Tiesittekö muuten sitä, että jos koiran kauppakirjaan kasvattaja on tehnyt omia lisäyksiään, esim.koiraa ei saa lopettaa, myydä tai edelleenluovuttaa ilman kasvattajan suostumusta, niin sillä ei ole lainvoimaa. Eli vailla myisit koiran eteenpäin, kasvattajalla ei ole siihen mitään nokan koputtamista, vaikka sopparissa asia olisi kiellettykin.
Ja mitäpä tuo asia oikeastaan enää kasvattajalle kuuluisikaan kerta hän ei enää koiraa omista.
Ja mitäpä tuo asia oikeastaan enää kasvattajalle kuuluisikaan kerta hän ei enää koiraa omista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sitten lisätään jos ne eivät ole laillisesti päteviä?
Kuulostaa kyllä aika oudolta.
Tuleeko kasvattajan sitten noudattaa sopimuksen sääntöjä?
Vain kohtuuttomat ehdot eivät ole päteviä. Mutta esim. jos koiran hintaa on alennettu, kasvattajan laittamat ehdot ovat täysin pätevät.
Miksi mennä allekirjoittamaan sellaista sopimusta, jota ei aio pitää?
Tiesin sen. Kyse onkin moraalista. Miksi mennä allekirjoittamaan kauppakirja, ellei aio pitää sopimuksia. Kysyt: mitäpä tuo kasvattajalle enää kuuluisikaan.....Kasvattajat haluavat tiedon, mitä myydyille pennuille kuuluu ja tietää olosuhteista kuolemaan saakka. Ehdot eivät ole kohtuuttomia ja rehellinen ostaja kyllä pitää niistä kiinni.
Hinnan alennuskaan ei anna kasvattajalle mitään oikeutta päättää koiran olinpaikasta, lopettamisesta, edelleenluovuttamisesta tms. Hinnan alennus edellämainituista syistä katsotaan vastaanottajaa kohtaan kohtuuttomaksi. Koira rinnastetaan tavaraan, ostotapahtuman jälkeen se on ostajan omaisuutta kokonaisuudessaan. Mitään lonkkakuvauspakkoja/näyttelyitä tms. ei voida vaatia.
Miksi sitten allekirjoittaa sopimus jos sitä ei aio noudattaa? Ennemmin kysyisin, miksi kasvattajat allekirjoituttavat koiran ostajilla tällaisa sopimuksia? Kasvattajat ovat hyvinkin tietoisia siitä tosiasiasta, että nämä lisäpykälät eivät ole juridisesti päteviä! Kun taas ostajalla ei usein ole mitään käsitystä sopimuksen laillisuudesta. Ostajaa siis johdetaan sumeilematta harhaan.
"Kasvattajat haluavat tiedon, mitä myydyille pennuille kuuluu ja tietää olosuhteista kuolemaan saakka. Ehdot eivät ole kohtuuttomia ja rehellinen ostaja kyllä pitää niistä kiinni."
Kasvattajat eivät voi HALUTA tietoa, he voivat ainoastaan TOIVOA saavansa tietoa kasvattamastaan koirasta. Rehellinen ja valveutunut ostaja tuntee tulleensa kusetetuksi, kun nämä sopimusasiat joskus heille paljastuvat...
Miksi sitten otat ylipäätään koiraa, jos asenteesi on jo valmiiksi kasvattajaa kohtaa noin riitainen?
Pitääkö joka asiasta mennä raastupaan riitelemään ja hiuksia halkomaan?
Sinulla selvä asennevamma !