Minulla on kaksi noin 4kk ikäistä tyttö hiirtä, jotka ovat sisarukset. Nyt tytöt ovat vain hieman alkaneet nahistella keskenään. Yleensä riitaa syntyy ruuasta, että kumpi saa tietyn papanan tai siemenen ruokakupista. Olen kyllä katsonut, että molemmat saavat yhtä paljon ruokaa syödyksi, ettei kumpikaan jää ilman. Muusta en ole huomannut hiirten riitelevän.
Siskokset ovat kumminkin tapelleet ruuasta sen verran rajusti, että toiselta on päästä lähtenyt karvaa, siinä on ihan kuin arpi jäljet.
Voihan tietenki olla, että riidat kuuluvat jotenki tähän "hiirten murrosikään". Olen nyt tarkkaillut hiiriä ja melkein aina kun tuon uutta ruokaa syntyy pieni tai vähemmän pieni kahina. Olen miettinyt hiirien sioittamista tilapäisesti erillisiin häkkeihin. Auttaako se vai meneekö riitakausi ohi?

Vastaukset 1
Vanhimmat
osta kaks ruoka kuppii. laita ne eri paikkoihi. tai sit otat toise hiiren pois et se toine syö sit laitat toisen ja otat sen toisen pois