Tapio Niemi on kirjoittanut elämäkerran Veikko Tuomesta (1924 - 1992).
Veikko Tuomi on ehkä hieman anasaitsemattomastikin jäänyt hieman unohduksiin. Tosiasia on, että jälkipolvet ovat halunneet kääntää historiaa mieleisekseen. Ei Olavi Virta ollut koko levytysuraansa niin suvereeni tähti muihin verrattuna kuin on annettu myöhemmin ymmärtää. Virta oli ykkönen laulajana,
mutta vasta jostain vuodesta 1953 alkaen. Rillumarei oli suosittua, samoin Kipparikvartetti, joten Veikko Tuomi ja muutamat muut 1950-luvun "kakkoslaulajat" on hieman ansaitsemattomasti unohdettu. Veikko Tuomi oli 1950-luvun alkupuolella muutaman vuoden ajan ykköstähtiä, samoin 1960-luvun alussa.
Veikko Tuomella oli useita "ykköshittejä", mm. Vanhan vaahteran laulu, Satu ruskeita silmistä, Kotiseutuni, Lehdetön puu, Sabina, Musta ruusu Kaikki laulajathan olivat Olavi Virran varjossa 1950-luvun loppupuolella, mutta 1950-luvun alku (Henry Theelin jälkeen) oli aikaa, jolloin pinnalla oli useampia laulajia, varsinaisista iskelmälaulajista mm. Erkki Junkkarinen, Veikko Tuomi ja Matti Louhivuori.
Niemen kirjassa vertaillaan myös Veikko Tuomen ja Olavi Virran uraa. Mielestäni
kirjan vertailu on osuva. Virta muuttui muutaman vuoden aikana "Euroopan omistajasta" ihmisraunioksi ja Veikko Tuomesta tuli menestyvä tanssilavayrittäjä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ollaan jo kateellisia kuolleille!! turha alkaa olavi virran uraa paheksumaan ja taitojaan.
meille nuoremmillekkin olavi virta on idoli ja se suomen "elvis". mainitsemasi kappaleet ovat ihan ok. mutta kunkku on "kunkku" ja pysyy.
erkki ja muut oli ihan ok. mutta ei virran vertoisia. omaksutaan vaan tosiasiat, jookos.
En minä ainakaan ymmärtänyt alkuperäistä tekstiä Olavi Virran uran paheksumisena. Kyllähän Virta laulajana oli ylitse muiden ja hänen veroistaan laulajaa ei tähän maahan varmasti enää synny. Upeimmat tulkintansa Virta teki vasta 1960-luvulla ollessaan jo fyysiseti erittäin huonossa kunnossa. Moni laulaja on kuitenkin jäänyt Virran varjoon aivan turhaan.
Totta on myös se, että Virta ei ollut 1950-luvun alussa se Kuningas Olavi Virta, jona hänet nykyään muistetaan, vaan juuri Tuomet, Junkkariset ja Louhivuoret olivat hetken huipulla ja jatkoivat sitten Virran suosion noustua huippuunsa kakkostähtinä. Kuitenkin Veikko Tuomi 1960-luvun alussa ja Junkkarinen vielä 1970-luvun puolivälissä nousivat suosionsa huipulle, vaikkei Junkkarinen laulajana mielestäni kovinkaan ihmeellinen olekaan ja Veikko Tuomikin "menetti" äänensä 1970-luvulla. Matti Louhivuoren kohtalona taisi olla kuningas alkoholi.
Tuomesta Olan veroista tähteä olisi tullut, vaikka hänen uransa toki kärsikin Levytukussa Virran ollessa tuotantopäällikkönä.