Belgiassa yhdessä pedofilijutussa pidetään tutkintavankeudessa miestä, joka yhdistetään juttuun sen perusteella että oli lasten lähettyvillä kun ne katosi (lähde: päivän iltis). Mies on myös ennen syyllistynyt eri seksuaalirikoksiin.
Ahvenanmaalla kun olin, luin maakuntalehdestä että ruotsalainen päiväkoti on oikein kunnolla tiukentanut turvallisuuttaan pedofiilien varalta. Kaikissa ovissa on ikkunat, uusia työntekijöitä ei jätetä yksin lasten kanssa, kaikilla lapsilla on uimapuvut päällä uidessa, ja sen sellaista.
Hyväähän ne tarkoittaa, mutta artikkelissa kysyttiin jo jos moinen menee yli.
Eniten tässä jännittää se, millainen moraalinen krapula se Belgian tapaus saa tälläkin kertaa aikaan. 90-luvun puolivälissähän Dutrouxin (joka ei lääkäreiden mukaan välttämättä edes ollut pedofiili) tapausta uutisoitiin ympäri Eurooppaa. Uskaltaako mies enää kohta sanoa ääneen olevansa lapsirakas tai pitävänsä lapsista?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksikä ei lapsilla pitäisi olla uimapuvut päällä uidessa? Onhan aikuisillakin?
Kysyn vaan?
Et kai vaan yritä puolustella pedofiliaa tai peräti nauti siitä?
Minun lapsuudessa oli lapset alastomina "uimassa". Niin tytöt kun pojat. Onko se tapa muka hävinnyt jonnekin?