielestä asia voi olla pelottava sillä ufojen olemassaolo johtaa väistämättä moniin uusiin kysymyksiin, kuten "mistä ufot tulevat ja ketkä niitä ohjaavat"? "Mikä on maapallon ihmisten asema ja merkitys kosmisessa mielessä"? "Onko olemassa jonkinlainen jumalallinen suuri suunnitelma joka koskettaa tätäkin aurinkokuntaa ja maaplaneettaa? "Ketkä ovat suunnitelman takana, jos sellainen suuri suunnitelma on olemassa"? Nämä kaksi viimeistä kysymystä johdattavat ajatukset uskonnollishenkiselle alueelle ja vastausten täytyy liittyä korkeimpiin olentoihin ja korkeampiin voimiin. Nuo voimat ovat hyvin todellisia ja vaikuttavat henkimaailmassa ja henkimaailman kautta (korkeampien ulottuvuuksien kautta). Teosofiassa asia seliteäään melko ymmärrettävästi Henkisten Hierarkioiden olemassaolon kautta. Varmastikin ainakin kaikki selväjärkiset ja rehelliset uskovaiset hyväksyvät hierarkioiden olemassaolon. nuo Hierarkiathan muodostuvat Enkelihierarkioista ja muista korkeasti kehittyneistä Valoa ja Taivaallista hallintoa palvelevista olennoista.
Raapustelusi paljastaa vain sen, ettet ymmärrä mitään tieteestä etkä tieteen menetelmistä.
Jos rupeat tiedettä mollaamaan, niin esim. seuraavaan kerran kun hammastasi särkee, käske repiä se pois ilman puudutusainetta. Ehkä ne sinun henkiolennot liihottelee paikalle auttamaan sinua olemaan tuntematta kipua... :-D
Ufoihin? Nehän ovat vain jotain kulkupelejä. Uskon täysin siihen että muuallakin on asukkaita, koska olemmehan mekin avaruuden asukkeja. Se sitten millä liikumme on teknologiaa, voihan olla vaikkapa robotteja jotka köröttelevät miljoonia vuosia tuolla jossain. Ei tarvita perunaa eikä makkaraa matkalle.
Jokin jumala taasen on vähän kinkkisempi juttu, voisin vähän uskoakin että jokin suurempi äly voisi olla olemassa, joka on mahdollistanut elämälle otollisia paikkoja.
Sensijaan joku raamatunmukainen heppu on kylläkin täysin mahdoton ymmärtää. Joka mukamas tietää jokaisen hyönteisen ja ötökän sijainnin ja tarkoituksen.
Sitten vielä ihmiset. Tietää seitsemäntuhannen miljoonan ajatukset ja teot ennakolta, ja järjestellä ne vieläpä itse. Silloin puhummekin jo super tietokoneesta.
tiedän ja tiedän.
Jeps, tuo on tullut vastaan joidenkin ajatuksissa aina joskus. Miksipäs toinen ihmislaji sulkisi Jumalaa mihinkään.
Ehkä se sekoitus tulee historiasta, jolloin puhuttiin taivaan jumalaista, jotka laskeutuivat maan päälle. Eiväthän maan ihmisiä edellä olevat jumalia ole, eivät täydellisiä, vaikka paljon edellä olisivatkin.
Jumalaan kyllä uskon, sillä elämän syntyminen universumissa ei ole sattumaa, vaan suunnitelmaa, mutta tuo toisten ihmislajin olemassaolo ei ole sen enempää uskontoa kuin meidänkään olemassolo.
Ensimmäistä aiheuttajaa ei todistella, ufolaiset on jo koettu, nähty ja kuvattukin monissa paikoissa.
Uskoa ja tietoa siis.