Eli tässä tälläinen räpellys. Kaikki rakentavat kommentit tervetulleita. Toivoisin kuitenkin enemmän palautetta kuin "Hyi mitä p*skaa". Nimimerkistäkin voi päätellä, että olen vielä aloittelija, joten olen avoin kaikille parannusehdotuksille :)
Kylmä viima puhalsi Opaalinotkon läpi. Synkät pilvet enteilivät runsasta sadetta eikä ulkona liikkunut juuri ketään. Vähälehtiset puut huojuivat tuulessa. Opaalinotkon keskellä oli pieni kylä, Opaalikylä, joka oli ainut asutusalue 30 kilometrin säteellä. Kylässä asui vain reilu kaksisataa asukasta, joten kaikki olivat edes etäisesti tuttuja keskenään.
Sama viileä kevätilma oli pysynyt jo monta viikkoa. Kukkia ei oltu vielä istutettu talojen pihaan, eikä ilmassa lennellyt värikkäitä perhosia, kuten kesäisin. Muutama yksisarvinen oli kuitenkin tullut tuttuun tapaan Opaalikylän liepeille. Kesäisin kylässä näki monia yksisarvisia ja joskus kylän yli oli lentänyt muutama lohikäärme.
Vanhahtavan puutalon ovesta astui ulos pitkä hahmo. Hahmo veti viitan hupun päänsä suojaksi ja asteli hiekkatietä pitkin pois talon pihasta ja suuntasi kohti kylän itäistä laitaa, jossa sijaitsi metsä. Metsä oli suuri ja pinta-alaltaan useita kymmeniä neliökilometrejä. Kovinkaan moni ei ollut uskaltautunut syvälle metsään, sillä eksymisvaara oli suuri.
Vaaleaviittainen hahmo jatkoi matkaansa ohittaen suuren rakennuksen. Rakennuksessa opiskelivat kaikki oppimista kaipaavat, niin seitsemän- kuin seitsemäntoistavuotiaat. Kello oli tuskin lyönyt kolmea aamulla, joten hahmo kulki tyhjän kylän läpi nopeasti ja vaivattomasti. Hahmo pysähtyi metsän laidalle ja laski huppunsa. Hopeanhohtoiset hiukset oli sidottu jäänsinisellä nauhalla poninhännälle. Hopeansinertävät silmät etsivät elonmerkkejä metsästä, mutta kun niitä ei näkynyt, hahmo otti muutaman askeleen kohti metsää.
”Hei, Silver!” Ääni kaikui hiljaisessa aamussa ja metsän laidalla seisova hahmo huokaisi hiljaa. ”Mitä nyt, Temer?” Silveriksi kutsuttu hahmo kysyi ja kääntyi. Häntä kohti hölkkäsi samanikäinen tyttö, jonka kapeat kasvot hehkuivat. ”Minne sinä menet?” Temer kysyi ja pysähtyi Silverin viereen. Silver pohti, kannattiko hänen kertoa suunnitelmastaan. ”Aion kulkea metsän läpi ja käydä Timanttijärvellä”, Silver sanoi hieman epäröiden. Temerin tuntien tyttö haluaisi mukaan ja sitä Silver ei halunnut. ”Minä tulen mukaan”, Temer sanoi ja Silver kirosi mielessään. ”Et tule. Menen yksin. Laskin, että olen takaisin kolmesta viiden päivän kuluessa, jos kaikki menee hyvin”, Silver sanoi ja toivoi, että hänen ystävänsä jättäisi asian sikseen. Temer virnisti. ”Luuletko, että päästän sinut yksin? Kaipaan hieman jännitystä, täällä on ollut viime aikoina erittäin tylsää”, Temer sanoi ja tuijotti Silveriä vihreillä silmillään. ”Liian vaarallista”, Silver sanoi. Poika alkoi pikkuhiljaa menettää hermonsa. ”Ääh. Ja sinäkö pärjäisit yksin?” Temer sanoi ja naurahti. ”Käyn vain kotona pyytämässä luvan”, tyttö jatkoi ja kääntyi lähteäkseen. Silver huokaisi ärtyneenä, muttei jaksanut väittää vastaan. Temer heilautti kättään ja pinkaisi juoksuun. Hetken kuluttua tytön selkä katosi aamu-usvaan.
Voisin lähteä nyt, ennen kuin hän palaa, Silver ajatteli. Mutta se ei olisi reilua, onhan hän sentään vanhin ja paras ystäväni. Poika huokaisi ja istui alas. Hän kaivoi repustaan pieneksi taitellun kartan ja avasi sen. Silver sulki silmänsä vilkaistuaan karttaa.
Silver kuuli askelen lähestyvät ja kohottautui seisomaan. Temer tuli häntä kohti surkea ilme kasvoillaan. ”Minä en pääse. Äiti sanoi, etten voi lähteä nyt kun veljeni syntymäpäivä on tulossa. Eikä hän pidä ajatuksesta että menisin metsään”, Temer sanoi ja tuijotti sandaaleittensa kärkiä. Silver hymyili itsekseen. ”No, minä lähden. Nähd-” Silver aloitti mutta vaikeni kun Temer tarttui häntä kädestä. ”Älä lähde. Saan kyllä äidin suostuteltua, mutta vasta syntymäpäivien jälkeen. Haluan mukaasi. Olisin nyt kiltti”, Temer sanoi surkealla äänellä ja katsoi Silveriä silmät vetistäen.
Silver katsoi noihin vihreisiin silmiin ja mietti milloin olisi voinut vastustaa tuota ilmettä. ”Okei”, Silver sanoi ja nosti repun olalleen. Ei siitä varmasti kovin kamalaa voi tulla, hän ajatteli kävellessään Temerin kanssa takaisin kotiin. Hän on mukava, kunhan ei olisi aina inttämässä.
Kylmä viima puhalsi Opaalinotkon läpi. Synkät pilvet enteilivät runsasta sadetta eikä ulkona liikkunut juuri ketään. Vähälehtiset puut huojuivat tuulessa. Opaalinotkon keskellä oli pieni kylä, Opaalikylä, joka oli ainut asutusalue 30 kilometrin säteellä. Kylässä asui vain reilu kaksisataa asukasta, joten kaikki olivat edes etäisesti tuttuja keskenään.
Sama viileä kevätilma oli pysynyt jo monta viikkoa. Kukkia ei oltu vielä istutettu talojen pihaan, eikä ilmassa lennellyt värikkäitä perhosia, kuten kesäisin. Muutama yksisarvinen oli kuitenkin tullut tuttuun tapaan Opaalikylän liepeille. Kesäisin kylässä näki monia yksisarvisia ja joskus kylän yli oli lentänyt muutama lohikäärme.
Vanhahtavan puutalon ovesta astui ulos pitkä hahmo. Hahmo veti viitan hupun päänsä suojaksi ja asteli hiekkatietä pitkin pois talon pihasta ja suuntasi kohti kylän itäistä laitaa, jossa sijaitsi metsä. Metsä oli suuri ja pinta-alaltaan useita kymmeniä neliökilometrejä. Kovinkaan moni ei ollut uskaltautunut syvälle metsään, sillä eksymisvaara oli suuri.
Vaaleaviittainen hahmo jatkoi matkaansa ohittaen suuren rakennuksen. Rakennuksessa opiskelivat kaikki oppimista kaipaavat, niin seitsemän- kuin seitsemäntoistavuotiaat. Kello oli tuskin lyönyt kolmea aamulla, joten hahmo kulki tyhjän kylän läpi nopeasti ja vaivattomasti. Hahmo pysähtyi metsän laidalle ja laski huppunsa. Hopeanhohtoiset hiukset oli sidottu jäänsinisellä nauhalla poninhännälle. Hopeansinertävät silmät etsivät elonmerkkejä metsästä, mutta kun niitä ei näkynyt, hahmo otti muutaman askeleen kohti metsää.
”Hei, Silver!” Ääni kaikui hiljaisessa aamussa ja metsän laidalla seisova hahmo huokaisi hiljaa. ”Mitä nyt, Temer?” Silveriksi kutsuttu hahmo kysyi ja kääntyi. Häntä kohti hölkkäsi samanikäinen tyttö, jonka kapeat kasvot hehkuivat. ”Minne sinä menet?” Temer kysyi ja pysähtyi Silverin viereen. Silver pohti, kannattiko hänen kertoa suunnitelmastaan. ”Aion kulkea metsän läpi ja käydä Timanttijärvellä”, Silver sanoi hieman epäröiden. Temerin tuntien tyttö haluaisi mukaan ja sitä Silver ei halunnut. ”Minä tulen mukaan”, Temer sanoi ja Silver kirosi mielessään. ”Et tule. Menen yksin. Laskin, että olen takaisin kolmesta viiden päivän kuluessa, jos kaikki menee hyvin”, Silver sanoi ja toivoi, että hänen ystävänsä jättäisi asian sikseen. Temer virnisti. ”Luuletko, että päästän sinut yksin? Kaipaan hieman jännitystä, täällä on ollut viime aikoina erittäin tylsää”, Temer sanoi ja tuijotti Silveriä vihreillä silmillään. ”Liian vaarallista”, Silver sanoi. Poika alkoi pikkuhiljaa menettää hermonsa. ”Ääh. Ja sinäkö pärjäisit yksin?” Temer sanoi ja naurahti. ”Käyn vain kotona pyytämässä luvan”, tyttö jatkoi ja kääntyi lähteäkseen. Silver huokaisi ärtyneenä, muttei jaksanut väittää vastaan. Temer heilautti kättään ja pinkaisi juoksuun. Hetken kuluttua tytön selkä katosi aamu-usvaan.
Voisin lähteä nyt, ennen kuin hän palaa, Silver ajatteli. Mutta se ei olisi reilua, onhan hän sentään vanhin ja paras ystäväni. Poika huokaisi ja istui alas. Hän kaivoi repustaan pieneksi taitellun kartan ja avasi sen. Silver sulki silmänsä vilkaistuaan karttaa.
Silver kuuli askelen lähestyvät ja kohottautui seisomaan. Temer tuli häntä kohti surkea ilme kasvoillaan. ”Minä en pääse. Äiti sanoi, etten voi lähteä nyt kun veljeni syntymäpäivä on tulossa. Eikä hän pidä ajatuksesta että menisin metsään”, Temer sanoi ja tuijotti sandaaleittensa kärkiä. Silver hymyili itsekseen. ”No, minä lähden. Nähd-” Silver aloitti mutta vaikeni kun Temer tarttui häntä kädestä. ”Älä lähde. Saan kyllä äidin suostuteltua, mutta vasta syntymäpäivien jälkeen. Haluan mukaasi. Olisin nyt kiltti”, Temer sanoi surkealla äänellä ja katsoi Silveriä silmät vetistäen.
Silver katsoi noihin vihreisiin silmiin ja mietti milloin olisi voinut vastustaa tuota ilmettä. ”Okei”, Silver sanoi ja nosti repun olalleen. Ei siitä varmasti kovin kamalaa voi tulla, hän ajatteli kävellessään Temerin kanssa takaisin kotiin. Hän on mukava, kunhan ei olisi aina inttämässä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sanotaan nyt vaikka näin, että kieli saisi olla sulavampaa ja vivahteikkaampaa.
Sinänsä tarina vaikuttaa mukavalta. Tuosta käyttäisin mielellään sanaa söpö...
Jotkin asiat on ilmaistu liian suorasukaisesti, esimerkiksi: Kesäisin kylässä näki monia yksisarvisia ja joskus kylän yli oli lentänyt muutama lohikäärme.
Itse sanoisin esimerkiksi: Kerrottiin, että kylässä vaelteli yksisarvisia. Joskus jopa mahtavien lohikäärmeiden on nähty lentävän yli kattojen.
tai näinkin mahtipontisesti ja monimutkaisesti:
Yksisarviset, nuo luomakunnan ihmeellisimmät, vaeltelivat kesäisin vapaana kylässä. Silloin tällöin on jopa mahtava lohikäärme liitänyt kylän yli.
Tuollaiset kohdat joissa selitetään tarkemmin paikoista ovat hankalia saada luonteviksi. Itse aloittelijana painiskelen samojen ongelmien kanssa, joten en ehkä ole kaikkein paras neuvomaan. Sanon silti asiani.
Suomen kieli on monipuolinen ja runsas. Miksipä siis ei käyttämään kaikkia kikkoja ja erikoisia sanoja?
Oisko tästä siis tarkotus tulla lastenkirja vai fantasiakirja vai mikä? Oisin voinu jatkaa tätä joko sci-fi tai horror-suuntaan....
niin tuo alku ei oo vielä kovin fantasiamainen, mutta tarkoitus olisi, että siitä tulisi fantasiakirja