Just joo, tämä pölvästi meni ja tunnusti ihastuksensa ystävälleen. Ystävyytemme oli vielä aika tuore, mutta jo sen alkupuolella tajusin tuntevani häneen muutakin kuin ystävyyttä. Tämän valkeneminen eräänä keväisenä päivänä sai mieleni ihmetyksen valtaan. Voiko tällaista tapahtua, siis heterolle? Kyllä voi, uskokaa minua.
Tästä asiasta olemme sitten keskustelleet. Suurimpana harminani on se, ettei hän koskaan, sanallakaan, ilmaissut kiinnostustaan minuun. Nyt jälkikäteen pohdituttaa kuitenkin hänen puheensa ja sanavalinnat... Oli näköjään sittenkin miettinyt "meitä" vähän pidemmälle... Minä en tuossa vaiheessa uskaltanut edes sellaista toivoa.
Tällä hetkellä kurkkua kuristaa, jos huomaan ettei hänellä ole aikaa tai halua pitää yhteyttä. Yritän esittää, ettei tässä mitään. Sisällä kiehuu, menetys tuntuu luissa ja ytimissä. Nyt tuntuu, että olen menettänyt myös ystävän, vai oliko sitä edes?
Jos vielä kerran kysyisit olenko tosissani, vastaisin kyllä, enkä epäröisi hetkeäkään.
Tästä asiasta olemme sitten keskustelleet. Suurimpana harminani on se, ettei hän koskaan, sanallakaan, ilmaissut kiinnostustaan minuun. Nyt jälkikäteen pohdituttaa kuitenkin hänen puheensa ja sanavalinnat... Oli näköjään sittenkin miettinyt "meitä" vähän pidemmälle... Minä en tuossa vaiheessa uskaltanut edes sellaista toivoa.
Tällä hetkellä kurkkua kuristaa, jos huomaan ettei hänellä ole aikaa tai halua pitää yhteyttä. Yritän esittää, ettei tässä mitään. Sisällä kiehuu, menetys tuntuu luissa ja ytimissä. Nyt tuntuu, että olen menettänyt myös ystävän, vai oliko sitä edes?
Jos vielä kerran kysyisit olenko tosissani, vastaisin kyllä, enkä epäröisi hetkeäkään.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olet siis hetero...Jäin miettimään onko ystäväsikin vai..? Olette kuitenkin keskustelleet yhdessä ihastumisestasi, kuinka Hän siihen suhtautui..ei kuitenkaan täysin torjunut? Ei ehkä uskaltanut ilmaista omaa mahdollista kiinnostustaan?
Vaikea sanoa, kun ei tiedä tilannetta. Mutta eihän ystävyyden tarvitse loppua, vaikka ymmärrän toisaalta jos on vaikea jatkaa "vain" ystävinä.. Ota Sinä rohkeasti yhteyttä ystävääsi ja keskustelkaa vielä asiasta...Olit rohkea kun tunnustit ihastuksesi!
orastava kaveruus näivettyi keväällä alkuunsa, kun ihastuksen tunteista peitellysti puhuttiin, ja ihan myönteisessä hengessä. Sanomattoman surkeaa on!! Kannattaako siis olla rohkea, jos se tarkoittaa, että itse joutuisi turhaan juoksemaan kaverin perässä vakuuttelemassa, että arvostaisi kyllä ihan kaveruus-suhdettakin? Kaikki eivät vaan huoli pelkkää ystävyyttä.
Tunnustettuani tunteeni yhteydessä, tämä ihminen kyseli kaikenlaisia muttei kertonut juuri mitään itsestään. On sen jälkeen ollut etäinen, mutta tavallaan myös pitänyt ystävyyden mahdollisuutta auki.Monin tavoin hämmentävä ihmissuhde siis on kyseessä.
Seksuaalisista suuntauksista emme ole puhuneet, mutta itse en ole häntä koskaan heterona pitänyt (tai, no kerran kauhistuin sitäkin riskiä), ja hän varmaan pitää minua kaappihuterona.
Kuvauksesi henkilöstä, jolle tunnustuksen teit kuulostaa ihan samanlaiselta kuin ihastuksen kohteeni. Jos noin pienellä vihjeellä sellaista voisi ylipäänsä edes päätellä:-)
Noh, täytynee päästää nyt kuitenkiin käsistä, vaikka vaikeaa tekee:-(
Voimia sinulle!
Aijai... ettei vaan tuo "ei kait ..." tyyppi olisi pyörittänyt meitä molempia ;)!
Sehän selittäisikin mietiskelevän etäisyyden... No, kyllä minä oikeastaan arvaan miksi se minun "ystävä" pysyy kaukana, mutta harmittaa silti kamalasti.
tai kenelläkään muulla on pienintäkään aavistusta, miksi tunnustuksen kohde alkaa käyttäytyä etäisesti tuollaisessa tilanteessa, niin ole kiltti ja kerro.
Aavistuksia...Siis syitähän siihen voi olla useita! Ehkä tunnustuksen kohde ei halua ystävyyttä syvempää suhdetta, ehkä hän säikähti/pelästyi...ehkä myös omia tunteitaan..en tiedä.
Kuitenkin ihminen on usein haavoittuvassa tilanteessa ihastuessaan, koska ei voi olla varma kuinka vastapuoli tähän reagoi. Myös tunnustuksen kohde voi mennä hämilleen, olla haavoittuva, epävarma. Jokaisella on tapansa reagoida asioihin. Ihastumisjutut on monesti hankalia, näin on ollut ainakin omalla kohdallani.
Itsekin ihastunut, kohde tietää(=hetero), leikittelee kanssani, ei halua muuta kun ystävyyttä ja sitä onkin =) Onhan siinä se Mutta. Itse haluaa enemmän...silti pidän kiinni ystävyydestä.
Kummallista puuhaa sellainen leikittely. Eihän sitä tiedä, vaikka hän sitten olisi itsekin ihastunut, tai ehkäpä huomioon vastaa niin automaattisesti "flirtillä" ettei sitä itse edes huomaa, eikä siis tarkoituksella leikittele.
Omaa surkeaa tapaustani mutkistaa vielä sekin, ettei kumpikaan ole varsinaisesti flirttaillut, joten lämmön luulisi olevan aitoa... mutta silti etäisyys vain kasvaa.
Voih voih. Mulla ihan samanlaisia tunteita. No sillä erotuksella olen vissisti bi.
Voi kun saisin sen yhden tytön syliini. Tämä välimatka hajottaa mua. Ja se tyttö sanoi mulle jotain kaunista, mutta mä en osannut vastata siihen yhtä kauniisti.
Minä olen ihastunut useampiinkin ystäviini. Jos ystävyydellä on edellytyksiä muuten, ei se ihastuksentunnustukseen lopu. Asiasta vaan ehkä pitää sitten suoremmin keskustella loppuun asti. Esim. kertoa, että arvostat myös ystävyyttä, jos vastapuoli ei muuta halua tai muuhun pysty.
Olen myös löytänyt ihastumisen kautta ihania uusia ystäviä aivan viime aikoina. Nöyryyttähän se vaatii, että ottaa vastaan pakit. Mutta eikö voisi ajatella niinkin, että tunteesi paljastamalla annat ystävällesi lahjan?
Jos toinen perääntyy tunteiden tunnustamisen jälkeen, voihan itse tehdä aloitteita yhteydenpitoon. Kun tilanne on tasoittunut, ystävyyskin voi olla taas selkeämpi.
Niin se vaan on, että molemminpuolisia tunteita, joita uskalletaan myös rohkeasti näyttää, ei löydy huippuhelposti...
Kyllä minä siihen ystävyyteenkin tyytyisin - lopulta. Ehkäpä hän ottaa nyt omaa aikaa ja palaamme taas samalle ystävyystasolle kuin aiemminkin. Toivon niin.
Olen ajatellutkin tätä tunnustustani myös lahjana hänelle. Se, ettei se ollut mieluinen sillä tavalla kuin toivoin, on harmi. Välillä on jopa syyllinen olo - miksi menin häiritsemään sellaista henkilöä joka ei sitä halunnut. Toisaalta, otin vastuun tunteistani ja koetin keskustella niistä fiksusti. Samalla halusin selvittää, onko vastapuolella mitään tuntemuksia. Nyt vaan rämmin aika pahassa suossa, omasta syystä... Erityisesti siksi, että pääosin sain kieltävän vastauksen ja osin myöntävän ja se pieni mahdollisuus nyt tässä kaihertaa. En ajatellut kuitenkaan esittää enään mitään lisäkysymyksiä aiheesta, on sitä sen verran jauhettu:-))
Ovet ovat avoinna, jos hän jotain päättää vielä tästä puhua. Oikeastaan toivonkin sitä. Tuntuu, että hänellä on joitain tunnelukkoja ja huonoja kokemuksia "heteroista". Olisiko niin, että avasin joitakin ikäviä muistoja, jotka estävät myös tämän "meidän" jutun kehittymisen? Jos näin on, on se vielä suurempi harmi.