Jessyn tarina

h@linalle kirjoitti:

Kaikkea ei voi tapahtua simssissä!
----------------------------------------------------------------
Henkilöt:
Jessy Sharman (Päähenkilö, teini 13-vuotta)
Melissa Sharman (Jessyn äiti, aikuinen 44-vuotta)
Micael Sharman (Jessyn isä, aikuinen 45-vuotta)
Jin Golden (Jessyn hyvä ystävä, teini 14-vuotta)
Mike Golden (Jessya kiusaava poika, teini 15-vuotta)
----------------------------------------------------------------
Tarina alkaa:
”Jessy, Jessy! Herää!”
Äiti huusi minulle huoneen oven takaa. Minä käänsin kylkeäni ja kysyin uneliaasti:
”Onko minun pakko herätä juuri NYT?”
Tiesin äidin pudistelevan päätään ja mutisevan jotain minun moukkamaisesta käytöksestäni. Katsoin ranteessani roikkuvaa kelloa ja rääkäisin:
”Jin, nyt tuli turpiin!”
Hyppäsin sängystä ja viskaisin yöpukuni syrjään. Etsin kuumeisesti farkkuhamettani ja kun löysin sen olin täysin uuvuksissa. Minun piti ravata ystäväni Jin talomme pihassa tasan kello 11, mutta kello oli jo 10.49 ja piti vielä etsiä paljettitoppi. Löysin sen onneksi melkein heti ja aloin selvittämään kurittomia oranssinkellertäviä hiuksiani. Ne olivat joka aamu niin takussa että selvittämiseen meni ainakin 10 minuuttia. Kun sain hiukset selvitettyä olin jo totaalisen myöhässä. Kipitin huoneeni ovelle ja sitä kautta ulos. Näin Jinin jo kaukaa, sillä hänen mustista hiuksistaan ja oudosta kampauksestaan ei voinut erehtyä. Vasta sitten muistin etten ollut laittanut omaani. Onneksi säilytän farkkuhameen taskussa hiuslenkkejä ja pinnejä. Asettelin hiukseni mielivaltaiseen asentoon ja vetäisin lenkillä kiinni. Sitten kävelin rivakasti Jinin luo. Hän oli kuin kepillä huidottu ampiainen. Hän huusi minulle:
”Voi kumppernikkeli! Oisit kertonu mulle et sul on kiireitä!”
Sitten hän häikäilemättä löi minua kasvoille. Irvistin pahasti ja kysyin:
”Ööh…eikö se ole Jumppernikkeli? Mennäänkö?”
Jin muuttui kuin taikaiskusta. Hänen kasvonsa sulivat hymyyn ja hän sanoi:
”Joo! Mä näin siellä iiiiiiiiihanan topin joka saattais sopii sulle.”
Minä naurahdin. Normaalia Jiniä. Ensin on kuin kiusattu paarma ja muuttuu sitten lampaaksi.


Kävelimme Pixwell Cityn hyvin hoidettuja katuja ja juttelimme kaikesta mahdollisesta: Pojista, vaateista ja Sormauksen kotitehtävästä. Minun luokkani luokanvalvoja herra Sormaus on tiukka ja kuria rakastava mies. Hän antoi meille kesäksikin hirveästi tehtäviä. Minä kysyin:
”Mitä Mike on puuhannut?”
Mike on Jinin isoveli. Hän on ahdistellut minua jo kauan, mutta en kerro yksityiskohtia. Jin vastasi minulle hermostuneella äänellä:
”Se on kaatanu Jhonin kans Mariellan sänkyyn. MEILLÄ!”
Tunsin silmieni leviävän kauhusta ja kysyin:
”Miten Mariellalle lopuksi kävi?”
Jin esitti oksentavansa ja leikki että on tulossa raskaaksi. Kohotin kulmiani ja katsoin Pixwell Cityn suurta ostoskeskusta. Se oli…suuri. Siellä oli ainakin sata vaatekauppaa ja kirjakauppa. Jopa Hampurilaisbaari. Menimme heti Jinin kanssa katsomaan toppia josta hän mainitsi. Se oli ihana. Paljetteja ja pienet kankaanpalat naruissa jotka pitivät toppia yllä. Huokaisin ja katsoin sitten hintaa. Älähdin:
” 79§? 79§? Mitä riistoa. Ei minulla ole noin paljoa rahaa.”
Jin möläytti:
”Lainaa multa!”
Pudistin päätäni ja muistelin miten eilen olin ollut Jinin kanssa teho shoppailulla ja me molemmat olimme tuhlanneet kaikki rahamme. Jatkoimme matkaa Hampurilaisbaariin. Sen verran meillä oli rahaa että saimme ostettua hampurilaiset ja limut. Tosin sitten olimme molemmat täysin pennittömiä. Kysyin Jiniltä suu täynnä hampurilaista:
”Phaljoho shinä shaat viihkkorhahaa?”
Jin kysyi muka hienostuneesti nokka pystyssä:
”Anteeksi, en saanut selvää. Voisitko toistaa?”
Nielaisin mahtavasti ja kysyi uudestaan:”
Paljonko sinä saat viikkorahaa?”
Jin hörähti nauruun ja sanoi huvittuneena:
”En mä saa viikkorahnaa. Mä ”lainaan” Mikelt.”
Lainaaminen tietty tarkoitti kiristystä. Yhtäkkiä Jin laski pääni pöydän alle ja sihahti:
”Varo, Mik tulee!”
Rämähdin tuolilta alas ja tunnistin Miken kengät. Ajattelin ja toivoin ettei hän näkisi minua. Mike asteli törkeästi tuijottavan pikkusisarensa luo ja kysyi:
”Mitä pikkusysteri tekee tääl yksin? Mis se sun namupala ystäväws on? Jessyhän sen nimi o?”
Jin mulkoili varmasti pahasti Mikeä ja vastasi terävästi:
”Ei kuulu sulle, Mikkelis pikkelis.”
Hän naurahti ivallisesti Mikelle, mutta mulkoili yhä pahasti. Näin pöydän alta kun Mike punastui kuin rapu ja murahti:
”Tää ei jää tähän, pikku systeri.”
Sitten hän lähti. Nousin takaisin tuolilleni ja huokaisin helpotuksesta. Jin jatkoi hampurilaisensa syömistä ja mumisi välillä:
”Ääliö!”
Kun olimme syöneet lähdimme meille.

Minä ja Jin istuimme huoneeni lattialla Jinin kannettava tietokone. Minä ja hän johdamme ”Nörttikansan sanomien” painon. Jin kirjoitti näppärästi kun minä luin ääneen:
”Nykyisen nörttikansan mielipiteet.
Olen itse sitä mieltä, että Nörttikansan sanomat on hyvä lehti joka ei kaipaa muutoksia.
Kirjoittanut: Millow Granger”
Kun olimme työskennelleet tunnin yhteen putkeen tuli äiti puhelimen luurin kanssa huoneeseeni ja kuiskasi Jinille:
”Sinun pitää mennä kotiin. Äitisi soitti.”
Hän meni pois huoneesta ja Jin alkoi pakata tavaroitaan. Hän laittoi tietokoneensa kiinni ja lähti. Minä huokaisin ja lysähdin sängylleni. Nyt minulla oli edessä mahdoton tehtävä. Piti ruinata isältä tunti aikaa olla koneella ja kirjoittaa ”Nörttikansan sanomat” loppuun. Astelin isän työhuoneelle ja koputin oveen. Kuulin isän äänen:
”Sisään!”
Astuin sisään ja katsoi stressaantuneen näköistä poliisi isääni. Hän näytti oudolta ilman univormua ja koppalakkia. Kaikki olivat usein koulussa haukkuneet minua ”Kytän tyttäreksi”, mutta pian se oli kyllästynyt ja ”Nörtti” oli nykyään läheisempi nimitys. Menin isäni tuolin viereen ja kysyin:
”Saanko lainata tietokonetta? Että saan lehden valmiiksi.”
Isä näytti miettivän ankarasti. hänen tummat kulmakarvansa sulautuivat tummiin hiuksiin ja hän raapi päätään. Lopulta hän nyökkäsi epäröiden ja sanoi:
”Mutta aikaa on vain tunti.”
Kiitin isää ja aukaisin hänen tietokoneensa. Menin Microsoft Wordiin ja jatkoi puhtaaksi kirjoitusta.

Kun sain urakan valmiiksi minulla oli vielä 15 minuuttia aikaa olla tietokoneella. Menin katsomaan oliko chatissa ketään. Olihan siellä pari paria hakevaa ja muutama normaali tyyppi. Yksi nimimerkki iski silmään ja lähetin tälle viestin:
MooNGirL: Moi!
JiMMy-JaM: Moi!
MooNGirL: Sun nimimerkki iski pikkusen silmään. Hihihi, JiMMy-JaM.
JiMMy-JaM: Mikä siinä oikein naurattaa?
Niin se jatkui kunnes me aloimme juttelemaan vakavammista asioista. Isä ei varmaan muistanut että minun piti lähteä tietokoneelta sillä häntä ei näkynyt ja juttelimme jo kolmatta tuntia. Kunnes minä kysyin:
MooNGirL: Tavattaisiinko joskus?
JiMMy-JaM: Ok! Huomenna Pixwell Cityn ostarin Hampurilaisbaarissa kello 12?
MooNGirL: Ok! Siellä siis.
Sitten lopetin keskustelun ja sammutin tietokoneen. Menin sitten nukkumaan.

Seuraavana aamuna (Sunnuntai) laittauduin oikein nätiksi. Harjasin hiukset ja laitoin ne poninhännälle. Kun kiepsautin pari pinniä pitämään otsatukan kurissa kauhistuin. Emme olleet miettineet miten tunnistamme toisemme. Ajattelin:
”Jos hän olisi siellä?”
Mutta ei. Isä ei antanut minun mennä tietokoneelle. Laahustin huoneeseeni ja pukeuduin mustiin housuihini ja vaaleaan toppiin jossa oli takana paljeteilla koristettu sana: MooNGirL. Keksin siitä, että voisin pitää sen kun menisin Hampurilaisbaariin. Kun tilaisin annostani voisin kääntyillä muka odotellen annokseni tuloa ja sitten tuo poika tulisi juttusille, kai. Lähdin kello 11.50, sillä kävelymatka kesti 5 minuuttia ja poika saattoi asua kauempana tai lähempänä. Astelin katuja pitkin kunnes pääsin ostarille. Menin Hampurilaisbaariin sisään ja katselin ympärilleni. Siellä oli pari samalla luokalla olevia ja Mike. Tuijotin Mikeä. Hänen kädessään oli pystyssä kyltti jossa luki: JiMMy-JaM.

Jatkuu(ko?)
Miten Jessy reagoi Miken kylttiin? Miten kaikki jatkuu? Uskaltaako Jessy mennä Miken puheille?
Toivoisin eniten perusteluita (Niin "jatka pyynnöille" kuin ”älä jatka” pyynnöille).
Kiitos!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä