Olen jo kaks kuukautta ollu ilman mitää tuloja ja kelan työttömyysturvahakemuksen käsittely on kestäny jo 31 päivää. Kuinka kauan siihen menee et sielt tulee joku päätös. Olis ihan kiva jos sais edes jotain. Vitun Kela
vois
maksaa jo
151075
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kelasta antavat tietoa, että 1-3 kuukautta kestää. Kannattaa itse soitella sinne päin ja kysyä missä vaiheessa mennään ja onko mennyt vielä edes käsittelyyn ja minne. Jos jotain jäänyt puuttumaan hakemuksesta menee viikoja siihen lisää kun pyytävät lisä selvitystä. Eli soita sinne pari kolme kertaa kerran viikossa niin tiedät missä mennään.
No saako sieltä sitten mitään takautuvasti. Jos menen ensi kuussa töihin eikä päätöstä ole tullut, enkö saa sitten työttömyysajalta mitään? Velkaa on jo aika moneen suuntaan. Onpas toimiva työttömyysturva täällä.
Saat takautuvasti. Käsittelyjä on joka kk kymmeniä tuhansia niin meneehän siihen aikaa. Kela on vanhoillinen laitos muutenkin ja siellä tehdään kaikki hiiiitaaassstiii.
Kannattaa kysellä Kelasta asioidensa etenemistä, ettei paperit unohdu makaamaan virkailijan pöydälle. Pisin tietämäni aika on 8 kuukautta, kun paperi makasi virkailijan pöydällä tämän tekemättä sille mitään. Nåin siitä huolimatta, että asian perään oli kyselty, vaan virkailija vastasi kyselyihin, ettei ko. paperia ollut Kelaan tullut.
kyselemään, niin hakevat aina hakupaperit esille ja läväyttävät juuritulleiden hakemusten joukkoon.
Ihan sama vaikutus olisi, jos kaupan kassajonossa siirtyisi aika ajoin jonon hännille tiedustelemaan kuinka pitkä jono viimeisellä asiakkaalla on edessään - ei meninaan ole sen jälkeen asiaa takaisin alkuperäiseen jonotuspaikkaan.
"virkailija vastasi kyselyihin, ettei ko. paperia ollut Kelaan tullut."
Nykyisin pyydän aina kuitin jättämistäni asiapaperista kelta. Alussa ihmettelivät vähän, mutta kaikkeen tottuu :D
Samanlaista nollatoleranssia aion soveltaa myös työkkäriin ja muihinkin tuon kaltaisiin "kyykytyslaitoksiin".
Kuitti on pakko antaa Hallintolain 4 luvun 17§ 2. momentin perusteella. Maistakoot omaa lääkettään :xD
"Hallintolaki 6.6.2003/434
4 luku
17 §
Asiakirjan lähettäjän vastuu
Asiakirja toimitetaan asiassa toimivaltaisen viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Jos asiakirjan toimittamiselle on asetettu määräaika, lähettäjän on huolehdittava siitä, että asiakirja saapuu viranomaiseen määräajassa.
Asiakirjan lähettäjälle on pyynnöstä annettava todistus asiakirjan kirjaamisesta tai muusta rekisteröinnistä."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434
Hauska ilmaisu tuo "kyykytyslaitos". Sinuakos kyykytetään, jos pari kertaa vuodessa tarvii vaivautua käymään työvoimatoimistossa...??!! Minä ja moni muu mennään 5 päivää viikossa ja 47 viikkoa vuodessa töihin, että sulla riittää aikaa ja rahaa valittaa joka v..tun asiasta. Jos vaikka menisit töihin, niin ei tarvi "kyykkiä".
No nyt töihin kyllä menossa vaikka on kesäinen lauantai-aamu. Ja meen sinne kyllä paljon mieluummin kun jonnekkin kyykytyslaitokseen.
Ei tosiaankaan se pari kertaa vuodessa haittaa mitään, vois käydä vaikka useamminkin mutta se henkilökunta on siellä epäpätevää ja ylimielistä ja suurin osa on osaamattomia tumpeloita eivätkä ole missään vastuussa tekemistään virheistä.
Ja puhuvat vielä palvelusta vaikka asiakas on aina väärässä :P Minä olen nyt vaihteeksi palvelualan osa-aikaisessa pätkätyösuhteessa palkalla jolla ei tule toimeen mutta palvelu pelaa silti. Hyvää päivänjatkoa :D
Työpäivä takana ja ihan hyvä mieli jäi päivästä, asiakkaatkin olivat tyytyväisiä :) Muutaman kerran tuli kyykittyä oikein kunnolla asiakkaille ja yhden kerran itselle vessan pyllä ruokatauolla :D Tahtoisin ihan kokoaikaiseksi kyykkijäksi mutta sitä riittää vain 21 tuntia viikossa.
"riittää aikaa ja rahaa valittaa joka v..tun asiasta"
Aikaa ja energiaa riittää valittamiseen; rahaa se ei vaadi nuo kuitit kun maksaa se kyykytyslaitos; toistaiseksi. Ja niin kauan valitan ihan pienimmästäkin asiasta jos on aihetta (nollatoleranssi). Vasaralla ei tuota kyykytystä saada loppumaan (Lahden tapaus).
Olispa tollasii ihmisii enemmänki ku sä.... ihanan täydellinen.... :D
ja sekin olisi mennyt pitempään, jossei olisi valittanut että talous ei kestä.
Tuo koko tuki on muuten täyttä harhaa. Enää ei tuu mistään mitään, että pure siinä sitten reikäleivän reikää, kun ei ole töitä eikä työllisyyskoulutuspaikkaa.
Kaverin asia kesti 3 kk, mutta syy olikin
työkkärissä, jossa asia kesti ja kesti.
Uusavuttomankin pitää ymmärtää, että Kelasta ei saa päätöstä, jos työkkäri ei ole ensin antanut myönteistä ns. lausuntoa.
Eli kannattaa aina haukkua oikeaa viranomaista.
on niin että työkkärin pääs on kaikki kunnossa
3 kuukauden käsittelyajassa et hävii mitään, jos
tulossa 5 kuukauden karenssi. Saat rahaa kuitenkin vasta parin kuukauden päästä, vaikka päätös olis kourassa heti.
Mee sossuun valittamaan. Sieltä saa aina rahaa, joka
peritään takas ekasta korvauksesta.
ei pitäis mitää 5kk tulla ku olen ollu töissä nyt jo kauan. Viimeksi olin 2vko työttömänä syksyllä.