pienenä esittelynä päähenkilöinä ovat Belinda, 18-vuotias nuori nainen jolla on oma rakas (ja erittäin hankala) hevonen. Kaiken kaikkiaan voisi luulla että Belillä on kaikkea mitä saattaa haluta, kaunis ulkonäkö, hyvä kilpahevonen, iso talo, perhe.. Noh, Belinda joutuu muuttamaan Helsingin vilkkaasta elämästä keskelle maaseutua kun hänen äitinsä on perinyt mukavan kokoisen talon. Isä puolestaan jatkaa töitänsä Hesassa ja käy silloin tällöin komentelemassa uudessa kodissa. Belinda ei tunne ketään uudelta paikkakunnalta (jossain Turun lähellä), mutta hänen ilokseen heille muuttaa tytön serkku Hanna, joka on saman ikäinen ja "joutunut" Belin luo aiheutettuaan tarpeeksi hankaluuksia entisessä koulussaan. Tallilla jonne Beli sijoittaa hevosensa, on kireä ilmapiiri ja muutamat tietyt tytöt jotka eivät helpota Belindan ja Hannan sopeutumista uudenlaiseen elämään. Tyttöjen pelastukseksi osoittautuu tallilla työskentelevä Niko, joka ulkonäkönsä jälkeen onnistuu hurmaamaan lähes kenet tahansa hevostytön ratsastustaidoillaan, eikä Nikon pikkuveljessäkään ole valittamista. Näistä pojista ja monista muistakin saattaa syntyä kilpailua itse kunkin taholla ja myöhemmin romanttisia hetkiä... ;) Juuri kun Belinda alkaa sopeutua pieneen paikkakuntaan, hänen omasta kodistansa alkaa paljastua ikävämpiä asioita pitkän historiansa varrelta ja tytön vanhemmat ilmoittavat eroavansa ja samassa rytäkässä kertovat jo pidemmän aikaa pitäneensä yllä uutta suhdetta kumpikin omilla tahoillaan. Myöhemmin lisäpotkuna Belin äiti kertoo uuden miehensä muuttavan saman katon alle kahden tyttärensä kanssa, ja siitä voi kai päätellä että ainoana lapsena kasvaneella Belindalla ei tule olemaan helppoa kun kaksi murkkuikäistä kitisevää teiniä valtaa talon ja tallin..
olisi kiva saada tietää, onko tällainen teksti lukukelpoista ja kiinnostaisiko se ketään?
------------------------------------------------
Perintö
On alkukesä. Koulut ovat juuri loppuneet ja Belinda on kunnialla jatkamassa lukion kolmannelle. Hänen äitinsa on ollut jo pari viikkoa vaitonainen ja isä varsin kiukkuinen. Tilanne oli outo, sillä Belindan vanhemmat olivat tähän asti eläneet sulassa sovussa. Belinda palasi kuitenkin koulusta kotiin iloisin mielin, sillä hän saisi vihdoinkin mennä tallille murehtimatta kummemmin koulusta.
Toki kirjoituksiin pitäisi lukea, mutta parin viikon loma oli oikeutettu.
- Huhuu, oon kotona! Haloo, onko täällä ketään? Hiljaista. Belinda huuteli vielä hetken eteisestä mutta pieni asunto vaikutti hiljaiselta. Tavaroita lojui pitkin lattioita ja pari muuttolaatikkoa oli tuotu ovensuuhun.
- Ai, sinä tulitkin jo. Hyvä, menehän huoneeseesi ja pakkaa tavarasi. Marja-äiti tuli tekopirteästi tervehtimään käytävän päähän.
Mutta pakkaamaan? Belinda tajusi suunnitelmansa rauhallisesta tallipäivästä romuttuneen. Hän käveli mielenosoituksellisen hitaasti huoneeseensa. Äiti oli aloittanut jo pakkaamisen. Vaatekaapit olivat tyhjät ja vapaita laatikoita oli vielä muutama jäljellä. Beli riisui jakkunsa ja heitti sen sängylle. Tai ainakin yritti, sillä sänkyä ei ollut.
- Äiti, missä mun sänky?!
- Uudessa huoneessasi kulta. Äidin lempeä vastaus kaikui kylpyhuoneesta.
Belinda inhosi tällaista salamyhkäisyyttä. Kun äiti sattui olemaan tekopirteä, hänestä ei saisi mitään tietoa irti. Mielialan ollessa pakkasen puolella, hän aloitti pakkaamisen. Tavallaan Belinda oli onnellinen, sillä hänen nykyinen huoneensa oli varsin ahdas ja vanhemmat olivat lupailleet vuoden päivät etsivänsä suuremman asunnon. Lisäksi yläkerran naapuri oli ärsyttävä. Öisin se joko pompotti palloa lattiaa vasten tai kuunteli musiikkia liian kovalla. Lisäksi öinen Helsinki ei aina ollut keskustan tuntumassa niitä hiljaisimpia paikkoja. Belinda kaipasi rauhaa. Pari vuotta sitten he olivat asuneet mukavassa omakotitalossa, mutta se myytiin kaupungille. Hetkeä myöhemmin talo purettiin ja paikalle rakennetaan parhaillaan moottoritietä. Pakkaaminen kävi varsin nopeasti. Pöytälaatikoiden sisällöt saattoi kaataa suoraan pahvilaatikkoon ja taulut asettaa laatikoiden päälle. Tavaraakaan ei ollut paljoa aiempien muuttojen jäljiltä. Kaikki turha oli heitetty roskiin tai säilötty vuokravarastoon. Belindan vatsaa kipristi hieman jännitys, sillä hän ei todellakaan tiennyt minne he olivat muuttamassa. Espoon puolelle ehkä? Hänelle oli pääasia että lähettyviltä löytyi joku paikka jossa viettää aikaa. Kuten ostoskeskus tai pieni viihtyisä kahvila.
- Kerro tuosta talosta. Belinda vaati tietää äidiltään istuessaan iltapalalla keittiön lattialla.
- Mitä minä voin siitä kertoa, sain sen tädiltä perinnöksi. Marja-äiti esitti muutamia valokuvia tulevasta kodista.
- Onko sillä mitään nimeä? Näyttää kamalan vanhalta ja tilan maat on laajat.. Belinda katseli kuvaa jossa näkyi osa valkoista taloa ja viidakkomainen puutarha.
- Valois’n kartano. Belindan äiti vastasi miltei kuiskaten.
- Valois? Sehän on sen.. Sen ranskalaisen kuninkaan sukua? Filip jotain.
- Totta, suku on liitetty myös Orléansin sukuun. Mutta nimi ei tule siitä. Tai siis. Marja yskäisi pari kertaa.
- No? Belinda oli jo kärsimätön.
- Kartanon aiempi nimi oli vain Vallila. Rakennuksen nimi on muuttunut vuosien aikana monesti omistajien vaihtuessa. Joku parikymmentä vuotta sitten talo siirtyi taas sukumme omistukseen ja alkuperäisin nimi otettiin takaisin käyttöön.
- Missä tuo sitten on? En ainakaan muista nähneeni mokomaa mörskää täällä.. Belinda levitteli valokuvia keittiön kaakelilattialle.
- Tuo mörskä on pikemminkin huvila ja se on Salon lähettyvillä. Jatkat lukiota Salossa sitten syksyllä. Belindan äiti näytti siltä kuin olisi kertonut eilen ostaneensa uuden sukkaparin.
- Salossa? Öh. Mun kaverit? Dreamy? Et sä puhunut mitään että muuttaisimme niin kauas täältä! Belindan sydäntä puristi. Iloinen ajatus uudesta kodista muuttui painajaiseksi.
- Anteeksi. Kyllä me isäsi kanssa katsoimme suurempaa asuntoa Vantaalta, mutta kun tädiltä tuli tämä perintö.. Marja yritti selitellä päätöstään paikkakunnanvaihdoksesta.
Belinda oli vaitonainen syödessään iltapalansa loppuun., kartanon nimi muistutti jostain, mutta tyttö ei muistanut mistä. Seuraavana aamuna he suuntasivat kohti uutta kotiansa.
Belinda katseli myrtyneenä uutta kotiansa. Kaunis valkoiseksi rapattu kartano kohosi hänen edessään valtavana. Miten hän tuollaisessa linnassa voisi asua? Belinda huokasi syvään. Hänen pää täyttyi viimeaikaisista tapahtumista. Kaikki oli alkanut paria viikkoa ennen kesäloman alkua. Äiti oli saanut kirjeen lakimieheltä, joka oli pannut täytäntöön edesmenneen sukulaisen omaisuuden jaon. Äiti oli saanut perintönä nimenomaan tämän kartanon ja sopivasti käteisvaroja lukaalin remontoimiseen. Ylimääräistäkin oli jäänyt polttelemaan äidin taskunpohjia. Belindaa kylmäsi. Talossa oli vielä paljon vanhaa jäljellä vaikka remontti edistyi. Asuintilat olivat viimeistelyä päälle valmiit. Äiti olisi halunnut tuoda koko rakennuksen 2000-luvulle, mutta isä innokkaana historian-professorina oli antanut luvan korjata vain ne rakenteet, joista olisi vaaraa muualla talossa. Belinda potkaisi pihatiellä lojuvaa kiveä. Vihlova tuska säteili varpaasta pitkin säärtä. Kaiken lisäksi tytön kengästä katkesi korko. Päivä ei todellakaan alkanut hyvin.
Belinda muisteli kotiaan. Tai pikemminkin vanhaa kotiaan. Lukiossa hänellä oli turhankin paljon kavereita ja oma hevonen, Dreamy oli pärjännyt kansallisilla kilpakentillä loistavasti.
Belinda huokaisi uudelleen. Hän kantoi muuttolaatikoitansa uuteen huoneeseensa. Kesäloma oli alkanut ja pitkien maastolenkkien sijaan hän joutui purkamaan kaiken maailman lehtiä ja koristeita hyllyille. Palkintopokaalit, ruusukkeet, kunniamaininnat ja valokuvat olivat mieluisimpia asettaa valkoiselle hyllylle. Ehkäpä hän ennättäisi vielä illalla vierailemaan hevosensa tulevassa kodissa, jos purkaisi tavarat nopeasti paikoilleen.
Kesäinen ilta teki tuloaan. Aurinko laski hieman ja maalasi kultaisin sätein maiseman sadunhohtoiseksi.
- Menen tallille! Belinda huusi ovelta isälleen joka murahti vastaukseksi.
Belinda käveli leveää pihatietä pitkin autotallille. Startattuaan ja peruutettuaan auton ulos tallista tyttö suuntasi ajonsa kohta tallia. Se ei ollut kaukana, mutta vieraassa paikassa oli ikävä liikkua yksinään jalan. Läheiset talot ja maatilat vilisivät vieritse kun Belinda ohjasi auton koivujen ja vanhojen kuusien reunustamalle hiekkatielle. Pian tien laidasta pilkottikin valkoiseksi maalattua putkiaitaa. Näkyvyys avartui laajaksi, vihreäksi niityksi, joka oli jaettu tarhoihin. Jossain lähellä kuulemma kasvatettiin kauroja ja heiniä, joten talli oli suhteellisen omavarainen. Punainen tallirakennus piirtyi eteen ja Belinda parkkeerasi autonsa syrjemmäs. Talli oli tuttu lapsuudesta. Silloin hän oli Hanna-serkkunsa kanssa käynyt muutamalla kesäleirillä. Mutta siitäkin oli aikaa ja talli oli muuttunut huomattavasti. Tallin omistaja Anneli oli tehnyt perusteellisen remontin ja laajentanut tallia. Samassa rytäkässä hän oli rakennuttanut suuren maneesin tallin kupeeseen. Myös estekenttä oli pohjustettu, mutta siellä riitti vielä töitä. Estekalusto tarvitsi hyvän suojan erilaisilta säiltä, kentän ympäri haluttiin aita, valaistus ja katsomo. Tallitytöt olivat vaativia, mutta eivät he sentään mitään päättömiä kaivanneet sinne. Belinda hymyili vienosti. Tallinovi oli auki. Tyttö astui sisään ja hevosen vahva tuoksu löi vasten kasvoja. Belinda oli joskus lapsena viettänyt monet kesät kyseisellä tallilla, mutta nyt kaikki oli vierasta. Edellisestä käynnistä oli jo yli 8 vuotta ja tallitytöt olivat vaihtuneet täysin ajan ja remontin kuluessa. Tyttö käveli pääkäytävää pitkin jonka vasemmalle puolelle jäivät toimistot ja satulahuoneet. Oikealla oli lisää käytäviä, joita reunustivat tilavat karsinat. Yksi käytävistä oli virallisesti varattu yksityishevosille, mutta niitä ei vielä ollut. Dreamykin saapuisi vasta loppuviikosta tallille.
- Mitä asiaa sulla on tänne? Talli on jo suljettu. Koppavan oloinen, punapäinen tyttö ilmestyi kulman takaa. Belinda ihmetteli hetken ja mietti miksi tyttö näytti niin tutulta.
- Tulin katsomaan tallia. Belinda vastasi kärsivällisesti.
- Niin, mutta edelleen talli on suljettu, etenkin ulkopuolisilta. On iltaruokinnan aika ja hevosia ei saa häiritä.
- Älä pelkää, en häiritse niitä. Mutta kun olet siinä, voisitko näyttää missä on karsinapaikka numero 18?
Punahiuksinen tyttö äimistyi hieman mutta lähti kävelemään ulko-oven viereiselle käytävälle.
- Tuolla perällä, tuolla sivulla missä on ikkunat.
- Ok, kiitos. Pärjään nyt itsekin. Belindaa lähes huvitti oma käytöksensä. Silti hän jatkoi matkaansa ja meni tarkastamaan karsinan. Se oli hyvässä kunnossa, käyttämätön.
- Kuka olet? Tyttö oli seurannut Belindaa ja katseli tätä päästä varpaisiin uteliaasti.
- Anteeksi, Belinda Kuusisto. Beli ojensi kätensä ja tytöt kättelivät.
- Eveliina Ojala. Etkö ole se kilparatsastaja josta kirjoitetaan lehdissä?
- Siitä en tiedä, mutta kyllä kilpailen. Oma hevoseni saapuu tänne viikon lopussa, joten halusin tulla tutustumaan paikkoihin.
Eveliina rentoutui ja lähti esittelemään tallia.
Uuden, tallin laajennetulta osalta ylisille pääsi tikkaita pitkin, mutta silloin sai rämpiä heinien läpi. Ladon, ja siellä olevan rehuvaraston nurkassa oli komero, josta meni vanhat portaat ylös. Vanhan puolen ylisillä harvat kävivät huonon kunnon vuoksi ja se oli poistettu käytöstä uuden tallin valmistuttua. Uudella puolella ylisillä pidettiin heinäpaaleja, jota oli helppo pudottaa takaikkunan kautta suoraan pihalle ja sieltä kuljettaa tarhoihin. Rehuvarastossa oli irtoheinää ja muut ruoat.
- Tallissa oli nyt 33 karsinapaikkaa, joista 12 oli varattu opetusponeille, 10 tuntihevosille ja loput yksityisille. Eveliina kertoi kun tytöt palasivat tallin puolelle.
- Tallissa oli nyt vain 15 opetushevosta, koska Anneli oli kesällä laittanut suuren määrän hevosia eläkkeelle ja hiljalleen hommannut uusia ratsuja.
Neljä hevosista oli anglo-arabitammoja Marika, Stella, White Lady ja Tiina. Joukossa oli myös holsteinruuna Rico ja kaksi tanskalaista puoliveristä Grandi ja Kazmir.
Poneista kaksi oli gottlanninrusseja Iiro ja Ulpu, kolme new foresteja Natasja, Milla ja Krimi.
Loput kolme oli arabin ja welshin risteytyksiä Tara, Vintiö ja Drakula. Belinda katseli pidemmän aikaa hupaisaa Drakulaa, poni oli nuori ja hurjan näköinen tuuheineen harjoineen. Tytöt jatkoivat matkaansa satulahuoneeseen joka oli lämmin ja tilava. Yksityishevosten harjoille, suojille ja loimille oli omat kaapit ja telineet.
- Satulahuoneen vierestä löytyy toimisto, sen takaa wc, oleskelutila ja keittiö. Eveliina jatkoi selostustaan.
Pieni kylpyhuone oli muutettu pukuhuoneeksi jottei vaatteet pyörisi hevosten jaloissa. Tallin puolella käytävillä oli kiinnityspaikkoja ja pari pesukarsinaa. Pikaisen esittelyn jälkeen Belinda oli varsin tyytyväinen ja päätti lähteä kotiinsa. Sielläkin riitti paikkoja joihin tutustua. Tyttö ei edes tiennyt missä oli olohuone tai kylpyhuone.
Dream From Heart
Perjantai koitti. Belinda oli käynyt päivittäin tallilla tutustumassa tallin sääntöihin ja tapoihin. Välillä hän seurasi kesäleiriläisten touhuja ja heille pidettyjä ratsastustunteja. Kerran Anneli jopa pyysi hän tulemaan maastolenkille mukaan perää pitämään. Lenkki olikin ollut hupaisa. Ravatessa ylämäkeen yksi tytöistä oli lähtenyt valumaan vasemmalle ja lopulta tipahtanut ruohomättäälle. Anneli oli antanut Belindalle oman nimikkoratsunsa, White Ladyn. Hevonen kulki kauniisti eikä turhia säikkynyt. Viikon aikana leiriläiset olivat tulleet tutuiksi ja usein Beli olikin saanut ottaa tytöistä kuvia ponien kanssa touhutessaan. Perjantaina oli kotiinlähdön aika ja jäähyväiset olivat haikeat. Samana päivänä tallin vakituiset tallitytöt: hevostenhoitajat ja tuntilaiset saapuvuivat tallille. Tunnit eivät vielä alkaneet, mutta tuntilaisten mielissä kyti toivo omasta hoitohevosesta. Eveliinan kavereiden saavuttua tallille, Eve muuttui uudelleen koppavaksi. Ilmeisesti hän oli jonkinlainen pomo tallilla. Ainakin tytöt näyttivät arvostavan häntä ja pienimmät väistivät Eveä pyytämättä. Belinda rypisti kulmiaan. Miten hänen kävisi syksyn aikana? Talloisiko Eve hänet jalkoihinsa? Ehei, Belinda ei voinut sietää ajatusta vaikka sen toteutuminen pelotti. Hän yritti lohduttautua tiedolla, että Eve oli häntä 3-4 vuotta nuorempi ja sitäkin varmemmin kokemattomampi hevosten kanssa. Belindaa hymyilytti ajatus kun Eveliina yrittäisi ratsastaa Dreamyllä. Kuparinhohtoinen palomino-tamma takuulla paiskaisi tytön tantereeseen ennen kuin hän olisi saanut jalustimia kunnolla jalkaansa. Dreamy oli nyt 7-vuotias, angloarabi. Suvusta löytyi myös akhaltekeä isän puolelta ja se ilmeisesti toi Dreamyyn erityistä siroutta. Dreamyn päässä oli kaunis, lähes symmetrinen läsi ja jokaisessa jalassa enemmän tai vähemmän korkeat sukat. Tamman emä, Sateja’s Hope oli aikoinaan ollut äidin siitostammoja. Samalla hevosella Belindakin oli aikoinaan opetellut ratsastamaan. Belinda oli saanut mankua omaa hevosta useamman vuoden, ja lopulta äiti oli suostunut antamaan viimeisen varsan hänelle. Tamma astutettiin rautiaalla akhaltekin ja englantilaisen täysverisen risteytyksellä, Iron Heart:lla. Siron varsan nimeksi Belinda antoi Dream From Heart. Hevosen koulutus ei ollut vaivatonta, etenkään kun Belinda oli saanut olla mukana siinä alusta asti. Nyt tamma oli kuitenkin kansallisen tason kilparatsuja ja pärjäsi loistavasti kenttäratsastuksessa. Joskus Belinda mietti oliko tammassa tosiaan arabia ja akhaltekeä kun kumpikaan roduista ei erityisemmin pärjännyt esteillä.
Hevostraileri peruutti pihamaalle. Piippaava varoitusääni sai liikettä jokaiseen tallityttöön.
- Päivää vain tännekin. Tukeva, vanhahko mies tervehti Annelia ja sitten Belindaa laskeuduttuaan kuljettajankopista.
- Otatko itse hevosesi vai otanko minä? Riivattu olento sanon kuitenkin.
Belinda meni vaitonaisena avaamaan lastaussiltaa ja meni hevosensa luo. Ohut väliseinä oli täynnä kavion jälkiä. Dreamy ei näemmän tykännyt lihavan miehen ajotaidoista.
- No hei tyttö.. Belinda silitteli rauhallisesti hevosen silkkistä kaulaa. Avattuaan riimunarun hän lähti pakittamaan hevosta ulos autosta. Tukevalle maalle päästyään hevonen nosti päänsä uteliaasti korkealle ja hirnahti.
- Saanko hoitaa sitä? Pikkuinen tyttö tuli empimättä Belindan luo kokeilemaan onneaan.
- Ehkei se ole viisasta, tämä ei ole tuntiratsu.. Beli ei tiennyt kuinka olisi vastannut loukkaamatta tytön tunteita. Dreamy tanssahteli tiellä ja hiekkaa lenteli kavioista pieninä ryppäinä.
Hevonen tuli kiltisti perässä talliin saatuaan hetken katsella ympärilleen pihalla ja asettui uuteen karsinaansa. Loimen ja suojat poistettuaan hevonen sai mennä tarhaan. Paikallaan seisominen ei tehnyt tammalle hyvää, joten se juoksi häntä soihtuna tarhaa ympäri ja pukitteli välillä. Belinda nojasi aitaa vasten ja hymyili.
- Näyttää kivalta. Ja näyttäisi vielä kivemmalta kisoissa. Miiaksi kutsuttu tyttö sanoi Belindalle.
Belinda sai hetkessä enemmän huomiota tallilla, ehkä jopa liikaakin. Monet pikkutytöt olisivat mielellään harjanneet Dreamyä ja Belinda olisi mielellään sallinutkin sen, jos se olisi ollut turvallista. Dreamy kun näytti useimmille heti alkuun, ettei pitänyt heistä.
Iltasella Anneli antoi tallityttöjen hoitaa hevoset yöksi tarhaan. Muutamalla virkeällä tapauksella hän pyysi tyttöjä ratsastamaan kentällä. Ilma oli hieman viilentynyt, mutta oli silti lämmin.
Hevonen kurkotti päänsä Belindan syliin ja puhalsi pehmeästi tämän vatsalle. Huulet hamusivat olemattomia taskuja makupalojen toivossa.
- Höpsö, etkö huomaa ettei tässä topissa ole mitään taskuja? Belinda naurahti hevoselleen.
Hän laittoi riimun hevosensa päähän ja siirsi sen käytävälle ketjuihin kiinni. Hän oli jo päivällä harjannut hevosensa, joten kevyt sukiminen riitti. Dreamy venytti hauskasti huuliansa kun Belinda pyöritti kumisukaa sen säkää vasten. Hevosen huollettuaan hän haki suitset ja kypärän. Tamma asteli rauhallisesti käytävää pitkin pihalle. Belindan yllätykseksi Anneli tuli vastaan.
- Lenkille lähdössä vai?
- Juu, ajattelin kierrellä maastoja..
- No tulehan, autan sinut selkään. Vaikka Annelista näkyi jo iän tuomia ryppyjä kasvoilla, silti hän vaivautui punttaamaan Belin hevosen selkään.
- Muista olla sitten varovainen.
Dreamy tepasteli Belindan alla kun Anneli selitti muutamia maastoreittejä. Matkaan lähdettyään Belinda saattoi unohtaa murheensa, kaverien menettämisen. Yleensä Belin tuli huono olo pitkästä harjoitusravista, mutta Dreamyn liitävät, matkaavoittavat askeleet loivat olon kuin tyttö olisi löhönnyt olohuoneen sohvalla. Ratsukko kiersi laukaten vihreän kaurapellon viereistä polkua pitkin. Kesäkuussa kaura ei ollut vielä kypsä. Ratsastus kesti lähes kaksi tuntia ja Belinda palasi tallille kahdeksan maissa pitkin ohjin. Paluumatkassa meni kauemmin aikaa kun Belinda antoi hevosensa tutkia ruohomättäitä ja pyöritellä kiviä turvallaan. Tamma oli vasta seitsemän, täyttäisi pian kahdeksan joten nämä rennot hetket olivat kummallekin herkkua kovan valmennuksen lomassa. Valmentaja usein valitti Belille tämän päästävän hevosen liian vähällä vapaa-aikanaan. Belinda tiesi Kenin tarkoittavan, että heidän tulisi treenata esteitä ja kohottaa kuntoa. Se olikin hänen kesäinen tavoitteensa. Saada Dreamylle parempi lihaskunto jotta se jaksaisi paremmin harjoituksissa ja kilpailuissa. Sen lisäksi hevonen oli vielä koulutuksenkin alla. Vanhaa opittua kerrattiin valmennuksessa ja välillä otettiin ratsukolle täysin uuttakin asiaa. Ken laski sen varaan, että muutaman vuoden päästä hevonen olisi jo oppinut lähes kaikki koulukiemurat. Belinda arveli kuitenkin ettei yksikään hevonen niin nopeasti oppisi. Hyppäämisessä ei ollut ongelmia kun tamma tuntui jo luonnostaan tietävän oikeat ponnistuskohdat ja hyppytekniikan omalta osaltaan. Vauhti oli ainut mitä he saivat treenata tosissaan. Dreamy kun olisi mielellään juossut pää viidentenä koipena radan läpi ellei Belinda pidättelisi sitä.
Tallipihaan saapuessaan pihalla kuhisi väkeä. Osa oli jo entuudestaan tuttua porukkaa. Nuoria tallityttöjä juoksi tarhoille riimunarut kädessään. Muutama jopa meinasi juosta saapuvan ratsukon ohi, sen verran innoissaan he olivat kun saivat hakea hevosen hetkeksi sisälle harjattavaksi. Anneli kailotti kovaan ääneen viimehetken ohjeita.
- Minnekäs te olette menossa? Belinda kysyi ihmeissään.
- Ai niin, et vielä tiedäkään. Näin kesäaikaan kun ei ole enää leirejä, hemmottelen ahkeria tallityttöjäni iltaisin maastolenkeillä. Päivällä on turha viedä kiukkuisia hevosia minnekään kun on niin kuumakin.
- Niin, nämä illat ovatkin mukavan viileitä..
Belinda laskeutui ratsailta ja vei hevosensa karsinaan hoidettavakseen. Häntä harmitti kun hevosta ei voinut viedä muiden lajitoverien joukkoon tarhaan. Nuori tamma teki kaikkensa saadakseen lauman johtajuuden. Jokainen kontakti ilman välissä olevaa aitaa päätyi tappeluun. Belinda avasi viereisen karsinan oven ja päästi lampaan irti. Villainen otus seurasi tyttöä ja hevosta tarhaan. Lammas oli ainut joka kelpasi Dreamyn kaveriksi tällä hetkellä.
Belindasta tuntui, että kesä meni menojaan. Loma tuntui lähestyvän loppuaan liian aikaisin. Hän oli taas viettänyt päivänsä tallilla. Dreamy oli hypännyt suuren esteradan puhtaasti useaan kertaan ja ansaitsi pari vapaapäivää. Belinda nojaili tuttuun tapaansa kentän osittaista aitaa vasten. Hän toki tarttuisi vasaraan ja laittaisi lautoja paikoilleen, mutta homma kuulemma kuului Niko-nimiselle miehelle. Anneli oli kertonut Nikon pitävän yhtä tasokkaita tunteja kuin kokeneet ratsastuksenopettajat, vaikka ammattia ei ollut suorittanutkaan. Ikä ei kuulemma vielä riittänyt.
Kentällä ratsasti komea, mustankimo hevonen. Belinda oli nähnyt sen joskus tarhassa, mutta ei tunnistanut sitä. Ruunan selässä oli nuori tyttö, joka näytti ottavan pian kuolanrenkaista kiinni kun hevonen vain painoi eteenpäin. Tytön raivoisa sadattelu herätti Belindan ajatuksistaan. Nuori tyttö kirosi ruunan suoraan maan alle ja oli laskeutumassa jo selästä alas.
- Anteeksi, onko teillä jokin ongelma? Belinda huudahti kiukkuiselle tytölle.
- No on todellakin. Tämä luupää ei pysähdy vaikka kuinka pidättelisi! Tyttö kiljui kasvot punaisena.
- Ää vielä lopeta. Belinda pujahti aidan alitse ja käveli tytön luo.
- Kuinka vanha tämä on? Belinda kysyi ja katsoi arvioivasti hevosta.
- Täyttää neljä. Tyttö tuhahti hevosen selästä ja keräsi uudelleen ohjia. Hevonen reagoi pyrkimällä eteenpäin.
- Saanko kokeilla sitä?
- Siitä vain jos olet aiemmin ratsastanut! Tyttö esittäytyi samassa Katriksi ja heittäytyi alas selästä.
Belinda keräsi ohjat ja nousi satulaan. Hevonen tuntui huteralta alla, eikä näyttänyt tietävän mitä siltä vaadittiin. Belinda painoi kevyesti pohkeita ja hevonen otti varovaisen askeleen. Belinda toisti saman ja muutaman toiston jälkeen hevonen liikkui käynnissä uraa pitkin. Askeleet olivat jännittyneet ja ruuna puri kuolainta pelokkaasti. Belinda antoi kevyen puolipidätteen. Hevosen ensireaktio sai Belinkin säikähtämään. Hevonen kiskoi päätänsä alas ja nosti sen lopulta niin ylös ettei kuolain enää vaikuttanut. Tätäkin Belinda sai toistaa muutaman kerran kunnes ruuna taas muisti, että puolipidätteet vain herättelivät sitä. Belinda vaihteli tempoa käynnissä ja lopulta pysäytti hevosen. Ensin kevyt pidäte ja tiivis istunta satulaan. Hevonen pysähtyi, mutta kun ohjat antoivat periksi, se otti uuden askeleen. Belinda sai pysäytellä ruunaa lähemmäs kymmenen kertaa, ennen kuin se ymmärsi pysyä aloillaan, vaikka ohjien pidättävä tunne helpottikin.
- Se temppuilee, koska ei ymmärrä. Belinda tokaisi lopulta ja laskeutui selästä.
- Ei ymmärrä? Sehän on tuntihevoseksi ostettu! Katri kiljui taas kasvoit punaisena.
- Nuori hevonen, koulutus alkutekijöissä. Ei sellaiselta voi vaatia paljoa. Heti kun se reagoi pohkeisiin lähtemällä liikkeelle tai lisäämällä vauhtia, se pitää palkita hellittämällä pohkeiden voimaa. Sama pätee pidätteisiin. Belinda antoi muutamia vinkkejä, kuinka ruunan kanssa kannattaisi edetä jatkossa. Mitä pidemmälle Belinda selitti tilannetta, sitä enemmän Katri äimistyi. Pitikö hänen todellakin tietää niin paljon ratsastuksesta?
- Voi hitto. Katri kiukustui lopulta ja käveli rivakoin askelin talliin.
Ruuna hirnahti ihmeissään ja tuli Belindan perässä talliin. Tallin nurkalla Belinda törmäsi Anneliin.
- Vai sait sinäkin kokeilla Tarmoa? Anneli sanoi hymyillen.
- Joo, se on kai uusi?
- On, koulutettavaksi otin nyt alkuun ja toivon mukaan joku päivä se tulee tunneille. Katri sitä hoitaa. Anneli selosti lyhyesti.
- Kuuluuko myös koulutus Katrin tehtäviin?
- Osittain, tyttö kuulemma pärjää nuorten hevosten kanssa. Belinda ei osannut enää vastata Annelille. Katri ei todellakaan pärjännyt nuoren hevosen kanssa ratsastaessa. Ilmeisesti tyttö oli onnistunut sekoittamaan hevosen totaalisesti kun hevonen ei ymmärtänyt perusapujakaan.
- Etkös sinä kouluttanut oman hevosesi? Anneli jatkoi yllättäen.
- Tuota, olin mukana koulutuksessa. Ken meitä ohjasi ja opetti kädestä pitäen.
Anneli naurahti ja muisti Kenin. Englannista tullut taitava hevosmies. Vanha ukko oli kiukkuinen ja äkkipikainen, silti loistava valmentaja. Kenin opetuksessa kenellä tahansa saattoi mennä hermot, mutta samalla mies valmisti ratsastajiaan kestämään kilpailuista aiheutuvat paineet.
- Huomasin kuitenkin kun yritit neuvoa Katria. Voisit ehkä joskus tulla kaveriksi tunneille, sinulla kun näyttää kuitenkin olevan tietoa ja taitoa ja välillä kaipailen sijaista. Anneli totesi iloisesti hymyillen.
olisi kiva saada tietää, onko tällainen teksti lukukelpoista ja kiinnostaisiko se ketään?
------------------------------------------------
Perintö
On alkukesä. Koulut ovat juuri loppuneet ja Belinda on kunnialla jatkamassa lukion kolmannelle. Hänen äitinsa on ollut jo pari viikkoa vaitonainen ja isä varsin kiukkuinen. Tilanne oli outo, sillä Belindan vanhemmat olivat tähän asti eläneet sulassa sovussa. Belinda palasi kuitenkin koulusta kotiin iloisin mielin, sillä hän saisi vihdoinkin mennä tallille murehtimatta kummemmin koulusta.
Toki kirjoituksiin pitäisi lukea, mutta parin viikon loma oli oikeutettu.
- Huhuu, oon kotona! Haloo, onko täällä ketään? Hiljaista. Belinda huuteli vielä hetken eteisestä mutta pieni asunto vaikutti hiljaiselta. Tavaroita lojui pitkin lattioita ja pari muuttolaatikkoa oli tuotu ovensuuhun.
- Ai, sinä tulitkin jo. Hyvä, menehän huoneeseesi ja pakkaa tavarasi. Marja-äiti tuli tekopirteästi tervehtimään käytävän päähän.
Mutta pakkaamaan? Belinda tajusi suunnitelmansa rauhallisesta tallipäivästä romuttuneen. Hän käveli mielenosoituksellisen hitaasti huoneeseensa. Äiti oli aloittanut jo pakkaamisen. Vaatekaapit olivat tyhjät ja vapaita laatikoita oli vielä muutama jäljellä. Beli riisui jakkunsa ja heitti sen sängylle. Tai ainakin yritti, sillä sänkyä ei ollut.
- Äiti, missä mun sänky?!
- Uudessa huoneessasi kulta. Äidin lempeä vastaus kaikui kylpyhuoneesta.
Belinda inhosi tällaista salamyhkäisyyttä. Kun äiti sattui olemaan tekopirteä, hänestä ei saisi mitään tietoa irti. Mielialan ollessa pakkasen puolella, hän aloitti pakkaamisen. Tavallaan Belinda oli onnellinen, sillä hänen nykyinen huoneensa oli varsin ahdas ja vanhemmat olivat lupailleet vuoden päivät etsivänsä suuremman asunnon. Lisäksi yläkerran naapuri oli ärsyttävä. Öisin se joko pompotti palloa lattiaa vasten tai kuunteli musiikkia liian kovalla. Lisäksi öinen Helsinki ei aina ollut keskustan tuntumassa niitä hiljaisimpia paikkoja. Belinda kaipasi rauhaa. Pari vuotta sitten he olivat asuneet mukavassa omakotitalossa, mutta se myytiin kaupungille. Hetkeä myöhemmin talo purettiin ja paikalle rakennetaan parhaillaan moottoritietä. Pakkaaminen kävi varsin nopeasti. Pöytälaatikoiden sisällöt saattoi kaataa suoraan pahvilaatikkoon ja taulut asettaa laatikoiden päälle. Tavaraakaan ei ollut paljoa aiempien muuttojen jäljiltä. Kaikki turha oli heitetty roskiin tai säilötty vuokravarastoon. Belindan vatsaa kipristi hieman jännitys, sillä hän ei todellakaan tiennyt minne he olivat muuttamassa. Espoon puolelle ehkä? Hänelle oli pääasia että lähettyviltä löytyi joku paikka jossa viettää aikaa. Kuten ostoskeskus tai pieni viihtyisä kahvila.
- Kerro tuosta talosta. Belinda vaati tietää äidiltään istuessaan iltapalalla keittiön lattialla.
- Mitä minä voin siitä kertoa, sain sen tädiltä perinnöksi. Marja-äiti esitti muutamia valokuvia tulevasta kodista.
- Onko sillä mitään nimeä? Näyttää kamalan vanhalta ja tilan maat on laajat.. Belinda katseli kuvaa jossa näkyi osa valkoista taloa ja viidakkomainen puutarha.
- Valois’n kartano. Belindan äiti vastasi miltei kuiskaten.
- Valois? Sehän on sen.. Sen ranskalaisen kuninkaan sukua? Filip jotain.
- Totta, suku on liitetty myös Orléansin sukuun. Mutta nimi ei tule siitä. Tai siis. Marja yskäisi pari kertaa.
- No? Belinda oli jo kärsimätön.
- Kartanon aiempi nimi oli vain Vallila. Rakennuksen nimi on muuttunut vuosien aikana monesti omistajien vaihtuessa. Joku parikymmentä vuotta sitten talo siirtyi taas sukumme omistukseen ja alkuperäisin nimi otettiin takaisin käyttöön.
- Missä tuo sitten on? En ainakaan muista nähneeni mokomaa mörskää täällä.. Belinda levitteli valokuvia keittiön kaakelilattialle.
- Tuo mörskä on pikemminkin huvila ja se on Salon lähettyvillä. Jatkat lukiota Salossa sitten syksyllä. Belindan äiti näytti siltä kuin olisi kertonut eilen ostaneensa uuden sukkaparin.
- Salossa? Öh. Mun kaverit? Dreamy? Et sä puhunut mitään että muuttaisimme niin kauas täältä! Belindan sydäntä puristi. Iloinen ajatus uudesta kodista muuttui painajaiseksi.
- Anteeksi. Kyllä me isäsi kanssa katsoimme suurempaa asuntoa Vantaalta, mutta kun tädiltä tuli tämä perintö.. Marja yritti selitellä päätöstään paikkakunnanvaihdoksesta.
Belinda oli vaitonainen syödessään iltapalansa loppuun., kartanon nimi muistutti jostain, mutta tyttö ei muistanut mistä. Seuraavana aamuna he suuntasivat kohti uutta kotiansa.
Belinda katseli myrtyneenä uutta kotiansa. Kaunis valkoiseksi rapattu kartano kohosi hänen edessään valtavana. Miten hän tuollaisessa linnassa voisi asua? Belinda huokasi syvään. Hänen pää täyttyi viimeaikaisista tapahtumista. Kaikki oli alkanut paria viikkoa ennen kesäloman alkua. Äiti oli saanut kirjeen lakimieheltä, joka oli pannut täytäntöön edesmenneen sukulaisen omaisuuden jaon. Äiti oli saanut perintönä nimenomaan tämän kartanon ja sopivasti käteisvaroja lukaalin remontoimiseen. Ylimääräistäkin oli jäänyt polttelemaan äidin taskunpohjia. Belindaa kylmäsi. Talossa oli vielä paljon vanhaa jäljellä vaikka remontti edistyi. Asuintilat olivat viimeistelyä päälle valmiit. Äiti olisi halunnut tuoda koko rakennuksen 2000-luvulle, mutta isä innokkaana historian-professorina oli antanut luvan korjata vain ne rakenteet, joista olisi vaaraa muualla talossa. Belinda potkaisi pihatiellä lojuvaa kiveä. Vihlova tuska säteili varpaasta pitkin säärtä. Kaiken lisäksi tytön kengästä katkesi korko. Päivä ei todellakaan alkanut hyvin.
Belinda muisteli kotiaan. Tai pikemminkin vanhaa kotiaan. Lukiossa hänellä oli turhankin paljon kavereita ja oma hevonen, Dreamy oli pärjännyt kansallisilla kilpakentillä loistavasti.
Belinda huokaisi uudelleen. Hän kantoi muuttolaatikoitansa uuteen huoneeseensa. Kesäloma oli alkanut ja pitkien maastolenkkien sijaan hän joutui purkamaan kaiken maailman lehtiä ja koristeita hyllyille. Palkintopokaalit, ruusukkeet, kunniamaininnat ja valokuvat olivat mieluisimpia asettaa valkoiselle hyllylle. Ehkäpä hän ennättäisi vielä illalla vierailemaan hevosensa tulevassa kodissa, jos purkaisi tavarat nopeasti paikoilleen.
Kesäinen ilta teki tuloaan. Aurinko laski hieman ja maalasi kultaisin sätein maiseman sadunhohtoiseksi.
- Menen tallille! Belinda huusi ovelta isälleen joka murahti vastaukseksi.
Belinda käveli leveää pihatietä pitkin autotallille. Startattuaan ja peruutettuaan auton ulos tallista tyttö suuntasi ajonsa kohta tallia. Se ei ollut kaukana, mutta vieraassa paikassa oli ikävä liikkua yksinään jalan. Läheiset talot ja maatilat vilisivät vieritse kun Belinda ohjasi auton koivujen ja vanhojen kuusien reunustamalle hiekkatielle. Pian tien laidasta pilkottikin valkoiseksi maalattua putkiaitaa. Näkyvyys avartui laajaksi, vihreäksi niityksi, joka oli jaettu tarhoihin. Jossain lähellä kuulemma kasvatettiin kauroja ja heiniä, joten talli oli suhteellisen omavarainen. Punainen tallirakennus piirtyi eteen ja Belinda parkkeerasi autonsa syrjemmäs. Talli oli tuttu lapsuudesta. Silloin hän oli Hanna-serkkunsa kanssa käynyt muutamalla kesäleirillä. Mutta siitäkin oli aikaa ja talli oli muuttunut huomattavasti. Tallin omistaja Anneli oli tehnyt perusteellisen remontin ja laajentanut tallia. Samassa rytäkässä hän oli rakennuttanut suuren maneesin tallin kupeeseen. Myös estekenttä oli pohjustettu, mutta siellä riitti vielä töitä. Estekalusto tarvitsi hyvän suojan erilaisilta säiltä, kentän ympäri haluttiin aita, valaistus ja katsomo. Tallitytöt olivat vaativia, mutta eivät he sentään mitään päättömiä kaivanneet sinne. Belinda hymyili vienosti. Tallinovi oli auki. Tyttö astui sisään ja hevosen vahva tuoksu löi vasten kasvoja. Belinda oli joskus lapsena viettänyt monet kesät kyseisellä tallilla, mutta nyt kaikki oli vierasta. Edellisestä käynnistä oli jo yli 8 vuotta ja tallitytöt olivat vaihtuneet täysin ajan ja remontin kuluessa. Tyttö käveli pääkäytävää pitkin jonka vasemmalle puolelle jäivät toimistot ja satulahuoneet. Oikealla oli lisää käytäviä, joita reunustivat tilavat karsinat. Yksi käytävistä oli virallisesti varattu yksityishevosille, mutta niitä ei vielä ollut. Dreamykin saapuisi vasta loppuviikosta tallille.
- Mitä asiaa sulla on tänne? Talli on jo suljettu. Koppavan oloinen, punapäinen tyttö ilmestyi kulman takaa. Belinda ihmetteli hetken ja mietti miksi tyttö näytti niin tutulta.
- Tulin katsomaan tallia. Belinda vastasi kärsivällisesti.
- Niin, mutta edelleen talli on suljettu, etenkin ulkopuolisilta. On iltaruokinnan aika ja hevosia ei saa häiritä.
- Älä pelkää, en häiritse niitä. Mutta kun olet siinä, voisitko näyttää missä on karsinapaikka numero 18?
Punahiuksinen tyttö äimistyi hieman mutta lähti kävelemään ulko-oven viereiselle käytävälle.
- Tuolla perällä, tuolla sivulla missä on ikkunat.
- Ok, kiitos. Pärjään nyt itsekin. Belindaa lähes huvitti oma käytöksensä. Silti hän jatkoi matkaansa ja meni tarkastamaan karsinan. Se oli hyvässä kunnossa, käyttämätön.
- Kuka olet? Tyttö oli seurannut Belindaa ja katseli tätä päästä varpaisiin uteliaasti.
- Anteeksi, Belinda Kuusisto. Beli ojensi kätensä ja tytöt kättelivät.
- Eveliina Ojala. Etkö ole se kilparatsastaja josta kirjoitetaan lehdissä?
- Siitä en tiedä, mutta kyllä kilpailen. Oma hevoseni saapuu tänne viikon lopussa, joten halusin tulla tutustumaan paikkoihin.
Eveliina rentoutui ja lähti esittelemään tallia.
Uuden, tallin laajennetulta osalta ylisille pääsi tikkaita pitkin, mutta silloin sai rämpiä heinien läpi. Ladon, ja siellä olevan rehuvaraston nurkassa oli komero, josta meni vanhat portaat ylös. Vanhan puolen ylisillä harvat kävivät huonon kunnon vuoksi ja se oli poistettu käytöstä uuden tallin valmistuttua. Uudella puolella ylisillä pidettiin heinäpaaleja, jota oli helppo pudottaa takaikkunan kautta suoraan pihalle ja sieltä kuljettaa tarhoihin. Rehuvarastossa oli irtoheinää ja muut ruoat.
- Tallissa oli nyt 33 karsinapaikkaa, joista 12 oli varattu opetusponeille, 10 tuntihevosille ja loput yksityisille. Eveliina kertoi kun tytöt palasivat tallin puolelle.
- Tallissa oli nyt vain 15 opetushevosta, koska Anneli oli kesällä laittanut suuren määrän hevosia eläkkeelle ja hiljalleen hommannut uusia ratsuja.
Neljä hevosista oli anglo-arabitammoja Marika, Stella, White Lady ja Tiina. Joukossa oli myös holsteinruuna Rico ja kaksi tanskalaista puoliveristä Grandi ja Kazmir.
Poneista kaksi oli gottlanninrusseja Iiro ja Ulpu, kolme new foresteja Natasja, Milla ja Krimi.
Loput kolme oli arabin ja welshin risteytyksiä Tara, Vintiö ja Drakula. Belinda katseli pidemmän aikaa hupaisaa Drakulaa, poni oli nuori ja hurjan näköinen tuuheineen harjoineen. Tytöt jatkoivat matkaansa satulahuoneeseen joka oli lämmin ja tilava. Yksityishevosten harjoille, suojille ja loimille oli omat kaapit ja telineet.
- Satulahuoneen vierestä löytyy toimisto, sen takaa wc, oleskelutila ja keittiö. Eveliina jatkoi selostustaan.
Pieni kylpyhuone oli muutettu pukuhuoneeksi jottei vaatteet pyörisi hevosten jaloissa. Tallin puolella käytävillä oli kiinnityspaikkoja ja pari pesukarsinaa. Pikaisen esittelyn jälkeen Belinda oli varsin tyytyväinen ja päätti lähteä kotiinsa. Sielläkin riitti paikkoja joihin tutustua. Tyttö ei edes tiennyt missä oli olohuone tai kylpyhuone.
Dream From Heart
Perjantai koitti. Belinda oli käynyt päivittäin tallilla tutustumassa tallin sääntöihin ja tapoihin. Välillä hän seurasi kesäleiriläisten touhuja ja heille pidettyjä ratsastustunteja. Kerran Anneli jopa pyysi hän tulemaan maastolenkille mukaan perää pitämään. Lenkki olikin ollut hupaisa. Ravatessa ylämäkeen yksi tytöistä oli lähtenyt valumaan vasemmalle ja lopulta tipahtanut ruohomättäälle. Anneli oli antanut Belindalle oman nimikkoratsunsa, White Ladyn. Hevonen kulki kauniisti eikä turhia säikkynyt. Viikon aikana leiriläiset olivat tulleet tutuiksi ja usein Beli olikin saanut ottaa tytöistä kuvia ponien kanssa touhutessaan. Perjantaina oli kotiinlähdön aika ja jäähyväiset olivat haikeat. Samana päivänä tallin vakituiset tallitytöt: hevostenhoitajat ja tuntilaiset saapuvuivat tallille. Tunnit eivät vielä alkaneet, mutta tuntilaisten mielissä kyti toivo omasta hoitohevosesta. Eveliinan kavereiden saavuttua tallille, Eve muuttui uudelleen koppavaksi. Ilmeisesti hän oli jonkinlainen pomo tallilla. Ainakin tytöt näyttivät arvostavan häntä ja pienimmät väistivät Eveä pyytämättä. Belinda rypisti kulmiaan. Miten hänen kävisi syksyn aikana? Talloisiko Eve hänet jalkoihinsa? Ehei, Belinda ei voinut sietää ajatusta vaikka sen toteutuminen pelotti. Hän yritti lohduttautua tiedolla, että Eve oli häntä 3-4 vuotta nuorempi ja sitäkin varmemmin kokemattomampi hevosten kanssa. Belindaa hymyilytti ajatus kun Eveliina yrittäisi ratsastaa Dreamyllä. Kuparinhohtoinen palomino-tamma takuulla paiskaisi tytön tantereeseen ennen kuin hän olisi saanut jalustimia kunnolla jalkaansa. Dreamy oli nyt 7-vuotias, angloarabi. Suvusta löytyi myös akhaltekeä isän puolelta ja se ilmeisesti toi Dreamyyn erityistä siroutta. Dreamyn päässä oli kaunis, lähes symmetrinen läsi ja jokaisessa jalassa enemmän tai vähemmän korkeat sukat. Tamman emä, Sateja’s Hope oli aikoinaan ollut äidin siitostammoja. Samalla hevosella Belindakin oli aikoinaan opetellut ratsastamaan. Belinda oli saanut mankua omaa hevosta useamman vuoden, ja lopulta äiti oli suostunut antamaan viimeisen varsan hänelle. Tamma astutettiin rautiaalla akhaltekin ja englantilaisen täysverisen risteytyksellä, Iron Heart:lla. Siron varsan nimeksi Belinda antoi Dream From Heart. Hevosen koulutus ei ollut vaivatonta, etenkään kun Belinda oli saanut olla mukana siinä alusta asti. Nyt tamma oli kuitenkin kansallisen tason kilparatsuja ja pärjäsi loistavasti kenttäratsastuksessa. Joskus Belinda mietti oliko tammassa tosiaan arabia ja akhaltekeä kun kumpikaan roduista ei erityisemmin pärjännyt esteillä.
Hevostraileri peruutti pihamaalle. Piippaava varoitusääni sai liikettä jokaiseen tallityttöön.
- Päivää vain tännekin. Tukeva, vanhahko mies tervehti Annelia ja sitten Belindaa laskeuduttuaan kuljettajankopista.
- Otatko itse hevosesi vai otanko minä? Riivattu olento sanon kuitenkin.
Belinda meni vaitonaisena avaamaan lastaussiltaa ja meni hevosensa luo. Ohut väliseinä oli täynnä kavion jälkiä. Dreamy ei näemmän tykännyt lihavan miehen ajotaidoista.
- No hei tyttö.. Belinda silitteli rauhallisesti hevosen silkkistä kaulaa. Avattuaan riimunarun hän lähti pakittamaan hevosta ulos autosta. Tukevalle maalle päästyään hevonen nosti päänsä uteliaasti korkealle ja hirnahti.
- Saanko hoitaa sitä? Pikkuinen tyttö tuli empimättä Belindan luo kokeilemaan onneaan.
- Ehkei se ole viisasta, tämä ei ole tuntiratsu.. Beli ei tiennyt kuinka olisi vastannut loukkaamatta tytön tunteita. Dreamy tanssahteli tiellä ja hiekkaa lenteli kavioista pieninä ryppäinä.
Hevonen tuli kiltisti perässä talliin saatuaan hetken katsella ympärilleen pihalla ja asettui uuteen karsinaansa. Loimen ja suojat poistettuaan hevonen sai mennä tarhaan. Paikallaan seisominen ei tehnyt tammalle hyvää, joten se juoksi häntä soihtuna tarhaa ympäri ja pukitteli välillä. Belinda nojasi aitaa vasten ja hymyili.
- Näyttää kivalta. Ja näyttäisi vielä kivemmalta kisoissa. Miiaksi kutsuttu tyttö sanoi Belindalle.
Belinda sai hetkessä enemmän huomiota tallilla, ehkä jopa liikaakin. Monet pikkutytöt olisivat mielellään harjanneet Dreamyä ja Belinda olisi mielellään sallinutkin sen, jos se olisi ollut turvallista. Dreamy kun näytti useimmille heti alkuun, ettei pitänyt heistä.
Iltasella Anneli antoi tallityttöjen hoitaa hevoset yöksi tarhaan. Muutamalla virkeällä tapauksella hän pyysi tyttöjä ratsastamaan kentällä. Ilma oli hieman viilentynyt, mutta oli silti lämmin.
Hevonen kurkotti päänsä Belindan syliin ja puhalsi pehmeästi tämän vatsalle. Huulet hamusivat olemattomia taskuja makupalojen toivossa.
- Höpsö, etkö huomaa ettei tässä topissa ole mitään taskuja? Belinda naurahti hevoselleen.
Hän laittoi riimun hevosensa päähän ja siirsi sen käytävälle ketjuihin kiinni. Hän oli jo päivällä harjannut hevosensa, joten kevyt sukiminen riitti. Dreamy venytti hauskasti huuliansa kun Belinda pyöritti kumisukaa sen säkää vasten. Hevosen huollettuaan hän haki suitset ja kypärän. Tamma asteli rauhallisesti käytävää pitkin pihalle. Belindan yllätykseksi Anneli tuli vastaan.
- Lenkille lähdössä vai?
- Juu, ajattelin kierrellä maastoja..
- No tulehan, autan sinut selkään. Vaikka Annelista näkyi jo iän tuomia ryppyjä kasvoilla, silti hän vaivautui punttaamaan Belin hevosen selkään.
- Muista olla sitten varovainen.
Dreamy tepasteli Belindan alla kun Anneli selitti muutamia maastoreittejä. Matkaan lähdettyään Belinda saattoi unohtaa murheensa, kaverien menettämisen. Yleensä Belin tuli huono olo pitkästä harjoitusravista, mutta Dreamyn liitävät, matkaavoittavat askeleet loivat olon kuin tyttö olisi löhönnyt olohuoneen sohvalla. Ratsukko kiersi laukaten vihreän kaurapellon viereistä polkua pitkin. Kesäkuussa kaura ei ollut vielä kypsä. Ratsastus kesti lähes kaksi tuntia ja Belinda palasi tallille kahdeksan maissa pitkin ohjin. Paluumatkassa meni kauemmin aikaa kun Belinda antoi hevosensa tutkia ruohomättäitä ja pyöritellä kiviä turvallaan. Tamma oli vasta seitsemän, täyttäisi pian kahdeksan joten nämä rennot hetket olivat kummallekin herkkua kovan valmennuksen lomassa. Valmentaja usein valitti Belille tämän päästävän hevosen liian vähällä vapaa-aikanaan. Belinda tiesi Kenin tarkoittavan, että heidän tulisi treenata esteitä ja kohottaa kuntoa. Se olikin hänen kesäinen tavoitteensa. Saada Dreamylle parempi lihaskunto jotta se jaksaisi paremmin harjoituksissa ja kilpailuissa. Sen lisäksi hevonen oli vielä koulutuksenkin alla. Vanhaa opittua kerrattiin valmennuksessa ja välillä otettiin ratsukolle täysin uuttakin asiaa. Ken laski sen varaan, että muutaman vuoden päästä hevonen olisi jo oppinut lähes kaikki koulukiemurat. Belinda arveli kuitenkin ettei yksikään hevonen niin nopeasti oppisi. Hyppäämisessä ei ollut ongelmia kun tamma tuntui jo luonnostaan tietävän oikeat ponnistuskohdat ja hyppytekniikan omalta osaltaan. Vauhti oli ainut mitä he saivat treenata tosissaan. Dreamy kun olisi mielellään juossut pää viidentenä koipena radan läpi ellei Belinda pidättelisi sitä.
Tallipihaan saapuessaan pihalla kuhisi väkeä. Osa oli jo entuudestaan tuttua porukkaa. Nuoria tallityttöjä juoksi tarhoille riimunarut kädessään. Muutama jopa meinasi juosta saapuvan ratsukon ohi, sen verran innoissaan he olivat kun saivat hakea hevosen hetkeksi sisälle harjattavaksi. Anneli kailotti kovaan ääneen viimehetken ohjeita.
- Minnekäs te olette menossa? Belinda kysyi ihmeissään.
- Ai niin, et vielä tiedäkään. Näin kesäaikaan kun ei ole enää leirejä, hemmottelen ahkeria tallityttöjäni iltaisin maastolenkeillä. Päivällä on turha viedä kiukkuisia hevosia minnekään kun on niin kuumakin.
- Niin, nämä illat ovatkin mukavan viileitä..
Belinda laskeutui ratsailta ja vei hevosensa karsinaan hoidettavakseen. Häntä harmitti kun hevosta ei voinut viedä muiden lajitoverien joukkoon tarhaan. Nuori tamma teki kaikkensa saadakseen lauman johtajuuden. Jokainen kontakti ilman välissä olevaa aitaa päätyi tappeluun. Belinda avasi viereisen karsinan oven ja päästi lampaan irti. Villainen otus seurasi tyttöä ja hevosta tarhaan. Lammas oli ainut joka kelpasi Dreamyn kaveriksi tällä hetkellä.
Belindasta tuntui, että kesä meni menojaan. Loma tuntui lähestyvän loppuaan liian aikaisin. Hän oli taas viettänyt päivänsä tallilla. Dreamy oli hypännyt suuren esteradan puhtaasti useaan kertaan ja ansaitsi pari vapaapäivää. Belinda nojaili tuttuun tapaansa kentän osittaista aitaa vasten. Hän toki tarttuisi vasaraan ja laittaisi lautoja paikoilleen, mutta homma kuulemma kuului Niko-nimiselle miehelle. Anneli oli kertonut Nikon pitävän yhtä tasokkaita tunteja kuin kokeneet ratsastuksenopettajat, vaikka ammattia ei ollut suorittanutkaan. Ikä ei kuulemma vielä riittänyt.
Kentällä ratsasti komea, mustankimo hevonen. Belinda oli nähnyt sen joskus tarhassa, mutta ei tunnistanut sitä. Ruunan selässä oli nuori tyttö, joka näytti ottavan pian kuolanrenkaista kiinni kun hevonen vain painoi eteenpäin. Tytön raivoisa sadattelu herätti Belindan ajatuksistaan. Nuori tyttö kirosi ruunan suoraan maan alle ja oli laskeutumassa jo selästä alas.
- Anteeksi, onko teillä jokin ongelma? Belinda huudahti kiukkuiselle tytölle.
- No on todellakin. Tämä luupää ei pysähdy vaikka kuinka pidättelisi! Tyttö kiljui kasvot punaisena.
- Ää vielä lopeta. Belinda pujahti aidan alitse ja käveli tytön luo.
- Kuinka vanha tämä on? Belinda kysyi ja katsoi arvioivasti hevosta.
- Täyttää neljä. Tyttö tuhahti hevosen selästä ja keräsi uudelleen ohjia. Hevonen reagoi pyrkimällä eteenpäin.
- Saanko kokeilla sitä?
- Siitä vain jos olet aiemmin ratsastanut! Tyttö esittäytyi samassa Katriksi ja heittäytyi alas selästä.
Belinda keräsi ohjat ja nousi satulaan. Hevonen tuntui huteralta alla, eikä näyttänyt tietävän mitä siltä vaadittiin. Belinda painoi kevyesti pohkeita ja hevonen otti varovaisen askeleen. Belinda toisti saman ja muutaman toiston jälkeen hevonen liikkui käynnissä uraa pitkin. Askeleet olivat jännittyneet ja ruuna puri kuolainta pelokkaasti. Belinda antoi kevyen puolipidätteen. Hevosen ensireaktio sai Belinkin säikähtämään. Hevonen kiskoi päätänsä alas ja nosti sen lopulta niin ylös ettei kuolain enää vaikuttanut. Tätäkin Belinda sai toistaa muutaman kerran kunnes ruuna taas muisti, että puolipidätteet vain herättelivät sitä. Belinda vaihteli tempoa käynnissä ja lopulta pysäytti hevosen. Ensin kevyt pidäte ja tiivis istunta satulaan. Hevonen pysähtyi, mutta kun ohjat antoivat periksi, se otti uuden askeleen. Belinda sai pysäytellä ruunaa lähemmäs kymmenen kertaa, ennen kuin se ymmärsi pysyä aloillaan, vaikka ohjien pidättävä tunne helpottikin.
- Se temppuilee, koska ei ymmärrä. Belinda tokaisi lopulta ja laskeutui selästä.
- Ei ymmärrä? Sehän on tuntihevoseksi ostettu! Katri kiljui taas kasvoit punaisena.
- Nuori hevonen, koulutus alkutekijöissä. Ei sellaiselta voi vaatia paljoa. Heti kun se reagoi pohkeisiin lähtemällä liikkeelle tai lisäämällä vauhtia, se pitää palkita hellittämällä pohkeiden voimaa. Sama pätee pidätteisiin. Belinda antoi muutamia vinkkejä, kuinka ruunan kanssa kannattaisi edetä jatkossa. Mitä pidemmälle Belinda selitti tilannetta, sitä enemmän Katri äimistyi. Pitikö hänen todellakin tietää niin paljon ratsastuksesta?
- Voi hitto. Katri kiukustui lopulta ja käveli rivakoin askelin talliin.
Ruuna hirnahti ihmeissään ja tuli Belindan perässä talliin. Tallin nurkalla Belinda törmäsi Anneliin.
- Vai sait sinäkin kokeilla Tarmoa? Anneli sanoi hymyillen.
- Joo, se on kai uusi?
- On, koulutettavaksi otin nyt alkuun ja toivon mukaan joku päivä se tulee tunneille. Katri sitä hoitaa. Anneli selosti lyhyesti.
- Kuuluuko myös koulutus Katrin tehtäviin?
- Osittain, tyttö kuulemma pärjää nuorten hevosten kanssa. Belinda ei osannut enää vastata Annelille. Katri ei todellakaan pärjännyt nuoren hevosen kanssa ratsastaessa. Ilmeisesti tyttö oli onnistunut sekoittamaan hevosen totaalisesti kun hevonen ei ymmärtänyt perusapujakaan.
- Etkös sinä kouluttanut oman hevosesi? Anneli jatkoi yllättäen.
- Tuota, olin mukana koulutuksessa. Ken meitä ohjasi ja opetti kädestä pitäen.
Anneli naurahti ja muisti Kenin. Englannista tullut taitava hevosmies. Vanha ukko oli kiukkuinen ja äkkipikainen, silti loistava valmentaja. Kenin opetuksessa kenellä tahansa saattoi mennä hermot, mutta samalla mies valmisti ratsastajiaan kestämään kilpailuista aiheutuvat paineet.
- Huomasin kuitenkin kun yritit neuvoa Katria. Voisit ehkä joskus tulla kaveriksi tunneille, sinulla kun näyttää kuitenkin olevan tietoa ja taitoa ja välillä kaipailen sijaista. Anneli totesi iloisesti hymyillen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.