Ei. Minä en polta. En ole koskaan polttanut. Kukaan perheessäni ei polta. Lisäksi yksi lapsistamme on astmaatikko. Mutta miksi minua veetuttaa, että parveketupakointi loppuu? No siksi, että vaihtoehtona on mennä ulos. Me asumme ensimmäisessä kerroksessa, eikä meitä haittaa tuolla ylempänä parvekkeilla tupakointi juuri ollenkaan. Mutta nyt kun taloyhtiöllinen tupakoivaa sakkia tulee ikkunamme alle, niin prkl, sillä se paikka, missä täällä sitten saa polttaa, on suoraan ikkunamme alla, taloyhtiön oleskelupiha on siinä. Kiitos teille v*tun parveketupakoinnin kieltäjät, joudumme luultavasti muuttamaan muuten hyvästä asunnosta pois.
Kivakiva
parveketupakointi kielletään
13768
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
varmaan tulee kauheesti valituksia siitä, miten rampataan rappukäytävässä koko ajan... Kun pitää mennä ulos tupakalle
polttamaan myös. Syy, siellä röökipaikalla voi tutustua naapureihin ja kaikilla tupakoijilla on siellä hauskaa!!
meitä ylemmissä kerroksissa asuviakaan se että siellä polttelevat, kun nyt polttelevat täällä. Joten suo siellä vetelä täällä. Lopettaisivat röökaamisen kaikki niin olisi kaikilla paljon helpompaa. Mutta kun vaan pitää myrkyttää sekä itseään että muita. Tosi paskamaisia kaikki ne jotka sitä tupakkaa vaan vetävät toisten riesaksi saakka.
Mitenkäs sinä et välitä siitä vaikka siellä yläkerroksissakin varmasti asuu niitä astmaisia ja hengitys vaikeuksista kärsiviä. Itsekin olen sellainen, vaan haisteltava on ja hengitettävä mokomaa myrkkyä. Mutta mitäs me muista ei nekään meistä, eikö niin? Että silleen...
Tupakoiva ihminen se vasta itsekäs ihminen onkin.
Ero on siinä, että jatkossa KAIKKI tulevat polttamaan meidän ikkunamme alle, eivät joskus, vaan siinä savuaa lähes tauotta.
En ole koskaan ymmärtänyt, mitä järkeä on jossain tupakanpoltossa. Nuorena hölmöyttäänhän sen useimmat aloittavat.
Valtion kassaan kertyy sievoiset summat tupakkaverona.
Tupakkaa myydään,mutta sitä ei saisi polttaa.
Vielä kun tulisi tupakanostokielto, saisi myydä mutta ei ostaa ja kun ostaa niin joutuisi maksamaan sakkoja siitä ihan sikana.
itsekkäitä idiootteja vaan autiolle saarelle ja heti!! Siellä saisivat ihan kaikessa rauhassa nauttia toistensa savuttelusta!!
Juopot ja narkkarit mukaan seuraksi!
on tupakoimattomien vaatia savustavapaata ilmaa jokapuolelle joka hetkeksi.
Milloin vaaditaan autonkäyttökieltoja? Autot savuttaa enemmän kuin tupakka ja se savu on epäterveellisempää ja leviää laajemmalle.
Kielletään samalla bussit ja rekat ja lentokoneet ja moottoripyörät ja tehtaat ja takat ja nuotiot ja grillit jne. jne.
on hölmöä. Auto on hyödyke, tupakka on turhake. Autoakin kyllä paljon käytetään turhakkeen tavoin, esim. ympäriinsä ajeluun tai siihen, että hoidetaan autolla asioita, mitkä voisi hoitaa kävellen.
Kerro tupakan hyödyt? Kyllä muutkin vastaavat turhakkeet voisi kieltää.
Ei savun vaarallisuus, vaan sen haju se kiristää ihmisten pinnaa, ymmärrän kyllä, mutta kun maailmassa on hajuja. Eri yksilöitä kiusaavat eri hajut, joku inhoaa toista ,toinen, toista hajua. Todella jos puhumme passiivisesta myrkkykaasujen saamisesta, Pienhiukkaset tappavat ja aiheuttavat enemmän kuolemaa ja sairauksia kuin tupakka konsanaan. Mutta kun ne eivät haise samanlailla ja eivät ole seinän tai ylä/alakerran tekemiä. Mutta kuitenkin ihmisten. Eivät ihmiset lähde taloistaan kaduille vittuilemaan autoilijoille. On helpompaa kitistä pihayhteisössä ja saada elinikäinen katkeruus itseensä sekin aiheuttaa sairauksia jos aina mielimaassa. Iloitkaa oi rakkaat ihmiset kesästä ja jalkapallosta. Katsokaa tulevaisuuteen iloisin avoimin mielin naapuritkin hymyilee. SIUNAUSTA teille kaikille siunatkaa itsenne ja pyytäkää taivaanisältä itsellenne hyväämieltä. siinä on jo paljon, hyvin paljon ja se auttaa teitä jaksamaan arkisessa aherruksessanne. Kiitos.
Niinpä. Ei itseänikään satunnainen tupakansavu häiritse, jatkuva häiritsee. Kapakoissakaan en käy, joten siihenkään ei voi verrata. Autoillahan on muuten tarpeeton tyhjäkäynti kielletty.
Ole huoleti.Pihan perimmÄiseen nurkkaan laitetaan läpinäkyvästä ,pleksistä koppi,jossa tupakoivat voivat polttaa,läpinäkyvä,siksi,että muut naapurit voivat seurata kuka polttaa ja ettei kukaan pyörtyile siellä savussa ja jäädy talvipakkasella
kommenteista joita olen täällä lukenut. Meinaa mennä kirjaimetkin väärään järjestykseen kun niin naurattaa.....;D ;D ;D :> :> :>