”Tästä ovesta ei pääse ulos kuin avaimella” sanoi vaaleatukkainen nainen, käänsi oven takalukkoon ja hymyili pirullisesti. ”Massia”… rahaa? Missä helvetissä se jätkä on, ainahan tämä kama on ollut ilmaista? Vaaleatukkainen näytti sormillaan eleen, joka symboloi setelien kahinaa. Suvi oli muistavinaan, että asunnossa vasta kävi joku. Lähimuisti oli toivottoman heikko. Kävi ilmeiseksi, että pilveä ei kannata polttaa, jos on valvonut piristeillä yön tai pari. Hän sai idean, pyysi päästä ovesta ulos ja tavoitti äsken näkemänsä pariskunnan parkkipaikalla. Heiltä hän sai kyydin kaupungille.
Suvi seisoi keskustassa pankkiautomaatin jonossa. Hän puhutteli toisia tuttavallisesti siltä varalta, että nämä tuntisivat hänet ja heillä olisi myötämielinen vaikutus hänen olemassaolonsa jatkumiseen. Hän ei missään tapauksessa halunnut enää loukata ketään, täytyi olla varovainen. Omantunnon ääni, joka oli valinnut esiintymismuodokseen matalan miesäänen, puhui synkästi: ”Olet hoitanut itsesi keskelle tätä kaaosta, ja sinun on myös hoidettava itsesi siitä ulos.”
Suvi tunsi muuttuneensa läpinäkyväksi. Ihmiset pystyivät katsomaan hänen lävitseen ja lukemaan hänen ajatuksensa. Kaupunki oli muuttunut viliseväksi kauhukabinetiksi. Äkkiä hän törmäsi opiskelukaveriin ja lainasi tältä rahaa. Jälkeenpäin hän kuuli näyttäneensä todella pelottavalta, katse oli ontto ja puhe hätääntyneen nopea. Kuin nurkkaan ahdistettu eläin, jatkuva ”taistele tai pakene”- reaktio.
Hankittava lisää rahaa. Nopea puhelinsoitto ja kävely kaupunkia hallitsevan kukkulan toiselle puolelle. Kävely pimeän puistikon läpi, ja jokainen hiiren ja oravan tuottama rasahdus sai hänet varpailleen. Toinen ystävä ei ollut ollenkaan halukas sekaantumaan asiaan, joten tyttö suoritti vain pari puhelinsoittoa ja jatkoi matkaansa.
Tässä vaiheessa Suvi oli jo varma, että häntä seurattiin autolla. Siispä hän valitsi kävelyreitin harhauttaakseen takaa- ajajia. Polulla käveli mies valtavankokoisen koiran kanssa, ja tyttö oli varma, että koiran näyttäminen oli uhkaus sen usuttamisesta hänen kimppuunsa. Hän alkoi vihata ihmiskuntaa. Mieleen sattui vain yksi nimi: Jani. Tässä olisi hänen todellinen ystävänsä. Jos hän pääsisi tämän luo, hän jäisi eloon!
Nyt Suvi valitsi aivan erilaisen kävelyreitin. Hän kulki kaikkein vilkasliikenteisimpien teiden vieressä. Jos on pakko kuolla, sen voi tehdä pää pystyssä. Sitä paitsi tappajat jäisivät julkisella paikalla todennäköisemmin kiinni. Välillä hän kuuli puheitta pysäköidyistä autoista. Tietysti ne puhuivat hänestä, Suvi kuuli heidän puheensa vaikkei se ollutkaan fyysisesti mahdollista niin kaukaa. Tässä vaiheessa seuraajia oli jo kolme henkilöautollista. Hänen logiikkansa oli todella kieroutunutta.
Ystävä asui kahdeksannessa kerroksessa ja tytöllä ei ollut puhelinta. Millä hän pääsisi sisään? Hän heitteli toisen kerroksen ikkunaan pikkukiviä. Parvekkeelle tuli pyjamapukuinen mies. Tyttö pyysi ja rukoili miestä kävelemään ulko-ovelle ja avaamaan sen, mutta mies vastasi unisena, ettei hän aio sekaantua asiaan.
Suvi istui ja itki oven edessä, kun parkkipaikalle saapui taksi. Taksista tuli nuorehko nainen, joka hämmästeli, mitäs toinen istuu ulkona kylmässä yössä. He ottivat yhdessä hissin ja tyttö kertoi, että hän oli matkalla ystävänsä luo, eikä hänellä ollut puhelinta tai avaimia.
Suvi keräsi rahat kasaan ja liitti uuden kellonsa mukaan lunnaisiin. Hän pyysi ystäväänsä alaovelle odottamaan siltä varalta että tulisi hätätilanne ja olisi juostava sisälle. Hän astui ulos setelinippu kädessään ja kelloa roikottaen. Pieni kierros parkkipaikalla, tulos: ei ketään. Ei ketään… Suvi huusi: ”Tulkaa ottamaan, jos haluatte!” mutta parkkipaikka oli aivan autio. Tilanteen uusista käänteistä häkeltyneenä hän kääntyi takaisin ja he menivät yhdessä Janin kanssa tämän asuntoon. ”Ei ketään, ei ketään..” Suvi toisteli. Tajuntaan räpsähti jotain todella kauheaa: hän oli siis kuvitellut koko illan tapahtumat. Ja viettänyt tuntikausia odottaen kuolemaa!
Yö meni valvoessa ja itkiessä järkytystä pois. Seuraavana päivänä Suvi maksoi velkansa ja osti rahalla omatuntonsa puhtaaksi. Vielä kauan jälkeenpäin tietynlaiset suuret koirat ja tietynväriset autot herättelivät psykoosia. Puhelimeen tyttö ei uskaltanut enää puhua, ja ovessakin luki väärä nimi.
Suvi seisoi keskustassa pankkiautomaatin jonossa. Hän puhutteli toisia tuttavallisesti siltä varalta, että nämä tuntisivat hänet ja heillä olisi myötämielinen vaikutus hänen olemassaolonsa jatkumiseen. Hän ei missään tapauksessa halunnut enää loukata ketään, täytyi olla varovainen. Omantunnon ääni, joka oli valinnut esiintymismuodokseen matalan miesäänen, puhui synkästi: ”Olet hoitanut itsesi keskelle tätä kaaosta, ja sinun on myös hoidettava itsesi siitä ulos.”
Suvi tunsi muuttuneensa läpinäkyväksi. Ihmiset pystyivät katsomaan hänen lävitseen ja lukemaan hänen ajatuksensa. Kaupunki oli muuttunut viliseväksi kauhukabinetiksi. Äkkiä hän törmäsi opiskelukaveriin ja lainasi tältä rahaa. Jälkeenpäin hän kuuli näyttäneensä todella pelottavalta, katse oli ontto ja puhe hätääntyneen nopea. Kuin nurkkaan ahdistettu eläin, jatkuva ”taistele tai pakene”- reaktio.
Hankittava lisää rahaa. Nopea puhelinsoitto ja kävely kaupunkia hallitsevan kukkulan toiselle puolelle. Kävely pimeän puistikon läpi, ja jokainen hiiren ja oravan tuottama rasahdus sai hänet varpailleen. Toinen ystävä ei ollut ollenkaan halukas sekaantumaan asiaan, joten tyttö suoritti vain pari puhelinsoittoa ja jatkoi matkaansa.
Tässä vaiheessa Suvi oli jo varma, että häntä seurattiin autolla. Siispä hän valitsi kävelyreitin harhauttaakseen takaa- ajajia. Polulla käveli mies valtavankokoisen koiran kanssa, ja tyttö oli varma, että koiran näyttäminen oli uhkaus sen usuttamisesta hänen kimppuunsa. Hän alkoi vihata ihmiskuntaa. Mieleen sattui vain yksi nimi: Jani. Tässä olisi hänen todellinen ystävänsä. Jos hän pääsisi tämän luo, hän jäisi eloon!
Nyt Suvi valitsi aivan erilaisen kävelyreitin. Hän kulki kaikkein vilkasliikenteisimpien teiden vieressä. Jos on pakko kuolla, sen voi tehdä pää pystyssä. Sitä paitsi tappajat jäisivät julkisella paikalla todennäköisemmin kiinni. Välillä hän kuuli puheitta pysäköidyistä autoista. Tietysti ne puhuivat hänestä, Suvi kuuli heidän puheensa vaikkei se ollutkaan fyysisesti mahdollista niin kaukaa. Tässä vaiheessa seuraajia oli jo kolme henkilöautollista. Hänen logiikkansa oli todella kieroutunutta.
Ystävä asui kahdeksannessa kerroksessa ja tytöllä ei ollut puhelinta. Millä hän pääsisi sisään? Hän heitteli toisen kerroksen ikkunaan pikkukiviä. Parvekkeelle tuli pyjamapukuinen mies. Tyttö pyysi ja rukoili miestä kävelemään ulko-ovelle ja avaamaan sen, mutta mies vastasi unisena, ettei hän aio sekaantua asiaan.
Suvi istui ja itki oven edessä, kun parkkipaikalle saapui taksi. Taksista tuli nuorehko nainen, joka hämmästeli, mitäs toinen istuu ulkona kylmässä yössä. He ottivat yhdessä hissin ja tyttö kertoi, että hän oli matkalla ystävänsä luo, eikä hänellä ollut puhelinta tai avaimia.
Suvi keräsi rahat kasaan ja liitti uuden kellonsa mukaan lunnaisiin. Hän pyysi ystäväänsä alaovelle odottamaan siltä varalta että tulisi hätätilanne ja olisi juostava sisälle. Hän astui ulos setelinippu kädessään ja kelloa roikottaen. Pieni kierros parkkipaikalla, tulos: ei ketään. Ei ketään… Suvi huusi: ”Tulkaa ottamaan, jos haluatte!” mutta parkkipaikka oli aivan autio. Tilanteen uusista käänteistä häkeltyneenä hän kääntyi takaisin ja he menivät yhdessä Janin kanssa tämän asuntoon. ”Ei ketään, ei ketään..” Suvi toisteli. Tajuntaan räpsähti jotain todella kauheaa: hän oli siis kuvitellut koko illan tapahtumat. Ja viettänyt tuntikausia odottaen kuolemaa!
Yö meni valvoessa ja itkiessä järkytystä pois. Seuraavana päivänä Suvi maksoi velkansa ja osti rahalla omatuntonsa puhtaaksi. Vielä kauan jälkeenpäin tietynlaiset suuret koirat ja tietynväriset autot herättelivät psykoosia. Puhelimeen tyttö ei uskaltanut enää puhua, ja ovessakin luki väärä nimi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hyvä että tarinan päähenkilöillä on nimet? Yleensä en käytä nimiä, kirjoitan vain "tyttö" ja "mies"..
Tarina on uskottava - tarpeeksi höyryinen - tulee mieleen: käytäks sää jotain mömmöjä? On varmaan OK käyttää nimiä jos tarina niin vaatii, mutta on myös hyvä jos osaa kirjoittaa anonyymeistä hahmoista.
Suurin osa aiheistani perustuu uniin. Unipäiväkirja on mielestäni hyvä keksintö. Unissa ihminen voi matkustaa ajassa ja paikassa, vaihtaa sukupuolta, muuttua eläimeksi, mitä vain.